Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Saat tänään tietää, että sinulla on kuukausi elinaikaa. Mitä tekisit?
05.02.2016 |
Itse sopisin välini mieheni/exäni kanssa, jonka kanssa on siis tauko ja mietimme, palaammeko yhteen. En enää kantaisi kaunaa mistään vaan haluaisin elää onnellisena hänen kanssaa viimeisen kuukauteni.
Kävisin juhlimassa, viettäisin aikaa sukulaisteni kanssa ja kyselisin vanhojen ystävien kuulumisia.
Ottaisin ehkä myös lainan ja lähtisin käymään New Yorkissa ;)
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin tyytyväinen kuullessani kuolevani pian, koska lukuisat eri syistä epäonnistuneet itsemurhayritykseni ovat todistaneet, ettei minusta ole tappamaan itseäni. Olen raukka ja tunari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksi itsellesi vähän laadukkaampaa viihdettä, ap. Älä leiki kuolemalla.
Tai anna tähän leikkiin ainakin tarkemmat speksit: onko kipuja, voiko asua kotona, kuinka paljon lääkkeitä joutuu syömään ja miten ne vaikuttavat voimiin jne. Jos kuolen syöpään, tiedän sen jo kuukausia etukäteen ja voin järjestää asiani niin, etteivät omaiset joutuisi pulaan niitä järjestäessään.
Wttu mitä idiotismia sitä onkaan. Vielä kuolinvuoteella yritetään itsestään tehdä niin tärkeä, niin tärkeä.
Aika harvalla on miljoonien lainoja, joissa pulaan joutuu, kun leskeneläkettäkin maksetaan.
Niitä järjestettäviä asioita on lemmikit ja lapset. Joku sun raha-asias on aivan yksi hailee, koska velatkaan eivät periydy. Ihmisiä on maailman sivu kuollut yllättäen, ja kaikki ovat siitä selvinneet hengissä.
Itsensä ylentämistä tuollainen, miten täytyy vielä tarttua ohjaksiin kuolemankielissäkin ja "hoitaa" asioita. Oksettavaa, varmaan kotonakin tartut "ohjaksiin" ja hoitelet perheenne asiat, koska muuthan tietenkin ovat siihen kykenemättömiä. Eikö?
Kirjoitatpa tylysti.
En ajatellut rahaa ollenkaan, kun kirjoitin asioiden järjestämisestä. Minulla on muutakin jäämistöä kuin omaisuutta tai velkaa. Raha-asiat on hoidettu aina miehen kanssa ja ne tulevat hoidettua kuolemani jälkeenkin.
Ap:n kuvaamassa tilanteessa mun pitäisi ensin itse hyväksyä kuolemani, sitten minun pitäisi jotenkin auttaa miestäni, lapsiamme ja muita rakkaita elämään asian kanssa. Minun pitäisi käydä läpi vanhoja päiväkirjojani ja kirjeitäni ja miettiä haluanko, että perheeni saa tietää elämästäni asioita, joilla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan, jotka tapahtuivat jo kauan ennenkuin he tulivat elämääni. On myös tolkuton määrä tekstiä ja yksityisiä muistoja, jotka ovat vain jääneet laatikoihin, mutta ovat pelkkää diibadaabaa. Kun minua ei enää ole, ne vain rasittavat perhettäni. Ne ovat minun vastuullani.
En todellakaan pyhitä itseäni, vaan päinvastoin haluan helpottaa jälkeen jäävien elämää koska en ole sen merkittävämpi kuin kukaan muukaan. Elämässäni on kuitenkin ihmisiä, jotka rakastavat minua. Uskon, että minua surraan kun kuolen, ja surussa on riittävästi kovaa työtä niille jälkeeni jääville.
Ehkä sinä et vain vielä ole kohdannut läheisen kuolemaa etkä siksi yksinkertaisesti tiedä mitä kaikkea siihen liittyy, millaisia tunteita ja käytännön asioita?
