Lue keskustelun säännöt.
Uusperhetuskaa... taas yksi tarina
10.02.2016 |
En edes tiedä miksi kirjoitan, ei täältä mitään rakentavaa kuitenkaan irtoa, mutta jonnekin on vaan pakko purkaa.
Olen elänyt uusperheessä 12 vuotta, miehellä yksi lapsi, itsellä kaksi. Omat jo aikuisia, miehen lapsi nyt 16.
Miehen lapsi on aina asunut meillä, käynyt joka toinen vkl äidillään ja kaikki on ollut ok. Omilla oli sama rytmi, kun vielä kotona asuivat, eli saimme miehen kanssa mukavasti yhteistäkin aikaa ja jaksoimme hyvin arkea.
Vaan nyt teini-ikäinen ei enää halua äidilleen... syitä, pidempi matka kavereille (ei olennaisesti, bussilla pääsee), tylsää, huonompi ruoka, äidillä pari nuorempaa "ärsyttävää" lasta uuden miehen kanssa. Kuitenkin äidin koti on omasta mielestäni ihan normaali, ei siellä ainakaan mitään näkyvästi huonosti ole.
Ja tämä syö parisuhdetta. Vietäpä siinä parisuhdeaikaa, kun kolmiossa pyörii teini-ikäinen ja monesti muutama kaverikin. Ulos syömään/leffaan/hotelliin tms meillä ei kauhean usein ole varaa mennä, joten se ei toimi ratkaisuna kuin satunnaisesti. Teini ei käy yökylässä kavereilla kuin hyvin harvoin, eikä halua isovanhemmillekaan.
Teini on ihan mukava, mutta jos vielä 2-4 vuotta menee näin, eipä meillä ole parisuhdetta nimeksikään jäljellä. Isä ei halua pakottaa äidille, äiti ei halua myöskään pakottaa ja minä sitten vaan mietin omassa kodissani, että olisipa elämä.
Kommentit (279)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että teinit ydinperheessä laitetaan? Ymmärrän kyllä, että harmittaa, kun periaatteessa olisi mahdollisuus lapsivapaaseen.
Ydinperheessä ne teinit on kuitenkin omia lapsia. Vaikka olisi kuinka hyvät välit toisen lapseen, ei se ole täysin sama.
ei-ap
Eli te stressaatte niitä puolison lapsia jotenkin ja huokaisette helpotuksesta kun pääsette niistä välillä eroon??
Kyllä stressaamme. Sellaisia me hyvät uusvanhemmat ollaan. Me stressaamme niitä puolison lapsia, koemme riittämättömyyden tuntemuksia niin parisuhteessa kuin uusvanhemmuussuhteessa. Kestämme kaiken haistattelusta rahan kinuamiseen = kohtelemme toisen lasta juuri kuin omaamme. Mutta valitettavasti vain _ kuin_ omaamme, hän kun ei ole oma.
En tiedä että meneekö tämä esimerkki perille, mutta tilannetta voisi verrata siihen, että kummilapsesi asuu luonasi, olet sitoutunut häneen henkisesti, ja koet olevasi vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Mielestäni tässä tilanteessa ei ole liikaa pyydetty että saa välillä vapaata. Ees välillä. Jos ei joka toinen viikko, niin sitten vaikka kerran kuussa.Kuten aiemmin mainittiinkin, uusioperheen toimivuuden kannalta on tärkeää että uusiovanhempi saa vapaata, samalla tavalla kuin lapsikin saa vapaata uusiovanhemmastaan. Meidän uusioyksikössä lapset on huomattavasti nuorempia, mutta ymmärrän ap:n tuskaa...
Voit varmasti kuvitella minkälainen levähdyksen huokaus meidän sydämettömien ämmien suusta kuuluu kun lapsi lähtee toiselle biovanhemmalleen.
Ootko AP koettanu jutella teijjän teinin kanssa? Onko teidän välit sellaiset, että kokisit sen onnistuvan? On myös teinille eduksi ylläpitää ihmissuhteita toisen biovanhemman suuntaan.
Tai entäs jos teini kävisi sisaruspuoltensa luona?
Olen jutellut, kysellyt ja todella yrittänyt selvittää, onko äidin luona jotain oikeasti vialla. Mutta "tylsää" ja "ärsyttävät pennut" ovat ainoat selitykset. Ei koe äitiään läheiseksi, mutta minusta tuntuu, ettei oikein koe isäänsäkään läheisenä, tai harvoin nuo mitään kovin syvällistä puhuvat. Ainakin jos vertaan miten itse juttelin ja juttelen omilleni ja tälle miehenkin lapselle.
