Elämäsi kamalin teko

Tähän asti luettuani olen varmaan palstan kamalin ihminen!

Harrastan kalastusta!

Satojen, jopa tuhansien pienten kalaparkojen henki on vastuullani. Olen pyytänyt ne huijaamalla, katalin menetelmin. Usein suusta tai suupielestä roikottaen, avuttomina, olen kiskonut ne kosteasta kodistaan ja surmannut julmasti päähän lyömällä.

Lopuksi olen suomustanut tai nylkenyt niiden pikku ruumiit ja paistanut ne pannulla, ja vielä syönyt hyvällä ruokahalulla.

kamalin teko etten tehnyt aborttia vaan synnytin lapsen ja annoin sen adoptioon aikaa siitä on 19v mutta asia painaa mieltä vieläkin.

Tämä palsta on täynnä sekopäitä, se on huomattu. Heidän mielestään vammaiset eivät ansaitse elää, palavasta talosta pelastetaan mieluummin koira kuin lapsi, ollaan valmiita tappamaan joku penska joka kiusaa koiraa, mutta jos joku kiusaa lapsia niin se on hauskaa. Ai niin ja liha on hyvää, niin mielellään hän sitä syö, ja jos joku huomauttaa niiden sikojen ja nautojen oloista, niin on typerä jeesustelija. Koska kun eläintä kidutetaan siksi että palstalainen saa sen hyvän pihvin, senonkin ihan jees. Mutta uskallapas listiä murkku...

Tuohon eläinten tappamiseen pienenä lapsena sen verran, että lapsilla ei ole samanlaista mooralikäsitystä kuin aikuisella. Lapset tekevät tai jättävät tekemättä asioita, koska heitä on opetettu toimimaan tietyllä tavalla. Ei lapsi kykene samastumaan siinä määrin eläimen tunteisiin. Itselläni on kyllä tytär, joka on erittäin hoivaava eläimiä kohtaan. Silti ajattelen, että kyse ei ole korkeammasta moraalista vaan hän toteuttaa itsekkäästi hoivaviettiään. 

Suurin osa vanhemmista yleensä kertoo ja opettaa, miten eläimiä tulee kohdella ja miltä niistä tuntuu jos niitä kiusataan ja että eläimillä on oikeus elää rauhassa samalla tapaa kuin lapsella itselläänkin. Jos kukaan ei koskaan kerro näitä asioita lapselle, miten voi olettaa, että lapsi tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Moraali on asia, joka kehittyy oikeastaan vasta melko myöhään. Siihen asti mennään sen mukaan, mitä vanhemmat opettavat. Toki on olemassa jo niitä lapsia, joiden psykopatia ilmenee jo eläinten julmasta kohtelusta. Silti varmastikaan läheskään kaikki lapsena eläimiä kaltoin kohdelleet ole psykopaatteja. Moni varmasti on vasta aikuisena tajunnut, mitä tuli tehtyä ja katuu sitä.  

Syön jatkuvasti teollisesti kasvatettua lihaa ja käytän vaatteita, joita on tehty kehitysmaissa halpatyövoimalla (varmasti myös lapsityövoimalla). En myöskään jaksa kierrättää kompostiroskia. Lennän useita kertoja vuodessa, enimmäkseen huvin vuoksi.

Voisitte vähän itse kukin miettiä sitä, mistä kannatte syyllisyyttä ja mistä ette. Jos maailman kannalta mietitään, teidän yksittäiset pettämiskuvionne ovat totaalisen yhdentekeviä. Aika usein ne ovat yhdentekeviä ihan miltä kannalta tahansa katsottuna.  

Vierailija kirjoitti:

Jaetaan elämämme kamalimmat teot.

Itse myönnän pettäneeni maailman ihaninta miestäni ja lasken sen kamalimmaksi teoksi.