Jos tilanne olisi ap:n kuvailema, minulla olisi todennäköisesti syöpä, jonka hoidot olisi lopetettu ja siirrytty palliatiiviseen hoitoon. Tuon kuukauden alkupuolen voisin varmasti olla kotona ja kotisairaanhoidon piirissä. Viimeiset päiväni haluaisin viettää sairaalassa, hyvässä saattohoidoissa.
Ap:n "Bucket list" koskee vain häntä. Hän olettaa, että hänen exänsä haluaa/ pystyy/ on velvoitettu jättämään kaiken sen, mitä tällä nyt on, ja saattaa ap:n kuolemaan. Kuvitelmassaan ap on kivuton, virkeä, haluaa bilettää, ottaa velkaa ja matkustella. Aika itsekästä. Mutta kokemuksesta tiedän, että Terhokodissakin voi järjestää aika hyvät bileet.
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksi itsellesi vähän laadukkaampaa viihdettä, ap. Älä leiki kuolemalla.
Tai anna tähän leikkiin ainakin tarkemmat speksit: onko kipuja, voiko asua kotona, kuinka paljon lääkkeitä joutuu syömään ja miten ne vaikuttavat voimiin jne. Jos kuolen syöpään, tiedän sen jo kuukausia etukäteen ja voin järjestää asiani niin, etteivät omaiset joutuisi pulaan niitä järjestäessään.
Wttu mitä idiotismia sitä onkaan. Vielä kuolinvuoteella yritetään itsestään tehdä niin tärkeä, niin tärkeä.
Aika harvalla on miljoonien lainoja, joissa pulaan joutuu, kun leskeneläkettäkin maksetaan.
Niitä järjestettäviä asioita on lemmikit ja lapset. Joku sun raha-asias on aivan yksi hailee, koska velatkaan eivät periydy. Ihmisiä on maailman sivu kuollut yllättäen, ja kaikki ovat siitä selvinneet hengissä.
Itsensä ylentämistä tuollainen, miten täytyy vielä tarttua ohjaksiin kuolemankielissäkin ja "hoitaa" asioita. Oksettavaa, varmaan kotonakin tartut "ohjaksiin" ja hoitelet perheenne asiat, koska muuthan tietenkin ovat siihen kykenemättömiä. Eikö?
Tässäpä sulle esimerkki. Jos nyt kuolen, minut perii ihminen, joka ei tiedä minun elämästäni juuri mitään. Hän joutuu sitten selvittämään tyhjästä kaikki omaisuuteni ja asiani (asunnot, auto, firma omine sopimuksineen ja velvoitteineen, pankkitilit, sijoitukset, vakuutukset, eläimet, ilmoitettavat tahot, hautajaisiin kutsuttavat). Olisihan se helpompaa, jos olisi joku dokumentti missä näitä asioita olisi listattuna tai käynyt asioita läpi niitä hoitamaan jäävän kanssa tai hoitanut itse etukäteen.
Ompa kauheeta. Ahaa tuolta tuli tonni lisää, ahaa toinen pankkitili jossa rahaa x määrä, voi kun harmittaa, auto, Hei nyt mulla on kesämökkikin, voi kun harmittaa..
Kaikki iloisia yllätyksiä. Tämähän on kuin geokätköilyä, mutta jokaiselta rastilta tulee lisää rahaa.
Mulla herää vain vastakysymus Ap:lle. Mikset eläisi niin ? Ajattelisi että tämä on se viimeinen hetki ? Sopisi miehesi kanssa ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksi itsellesi vähän laadukkaampaa viihdettä, ap. Älä leiki kuolemalla.
Tai anna tähän leikkiin ainakin tarkemmat speksit: onko kipuja, voiko asua kotona, kuinka paljon lääkkeitä joutuu syömään ja miten ne vaikuttavat voimiin jne. Jos kuolen syöpään, tiedän sen jo kuukausia etukäteen ja voin järjestää asiani niin, etteivät omaiset joutuisi pulaan niitä järjestäessään.
Wttu mitä idiotismia sitä onkaan. Vielä kuolinvuoteella yritetään itsestään tehdä niin tärkeä, niin tärkeä.
