Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mitä ihmettä teen elämälleni...
03.02.2016 |
Olen 22-vuotias, koulut jääneet kesken (peruskoulu käyty). Sairastan mm. masennusta, paniikkihäiriötä ja pakko-oireista häiriötä sekä CFS:ää. Istun päivät pitkät kotona ja aika kuluu nukkuessa (pystyn nukkumaan helposti n.14 tuntia tai koneella. Koti on sotkuinen ja likainen, enkä juuri hallitse arjen pyöritystä. Nukun päivät ja valvon yöt. Olen todella ahdistunut ja elämä neljän seinän sisällä, tämän ikäisenä, tuntuu turhauttavalta. Olen niin tylsistynyt, että olen alkanut kuuntelemaan ikkunan äärellä tai rappukäytävän oven edessä naapureita ja harkitsen jopa jonkin kuuntelulaitteen tilaamista jotta kuulisin heidän puheensa paremmin. Kuulostaa aika skitsofreeniselta, eikö? Minustakin. Mutta muiden elämä on ainoa mistä itse saan sisältöä elämääni, enkä haluaisi että tämä olisi näin.
Mulla on välillä ollut lyhyitä kaverisuhteita, mutta ne eivät juuri kestä. Koulunkäynti ei onnistu (yli 6 koulua keskeytetty). Nyt opiskelen itsenäisesti, mutta sekään ei oikein etene. MIKÄÄN ei etene, paitsi vointini huononeminen. Erakoidun koko ajan lisää ja lisää, nytkin istunut kuusi päivää vain kotona. Alkoholia menee liikaa ja humalassa hakeudun joskus ihmisten (huonoon) seuraan.
Mä haluaisin opiskella, haluaisin tehdä jotain mistä olisi hyötyä, nähdä ihmisiä ja käydä edes jossain mutta se on lähes mahdotonta kun päivisin joko nukun kuolemanväsyneenä tai kärsin ahdistuksesta ja paniikista.
Ja ennen kuin tulee se vakio "hakeudu hoitoon" niin olen kyllä hoidossa, ollut jo vuosia. Käyn kerran pari viikossa juttelemassa hoitajille (mikä tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa) ja viettämässä aikaa mielisairaalassa telkkaria tuijotellen ja lehtiä lukien. Oon myös yrittänyt käydä mielenterveyskuntoutujien päiväkeskuksessa, mutta se ei luonnollisestikaan onnistu jos nukun päivisin. Ei elämä voi jatkua tällaisena...
Ja joku tietysti sanoo, että pitäisi itse yrittää enemmän. No, mä oon yrittänyt PALJON. Oon aloittanut uusia kouluja kerta toisensa jälkeen, kaikki vuodet pysynyt hoidossa, usein hakeutunut tilan pahentuessa akuuttihoitoon, ravannut lääkäreillä, kokeillut ties mitä päivätoimintajuttuja ym ym. Ne saattaa sujuakin hetken aikaa, mutta sitten vointi huononee, unirytmi menee sekaisin ja jään aivan yksin, kotini vangiksi eikä ketään kiinnosta mitä teen ja miten voin.
Mä pelkään että jos tää kaikki jatkuu näin niin sekoan lopullisesti. Eksyn väärään seuraan, alan käyttämään aineita, teen itselleni jotain tai sairastun esim. psykoosiin. Olen näistä kaikista peloista kertonut hoitajille ja lääkäreille, mutta eivät ota vakavasti.
Kertokaa ihmiset hyvät, mitä mä voisin tehdä että tää elämä ei ois tällaista?
Kommentit (27)
No onko se huono seura ja aineet huonompi kun nykytilanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Been there kirjoitti:
No tota...mun mielestä tossa ei ole paljon tehtävissä. Sorry.
Tai kaikkihan lähtee itsestä ja jos joka lauseen lopetat, että "ei onnistu", niin tarviiko edes kysyä?