Särjin tietoisesti miespuolisen ystäväni sydämen.Tiesin hänen tykkäävän minusta romanttisessa mielessä,en vastannut tunteisiin.Pidin kuitenkin yhden kesän ajan hänen kanssaan "kulissisuhdetta" koska läheiseni eivät hyväksyneet tyyppiä,josta oikeasti tykkäsin.(Tämä silloinen ihastus oli mielenterveys-ja päihdeongelmainen,eli ei mikään unelmien poikasystävä,syystäkin paheksuivat).Olin silloin nippa ja nappa täysi-ikäinen,ja hyvin kokematon seurusteluasioissa,en nykyään ikinä leikkisi ihmisten tunteilla sillä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

En vain osaa ymmärtää näitä pieniä ja viattomia eläimiä kiusaavia ja kiduttavia vajakkeja. Itse olen ollut lapsesta asti empaattinen ja pitänyt heikompien puolta. Kaikki tuntemani eläimiä rääkänneet kusiaivot ovat jollain lailla osoittautuneet poikkeaviksi myöhemmässä vaiheessa; kiusanneet muita koulussa, rikollisuutta ym.

Mä rääkkäsin lapsena eläimiä, mulla oli aika rankka lapsuus väkivaltaisessa perheessä ja varmaan purin pahaa oloani näihin eläimiin. Musta tuli täysin normaali kolmen lapsen äiti enkä ole tehnyt yhdellekään eläimelle pahaa sitten lapsuuteni.

Vierailija kirjoitti:

Olen pettänyt molempia aviomiehinäni heidän kanssaa ollessani aviossa. En kuitenkaan ole koskaan jäänyt kiinni.

 Miksi tuollainen ihminen menee naimisiin, tai on ylipäätään parisuhteessa? Jos ei osaa olla uskollinen kumppanilleen, niin silloin ei olla parisuhteessa. Ikävä kyllä minäkin olen joutunut tuollaisen naisen kanssa tekemisiin, nykyään halveksin kaikkia pettäjiä.

Vierailija kirjoitti:

Laitoin lettutaikinaan sämpyläjauhoja. En ikinä pääse yli teostani.

Sama. Tuli tympeen makuisia lettuja :(

Olin toinen nainen ja nautin (luulin nauttivani) tilanteesta. Rikoin tämän avovaimon tavaroita tahallani, jätin merkkejä itsestäni ja kun suhde tuli tietoon ja avokki kertoi lähtevänsä, kasasin kaikki hänen tavaransa yhteen huoneeseen lattialle sekaisin. Shampoot, päiväkirjat, vaatteet, kaiken. 

Nyt kun mietin tätä, sydämeni särkyy sen nuoren naisen puolesta. Siis sen petetyn, ei omani. No sain sitten maistaa omaa lääkettäni ja opin kantapään kautta, miltä pettäminen tuntuu. 

Eräs nainen vietteli mieheni ja tuli raskaaksi. Mieheni jätti minut naisen ja tulevan vauvansa vuoksi, jolloin tein jotain, mihin en koskaan uskonut kykeneväni. Maksoin 800mk eräälle ihmiselle menneisyydestä siitä, että tämä potki naiselle keskenmenon. Nainen menetti lapsen ja mieheni palasi luokseni. Kenellekään en ole asiasta kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Eräs nainen vietteli mieheni ja tuli raskaaksi. Mieheni jätti minut naisen ja tulevan vauvansa vuoksi, jolloin tein jotain, mihin en koskaan uskonut kykeneväni. Maksoin 800mk eräälle ihmiselle menneisyydestä siitä, että tämä potki naiselle keskenmenon. Nainen menetti lapsen ja mieheni palasi luokseni. Kenellekään en ole asiasta kertonut.

Toivon ihan oikeasti että tää oli joku provo..... 

En ees tiiä miks luen tätä keskustelua kun menetän vaan uskoni ihmisiin, ihan vitunmoisia sekopäitä ja muuten vaan julmia ihmisiä on näköjään maailma pullollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen valehdellut mm. Olevani raskaana monet kerrat kun mies on uhannut erolla. Valehdellut myös keskenmenoista, raiskauksesta ja lapsen kuolemasta. Uhannut myös tehdä miehestä ilmoituksen, että on raiskannut/hakannut minut, vaikka ei ole.