Aika harvalla on miljoonien lainoja, joissa pulaan joutuu, kun leskeneläkettäkin maksetaan.
Niitä järjestettäviä asioita on lemmikit ja lapset. Joku sun raha-asias on aivan yksi hailee, koska velatkaan eivät periydy. Ihmisiä on maailman sivu kuollut yllättäen, ja kaikki ovat siitä selvinneet hengissä.
Itsensä ylentämistä tuollainen, miten täytyy vielä tarttua ohjaksiin kuolemankielissäkin ja "hoitaa" asioita. Oksettavaa, varmaan kotonakin tartut "ohjaksiin" ja hoitelet perheenne asiat, koska muuthan tietenkin ovat siihen kykenemättömiä. Eikö?
Kirjoitatpa tylysti.
En ajatellut rahaa ollenkaan, kun kirjoitin asioiden järjestämisestä. Minulla on muutakin jäämistöä kuin omaisuutta tai velkaa. Raha-asiat on hoidettu aina miehen kanssa ja ne tulevat hoidettua kuolemani jälkeenkin.
Ap:n kuvaamassa tilanteessa mun pitäisi ensin itse hyväksyä kuolemani, sitten minun pitäisi jotenkin auttaa miestäni, lapsiamme ja muita rakkaita elämään asian kanssa. Minun pitäisi käydä läpi vanhoja päiväkirjojani ja kirjeitäni ja miettiä haluanko, että perheeni saa tietää elämästäni asioita, joilla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan, jotka tapahtuivat jo kauan ennenkuin he tulivat elämääni. On myös tolkuton määrä tekstiä ja yksityisiä muistoja, jotka ovat vain jääneet laatikoihin, mutta ovat pelkkää diibadaabaa. Kun minua ei enää ole, ne vain rasittavat perhettäni. Ne ovat minun vastuullani.
En todellakaan pyhitä itseäni, vaan päinvastoin haluan helpottaa jälkeen jäävien elämää koska en ole sen merkittävämpi kuin kukaan muukaan. Elämässäni on kuitenkin ihmisiä, jotka rakastavat minua. Uskon, että minua surraan kun kuolen, ja surussa on riittävästi kovaa työtä niille jälkeeni jääville.
Ehkä sinä et vain vielä ole kohdannut läheisen kuolemaa etkä siksi yksinkertaisesti tiedä mitä kaikkea siihen liittyy, millaisia tunteita ja käytännön asioita?
Jos tilanne olisi ap:n kuvailema, minulla olisi todennäköisesti syöpä, jonka hoidot olisi lopetettu ja siirrytty palliatiiviseen hoitoon. Tuon kuukauden alkupuolen voisin varmasti olla kotona ja kotisairaanhoidon piirissä. Viimeiset päiväni haluaisin viettää sairaalassa, hyvässä saattohoidoissa.
Ap:n "Bucket list" koskee vain häntä. Hän olettaa, että hänen exänsä haluaa/ pystyy/ on velvoitettu jättämään kaiken sen, mitä tällä nyt on, ja saattaa ap:n kuolemaan. Kuvitelmassaan ap on kivuton, virkeä, haluaa bilettää, ottaa velkaa ja matkustella. Aika itsekästä. Mutta kokemuksesta tiedän, että Terhokodissakin voi järjestää aika hyvät bileet.
2
Nyt keksit taas omasta päästäsi. Kun tuttavani kuoli syöpään, niin hän makasi melkein viimeisen kuukauden sairaalassa, että turha keksiä tuollaisia, kun se ei kuulunut aloitukseen. Sitäkin ennen, eli 2 kk sisään ei ollut mitään kuntoa ja kykyä miettiä tuollaisia tyhjänpäiväisyyksiä. Kun äijä heitti veivinsä, niin vaimo ilmoitti meille sukulaisille, että kaikki saa tulla hakemaan mitä haluavat. Itse oli ottanut muutamia muistoesineitä ja valokuvia, ja kertoi että loput kannetaan roskiin. Ei se sen vaikeampaa ole.