Ja muuten tekstisi on kuin omalta näppikseltäni. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvitteletko ap, että muissa perheissä lapset dumpataan aikuisten koko kodin valtaavan parisuhteen tieltä milloin minnekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on taidettu lukea jotain oppaita vähän liikaa. "Perhedynamiikka rakentuu ihan eri tavalla"
Eiköhän totuus ole se, että 12 vuodessa olet tottunut säännölliseen vapaaviikonloppuun ja sen puuttuminen syö naista (miehestähän et puhunut, eikä ilmeisesti häntä häiritse, hänen lapsestahan on kyse). Teidän perhedynamiikkannehan pitää muuttua muutenkin entisestä, kun sinun lapset ovat muuttaneet pois, joten halutessasi varmasti onnistut opettelemaan muutamaksi vuodeksi enemmän ydinperhemallisen dynamiikan.
Ongelma onkin siinä, etten halua. Haluan olla ensisijaisesti kumppani tässä vaiheessa elämää. Toissijaisesti äitipuoli, ja voin sen roolin hoitaa kuten tähän saakka, mutta en enää tiiviimmin sitoutua.
t. ap
Sitten kannattaisi ehkä valita kumppani, jolle saa itse olla se universumin keskus kumppanin biologisten lasten häiritsemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ajattelit, että teinit ydinperheessä laitetaan? Ymmärrän kyllä, että harmittaa, kun periaatteessa olisi mahdollisuus lapsivapaaseen.
Ydinperheessä ne teinit on kuitenkin omia lapsia. Vaikka olisi kuinka hyvät välit toisen lapseen, ei se ole täysin sama.
ei-ap
Eli te stressaatte niitä puolison lapsia jotenkin ja huokaisette helpotuksesta kun pääsette niistä välillä eroon??
Kyllä stressaamme. Sellaisia me hyvät uusvanhemmat ollaan. Me stressaamme niitä puolison lapsia, koemme riittämättömyyden tuntemuksia niin parisuhteessa kuin uusvanhemmuussuhteessa. Kestämme kaiken haistattelusta rahan kinuamiseen = kohtelemme toisen lasta juuri kuin omaamme. Mutta valitettavasti vain _ kuin_ omaamme, hän kun ei ole oma.
En tiedä että meneekö tämä esimerkki perille, mutta tilannetta voisi verrata siihen, että kummilapsesi asuu luonasi, olet sitoutunut häneen henkisesti, ja koet olevasi vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Mielestäni tässä tilanteessa ei ole liikaa pyydetty että saa välillä vapaata. Ees välillä. Jos ei joka toinen viikko, niin sitten vaikka kerran kuussa.Kuten aiemmin mainittiinkin, uusioperheen toimivuuden kannalta on tärkeää että uusiovanhempi saa vapaata, samalla tavalla kuin lapsikin saa vapaata uusiovanhemmastaan. Meidän uusioyksikössä lapset on huomattavasti nuorempia, mutta ymmärrän ap:n tuskaa...
Voit varmasti kuvitella minkälainen levähdyksen huokaus meidän sydämettömien ämmien suusta kuuluu kun lapsi lähtee toiselle biovanhemmalleen.
Ootko AP koettanu jutella teijjän teinin kanssa? Onko teidän välit sellaiset, että kokisit sen onnistuvan? On myös teinille eduksi ylläpitää ihmissuhteita toisen biovanhemman suuntaan.
Tai entäs jos teini kävisi sisaruspuoltensa luona?
Olen jutellut, kysellyt ja todella yrittänyt selvittää, onko äidin luona jotain oikeasti vialla. Mutta "tylsää" ja "ärsyttävät pennut" ovat ainoat selitykset. Ei koe äitiään läheiseksi, mutta minusta tuntuu, ettei oikein koe isäänsäkään läheisenä, tai harvoin nuo mitään kovin syvällistä puhuvat. Ainakin jos vertaan miten itse juttelin ja juttelen omilleni ja tälle miehenkin lapselle.
Ja muuten tekstisi on kuin omalta näppikseltäni. Kiitos.
Kovinpa suhtaudut väheksyvästi miehesi ja hänen lapsensa suhteeseen. Tyypillinen äitipuoli, ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei ole kyllä ollenkaan sama, että ydinperheessä ne omat lapset pyörii kotona vs että katselet puolison lasta jatkuvasti. Uusperheen toimivuuden kannalta on ihan oleellista, että välillä saa "lomaa" toisen lapsista, olkoot mukavia tai ei. Ja lapsen tulee - jos kaikki osapuolet ovat täyspäisiä - käydä siellä tylsemmälläkin vanhemmalla.
