Ei töitä mistään!
Olen aivan masentunut työtilanteen vuoksi tai töiden puuttumisen vuoksi..
Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ja hyvin arvosanoin. Omalla alalla ei vain ole töitä tarjolla kuin muutaman kerran vuodessa ja hakijoita on satoja yhteen paikkaan...
Minulle kyllä kelpaisi perusduunikin, mutta olen kuulemma liian koulutettu vaikka kokemusta kassalta ym. on.
Ei oman alan asiantuntijatehtävissä sanotaan taas haastattelussa että vaihdan kuitenkin paikkaa jos oman alan töitä tulee. Ja niitä oman alan töitä ei ole..
Opiskelu ei enää onnistu koska opintotukikuukaudet käytetty. Mitä siis tehdä? Elää pummilla loppuikä? :(
Kommentit (280)
Vierailija kirjoitti:
Ylimielistä puhetta sellainen, jossa ihmetellään miksei ole tehnyt koulutukseen liittyviä hommia jo aiemmin. Varmasti kaikki tekisivät, jos se olisi niin helppoa. Joskus on vain pakko tyytyä niihin hanttihommiin, että saa edes jotain työtä, kaikki ei saa aina niitäkään. Ja joskus niitä oman alan hommia on tarjolla vain toisella puolella Suomea, eikä aina ole mahdollisuutta muuttaa kesäksi johonkin muualle ja maksaa kahta kämppää, tai luopua omasta opiskelija-kämpästä, jota sai jonotella pari vuotta.
Jos on niin prinsessa, ettei pysty asumaan solussa, joita saa aina, niin sitten pitää kärsiä seuraukset ja olla muuttamatta kesätöiden parissa. Itse asuin koko opiskeluajan solussa ja muutin kesätöiden parissa eri puolille Suomea. Koskaan ei ollut ongelmaa saada syksyksi solua.
Lisäksi pitää miettiä, millaisen tutkinnon tekee ja miltä alalta. Lukemalla naistutkimusta pääaineena ja sivuaineena viestintää ja assyrologiaa on turha kuvitella työllistyvänsä. Suosittelen luonnontieteitä, itse en ole ollut päivääkään työttömänä yhdistelmällä tilastotiede-laskentatoimi-tietojenkäsittelytiede. Ai niin, unohdin: tällä alalla pitää osatakin jotain, eikä pelkkien fantsujen epämääräisten käsitteiden pyörittely paperilla eri järjestykseen riitä.

Ihanan näpäyttävä ja ylimielinen kirjoitus, näitä lisää ;)! Mutta ihan tosissaan, ei nykyiset työttömyysluvut johdu siitä että suurin osa työttömistä aikoinaan luki jotain kansanperinnettä tai assyrologiaa, kyllä ihan ns. järkeviltäkin aloilta ollaan työttöminä. Tietenkin oman alan valinnassa kannattaa käyttää harkintaa, mutta tosiasia on että tällä hetkellä varsin harva ala on varma työllistäjä, eikä kaikki työllistettävät ihmiset mitenkään mahdu lukemaan itseään lääkäriksi tai vaikkapa IT-velhoksi.

Ei tuo kirjoitus mitenkään ylimielinen ole, vaan siinä todetaan faktat. Suurin osa yliopistoaloista on tekemällä tehty ja ne ovat syntyneet siksi, että on tarvittu joku helppo tutkinto, jolla toistaitoiset rikkaiden perheiden lapset ovat saaneet itselleen yliopistotutkinnon ja helpon elämän, kun heidän järkensä ei ole riittänyt millekään oikeasti järkevälle alalle.
Fakta on se, että työelämään ei tarvita suurinta osaa noista aloista, joten niille ei pitäisi porukkaa kouluttaa. Nämä ihmiset voitaisiin sen sijaan työllistää vaikkapa hoito- tai siivousalalle tai muihin palveluammatteihin. Itse esimerkiksi voisin palkata yhden osa-aikaiseksi kodinhoitajaksi. Suomessa vaan tuollaista palvelua ei juurikaan ole saatavana. Myös työvoiman uusintaminen on tärkeä tehtävä, johon osa tästä väestöstä voisi keskittyä.