Harrastaisin paljon ryhmäseksiä. Avautuisin kaikesta tärkeästä ihmisille, ketkä ovat tärkeitä. Pyytäisin anteeksi. Haluaisin toteuttaa jonkun rikoksen, tyyliin ryöstää pankin, ei mitään väkivaltaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksi itsellesi vähän laadukkaampaa viihdettä, ap. Älä leiki kuolemalla.
Tai anna tähän leikkiin ainakin tarkemmat speksit: onko kipuja, voiko asua kotona, kuinka paljon lääkkeitä joutuu syömään ja miten ne vaikuttavat voimiin jne. Jos kuolen syöpään, tiedän sen jo kuukausia etukäteen ja voin järjestää asiani niin, etteivät omaiset joutuisi pulaan niitä järjestäessään.
Wttu mitä idiotismia sitä onkaan. Vielä kuolinvuoteella yritetään itsestään tehdä niin tärkeä, niin tärkeä.
Aika harvalla on miljoonien lainoja, joissa pulaan joutuu, kun leskeneläkettäkin maksetaan.
Niitä järjestettäviä asioita on lemmikit ja lapset. Joku sun raha-asias on aivan yksi hailee, koska velatkaan eivät periydy. Ihmisiä on maailman sivu kuollut yllättäen, ja kaikki ovat siitä selvinneet hengissä.
Itsensä ylentämistä tuollainen, miten täytyy vielä tarttua ohjaksiin kuolemankielissäkin ja "hoitaa" asioita. Oksettavaa, varmaan kotonakin tartut "ohjaksiin" ja hoitelet perheenne asiat, koska muuthan tietenkin ovat siihen kykenemättömiä. Eikö?
Tässäpä sulle esimerkki. Jos nyt kuolen, minut perii ihminen, joka ei tiedä minun elämästäni juuri mitään. Hän joutuu sitten selvittämään tyhjästä kaikki omaisuuteni ja asiani (asunnot, auto, firma omine sopimuksineen ja velvoitteineen, pankkitilit, sijoitukset, vakuutukset, eläimet, ilmoitettavat tahot, hautajaisiin kutsuttavat). Olisihan se helpompaa, jos olisi joku dokumentti missä näitä asioita olisi listattuna tai käynyt asioita läpi niitä hoitamaan jäävän kanssa tai hoitanut itse etukäteen.
Olen seurannut läheltä tilannetta, jossa vainajan asioita jouduttiin selvittämään tyyliin: "missähän pankissa sen tili oli ja onko rahaa saattaa läheinen hautaan" ja "ketkä kuuluvat tuttavapiiriin, kenelle pitää ilmoittaa". Ja kenellä on oikeus hoitaa asioita. Selvitellä lehtitilaukset, laskut, verot, kaikki. Ei se tässä byrokratian luvatussa maassa ole niin simppeliä. Eli jos itse tiedän kuolevani kuukauden kuluttua, pyrin järjestämään asiat niin, että niiden hoitaminen on läheisille mahdollisimman yksinkertaista, vaikka tiedänkin että he osaavat ne hoitaa. Lopun ajan suren ja panikoin.
Vierailija kirjoitti:
Jos kuolen syöpään, tiedän sen jo kuukausia etukäteen ja voin järjestää asiani niin, etteivät omaiset joutuisi pulaan niitä järjestäessään.
Et välttämättä tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtisin ulkomaille, tuhlaisin säästöni ja nauttisin kerrankin. Olisin myös onnellinen, että tää loppuu vihdoinkin. On ollut tosi rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla herää vain vastakysymus Ap:lle. Mikset eläisi niin ? Ajattelisi että tämä on se viimeinen hetki ? Sopisi miehesi kanssa ?
Loistava vastakysymys. Ehkä tätä mä mietinkin aloitusta tehdessäni, että miksei me eletä joka päivä kuin se olisi viimeinen? Että monesti alkaa tekemään elämästään onnellista kun tietää sen kohta loppuvan. Olen tätä valitettavasti seurannut vierestä. Ihan hyvin voisin yrittää selvittää asiat miehen kanssa, se jäisi jompaakumpaa osapuolta harmittamaan jos jompikumpi menehtyisi.
