Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mitä ihmettä teen elämälleni...
03.02.2016 |
Olen 22-vuotias, koulut jääneet kesken (peruskoulu käyty). Sairastan mm. masennusta, paniikkihäiriötä ja pakko-oireista häiriötä sekä CFS:ää. Istun päivät pitkät kotona ja aika kuluu nukkuessa (pystyn nukkumaan helposti n.14 tuntia tai koneella. Koti on sotkuinen ja likainen, enkä juuri hallitse arjen pyöritystä. Nukun päivät ja valvon yöt. Olen todella ahdistunut ja elämä neljän seinän sisällä, tämän ikäisenä, tuntuu turhauttavalta. Olen niin tylsistynyt, että olen alkanut kuuntelemaan ikkunan äärellä tai rappukäytävän oven edessä naapureita ja harkitsen jopa jonkin kuuntelulaitteen tilaamista jotta kuulisin heidän puheensa paremmin. Kuulostaa aika skitsofreeniselta, eikö? Minustakin. Mutta muiden elämä on ainoa mistä itse saan sisältöä elämääni, enkä haluaisi että tämä olisi näin.
Mulla on välillä ollut lyhyitä kaverisuhteita, mutta ne eivät juuri kestä. Koulunkäynti ei onnistu (yli 6 koulua keskeytetty). Nyt opiskelen itsenäisesti, mutta sekään ei oikein etene. MIKÄÄN ei etene, paitsi vointini huononeminen. Erakoidun koko ajan lisää ja lisää, nytkin istunut kuusi päivää vain kotona. Alkoholia menee liikaa ja humalassa hakeudun joskus ihmisten (huonoon) seuraan.
Mä haluaisin opiskella, haluaisin tehdä jotain mistä olisi hyötyä, nähdä ihmisiä ja käydä edes jossain mutta se on lähes mahdotonta kun päivisin joko nukun kuolemanväsyneenä tai kärsin ahdistuksesta ja paniikista.
Ja ennen kuin tulee se vakio "hakeudu hoitoon" niin olen kyllä hoidossa, ollut jo vuosia. Käyn kerran pari viikossa juttelemassa hoitajille (mikä tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa) ja viettämässä aikaa mielisairaalassa telkkaria tuijotellen ja lehtiä lukien. Oon myös yrittänyt käydä mielenterveyskuntoutujien päiväkeskuksessa, mutta se ei luonnollisestikaan onnistu jos nukun päivisin. Ei elämä voi jatkua tällaisena...
Ja joku tietysti sanoo, että pitäisi itse yrittää enemmän. No, mä oon yrittänyt PALJON. Oon aloittanut uusia kouluja kerta toisensa jälkeen, kaikki vuodet pysynyt hoidossa, usein hakeutunut tilan pahentuessa akuuttihoitoon, ravannut lääkäreillä, kokeillut ties mitä päivätoimintajuttuja ym ym. Ne saattaa sujuakin hetken aikaa, mutta sitten vointi huononee, unirytmi menee sekaisin ja jään aivan yksin, kotini vangiksi eikä ketään kiinnosta mitä teen ja miten voin.
Mä pelkään että jos tää kaikki jatkuu näin niin sekoan lopullisesti. Eksyn väärään seuraan, alan käyttämään aineita, teen itselleni jotain tai sairastun esim. psykoosiin. Olen näistä kaikista peloista kertonut hoitajille ja lääkäreille, mutta eivät ota vakavasti.
Kertokaa ihmiset hyvät, mitä mä voisin tehdä että tää elämä ei ois tällaista?
Kommentit (27)
Te ajattelette, että olette systeemin riesana. Ymmärrättekö kuitenkin, että jokainen ihminen on vastuussa omasta onnellisuudesta? Siis niissä mittasuhteissa kuin se on mahdollista.
Eli jos vaikka tällä hetkellä olet ilman työtä, niin mikä muu asia voi tehdä sinut onnelliseksi? Varaa sille aikaa arjessa.
Tietyt rutiinit tuo turvaa elämässä. Kokeile herätä ajoissa aamulla, niin illalla nukuttaa helpommin. Ota tavaksi käydä ulkona raittiissa ilmassa päivittäin, talvella aurinkokin saattaa pilkahtaa puolen päivän aikoihin. Huomaa, että pimeä vuodenaika väsyttää, kokeile D- ja C-vitamiinilisää, kirkasvalolamppukin saattaisi piristää.