No opiskellahan nyt voi ilman opintotukeakin. Selvittää vain että mitä tukia sitten saisi.
Voisit ehdottaa työkkärille päivärahojesi alentamista. Eräs henkilö, joka on omasta mielestään asiantuntija, väittää jatkuvasti julkisuudessa työttömyyden johtuvan liian hyvistä työttömyyskorvauksista.
Minä en edes etsi töitä. Minun puolesta voit tehdä minunkin työt.
Tuosta puolesta miljoonaasta työttömästä vain murto-osa on lukenut "hömppäaloja" tai ylipäätään yliopistossa. Koulutus suojaa aina työtyämyydeltä paremmin kuin kouluttamattomuus.
Moniin toimistotöihin riittää että osaa hyvät IT-taidot, osaa sujuvasti englantia ja on motivoitunut, lopun oppii työssä. Näihin hommiin nyt vaan otetaan ekonomeja ja juristeja koska on varaa valita työttömien joukosta. Oikeasti suurimman osan työstä pystyy tekemää myös ilman näitä tutkintoja.
Oletko kokeillut työntekijöiden vuokravälitustä. Vmp, eilakaisla, barona ym. Itselläni takana 2 vuotta putkeen tällaisen firman kautta ja 6 vuotta vakituisena suoraan putkeen samassa firmassa. Sama tilanne useilla tuttavillani, osa kivunnut johtoportaaseen asti.
-Sisäänotto yliopistoihin joka toinen vuosi
-Turhat aineet sivuaineiksi
-pakollisia harjoitteluja
-pakolliset ICT opinnot
-kandiksi töihin, maisterivaiheeseen eri haku
Johan alkaa akateemisten alojen työllisyys parantua.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut työntekijöiden vuokravälitustä. Vmp, eilakaisla, barona ym. Itselläni takana 2 vuotta putkeen tällaisen firman kautta ja 6 vuotta vakituisena suoraan putkeen samassa firmassa. Sama tilanne useilla tuttavillani, osa kivunnut johtoportaaseen asti.
Juu, avoimet hakemukset laitettu kaikkiin vuokrafirmoihin. Pitäisi olla sitä "toimistopuolen" kokemusta sanoivat.
Vierailija kirjoitti:
Voisit ehdottaa työkkärille päivärahojesi alentamista. Eräs henkilö, joka on omasta mielestään asiantuntija, väittää jatkuvasti julkisuudessa työttömyyden johtuvan liian hyvistä työttömyyskorvauksista.
Työmarkkinatuki ja asumistuki oli yhteensä noin 780 euroa kuukaudessa ainakin pari vuotta sitten, ja sillä summalla saa just ja just maksettua oman yksiön vuokran ja kuukauden (itsetehdyt) ruuat perusraaka-aineista. Että kyllä ihmettelen miten joku kehtaa väittää että työttömät elelee luksuselämää. Tietty eri asia jos saa jotain ansiosidonnaista, mutta sellaiset on edes joskus ollut töissä. Työmarkkintuella elävät ovat kaikkein heikoimmassa asemassa, varsinkin jos asuu yksin, eli ei ole toista ihmistä jakamassa asumiskustannuksia. Kyllähän sitä opintojenkin jälkeen voi asua soluissa ventovieraiden kanssa, mutta siitä voi olla sitten montaa mieltä että miten mielekästä se on (itse en esim. viitsisi ikinä tuoda yövieraita, koska pelkäisin että häiritsen kämppistä).
Huvittavinta noissa työkokemusvaatimuksissa on, että 99% näistä toimihenkilökesätyöpaikoista on ihan täyttä diipadaapaa. Joku maisteriopiskelija keittelee kahvia pari kolme kuukautta ja tekee parit excelit sillon tällön puhtaaksi. Sitten työtodistus on joku helvetin "assistant manager" ja työhaastatteluissa kustaan hunajaa kun kerrankin on sitä työkokemusta. Tai työnjohtopuolella joku teekkari kulkee 2kk kesässä työmaan läpi ja muistuttaa, että suojalasit on pidettävä päässä ja hakee rautakaupasta tavaraa -> loistavaa kokemusta. Jos joku on erehtynyt tai joutunut tekemään ihan oikeita töitä vaikka kirvesmiehenä, niin ei mitään mahdollisuutta päästä töihin koska oikea työkokemus puuttuu. Vuoden haet töitä, niin oletkin jo pudonnut kelkasta. Kiitti ja moi siinä meni korkeakoulutus kaivosta alas.
