Lääkäri! Mikä on kauheinta, mitä olet nähnyt työssäsi?

Hohhoijaa, en usko, että täällä kovinkaan moni lääkäri kirjoittaa muistelmiaan.

Minua jostain syystä ahdistaa eniten sairaiden lasten vanhempien tuska. Lapset itse yleensä ottavat asian luonnollisesti, hetki kerrallaan. Heitä vain sattuu tai oksettaa tai väsyttää, mutta ei siinä sen suurempaa draamaa. Vanhemmat sen sijaan jo etukäteen miettivät kuoleman ja vakavien komplikaatioiden mahdollisuutta ja heidän ahdistuksensa jonka he yrittävät urheasti lapsen silmiltä peittää (siinä onnistumatta) on minusta todella ahdistavaa katsottavaa.

Lapsen yllättävä kuolema tai vaikea vammautuminen. Lapseen kohdistuva pahoinpitely tai seksuaalirikos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin toista päivää kesätöissä kandina. Osastolle tuotiin itsemurhaa yrittänyt yläkouluikäinen, joka oli sekakäyttänyt runsaasti lääkkeitä ja alkoholia. Nuori ei voinut hyvin ja kertoi katuvansa yritystä... Nuori menehtyi vain muutamien minuuttien kuluttua tuon sanomisesta. Oli siinä itkussa pidättelemistä...

Pikkusen enemmän uraa, ja totut siihen, että tällainen ei hetkauta mihinkään suuntaan. Olen minäkin nähhnyt hirttäytyneitä ja itsensä ampuneita. mutta en pitänyt niitä sen veroisina, että olisin laittanut ketjuun "mitä kauheinta olet nähnyt työssäsi".

se lääkäri 20 v kokemuksella

Ehkä olet alun perin väärällä alalla tai sitten olet ollut alalla pikkuisen liian kauan. Jos mikään ei alun perin kosketakaan, tai sitten olet unohtanut sujuvasti jos joku joskus on sinua koskettanut tai liikuttanut.

Lääkäriys perustuu hoitosuhteeseen ja hoitosuhde perustuu siihen että on kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan ja välittää mitä niiden ihmisten elämässä tapahtuu. Toki jumalasyndroomaan ei pidä ryhtyä, eli eipä lääkärin sovi ruveta kuvittelemaan että ihmisen pelastaminen on hänen vastuullaan jos ihminen itse ei asian eteen halua toimia... mutta noin kylmää asennetta en haluaisi kollegakunnassa nähdä.

Itse olen toiminut lääkärinä noin 27 vuotta. Edelleen tulee asioita jotka koskettaa ja jotkut jopa tuntuu kamalilta. Jos mikään ei koskaan hetkauta, on syytä mennä tutkituttamaan päänsä.

Tämä on todella yksilö- ja erikoisalakohtaista. Olen ollut nyt kirurgialla 15 v, erikoislääkäri 8 v, päivystänyt yhteensä etupäivystyksessä parin-kolmen vuoden päivien verran eli paljon. Eli paljon olen nähnyt ja kokenut. Olen aika herkkä ja empaattinen, mutta potilaskohtalot eivät jää minua, kuten eivät muitakaan kirurgikollegoita, yleensä vaivaamaan. Tämä on työtä, potilaat ovat potilaita ja eteenpäin jatkaminen on yksi keino sietää jatkuvaa epävarmuutta. Toki olen nähnyt kuolemaa, epäreiluja ja karuja ihmiskohtaloita, vammautumista ym, mutta harva asia on todella jäänyt mielenpäälle. Oma maailmankuva on kyllä muuttunut, en enää usko tuonpuoleiseen, mutta toisaalta en myöskään enää pelkää kuolemaa.

Viime aikaisista potilaista pysäytti verenmyrkytykseen sairastunut potilas jolla hoidoista ei juuri vastetta ollut ja kaikki oli ohi parissa tunnissa. Potilaan sokki oli niin vaikea että verenpainetta nostavia lääkkeitä eli adrenaliinia piti antaa elvytysannos kerrallaan toistuvasti nesteytyksestä ja muista vasoaktiivilääkityksistä huolimatta. Ventilaattori ei jaksanut potilasta ventiloida kun keuhkot olivat täynnä nestettä imuista huolimatta eli ventiloitiin sitten käsin. Iho oli täysin purppuramaisen sininen verenpurkaumista (ns. purpura fulminans). Kyseessä oli tietysti meningokokkisepsis ja en usko että millään keinolla tämä perusterve ihminen olisi ollut pelastettavissa.

http://www.basso.fi/noste/ilmatieteen-laitos/

Aborttiin ei m,un mielestä pitäis joutua edes hakemaan mitään lähetettä, sinne pitäisi vaan suoraan voida marssia sisään, vaikka ilman muuta sen lähetteen jokainen saa. 

