Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmeessä annatte itsenne lihoa sairaalloisesti?
04.02.2016 |
Ihan hirveää ajatella kehon kuormitusta. Toisaalta ihan yhtä kamalaa katsoa sairaalloisen laihoja ihmisiä. Kaikkien aineenvaihdunta ja geenit ovat erilaiset: toiset on helpommin hoikkia ja toiset lihavia. Mutta nyt ihmiset jotain järkeä tähän touhuun!!
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Koska ruoka ja herkut ovat elämän ainoa fyysinen ilo. Mies lopetti seksin kun olin 38v. Ei ole kuulemma enää sen ikäisten asia. Rupesin korvaamaan seksin herkuilla. Mulla on järkyttävä makeanhimo ja makeaa on pakko saada, muuten työnteko ei suju. Ai niin, käyn kokopäivätöissä vaikka läskit ei kuulemma jaksakaan tehdä mitään. Sairauslomalla olen viimeksi ollut 11/2009 yhden päivän. Varmaan olisin ollut senkin päivän töissä, jos olisin normaalipainoinen.
Tupakoijille on nikotiinilaastarit ym. helpottamaan lopettamista. Mitä on herkuttelijoille?
Terkkarit yrittävät saada minut laihdutusryhmiin. Olen sanonut, ettei niistä ole apua. Olen 20v sitten laihduttanut 48kg. Silloin korvasin herkut seksillä. Onko niissä ryhmissä tarjolla seksiä?
Herkuttelijoille on aine nimeltä rasva helpottamaan lopettamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on aika epätasa-arvoista; minäkin olen masentunut, en jaksa liikkua, en saa rakkautta, vaan menetin suuresti rakastamani miehen, koska häntä ei vain kiinnostanut, elämässäni ei ole aisältöä, enkä masennukseltani jaksa sitä hankkia, koska mua ei vain kiinnosta mikään. Voisin siis aivan hyvin painaa 130 kiloa. Mutta painan 60. Bmi normaali. Ja tämä ei ole mitenkään omaa ansiotani, mä en vain saa syömisestä sellaista nautintoa, kuin osa saa. Söin hetken Mirtatsapiinia (masennuslääke) ja se teki minulle hevosen ruokahalun ja ylipäätään teki mieli syödä ihan koko ajan.
Mietin vain millaista heillä on, joilla on kehon tasapaino siinä balanssissa luonnostaan (koska heitähän on, se lääke muuttaa elimistön omaa toimintaa, jolloin se saattaa keikahtaa juuri sellaiseksi, kuin _ruokahalun suhteen_ osalla on aina, luonnostaan.
Eli lihavuus ei ole ihmisen oma syy, eikä masennuksen hoito (=mielialan nousu) aina hoikista. Syyt ovat syvemmällä.
Vierailija kirjoitti:
Koska olen niin masentunut etten jaksa enää välittää ja ruoka on ainoa josta saan edes hieman lohtua. Olisihan elämä varmaan kivempaa laihana, jos siinä ylipäätään olisi jotain sisältöä. Tällä hetkellä on ihan sama.
En ole masentunut mutta ajattelen kyllä, että ruoka on parasta, mitä elämällä on tarjota. Mitä muuta kivaa täällä on? Päivät pelkkää raatamista, työtä, kotitöitä, lasten harrastuskuskaamista ja taas kotitöitä. Jos edes olisi rahaa matkustella, voisin ajatella elämässä olevan jotakin vähän parempaa kuin syöminen. Syöminen vain on niin ihanaa, lohduttavaa ja se auttaa jaksamaan.
Ja en, en ole ylipainoinen työtön wt-mamma vaan työssä käyvä, normaalipainoinen (BMI 20,6), paljon liikuntaa harrastava kolmen lapsen äiti. Voisin kuvitella ihan hyvin, että joku päivä vain en jaksa enää ja keskityn sohvalla istumiseen ja syömiseen. Oikeastaan se kuulostaa tällä hetkellä ihanalta.
Ensin masennuin kroonisesti, sitten aloin parantua siitä, mutta selästä meni välilevy. En pystynyt liikkumaan ja arki oli tuskaista ja vajosin taas masennukseen. Pikkuhiljaa aloin toipua ja aloitin parisuhteen, jossa oli paljon henkistä väkivaltaa. Pääsin irti, mutta kärsin sydänsuruista ja sairastuin kivuliaaseen sairauteen, joka teki taas liikkumisesta tuskaista. Syön stressiin, lohduksi, unohtaakseni.
Tutulla oli kasvain aivoissa. Hoidot aiheuttivat nesteen kertymisen kehoon, jolloin hän näytti lihavalta vaikka olikin oikeasti hoikka. Toki sairastaminen esti liikunnan, koska hoidot niin kovia. Puhekykykin meni.