Haistakaa työnantajat ja Suomen valtio oikeasti vittu :D Osataan sitä peliä pelata täälläkin. Omaisuus on piilotettu nettelleriin jne ja pimeitä töitä tehdään niin paljon kuin sielusietää. Fyrkat tietty puhtaana käteen ja sossusta loput. Kiitos ja adjoo. Jos joskus oikeita töitä tehdään, niin ei ainakaan tähän maahan.
Näinhän se on, ei sillä väliä mitä olet tehnyt kunhan on komea titteli työtodistuksessa :/ Perustaa pöytälaatikkofirma ja nimetä itsensä komealla tittelillä :D no joo tuethan siinä menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylimielistä puhetta sellainen, jossa ihmetellään miksei ole tehnyt koulutukseen liittyviä hommia jo aiemmin. Varmasti kaikki tekisivät, jos se olisi niin helppoa. Joskus on vain pakko tyytyä niihin hanttihommiin, että saa edes jotain työtä, kaikki ei saa aina niitäkään. Ja joskus niitä oman alan hommia on tarjolla vain toisella puolella Suomea, eikä aina ole mahdollisuutta muuttaa kesäksi johonkin muualle ja maksaa kahta kämppää, tai luopua omasta opiskelija-kämpästä, jota sai jonotella pari vuotta.
Jos on niin prinsessa, ettei pysty asumaan solussa, joita saa aina, niin sitten pitää kärsiä seuraukset ja olla muuttamatta kesätöiden parissa. Itse asuin koko opiskeluajan solussa ja muutin kesätöiden parissa eri puolille Suomea. Koskaan ei ollut ongelmaa saada syksyksi solua.
Lisäksi pitää miettiä, millaisen tutkinnon tekee ja miltä alalta. Lukemalla naistutkimusta pääaineena ja sivuaineena viestintää ja assyrologiaa on turha kuvitella työllistyvänsä. Suosittelen luonnontieteitä, itse en ole ollut päivääkään työttömänä yhdistelmällä tilastotiede-laskentatoimi-tietojenkäsittelytiede. Ai niin, unohdin: tällä alalla pitää osatakin jotain, eikä pelkkien fantsujen epämääräisten käsitteiden pyörittely paperilla eri järjestykseen riitä.
Vai luonnontieteitä! 😃 Mitenhän monta työtöntä biologia tai kemistiä Suomesta löytyy. Vastaus: aika paljon jo kymmenen vuoden ajalta.
Itse luin itseni rimaa hipoen hikiseksi it-tradenomiksi kusisesta amk:sta (joka on nykyään lopetettu) valmistuen suoraan laman syövereihin erikoistuen alalle joka oli kuolemassa pystyyn lamasta huolimatta, mutta päivääkään ei ole tarvinnut olla työttömänä valmistumisen jälkeen. Miten mahdollista? Muutin ulkomaille. Suosittelen.
Oikeasti ei ole väliä mikä tutkinto on jos on hyvää työkokemusta saanut.
Ongelma jollain tutkinnoilla on saada se eka kunnon paikka. Jos sitä et saa, olet ap:n kierteessä.
Oletko ap liittynyt jonkin isoon puolueeseen? Jos et niin kannattaa koska niissä piireissä töitä saa hyväveliverkostoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylimielistä puhetta sellainen, jossa ihmetellään miksei ole tehnyt koulutukseen liittyviä hommia jo aiemmin. Varmasti kaikki tekisivät, jos se olisi niin helppoa. Joskus on vain pakko tyytyä niihin hanttihommiin, että saa edes jotain työtä, kaikki ei saa aina niitäkään. Ja joskus niitä oman alan hommia on tarjolla vain toisella puolella Suomea, eikä aina ole mahdollisuutta muuttaa kesäksi johonkin muualle ja maksaa kahta kämppää, tai luopua omasta opiskelija-kämpästä, jota sai jonotella pari vuotta.