Varmaan saadakseni sääliä ja huomiota, pitääkseni toinen lähelläni tai satuttaakseni toista. Kyllä, persoonallisuushäiriö löytyy ja kyllä, olen hoidossa. Ei vaan auta. En kestä tulla torjutuksi millään tapaa ja sen estääkseni tai sen kostaakseeni pystyn vajoamaan todella alas. Joku alkukantainen itsesuojelureaktio,

Onpa kyllä, aika perseestä. Ehkä sun kannattais yrittää kehittää itseäs ihmisenä? Kipase vaikka jonnekin terapiaan, koska tollasiin juttuihin sitä just yleensä todella tarvitaan.

Oon mä vuosia käynyt jauhamassa hoitajille ja psykologeille mun paskasta elämästä ja kertonut näistäkin jutuista. Osalla ollut terapeutin koulutus. Ei oo mua auttanut juurikaan se jauhaminen, tullut vaan entistä paskempi olo kun oon ääneen lausunut miten huono ihminen oon. Exien, joita olen terrorisoinut, mielestä täysin narsisti joka uhkailee, kiristää, manipuloi ja valehtelee. En oikein tiedä voiko tähän enää mikään auttaa...

Voi olla, että sua ei auta muu kuin joku todella iso kriisi tai onnettomuus - se että menetät kaiken tai lähes henkesi. Sellainen yleensä saa ihmisen arvostamaan oikeita asioita ja ymmärtämään, miten tärkeää oikea (ei kiristetty) välittäminen on.

Sinusta itsestähän vaan se on kiinni, miten kohtelet muita. Opettele olemaan yksin ja takertumatta miehiin. Kun osaat olla yksin, sen jälkeen osaat olla tasapainoisessa suhteessakin. Katsos kun oikeasti kukaan meistä ei tarvitse toista ihmistä elääkseen.

No nyt meni arvaukset niin pieleen kuin olla voi. Mun elämä on ollut täynnä isoja kriisejä. Oon kokenut lapsena mm. Väkivaltaa ja seks.hyväksikäyttöä mitkä ovat luultavasti laukkaiseet tämän persoonallisuushäiriöni.

En juurikaan takerru miehiin tai ihmisiin. Päinvastoin, minulla ei ole yhtään kaveria enkä ole seurustellut pariin vuoteen. Välttelen ihmissuhteita. Joskus kuitenkin tutustun ja jopa rakastun johonkin henkilöön ja silloin se on menoa. Olenkin miettinyt, että ainoa toimiva ratkaisu mun tilanteessa olisi muuttaminen kirjaimellisesti keskelle metsää johonkin mökkiin ja kaikkien ihmissuhteiden täydellinen välttely. Käytännössä ei kuitenkaan tuollainen onnistu, ja sitä tutustuu väkisinkin ihmisiin...

En nauti siitä mitä teen toisille, mutta kyseessä on tosiaan jokin refleksinomaisesti itsepuolustuskeino jonka lauetessa ei terveellä järjellä ole enää osaa eikä arpaa tekemisistäni.

Tuskaa tää on mullekin, enkä ole hirveän ylpeä esim. Siitä että yksi exä yritti sekoilujeni takia itsemurhaa ja sairastui vakavaan masennukseen, ja käy vieläkin puhumassa jossain narsistien uhrit -ryhmässä. Mä kun vaan halusin että oltaisiin yhdessä. En pilata hänen eikä omaa elämää..

 "En juurikaan takerru miehiin tai ihmisiin" ja "Siitä että yksi exä yritti sekoilujeni takia itsemurhaa ja sairastui vakavaan masennukseen, ja käy vieläkin puhumassa jossain narsistien uhrit -ryhmässä. Mä kun vaan halusin että oltaisiin yhdessä.". Kyllä tuo pelottavalta takertumiselta kuulostaa. Entinen naisystäväni oli/on tuollainen pelottava tapaus, oli suunnaton helpotus kun erosin hänestä ja sen jälkeen ei ole parisuhteet kiinnostaneet kun se oli niin ahdistavaa.