Abortti on naisen perusoikeus, siihen ei esim. miehellä (alkion isällä) ole MITÄÄN sanomista, ellei sitten ota lastaan jollain tavalla omaan vatsaansa ja kanna 9kk+synnytä itse+ hoida yh:na!

Varmaan kauheinta se kun vahingossa tappaa jonkun. Joskus TV:stä tuli juttua jostain huippuaivokirurgista ja se kerto että pari kertaa on veitsi lipsahtanut ja potilas kuollut. Ei tuollaisia tapauksia varmaan unohda, vaikka ei joudukaan vastuuseen potilaan kuolemasta. Itse en ole kyllä koskaan luottanut lääkäreihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- mies ja raskaana oleva nainen rajussa kolarissa

- puukotettu, nuori uhri

Olen ensihoitaja, nämä jääneet aivan erityisesti mieleen.

Jos et huomannut, niin tässä ketjussa pyydettiin lääkäreiden kommentteja. Lääkärit tuollaiset potilaat tutkivat ja hoitavat, ei ensihoitaja.

ÄLÄ NYT VIITI! Luuletko ihan tosissasi, että ensimmäisenä kolariuhrin tai puukotetun luona on lääkäri, joka tekee ensimmäiset tutkimustoimenpiteet ja antaa henkeä pelastavan ensiavun? Kopterilääkäri tai lääkäriyksikö maata pitkin tavoittaa potilaan yleensä viimeisenä, sen verta pitkiä ovat Suomessa maantieteelliset välimatkat ja harvassa ensihoitolääkäriy.

Nimimerkillä nyt sieppaa ensihoitajaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin toista päivää kesätöissä kandina. Osastolle tuotiin itsemurhaa yrittänyt yläkouluikäinen, joka oli sekakäyttänyt runsaasti lääkkeitä ja alkoholia. Nuori ei voinut hyvin ja kertoi katuvansa yritystä... Nuori menehtyi vain muutamien minuuttien kuluttua tuon sanomisesta. Oli siinä itkussa pidättelemistä...

Pikkusen enemmän uraa, ja totut siihen, että tällainen ei hetkauta mihinkään suuntaan. Olen minäkin nähhnyt hirttäytyneitä ja itsensä ampuneita. mutta en pitänyt niitä sen veroisina, että olisin laittanut ketjuun "mitä kauheinta olet nähnyt työssäsi".

se lääkäri 20 v kokemuksella

Nyt ymmärrän täysin mitä sillä tarkoitettiin kun eräässä tutkimuksessa sanottiin, että lääkärin ammattiin hakeutuu paljon psykopaatteja. Et sitten yhtään epä-empaattisempi voi olla? Sinun kaltaiset ihmiset eivät saisi harjoittaa mitään ammattia, missä ollaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Kuvottava ja asiaton kommentti.

Kyllä tämä on minustakin väärä paikka käsitellä mieleen jääneitä potilastapauksia. Jos jokin jää mieltä todella painamaan, pitää se purkaa työpaikalla. Nykyään on monenlaista Balint-ryhmää ja työnohjausta tarjolla, elvytykset käydään läpi tapahtuman jälkeen ja ennen kaikkea: kollegoilta saa apua ja tukea.

Minä tapasin erään kerran todella empatiakyvyttömän lääkärin päivystyksessä. Makasin tiputuksessa tarkkailuhuoneessa ja huomasin tippapussin täyttyvän yhtäkkiä omalle verelläni. Kulkusuunta oli siis päinvastainen. Olin muutenkin rajun verenvuodon takia päivystyksessä ja kun kysyin ensimmäiseltä käytävällä kävelleeltä henkilökunnan jäseneltä, mikä oli tippapussihomman nimi, hän vastasi vain olevansa kirurgi ja käveli pois. Ei siihen kuollut, mutta täysin asiasta tietämätön, muutenkin verenvuodon takia järkyttyneessä mielentilassa olleena koin oloni todella typeräksi. Asema työpaikalla ei estä ystävällisyyttä, lohdutusta tai hommien delegointia oikeille tahoille. Tuolloinkaan ei ollut mikään kiireinen hetki. En muista tarkkaan, miksi olin yksin, vaikka suht vakava tilanne olikin synnytyksestä johtuvan verenvuodon takia.