Ei se vaadi kuin viitseliäisyyttä, olen tehnyt sen monena kesänä. Eli siis muuttanut kesätöiden perässä ja antanut oman kämpän kesäksi vuokralle väliaikaisesti (kaikki opiskelukämpät voi jälleenvuokrata kesäksi). Ilmeisesti sinulta ei tätä viitseliäisyyttä löytynyt.
Mä yhdyn sun kommenttiin. Mä oon käynyt ensimmäisen vuoden opiskelijoille kertomassa, että ei niitä töitä pelkillä papereilla ja hyvillä arvosanoilla Suomessa saa. Pitää olla aktiivinen, joustava, käyttää kaikkia keinoja saadakseen oman alan kesätöitä. Se vaan tuntuu olevan useille vasta kotoa muuttaneille (äidin ja isän hemmottelemille?) opiskelijoille vaikeaa. Useat opiskelijat ovat jopa vähän ylimielisiä omasta opiskelupaikastaan ja kuvittelevat, että opiskelupaikalla tai tutkinnon ratsastamisella saisi töitä. Sen oman uran luonti lähtee siitä kun on päässyt opiskelemaan, oikeastaan ennen sitä jo, hankkimalla jotain työkokemusta ja osoittamalla työnantajille, että on kykenevä ja aikaansaava. Tietysti alan ja sivuaineen valinnat pitää tehdä järkevästi täydentäen omaa osaamista. Itse aloitin ensimmäisen kesän oman alan palkattomalla harjoittelulla, kun en muita töitä saanut. Tässä maailmassa, missä on niin paljon kilpailua työpaikoista, persoona ja yleinen aktiivisuus esim. harrastusten tai vaihto-opiskelun kautta auttaa työnhaussa ja kompensoi osaltaan työkokemuksen puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylimielistä puhetta sellainen, jossa ihmetellään miksei ole tehnyt koulutukseen liittyviä hommia jo aiemmin. Varmasti kaikki tekisivät, jos se olisi niin helppoa. Joskus on vain pakko tyytyä niihin hanttihommiin, että saa edes jotain työtä, kaikki ei saa aina niitäkään. Ja joskus niitä oman alan hommia on tarjolla vain toisella puolella Suomea, eikä aina ole mahdollisuutta muuttaa kesäksi johonkin muualle ja maksaa kahta kämppää, tai luopua omasta opiskelija-kämpästä, jota sai jonotella pari vuotta.
Jos on niin prinsessa, ettei pysty asumaan solussa, joita saa aina, niin sitten pitää kärsiä seuraukset ja olla muuttamatta kesätöiden parissa. Itse asuin koko opiskeluajan solussa ja muutin kesätöiden parissa eri puolille Suomea. Koskaan ei ollut ongelmaa saada syksyksi solua.
Lisäksi pitää miettiä, millaisen tutkinnon tekee ja miltä alalta. Lukemalla naistutkimusta pääaineena ja sivuaineena viestintää ja assyrologiaa on turha kuvitella työllistyvänsä. Suosittelen luonnontieteitä, itse en ole ollut päivääkään työttömänä yhdistelmällä tilastotiede-laskentatoimi-tietojenkäsittelytiede. Ai niin, unohdin: tällä alalla pitää osatakin jotain, eikä pelkkien fantsujen epämääräisten käsitteiden pyörittely paperilla eri järjestykseen riitä.
Vai luonnontieteitä! 😃 Mitenhän monta työtöntä biologia tai kemistiä Suomesta löytyy. Vastaus: aika paljon jo kymmenen vuoden ajalta.
Luonnontieteitä on muitakin kuin kemia ja biologia. Itse olen valmistunut tilastotieteestä ja töitä on riittänyt. Biologia ja kemia ovat vähiten matemaattisia => helpoimia. Se on hyvä sääntö: mitä matemaattisempi ala, sitä varmemmin töitä löytyy.
Yleensä kannattaa opintojen ohessa käydä töissä, saa kokemusta ja rahaa eikä jää aukkoja.