No, oonhan mä monta kertaa kuvitellut että kyllä tää tästä ja kyllä tää onnistuu. Sen takia mm. aloittanut into piukassa uusia kouluja vaikka vanhat jääneet kesken, tutustunut uusiin ihmisiin ja käynyt hoidossa aktiivisesti. Mitä muuta mä voin tehdä? Onhan ihmisiä jotka eivät edes hae apua, eivätkä edes yritä mitään. Siihen nähden mä oon tehnyt ja teen koko ajan aika paljon, mutta ei munkaan voimat ikuisesti riitä. :(
AP
Pahaltahan toi kuulostaa jos edes säännöllinen hoito ei auta. Oletko varmasti koittanut opiskellut oikeaa alaa? Useinhan motivaatio lopahtaa jos se ala ei olekaan oman tuntuinen.
Kyllä se siitä. It'll be okay.
Otat nyt vaa itseäsi niskasta kiinni ja haet seuraavaan kouluun ja tällä kertaa koitat myös suorittaa sen tutkinnon. Ei se voi olla niin vaikeeta.
Vierailija kirjoitti:
Pahaltahan toi kuulostaa jos edes säännöllinen hoito ei auta. Oletko varmasti koittanut opiskellut oikeaa alaa? Useinhan motivaatio lopahtaa jos se ala ei olekaan oman tuntuinen.
Olen opiskellut oikeaa alaa, eikä opinnoissa itsessään ole ollut vaikeuksia. Oon aina ollut hyvä koulussa ja mua kiinnostaa hurjan monet asiat. Noissa kouluissa on tökkinyt se että en oo pystynyt _käymään_ siellä, kun oon kärsinyt niin voimakkaasta paniikista, dissosiaatiosta ja ahdistuksesta. En esim. pystynyt olemaan tunneilla kun saattoi ihan yhtäkkiä iskeä kauhea kohtaus, että oli pakko juosta oksentamaan ja loppupäivän makasin jossain terkkarin huoneessa täristen ja hyperventiloiden. Tätä toistui päivittäin... :( lopulta koulun henkilökunta on aina itse suositellut minulle koulun lopettamista ja kehottanut "saamaan itsesi kuntoon"..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se siitä. It'll be okay.
Otat nyt vaa itseäsi niskasta kiinni ja haet seuraavaan kouluun ja tällä kertaa koitat myös suorittaa sen tutkinnon. Ei se voi olla niin vaikeeta.
Tuossa yllä jo selitinkin, miksi mulle se on ollut ylivoimaisen vaikeaa. :( En tiedä otettaisiinko mua edes kouluun enää. Kun viime kerran hain niin opettajat sanoivat, että ei ole järkeä viedä paikkaa joltain joka oikeasti pystyy opiskelemaan, jos oma vointini on niin huono että tod.näk opiskelusta ei tule mitään.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveri raahas mut firmaansa töihin kun olin samassa jamassa, 70c rahaa ja tyhjät pullot omaisuutena. ulkohommia 8-10h päivässä joka päivä. Iltaisin niin paskana etten kerinnyt edes ahistua vaan nukkumaan ja taas samaa. Sain rahaa, paino laski, useita uusia ystäviä, mieliala koheni ja jossain kohti pystyin käymään kaupassa ilman kolikoiden laskemista. Eli sain elämän. Suosittelen kaikille. Nöyränä töihin ja taivaanrannan maalailut niille joilla on siihen varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon pahoillani ap sun puolesta :( mitä sun kaverisuhteille on käynyt, miksi ne eivät kestä? Kuten viestin 7 kirjoittaja sanoo, minustakin sun kanattais ennemmin yrittää esim työkokeilun kautta mieluiseen työhön. Mikä olis sun unelma ammatti?