Jos diagnooseja on, niin pitää olla itselle armollinen. Entäs joku vapaaehtoistyö? Tai joitain lyhyempiä kursseja näin alkuun? Mikä voisi tuoda elämäsi jotain uutta sisältöä? Kirjojen luku, kasvien viljely, joku muu harrastus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaveri raahas mut firmaansa töihin kun olin samassa jamassa, 70c rahaa ja tyhjät pullot omaisuutena. ulkohommia 8-10h päivässä joka päivä. Iltaisin niin paskana etten kerinnyt edes ahistua vaan nukkumaan ja taas samaa. Sain rahaa, paino laski, useita uusia ystäviä, mieliala koheni ja jossain kohti pystyin käymään kaupassa ilman kolikoiden laskemista. Eli sain elämän. Suosittelen kaikille. Nöyränä töihin ja taivaanrannan maalailut niille joilla on siihen varaa.
Mäkin meinasin suositella tätä. Hankit työpaikan. Sun on pakko mennä sunne huonoinakin päivinä, nukut paremmin ja jos et niin motivoidut kyllä hoitamaan unesi kuntoon, saat rahaa, itsetunnon, ihmissuhteita. Elämään säännöllisyyttä ja mahdollisuuden tulevai suuteen.
Jos asut Pk-seudulla, käy juttelemassa Vamoksessa. Esim. Pasilasta löytyy.
Tsemppiä Sinulle, varmasti tuntuu että asiat on pahasti solmussa, mutta toivottavasti ajan kanssa lanka kerrallaan tilanteesi paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri raahas mut firmaansa töihin kun olin samassa jamassa, 70c rahaa ja tyhjät pullot omaisuutena. ulkohommia 8-10h päivässä joka päivä. Iltaisin niin paskana etten kerinnyt edes ahistua vaan nukkumaan ja taas samaa. Sain rahaa, paino laski, useita uusia ystäviä, mieliala koheni ja jossain kohti pystyin käymään kaupassa ilman kolikoiden laskemista. Eli sain elämän. Suosittelen kaikille. Nöyränä töihin ja taivaanrannan maalailut niille joilla on siihen varaa.
Mäkin meinasin suositella tätä. Hankit työpaikan. Sun on pakko mennä sunne huonoinakin päivinä, nukut paremmin ja jos et niin motivoidut kyllä hoitamaan unesi kuntoon, saat rahaa, itsetunnon, ihmissuhteita. Elämään säännöllisyyttä ja mahdollisuuden tulevai suuteen.
Siis olen kyllä ollut välillä töissä ja kaikkialta lentänyt ulos poissaolojen takia tai sen takia, kun joutunut aina lähtemään pois kesken päivän. Kun vointi ei salli niin ei auttaisi, vaikka kuinka olisi motivaatiota. :( CFS kipuineen ja kuumeiluneen tuo omia rajoituksiaan myös.
AP
Mä olin nuorena aika samassa jamassa. En päässyt ulos asunnosta, masennus, unettomuus, paniikkihäiriö ym. Nyt minulla on ammatti, työ, aviomies, sopiva lääkitys (kaksisuuntaiseen), paljon harrastuksia (liikuntaa, kulttuuria ym.). Miten tähän tultiin... Juuri noilla keinoilla mistä jotkut on kirjoitelleet tässä ketjussa. Unettomuus oli vaikein hoitaa. Kaupassa käynti oli helvettiä, mutta myyjä (nuori tyttö) halusi tutustua minuun. Niin uskomatonta kuin se onkin. Meistä tuli ystävät! Sitten aloin käydä uimahallissa ja kävelyllä. Kuuntelin musiikkia kävellessä. Lopulta otin koiran. Kävin iltaisin myös kirjastossa, sinne oli helpoin mennä just ennen sulkemisaikaa. Nämä voi tuntua isoilta asioilta nyt ja mullekin ne oli, kun olin elänyt totaalisessa eristyksessä (useaan otteeseen puolen vuoden pätkissä). Yliopiston kävin (aloitin sinun iässä). Hoidin itseäni silloin ja hoidan edelleen koiran avulla. Otan lääkkeet joka ilta klo 22 ja alkoholin jätin. Pyrin elämään säännöllisesti ja liikkumaan... Hullu olen ja tulen aina olemaan, mutta mikään kakkosluokan kansalainen en kyllä ole... Me ollaan ihan yhtä arvokkaita kin muutkin. Yhden kerran olen 4kk ollut saikulla sen nuoruuden kriisin jälkeen. Työ palkitaan :-) Tulet huomaamaan jos lähdet toteuttamaan asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon ollut muutamaan otteeseen nuorten työpajan kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta aina joutunut lopettamaan koska tullut liikaa poissaoloja. Lopulta vaan sieltäkin suositeltu tiivimpää hoitoa...
Oon Etsivän Nuorisotyön asiakas, mutta se tuntuu olevan kyllä yhtä tyhjän kanssa sekin. Hänellä on aikaa ehkä pari kertaa kuukaudessa, silloinkin vain hetken ja on sitä samaa jauhamista kuin hoitajienkin kanssa. Ainoa hyöty on se että välillä hän heittää minut autolla sinne hoitpaikkaan tai muualle. Muuten aika turhaa...
AP