Kuoli alle vuodessa toteamisesta, juuri ennen joulua. Jäi 3 lasta.
Ehkä muilla on elämässään myös suurempia asioita kuin jonkun painon miettiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutulla oli kasvain aivoissa. Hoidot aiheuttivat nesteen kertymisen kehoon, jolloin hän näytti lihavalta vaikka olikin oikeasti hoikka. Toki sairastaminen esti liikunnan, koska hoidot niin kovia. Puhekykykin meni.
Kuoli alle vuodessa toteamisesta, juuri ennen joulua. Jäi 3 lasta.Ehkä muilla on elämässään myös suurempia asioita kuin jonkun painon miettiminen.
Niin tuohan se surullisen yleinen syy on.. :(
Puhdas hedonismi oli oman lihoamiseni syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen 20 kiloa vielä laihduttaa helposti, mutta en mäkään tajua ketään, jotka lihottavat itsensä palloiksi, jotka eivät pysty edes enää tekemään mitään. Siis jos paino nousee yli sadan kilon reippaasti???
Ei kukaan "lihota itseään" tahallaan. Huomio on muissa murheissa. Minä kyllä tunnistan omat ongelmakohtani: ensin lopetin rankan urheilun, mutta en tajunnut muuttaa ruokatottumuksia heti uuden tilanteen mukaiseksi. Sitten olin neljä kertaa aika peräjälkeen raskaana ja sain kolme lasta. Raskauksista ei tullut ainuttakaan ylimääräistä kiloa, mutta jokaisesta imetysjaksosta kuusi kustakin. Sitten iski huonon tuurin vuodet, jossa oli lukuisten läheisten sairauksia ja kuolemaa, homeoikeudenkäyntiä kolmisen vuotta, muuttoa, remonttia, työpaikan vaihtoa, matkatyötä 100 päivää vuodessa. Fyysisesti koski kaikkialle ja uuvutti. Suklaa lohdutti. Nyt vuosien elpymisen jälkeen alan olla tolpillani, mutta kiloja on lähtenyt vasta viitisen.
Suoraan sanottua v-uttaa ne vuosi sitten fitnekseen hurahtaneet rahkan ja kananmunien mussuttajat, jotka hinkkaavat koneissa painojaan ja tietävät kaksikymppisinä kaikesta kaiken.
Minulla ei ole ylipainoa. Itse vältän keksien, karkkien, limujen yms. epäterveellisen syönnin siten, että en osta mitään noista. Itsekuria pitää siis harjoittaa kaupassa. Kotona se on vaikeampaa, jos kaapeissa on houkutuksia. Kauppaan ei kannata mennä nälkäisenä. Kun menee kauppaan kylläisenä, ei tee mieli mitään makeaa. Kun on jonkin aikaa harjoittanut näitä tapoja, on jo piintynyt jättämään makeishyllyt väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset syö itsensä hengiltä, eipä olisi uskonut että tällainenkin aika tulee. Sairaalloisen lihavia alkaa olla äärettömän paljon katukuvassa!! Hetkellistä mielihyvää haetaan ylensyönnistä. Sääliksi käy näitä lyllertäjiä!!!
Mulla raskaus laukaisi masennuksen, lihoin raskaus ja imetys aikana ihan valtavasti siis yli 30kg, neljäs lapsi oli jo kyseessä ja ikinä ennen ei ollut mielialan kanssa mitään ns ongelmia. Nyt lapsi jo kaksi vuotta, puoli vuotta sitten alkoi mieliala parantua.. ja on alkanut taas oma itse kiinnostaa ja paino pudota todelta nopeasti. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tilasin viime viikonloppuna itselleni uusia vaatteita ison läjän. Kun on mieli todella maassa niin en kyllä välittänyt yhtään mille näyttää, kuhan vaan selviää. Opamox ja cipralex tehneet ihmeitä. Kohta tarkoitus palata töihin ja jatkaa normaalia elämää. Avioliitto ja muu elämä oli kunnossa mutta kaikki tuntui täysin harmaalta ja tyhjältä. Itsemurhaa ajattelin usein ja unelmoin siitä, oli siinä kohtaa kyllä ihan sama mitä vaaka näytti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No esimerkiksi minä syön kun tykkään herkutella, enkä tällä hetkellä halua mitään suhteita. En välitä siitä jos on ylipainoa. En sentään polta ja juo.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ennen ei ollut tuollaisia möhkäleitä?