Kuulin kerran epäilyttävältä tuntuneen kertomuksen eräästä puolitutusta tytöstä. Kerrotun mukaan hän olisi joutunut puskaraiskauksen kohteeksi. Kerroin tämän tiedon yhdelle ystävälleni, joka tunsi tämän ihmisen paremmin, ja oli kotoisin samalta paikkakunnalta. Ikävä kyllä tämä ystäväni osoittautui varsinaiseksi juorukelloksi, ja juorusi asian puolelle kylälle. Kohta sen tiesivät kaikki. Tieto osoittautui paikkansa pitäväksi (epäilyksestäni huolimatta), ja tyttöparka joutui kauheaan tilanteeseen vuokseni.

Pienenä varastin kolikoita isäni työpöydän laatikosta karkin ostoa varten.

Keksin myös pienenä paljon valheita, mm. koulunkäyntiini liittyen. Valehtelen vieläkin tämän tästä, yleensä kuitenkin asioissa, jotka eivät vahingoita ketään.

Koulussa ekalla luokalla rikoin kaverin kanssa johtajaopettajan henkilökohtaista omaisuutta, puoliksi vahingossa, mutta kuitenkin.

Toivoin usein monen ihmisen kuolemaa, mm. kahden koulukiusaajani. Toinen näistä kiusaajista saikin sittemmin surmansa nuorella iällä. Kuultuani asiasta sekä luettuani siitä lehdestä tunsin hurjaa iloa siitä, että toiveeni oli toteutunut. En häpeä sitä tunnettani vieläkään.

Olen liioitellut aivan hirvittävästi työhaastatteluissa.

Olen ottanut kunniaa toisten tekemästä työstä työpaikalla.

Juu juu, toki näin meni asiat. :)

Sellanen voimafantasia siellä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs nainen vietteli mieheni ja tuli raskaaksi. Mieheni jätti minut naisen ja tulevan vauvansa vuoksi, jolloin tein jotain, mihin en koskaan uskonut kykeneväni. Maksoin 800mk eräälle ihmiselle menneisyydestä siitä, että tämä potki naiselle keskenmenon. Nainen menetti lapsen ja mieheni palasi luokseni. Kenellekään en ole asiasta kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon eläinten tappamiseen pienenä lapsena sen verran, että lapsilla ei ole samanlaista mooralikäsitystä kuin aikuisella. Lapset tekevät tai jättävät tekemättä asioita, koska heitä on opetettu toimimaan tietyllä tavalla. Ei lapsi kykene samastumaan siinä määrin eläimen tunteisiin. Itselläni on kyllä tytär, joka on erittäin hoivaava eläimiä kohtaan. Silti ajattelen, että kyse ei ole korkeammasta moraalista vaan hän toteuttaa itsekkäästi hoivaviettiään. 

Suurin osa vanhemmista yleensä kertoo ja opettaa, miten eläimiä tulee kohdella ja miltä niistä tuntuu jos niitä kiusataan ja että eläimillä on oikeus elää rauhassa samalla tapaa kuin lapsella itselläänkin. Jos kukaan ei koskaan kerro näitä asioita lapselle, miten voi olettaa, että lapsi tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Moraali on asia, joka kehittyy oikeastaan vasta melko myöhään. Siihen asti mennään sen mukaan, mitä vanhemmat opettavat. Toki on olemassa jo niitä lapsia, joiden psykopatia ilmenee jo eläinten julmasta kohtelusta. Silti varmastikaan läheskään kaikki lapsena eläimiä kaltoin kohdelleet ole psykopaatteja. Moni varmasti on vasta aikuisena tajunnut, mitä tuli tehtyä ja katuu sitä.  

Tämä on totta. Yksi meidän sijaislapsistamme (6v) ei alkuun oikeasti edes ymmärtänyt, että koira on elävä ja tunteva olento. Hänen mielestään oli vaan hauskaa hakata sitä tavaroilla, vetää hännästä, kiskoa turkista ja ajaa takaa. Kesti kauan, että sain hänet uskomaan, että koiraan sattuu. Lapsi ihan vilpittömästi luuli koiran olevan leluun verrattava tunnoton lelu. Häntä ei ollut opetettu, eikä kasvatettu millään tavalla.