Jostain syystä tämä ei kuitenkaan päde uusperheen naisen lapsiin, joiden on totta kai saatava olla kotona ja miehen on rakastettava heitä kuin omiaan. Ainakin tällä palstalla.
Minä ainakin, ihan jo miestäni kunnioittaakseni ja myös koska haluan suhteiden säilyvän kumpaankin suuntaan, aina olen lapsiani kannustanut isälleen. Kotiin ovat saaneet jäädä sovittuina viikonloppuina vain hyvästä syystä (esim isä matkoilla, sairastelua jommassa kummassa päässä, joku aikainen aamumeno lähellä kotia - isältä oli kuitenkin melkein tunnin matka julkisilla, puolisen tuntia autolla).
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ajattelen tätä asiaa nyt vähän eri näkökulmasta. Sen teinin äitisuhteen. Ei ole oikein että 16-vuotias vain päättää lopettaa äidillään käymisen. Ihan ok vähentää, tai käydä harvemmin, mutta kokonaan?? Miten olisi vaikka joka toinen lauantai - sunnuntai. Jos teini on lauantai-iltana kavereillaan, eiköhän se äiti tulisi hakemaan vaikka iltamyöhään ja palauttaisi sunnuntai-iltana. Tai jotain muuta, vaikka sunnuntain aamupäivästä maanantaiaamuun, veisikö äiti aamulla kouluun..?
Kamala teini kun hylkää äitinsä ja sisarpuolensa, mun mielestä :(
Oma teini on 15-vuotias, on joskus ollut kuukauden käymättä isällään, mutta siihen oli syynsä. Tuntuu kurjalta ajatella että voisi päättää lopettaa käymättä kokonaan :(
Heh, tuntee lapsen 12 vuotta ja silti kokee sen vieraaksi.
Ookei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on taidettu lukea jotain oppaita vähän liikaa. "Perhedynamiikka rakentuu ihan eri tavalla"
Eiköhän totuus ole se, että 12 vuodessa olet tottunut säännölliseen vapaaviikonloppuun ja sen puuttuminen syö naista (miehestähän et puhunut, eikä ilmeisesti häntä häiritse, hänen lapsestahan on kyse). Teidän perhedynamiikkannehan pitää muuttua muutenkin entisestä, kun sinun lapset ovat muuttaneet pois, joten halutessasi varmasti onnistut opettelemaan muutamaksi vuodeksi enemmän ydinperhemallisen dynamiikan.
Ongelma onkin siinä, etten halua. Haluan olla ensisijaisesti kumppani tässä vaiheessa elämää. Toissijaisesti äitipuoli, ja voin sen roolin hoitaa kuten tähän saakka, mutta en enää tiiviimmin sitoutua.
t. ap
Sitten kannattaisi ehkä valita kumppani, jolle saa itse olla se universumin keskus kumppanin biologisten lasten häiritsemättä.
Nyt en ymmärrä. Jos 12 päivää kahdessa viikossa omistaudun perheelle täysin ja pidän siitä ja kaikilla on hyvä, miksi kahden tai edes yhden päivän toivominen tekee minusta universumin keskuksen?
t. ap
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelen tätä asiaa nyt vähän eri näkökulmasta. Sen teinin äitisuhteen. Ei ole oikein että 16-vuotias vain päättää lopettaa äidillään käymisen. Ihan ok vähentää, tai käydä harvemmin, mutta kokonaan?? Miten olisi vaikka joka toinen lauantai - sunnuntai. Jos teini on lauantai-iltana kavereillaan, eiköhän se äiti tulisi hakemaan vaikka iltamyöhään ja palauttaisi sunnuntai-iltana. Tai jotain muuta, vaikka sunnuntain aamupäivästä maanantaiaamuun, veisikö äiti aamulla kouluun..?
Kamala teini kun hylkää äitinsä ja sisarpuolensa, mun mielestä :(
Oma teini on 15-vuotias, on joskus ollut kuukauden käymättä isällään, mutta siihen oli syynsä. Tuntuu kurjalta ajatella että voisi päättää lopettaa käymättä kokonaan :(
Tästä allekirjoitan joka sanan. En tosiaan ymmärrä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teiniparkaa. On varmaan ulkopuolinen siellä äidillään, jolla ei aika ja energia pienemmiltä sisaruksilta riitä ja isälläänkin koetaan ylimääräisenä pahana.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteletko ap, että muissa perheissä lapset dumpataan aikuisten koko kodin valtaavan parisuhteen tieltä milloin minnekin?