Hyviä vastauksia teillä.
Ap
Lähtisin lasten ja miehen kans reissuun, haluaisin ainakin Disneylandiin, telttaretkelle jonnekin jylhiin vuoristomaisemiin ja merenrannalle. Rooma ja New Orleans olisi myös ihana nähdä mutta pitäis ottaa kauheasti lainaa ja kelle ne sitten jäis maksettavaks...
Sit haluisin käydä pitkästä aikaa ratsastamassa ja tehdä jotain hauskaa parin hyvän kaverin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Wttu mitä idiotismia sitä onkaan. Vielä kuolinvuoteella yritetään itsestään tehdä niin tärkeä, niin tärkeä.
Aika harvalla on miljoonien lainoja, joissa pulaan joutuu, kun leskeneläkettäkin maksetaan.
Niitä järjestettäviä asioita on lemmikit ja lapset. Joku sun raha-asias on aivan yksi hailee, koska velatkaan eivät periydy. Ihmisiä on maailman sivu kuollut yllättäen, ja kaikki ovat siitä selvinneet hengissä.
Itsensä ylentämistä tuollainen, miten täytyy vielä tarttua ohjaksiin kuolemankielissäkin ja "hoitaa" asioita. Oksettavaa, varmaan kotonakin tartut "ohjaksiin" ja hoitelet perheenne asiat, koska muuthan tietenkin ovat siihen kykenemättömiä. Eikö?[/quote]
Tosielämässä ihminen, joka oli kuolemassa reilun kuukauden päästä syöpään järjesteli raha-asiansa, paperit järjestykseen, esitti hautajaistoiveensa, neuvoi tulevalle leskelle ne asiat, jotka oli hoitanut, jotta arkipäivän elämä olisi helpompaa. Ja tämä oli erittäin arvokas asia leskelle ja lapsille kaiken surun keskellä.
En käyttäisi enää aikaa eksästä toipumiseen, vaan syöksyisin suinpäin intohimoisiin suhteisiin, jos vaan sellaisia jostain löytäisin. Liittyisin Tinderiin ja kaikenlaisiin deittipalveluihin, menisin baariin miehiä etsimään... Mitä se sitten kertoo, kun nyt oletan vielä olevan vuosia elinaikaa, niin itkeskelen kuukausia (vuosia?) eksän perään, kelaan tapahtunutta ja haluan löytää vain sen yhden hyvän suhteen loppuelämäksi. Olen varovainen, en mene baariin, en edes Tinderiin. Ja sitten se kuolema tulee tietysti yllättäen, ennättää vain tajuta, että ehkä olisi pitänyt sittenkin olla rohkeampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksi itsellesi vähän laadukkaampaa viihdettä, ap. Älä leiki kuolemalla.
Tai anna tähän leikkiin ainakin tarkemmat speksit: onko kipuja, voiko asua kotona, kuinka paljon lääkkeitä joutuu syömään ja miten ne vaikuttavat voimiin jne. Jos kuolen syöpään, tiedän sen jo kuukausia etukäteen ja voin järjestää asiani niin, etteivät omaiset joutuisi pulaan niitä järjestäessään.
Wttu mitä idiotismia sitä onkaan. Vielä kuolinvuoteella yritetään itsestään tehdä niin tärkeä, niin tärkeä.
Aika harvalla on miljoonien lainoja, joissa pulaan joutuu, kun leskeneläkettäkin maksetaan.
Niitä järjestettäviä asioita on lemmikit ja lapset. Joku sun raha-asias on aivan yksi hailee, koska velatkaan eivät periydy. Ihmisiä on maailman sivu kuollut yllättäen, ja kaikki ovat siitä selvinneet hengissä.
Itsensä ylentämistä tuollainen, miten täytyy vielä tarttua ohjaksiin kuolemankielissäkin ja "hoitaa" asioita. Oksettavaa, varmaan kotonakin tartut "ohjaksiin" ja hoitelet perheenne asiat, koska muuthan tietenkin ovat siihen kykenemättömiä. Eikö?