Ihan samassa tilanteessa, paitsi olen yli 30v ja mies. Eläkkeelle en pääse, pitää vaan lojua systeemissä muiden riesana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla elämässä millaisia haaveita joita kohti voisit tietoisesti pyrkiä? Haaveiletko puolisosta, omakotitalosta, lapsista, yms. tai mitkä ovat vahvuuksiasi joihin voisit keskittyä. Sinuna yrittäisin ihan ensin saada päivärytmin kohdilleen, että väkisin pyrkisin valvomaan päivät ja pyrkisin nukkumaan yöt, sitten hiljalleen alkaisin pakottaa itseni käymään ulkona vähitellen että siitä alkaisin tulla helpompaa. Itselläkin on jonkin sortin pakko-oikeita ja jos oikein ahdistaa lähteä kotoa, niin nappaan valokuvia kännykällä esim hellasta ym että paniikin iskiessä näen kyllä kuvista ettei jokin unohtunut. En kyllä yleensä edes katso niitä kuvia otettuani ne...mutta helpottavat lähtöä. Työttömänä ollessa itsekin menin usein ahdistuksen takia nukkumaan joskus aamu 4-6 aikaan ja nukuin iltapäivälle asti, töiden myötä oli pakko saada rytmi oikeaksi.
tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Moneltako heräsit tänään?
Keneltä kysyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moneltako heräsit tänään?
Seitsemältä illalla.
Mihinkään töihin en usko pystyväni (kokeiltu on sitäkin) koska a) ei koulutusta b) ei työkokemusta c) yli vuoden ollut sairaslomalla ja oon edelleenkin ja lääkärin mielestä en ole soveltuvainen työhön.
Jos ja kun töihin pääsisinkin niin varmaan lentäisin sieltä aika äkkiä ulos kun olisi poissaoloja tai en hoitaisi töitä kunnolla. Entisissäkin työpaikoissa kävi niin, kun ei oikein herunut ymmärrystä mun paniikkikohtauksille jne.
Itse tahtoisin saada itseni kuntoon edes sen verran että saisin perus arkiasiat pyörimään ja selviämään edes päivän ilman kauheita kohtauksia ja ahdistusta. Vasta sitten olisi aiheellista ajatella töitä tai koulua. Ennen yritin mennä väkisin kouluihin koska ajattelin että se auttais mun oloa, mutta eihän se niin mennyt. Ne pahat olot vaan jatkui ja paheni siellä koulussa...
Myös eläkkeestä ollaan puhuttu, Kelasta sitä itse ehdottivat kun olen ollut niin pitkään sairaslomalla. Ei kyllä huvittaisi vielä tässä iässä, kun kuitenkin oon ihan hyvä koulussa ja mua kiinnostaa niin moni juttu ja haluaisin tehdä vaikka mitä...
AP
Ettei ap:lla ole skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ikävältä. Olen pahoillani. Etkö pääsisi kunnon Kelan tukemaan terapiaan? Niihin on käsittääkseni pitkät jonot, mutta jonon hännilläkin on parempi kuin ei ollenkaan jonossa.
Voisitko yrittää itse parantaa oloasi? Jos ottaisit yhden pienen asian kerrallaan, jonka yrittäisit hoitaa kuntoon. Ottaisit seuraavan askeleen vasta kun tuntuu hyvältä. Esimerkiksi ensin voisit yrittää laittaa unirytmiäsi kuntoon. Mene tuntia aikaisemmin nukkumaan kuin normaalisti, ja herää tuntia aikaisemmin kuin normaalisti. Lisää tunteja hitaasti mutta varmasti, kunnes olet saavuttanut hyvän unirytmin. Jos tuntuu vaikealta, älä pidä kiirettä tai syyllistä itseäsi. Etene siten miten voit.
Seuraavaksi kun uusi unirytmi tuntuu normaalilta ja hyvältä, ota tarkasteluun ruokavaliosi, jos siinä on parannettavaa. Toimi kuten unirytmin kohdalla. Hitaita mutta varmoja, hyvältä tuntuvia muutoksia. Jos yrität muuttaa elämäsi kertaheitolla, voi se tuntua liian raskaalta, eikä kukaan pysty yhtäkkiä täysmuutokseen, jolloin masentaa entisestään. Mutta voit aloittaa ruokavalion kohdalla esim. lukemalla terveellisestä ravinnosta, jos saisit pikkuhiljaa inspiraatiota syödä lukemasi mukaan. Minusta tämä on hankalaa, mutta palkitsee! Hyvä ruoka vaikuttaa paljon elimistöön ja mielialaan.