Tottakai kuvittelen. Oikeasti, mitä oikein horiset? Miksi se teinin äitisuhde ei olisi tärkeä ja vaalimisen arvoinen, jos minun parisuhteeni on arvoton ja toissijainen? Miksi äiti voi ulkoistaa vastuunsa äitipuolelle? Miksi on dumppaamista kannustaa lasta toista vanhempaa tapaamaan?
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli fiksusti kommentoitu joltain, että ongelmat ovat miehesi syytä ei teinin. Kaikki esimerkit mitä annoit (haluamattomuus, meteli) ovat jämäkkyydellä kuntoon laitettavia. Hellyys teinin nähden ei ole muuta kuin hyväksi, kyllä minäkin vielä tuossa iässä menin isän kainaloon, äiti ei juuri malttanut istuskella.
Tuon ikäinen on vielä hyvin haavoittuva lapsi ja on kamala ajatus että haluat hänestä eroon, tuntuu varmaan ettei haluta mihinkään. Itse en noin itsekästä puolisoa katselisi. Nyt on aika rakentaa eväät lapsen omalle aikuiselämälle, olla tukena ja saada hänet tuntemaan itsensä hyväksytyksi.
Menkää nyt vaikka johonkin reissuun edes kerran ja paneskelkaa sen verran että osaat olla kunnolla. Lastenhoitajan saa rahalla jos parisuhde sen vaatii, vaikka miten olisi rahat tiukalla. Osaahan 16 v olla jo lapsenvahtina.
Mitäpä jos sopisit puolisosi kanssa pelisäännöt hänen lapsensa komentamiseen koska epämääräisyys selvästi stressaa sinua.
Anna nyt tuon teinin olla sen pari vuotta miten haluaa. Välit äitiin saattaa parantua. Onko teinillä olo, että molemmissa paikoissa on tiellä, kummassakin haluttaisiin eroon? Ei kovin hyvää tee itsetunnolle tuollainen. Meillä teinit kulkee päivittäin vanhempiensa asuntojen välillä, vaikka yötä olisi yhdellä voi tehdä treffit kavereiden kanssa toisen luo. Miksi ei? Eikö nuo molemmat paikat ole lasten koteja? Ja vaikka on uusia puolisoja niin homma toimii ihan hyvin. Kyllä sitä omaa aikaa saa teinien kanssa niin paljon kuin haluaa, ei ne vieressä kitise, että mitä tehtäis? Hautautuvat huoneisiinsa kavereiden kanssa ja monesti luurit korvilla eivät kuule vaikka vieressä kiljuu. Ja ruuat ollaan meilläkin tehty soveltaen, teineille perusversio (vaikka makkaran kanssa jos eivät muusta tykkää), itse viikonloppuna välillä erikoisemmin. Ei kauheasti lisää vaivaa tai aikaa. Enemmän kiinni siitä halusta, joka ap:lla on lopahtanut, loppuiko kun omat lapset aikuistuivat? MIten heidän kanssa meneteltiin, olivatko tervetulleita aina? Ovatko nyt aina tervetulleita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teini parkaa. Tykkää enemmän olla teillä. Äidille ei tietenkään halua kun siel ei oo toiminnan napa. Olisit komentanut aikaisemmin ja antanut hänen olla yksi lapsista. Nyt teidän elämä pyörii hänen oikkujen mukaan.
Mä ihmettelen sitä äitiä. Olen kyllä ydinperheellinen, mutten voi kuvitellakaan, että antaisin alaikäisen lapseni täysin isälleen, jos ero tulisi. Varmaan asuisi siellä, mistä helpoiten arki sujuisi, mutta ehdottomasti kumpaakin tapaisi ja elämä järjestettäisiin niin, että saisi helposti kuljettua kotien välillä.
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt tuon teinin olla sen pari vuotta miten haluaa. Välit äitiin saattaa parantua. Onko teinillä olo, että molemmissa paikoissa on tiellä, kummassakin haluttaisiin eroon? Ei kovin hyvää tee itsetunnolle tuollainen. Meillä teinit kulkee päivittäin vanhempiensa asuntojen välillä, vaikka yötä olisi yhdellä voi tehdä treffit kavereiden kanssa toisen luo. Miksi ei? Eikö nuo molemmat paikat ole lasten koteja? Ja vaikka on uusia puolisoja niin homma toimii ihan hyvin. Kyllä sitä omaa aikaa saa teinien kanssa niin paljon kuin haluaa, ei ne vieressä kitise, että mitä tehtäis? Hautautuvat huoneisiinsa kavereiden kanssa ja monesti luurit korvilla eivät kuule vaikka vieressä kiljuu. Ja ruuat ollaan meilläkin tehty soveltaen, teineille perusversio (vaikka makkaran kanssa jos eivät muusta tykkää), itse viikonloppuna välillä erikoisemmin. Ei kauheasti lisää vaivaa tai aikaa. Enemmän kiinni siitä halusta, joka ap:lla on lopahtanut, loppuiko kun omat lapset aikuistuivat? MIten heidän kanssa meneteltiin, olivatko tervetulleita aina? Ovatko nyt aina tervetulleita?