Kuka kysyy jotain näin yksinkertaista? Ei mitään käsitystä historiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin ihmiset ovat todella passiivisia,hyötyliikunta koetaan ylitsepääsemättömän raskaana ja tuntuu joidenkin mielestä olevan kauhean vaivalloista. Ei tajuta syödä oikeanlaista puhdasta ruokaa ja jos joku niin tekee se viedään äärimmilleen. Kohtuus on kadonnut. Töissä vyötäröllä vararengasta kantavat perheenäidit vinkuvat kun eivät laihdu vaikka syövät työpäivän aikana vain smoothien ja ruisleivan tai hedelmän. Vieressä ihmettelevät minua kun vetasen ison annoksen tummaa makaroonia ja jauhellihaa ja puolilautasellista salaattia ja ihmetteleväyt kun syön niin paljon?!?!?! Ei auta järkipuhe siitä keho kuluttaa sen kunhan vain aineenvaihdunta toimii... Turha syödä yhtä ruispalaa ilman voita vain leikkeleellä kun kahvitauolla vetäää viinerin naaamaan.
Sitten ihmetellään kun paino ei putoa vaikka kävin salilla kävelemässä juoksumatolla ja nostelemassa 3kg painoja ja tein kyykkyjä kehonpainolla....päälle vetastaan proteiinipatukka ja illalla sitten kunnon palauttava ateria rankan reenin jälkeen,tyyliin mannapuuroa...
Tää on ihan taas idiootin tekstiä. Ihan oikeasti ja todella, tämä juttu voisi olla ollut vakavissaan otettava joskus 90-luvulla, mutta ihan varmuudella YKSIKÄÄN lihava ei edes ajattele noin, saati "vingu" että miksi mä en laihdu ja vetää samalla viineriä naamaan. Tai hillu saleilla lukemassa naistenlehtiä lähentäjä koneessa tai bodaamassa 3 kg painoilla jalkakyykkyä. Tää on urbaanilegenda nykyisin.
Mulle ei ainakaan ikinä työpaikalla tai muissa ympyröissä kukaan ole ihmetellyt omaa painoaan ja mussuttanut samalla viineriä. Kyllä ihmiset ihan tasan tarkkaan tietävät miten ns. pitäisi syödä ja jos eivät tiedä, niin kanssaihmiset kyllä valistavat: "syöt kuule vaan vähemmän kuin kulutat, oletkos tietoinen siitä?" "se on kuule katos helppoa, voit syödä ihan kaikkea, kunhan syöt kohtuudella!" "laitat vaan lautaselle puolet kuule kasviksia, sitten neljänneksen pottua ja loput tuota soosia." "Kun vaan liikut ja lähet siitä sohvan pohjalta lenkille, niin olo on sen jälkeen ihanampi kuin suklaapatukan jälkee." Näin se kuule on, etkös tiennyt. Etkös tiennyt lautasmallia? Ei kuule mannapuurolla laihdu, etkös tiennyt. No kerron sinulle nyt tässä av-palstalla!
Voin kuulkaa valistajat kertoa teille, että lihavat ja sairaalloisen lihavat ihan tosiaan tietävät tämän. Mutta kun se homma on siinä mielessä korvien välissä samalla lailla kuin anorektikolla, joka ei pysty syömään edes omenan palasta, niin sairaalloisen lihava ei pysty lopettamaan sitä syömistä. Tai alkoholistilla, joka yhden otettuaan ei pysty lopettamaan. Kyllä hän varmasti ajattelee syövänsä sen lautasmallin mukaan. Sitten ihan vähän vielä ja ihan vähän. On muuten älyttömän hyvää soosia. Syönpä noi lasten loput, ei mene roskiin. No, ei tota loppua nyt kannata pakastaa. Otan vielä vähän. Äh, en mä nyt tähän salaattia enää, ihan pikkuisen vaan. Ja kas, yhtäkkiä soosia on mennyt sen desin sijaan kuusi. Itseinho on valtava, katumus kamala. Mutta koska päivä on jo pilalla, niin mitä haitta, jos syön iltapalaksi 5 ruispalaa voimariinin, kinkun ja juuston kanssa. Kahdelle ekalle laitan vielä kurkkua ja tomaattia, sitten vaan enemmän leikkelettä.