Luinko oikein jonkun selitystä miten maaseudulla oli erilainen suhtautuminen eläimiin joskus kauemman aikaa takaperin??

Mitä sontaa!Olen asunut lapsuuteni oikein tosi maalla ja ei ollut mitään ko.siellä.Meidät opetettiin ettei eläimiä kiusata,piste!

Varpuset,tai jotkut muut,tiputtivat pääskyjen pesiä,silloin isä teki meille laatikon poikasille joita yritimme muka hoitaa.Tiesi hänkin varmaan etteivät selviä,mutta kun surimme niiden kohtaloa,antoi yrittää.

Toisen tytön kanssa olimme kerran poikien mukana särkemässä räkätin pesiä.Sitä en osaa selittää,miksi ne munat olisi pitänyt saada rikottua.En kuullut,tekivätkö pojat poikasille mitään,toiminta liittyi munien rikkomiseen nimenomaan.

Tuo yksi reissu riitti,itkin sitä miten emo on pesän rakentanut ja munat muninut,sitten pöljät pennut rikkovat ne.

Tämä toiminta on harmittanut kymmeniä vuosia ja kaduin aika pian ettei touhu ole oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä? Kysyttiinkö tässä tuota

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia te eläimiä tappaneet olette nykyään? Eikö lapsena tullut yhtään mieleen ajatella kuinka se eläin kärsii tekonne aikana, vai saitteko siitä jo silloin kieroa nautintoa?

Mitä, jos niitä lapsia on itseään vaikka hakattu?

Ihan vain sivusta tämä.

Miten sä itse toimisit, jos sua hakattaisiin kotonas ja olisit pieni lapsi?

Sä tietäisit, että et pääse pois sieltä helvetistä vasta kuin aikuisena.

Mä mietin itsemurhaa jo esiteini-iässä, syystä etten olisi jaksanut elää jatkuvan väkivallan uhan alla, pelossa.

Kerro mulle, miten sä olisit menetellyt?

No mua on hakattu kotona koko lapsuuteni, samoin äitiäni ja sisaruksiani. Välillä siivosin koulukirjoja verestä ettei se ehtis vaan kuivua siihen pahasti. Ei kyllä ole tehnyt mieli kiduttaa eläimiä sen takia tai muustakaan syystä. Vaikka  näin miten mutsin hampaat lensi likaämpäriin tai faija mursi mun toisen käden, kun olin toipumassa itsariyrityksestä ja jalka ja käsi oli kipsissä. 

Joo, en syö myöskään mitään tehotuotettua lihaa. Mielestäni en todellakaan ole sen arvoinen, että jonkun eläimen pitäisi kitua ja kärsiä minun takiani, joten broilerit ja kinkut ovat jääneet sekä ostamatta että syömättä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs nainen vietteli mieheni ja tuli raskaaksi. Mieheni jätti minut naisen ja tulevan vauvansa vuoksi, jolloin tein jotain, mihin en koskaan uskonut kykeneväni. Maksoin 800mk eräälle ihmiselle menneisyydestä siitä, että tämä potki naiselle keskenmenon. Nainen menetti lapsen ja mieheni palasi luokseni. Kenellekään en ole asiasta kertonut.

Toivottavasti tämä on provo? Ymmärthän, että rikokseen yllyttäminen on rikos? Tätä palstaa lukevat myös viranomaiset...

Vierailija kirjoitti:

Eräs nainen vietteli mieheni ja tuli raskaaksi. Mieheni jätti minut naisen ja tulevan vauvansa vuoksi, jolloin tein jotain, mihin en koskaan uskonut kykeneväni. Maksoin 800mk eräälle ihmiselle menneisyydestä siitä, että tämä potki naiselle keskenmenon. Nainen menetti lapsen ja mieheni palasi luokseni. Kenellekään en ole asiasta kertonut.

 Voi helvetti, tämä on jo sairasta touhua. Toivottavasti olet parantumattomasti maho etkä ikinä saa lapsia.