Tässäpä sulle esimerkki. Jos nyt kuolen, minut perii ihminen, joka ei tiedä minun elämästäni juuri mitään. Hän joutuu sitten selvittämään tyhjästä kaikki omaisuuteni ja asiani (asunnot, auto, firma omine sopimuksineen ja velvoitteineen, pankkitilit, sijoitukset, vakuutukset, eläimet, ilmoitettavat tahot, hautajaisiin kutsuttavat). Olisihan se helpompaa, jos olisi joku dokumentti missä näitä asioita olisi listattuna tai käynyt asioita läpi niitä hoitamaan jäävän kanssa tai hoitanut itse etukäteen.
Olen seurannut läheltä tilannetta, jossa vainajan asioita jouduttiin selvittämään tyyliin: "missähän pankissa sen tili oli ja onko rahaa saattaa läheinen hautaan" ja "ketkä kuuluvat tuttavapiiriin, kenelle pitää ilmoittaa". Ja kenellä on oikeus hoitaa asioita. Selvitellä lehtitilaukset, laskut, verot, kaikki. Ei se tässä byrokratian luvatussa maassa ole niin simppeliä. Eli jos itse tiedän kuolevani kuukauden kuluttua, pyrin järjestämään asiat niin, että niiden hoitaminen on läheisille mahdollisimman yksinkertaista, vaikka tiedänkin että he osaavat ne hoitaa. Lopun ajan suren ja panikoin.
Kaikki noi katkeaa automaattisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla herää vain vastakysymus Ap:lle. Mikset eläisi niin ? Ajattelisi että tämä on se viimeinen hetki ? Sopisi miehesi kanssa ?
Loistava vastakysymys. Ehkä tätä mä mietinkin aloitusta tehdessäni, että miksei me eletä joka päivä kuin se olisi viimeinen? Että monesti alkaa tekemään elämästään onnellista kun tietää sen kohta loppuvan. Olen tätä valitettavasti seurannut vierestä. Ihan hyvin voisin yrittää selvittää asiat miehen kanssa, se jäisi jompaakumpaa osapuolta harmittamaan jos jompikumpi menehtyisi.
Hyviä vastauksia teillä.
Ap
Tuhlais kaikki rahat, saisi häädön ja kuolis -30 C pakkaseen nälkäisenä. Kuullostaapa mukavalta ja hyvältä idealta.
Vierailija kirjoitti:
Tosielämässä ihminen, joka oli kuolemassa reilun kuukauden päästä syöpään järjesteli raha-asiansa, paperit järjestykseen, esitti hautajaistoiveensa, neuvoi tulevalle leskelle ne asiat, jotka oli hoitanut, jotta arkipäivän elämä olisi helpompaa. Ja tämä oli erittäin arvokas asia leskelle ja lapsille kaiken surun keskellä.
Kerroin juuri esimerkin missä syöpään kuollut tuttuni makasi viimeisen kuukauden lataamossa ja viimeisestä 2 kk ensimmäisen sohvalla, kun ei pystynyt mihinkään. Ei syönyt kunnolla, ei kiinnostanut mikään. Karmeata oli kylässä katsella sitä sohvalla kuihtuvaa raatoa, pelkkä kuori enää ihmisestä. Sekö olisi järjestänyt asiansa?
Muuttaisin kaiken omaisuuteni rahaksi ja lähtisin johonkin paratiisisaarelle. Ottaisin mukaan myös vanhempani ja veljeni. He ovat ne ihmiset jotka ovat minua aina oikeasti rakastaneet. Avomieheni jättäisin sillä sekunnilla. Nauttisin kauniista lomapaikasta ja viettäisin perheeni kanssa aikaa. Sitten kun loppu olisi lähellä tulisimme takaisin Suomeen ja haluaisin kuolla lapsuuden kodissani. Sitten tuhkani voisi sirotella lapsuuden maisemiin.
Alue: Aihe vapaa
Tappaisin ja raiskaisin.