Vierailija kirjoitti:

Minä tapasin erään kerran todella empatiakyvyttömän lääkärin päivystyksessä. Makasin tiputuksessa tarkkailuhuoneessa ja huomasin tippapussin täyttyvän yhtäkkiä omalle verelläni. Kulkusuunta oli siis päinvastainen. Olin muutenkin rajun verenvuodon takia päivystyksessä ja kun kysyin ensimmäiseltä käytävällä kävelleeltä henkilökunnan jäseneltä, mikä oli tippapussihomman nimi, hän vastasi vain olevansa kirurgi ja käveli pois. Ei siihen kuollut, mutta täysin asiasta tietämätön, muutenkin verenvuodon takia järkyttyneessä mielentilassa olleena koin oloni todella typeräksi. Asema työpaikalla ei estä ystävällisyyttä, lohdutusta tai hommien delegointia oikeille tahoille. Tuolloinkaan ei ollut mikään kiireinen hetki. En muista tarkkaan, miksi olin yksin, vaikka suht vakava tilanne olikin synnytyksestä johtuvan verenvuodon takia.

Selvensihän tuo henkilö syyn omaan töykeään käytökseensä, kirurgi, silloin ei ole tottunut asiakkaalle mitään selittelemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tapasin erään kerran todella empatiakyvyttömän lääkärin päivystyksessä. Makasin tiputuksessa tarkkailuhuoneessa ja huomasin tippapussin täyttyvän yhtäkkiä omalle verelläni. Kulkusuunta oli siis päinvastainen. Olin muutenkin rajun verenvuodon takia päivystyksessä ja kun kysyin ensimmäiseltä käytävällä kävelleeltä henkilökunnan jäseneltä, mikä oli tippapussihomman nimi, hän vastasi vain olevansa kirurgi ja käveli pois. Ei siihen kuollut, mutta täysin asiasta tietämätön, muutenkin verenvuodon takia järkyttyneessä mielentilassa olleena koin oloni todella typeräksi. Asema työpaikalla ei estä ystävällisyyttä, lohdutusta tai hommien delegointia oikeille tahoille. Tuolloinkaan ei ollut mikään kiireinen hetki. En muista tarkkaan, miksi olin yksin, vaikka suht vakava tilanne olikin synnytyksestä johtuvan verenvuodon takia.

Selvensihän tuo henkilö syyn omaan töykeään käytökseensä, kirurgi, silloin ei ole tottunut asiakkaalle mitään selittelemään. 

Niin jumalan ja kirurgin erottaa toisistaan vaan se, että jumala ei kuvittele olevansa kirurgi.

Mikä niissä kirurgeissa leviävä tarttuva tauti oikein on, joka tekee niistä sellaisia ylimielisen oloisia huokailijoita?

Minä en kehdannut kutsua edes hoitajaa paikalle kun tippapussi alkoi täyttyä verellä. Varsinkaan en olisi uskaltanut kirurgia puhutella.

Vierailija kirjoitti:

Mikä niissä kirurgeissa leviävä tarttuva tauti oikein on, joka tekee niistä sellaisia ylimielisen oloisia huokailijoita?

Ylevyys ja oman ammattitaidon täydellinen tietäminen. Ihminen joka on lääkäri ja opiskellut esim. neurokirurgiksi tai sydänkirurgiksi on aika hemmetin pätevä ja taitava ihminen alallaan. Sosiaaliset taidot voivat olla huonoja ja käyttäytyminen ylenkatsova.

Doc Martin sarjassa kuvataan aika hyvin huippukirurgia käytökseltään.

Vierailija kirjoitti:

Keuhkoputken verenpurkaumat elikkäs siis ns. "verensyöksyt" ovat aina yhtä iloisia ja värikkäitä tapahtumia, siinä pääse koko huone naatiskelemaan kun raikas purppurasade vihmoo kasvoja.

Aina joskus tulee semmoinen "hups" -moment kun tajuaa liian myöhän että tuli annettua väärä diagnoosi potilaalle joka hävyttömyyttään kuolla kupsahti kun ei muutakaan osannut.

Onnettomuuden uhreja on kiva kaapia ja kursia kasaan mutta aika usein ihan nollatuloksella mennään koska asiakas kuolee vaikka leikkaus onnistuu.

Aivokasvipotilaiden toilailuja on hauska seurata koko suvun voimin terminaalivaiheessa kun päässä ei toimi enää kuin pari syöpäistä aivosolua.

"Ei pidä ottaa asioita niin vakavasti", sanoi eräskin kandi kun ei osannut tunnistaa sydäninfarktin oireita ajoissa :-D 

Toivon että et työskentele minun kanssani.

Hienoa kuitenkin kuulla, että lääkärit välittää, heillä pitää pokka niin hyvin

t. monisairaan, jo kerran elvytetyn lapsen äiti

Pari vuotta sitten yksi varsin "tukeva" nainen tuli vastaanotolle ja valitti outoja tuntemuksia. Oli aamupahoinvointia, lakritsanhimoa ja muuta. Kun tutkin hänet, huomasin, ettähän oli raskaana ja ihan viimeisillään. Passitin hänet heti sairaalaan ja niin hänestä tuli "onneton" äiti, sillä hän ei tiennyt, kuka isä oli.