Kun ei meillä haluta hänestä eroon :(
Minä haluan vaan parisuhdeaikaa.
Ja kyllä, omat olivat tervetulleita aina ja ovat edelleen, mutta jos oli sovittu, että menevät isälleen, niin silloin myös menivät. Nykyään saavat tulla syömään tai vaikka yöksi sohvallekin, mutta asiasta sovitaan etukäteen.
t. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajuttoman itsekästä. Ei ydinnperheessäkään lapsia laiteta hoitoon muille sukulaisille tai isovanhemmille? Ja monien ydinperheiden vanhempien parisuhteet silti toimivat, taitaa teillä olla ongelmia jossain muussa kun siinä lapsessa.
Voihan se olla itsekästä, että yli 10 vuotta asiat sujuvat, kaikki aikuiset ja lapset ovat tyytyväisiä ja sitten ahdistaa, ettei kuvio tunnu enää toimivalta, eikä itse saa siihen mitenkään vaikuttaa.
t. ap
Olet vaan ihminen joka ei parisuhteissaan onnistu. Haluat että elämä on ainaista rakkauden huumaa. Eroa ja hommaa taas uusi mies, kyllä sinä varmaan niin kerkiät muutaman kerran vielä elämässäsi tehdä.
Kyllä kyllä, näinhän se menee :DDD
t. ap
No onhan sulla jo yksi rikkoontunut liitto ja tämäkin liitto natisee joten et kyllä ole liitoissasi onnistunut vaikka mitä väittäisit.
Onpa tarpeettoman väheksyviä vastauksia ap:lle täällä. Ymmärrän erittäin hyvin tilanteen, ap on alunperin lähtenyt miehen kanssa suhteeseen sillä sopimuksella että välillä on myös yhteistä aikaa. Äitipuolta on helppo syyllistää mutta totuus on kuitenkin että äitipuolella on usein miehen lapseen /lapsiin enemmän velvollisuuksia kuin oikeuksia. Koulut, läksyt, ruuat, pyykit ja harrastukset täytyy kuitenkin hoitaa joka päivä.
Vaikka lapset olisivat kivoja ja heidän kanssaan voi olla läheinenkin ystävyyssuhde, kyse on kuitenkin kasvavasta nuoresta joka tarvitsee vanhemman ohjausta ja välillä myös niitä sääntöjä. Omia lapsia voit ohjeistaa ja - kuten joku täällä aiemmin hyvin kommentoi - laittaa yksinkertaisesti hommat järjestykseen tyyliin "nyt kamat kasaan". Muiden ihmisten lasten kanssa on aina oltava paljon varovaisempi. Niin se vaan on.
Ja jos kotona on pysyvästi teini jonka elämään ei ole mitään valtaa, siis nuori jota et voi millään ohjia vaan ainoastaan olet siellä "tekemässä kaikkea kivaa" ja laittamassa ruokaa, alkaa se olla pidemmän paljon rasittavaa kenelle tahansa.
Sympatiapisteet täältä.
Vierailija kirjoitti:
Voi teiniparkaa. On varmaan ulkopuolinen siellä äidillään, jolla ei aika ja energia pienemmiltä sisaruksilta riitä ja isälläänkin koetaan ylimääräisenä pahana.
Aika rankkoja oletuksia.
Äiti on ihan hyvä äiti, ja tekee juttuja teininkin kanssa, mm. shoppailee ja vie leffaan. Enemmän rahallisesti pystyy panostamaan kuin me.
Ja meillä ei ole kukaan ylimääräinen paha.
t. ap
Entä jos uusioperheessä se lapsen oma vanhempi ei tarvitse vapaata lapsestaan vaan haluaa asua tämän kanssa joka päivä? Tällaisiakin uusioperheitä nimittäin on. Ja jostain syystä juuri miehen lapset jäävät tässä aina altavastaajiksi, miehellä ei sen sijaan ole oikeutta vaatia vapaata naisen lapsista.