Voin laihojen ällistykseksi kertoa, että iso osa ylipainoisista ihmisistä ei edes ahda napaansa kamalaa määrää herkkuja. Itseasiassa moni hyvin laiha tuttuni syö valtavan paljon enemmän herkkuja kuin mitä itse olen ikinä syönyt, edes lihavana. Itse en edes pidä makeasta, syön karkkia ehkä kerran vuodessa. Inhoan viineriä, pullaa ja suklaata. Täytekakkua en pysty syömään edes kohteliaisuudesta. Mutta ruokaa rakastan. Rakastan ihania kastikkeita, hyvää lihaa, valkosipuliperunoita, kasvisgratiinia, pidän pizzasta ja hampurilaisista (ok, nämä ovat kyllä herkkuja), ihanista pasta-ruoista. Söisin milloin tahansa ison lautasellisen herkullista lasagnea suklaalevyn sijaan. Yksi elämäni karuimpia asioita on se, etten voi syödä sitä mitä haluan, niin paljoa kuin haluan. Hyvä ruoka on yksi elämän isoimpia nautintoja, parempaa kuin seksi. Mutta ei. Ei edes kannata antaa sitä pikkusormea.
Ettekö te tajua, ettei esim. hössötys hiilareista ole mitään "ihmedietit ovat syvältä ja diipa daapa, syöt kuule vaan lautasmallin mukaan ja voit syödä ihan kaikkea". Mutta sairaalloisen lihava ei PYSTY toimimaan niin. Kuten alkoholistin ei kannata lähteä siihen "noi voithan sä aina YHDEN ottaa" niin sairaalloisen lihavan ei kannata ottaa sitä yhtä palaa suklaata tai 100 g lasagnea. Kumpikaan ei pysty lopettamaan sen yhden annoksen jälkeen. Itse olen juuri sellainen, vaikken ikinä elämässäni ole ollut sairaalloisen lihava.
ja tuo "kuule se liikunta vaan ihan vie mennessään, tulee se aivan valtavan ihana endorfiinihumala ei kuule maistu suklaa eikä viineri sen jälkeen". "menet vaan kyykkämään salille tunniksi ja katsos kun se olo on niin mahtava sen jälkeen, että haluat vetää vielä viisi jumppa ja lenkin siihen perään." News flash: Moni ihminen ei IKINÄ pääse tuohon tilaan, eikä koe sitä. Eivät lihavat eivätkä laihat. Olen itse taustaltani kilpaurheilija ja olen myös koulutukseltani liikunnan ammttilainen, vaikka sittemmin lihoinkin. Esim. itse kuulun heihin, joille liikunta, edes kuolettavan raskas, ei tuo mitään endorfiinihumalan kaltaista tunnetta ja tiedän lukuisia erittäin kovia urheilijoita, jotka tuntevat samoin. Liikunta on kivaa ja toki siitä tulee hyvä olo, mutta se on kuitenkin vain suoritus ja ajatus sen jälkeen on, että onneksi se on nyt ohi ja seuraavan kerran vasta sitten seuraavan kerran. Sen tekee vain siksi, että se on pakko. Tämä on oikeasti karu todellisuus monelle, todella hyvässä ja timmissäkin kunnossa olevalle, ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Että näin. Olen kyllä iloksenne nyt normaalipainoinen, en vie verorahojanne mussuttamiseen, enkä ole inhottava läskikasa tunikoissa terassilla. Mutta elämä on monella tavalla karumpaa, kun joutuu katsomaan erittäin tarkasti sen perään mitä syö. Tämä on vähän kuin teille, jotka haluatte harrstaa seksiä joka ikinen päivä, vaikka sitten verisissä lakanoissa, sanottaisiin, että nyt kuule homma on näin, että kyllä sä voit edelleen harrastaa sitä seksiä, mutta kerran viikossa. Katos kohtuudella kun tekee, menee hienosti ja kun kuule pääset siihen rytmiin niin et uskokaan miten hienoa elämä on ja miten ihanalta se seksi sitten tuntuukaan, kun se on harvinaista herkkua. Pystyisitkö?
Vierailija kirjoitti:
No esimerkiksi minä syön kun tykkään herkutella, enkä tällä hetkellä halua mitään suhteita. En välitä siitä jos on ylipainoa. En sentään polta ja juo.
Tuo onkin hyvä logiikka perustella tekemisiään.
Minä vain syön - en sentään polta ja juo!
Minä vain poltan ja juon - en sentään käytä huumeita!
Minä vain polttelen maria - en sentään piikitä mitään!
Minä vain piikitän huumeita itseeni - en sentään välitä niitä eteenpäin!
Minä vain välitän huumeita - en pakota ketään mihinkään!
Minä vain huudan - en koske fyysisesti!
Minä vain raiskaan - en sentään tapa!
Pointti varmaan välittyi, vaikka vähän karkasikin käsistä
Minä hankin netin kautta rakastajan, joka ei myöskään saa kotona. Nyt saan säännöllisesti munaa, hehkun ihan uudella tavalla ja painokin on tippunut, vaikken ylopainoinen ollut alun alkaenkaan. Suosittelen :) Julmaa, mutta odotin kaksi vuotta että miestä alkaisi taas kiinnostamaan. Kun ei niin ei.