Yritä löytää itsellesi keinoja rauhoittua, kun ahdistus ja paniikki iskee. Auttaisiko joku taidemuoto? Voisit keskittyä siihen kun olo alkaa huononemaan. Musiikin kuuntelukin voi rauhoittaa. Kokeile eri keinoja, jos niistä saisi edes vähän helpotusta. Kirjastosta löytyy paljon hyviä itsehoito-kirjoja. Mindfullnes jne voi joistakin tuntua vähän hömpältä, mutta löytyy sieltä myös loistavia teoksia! Etsi itsellesi mieluisat kirjat, niistä voi löytyä paljon apua jos et pääse terapiaan tai ennen sitä. Kirjastosta löytyy myös ahdistusta ja paniikkia käsitteleviä kirjoja.
Tee netissä tunnelukko-testi, se lisää itsetuntemustasi. Kirjastosta löytyy tähänkin liittyen kirjoja. En nyt muista kirjojen nimiä, mutta aiheen nimeä googlettamalla löytyy eri teoksia.
Pidätkö liikunnasta? Jos pidät, yritä liikkua edes vähän. Käy edes hieman haukkaamassa happea ulkona. Liikunta vapauttaa mielihyvähormoneja, itselläni on monesti kunnon juoksupyrähdyksen jälkeen hyvä olo, vaikka sitä ennen olisin surullinen tai ahdistunut. Jos inhoat liikuntaa, etsi jotain muita mielihyvän lähteitä. Masentuneena voi tuntua ettei niitä löydy, mutta jos jaksaisi masennuksesta huolimatta sitkeästi yrittää, olisi parempi mahdollisuus kuitenkin löytää edes jotain iloa tuottavaa, kuin passivoitumalla.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri raahas mut firmaansa töihin kun olin samassa jamassa, 70c rahaa ja tyhjät pullot omaisuutena. ulkohommia 8-10h päivässä joka päivä. Iltaisin niin paskana etten kerinnyt edes ahistua vaan nukkumaan ja taas samaa. Sain rahaa, paino laski, useita uusia ystäviä, mieliala koheni ja jossain kohti pystyin käymään kaupassa ilman kolikoiden laskemista. Eli sain elämän. Suosittelen kaikille. Nöyränä töihin ja taivaanrannan maalailut niille joilla on siihen varaa.
Ihan samaa ajattelin. Kun sulla ei ole ulkoista raamia, joudut heitteille ja alat pitää sitä todisteena, ettei susta ole mihinkään. Nykyisin on pantu niin paljon painoa koulutukselle, ettei ihminen muka ole mitään ilman sitä. Maailma on tietoa täynnä ja sinulla on kiinnostusta ja oppimiskyky. Sivistä itseäsi omin päin ja huolehdi liikkumisesta. Ei tarvitse yrittää mitata itseään alkuperäisiä menestyshaaveita vasten. Elämme maailmassa, jossa sadoille tuhansille ei riitä töitä, joten lopeta itsesi mollaaminen. Siivoa se kämppäsi kymmenen neliösentin päivävauhtia jos ei enempään taivu. Ole oma ja reilu mutta luja pomosi vaikka sitten minuutti kerrallaan, ja hermoile pitkin seiniä sen jälkeen niin paljon kuin hermoiluttaa. Pelkoa se vain on, siitä voi opetella menemään läpi. Pala kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Lootko lihava, ruma, miehetön?
Ei varmasti ole ainakaan miehetön. Aina näille löytyy joku ottaja, paitsi jos on mies niin sitten voi samantien tappaa itsensä.
Minä olen töissä säätiöllä jossa on töissä juuri kaltaisiasi ihmisiä, kuntouttavassa työtoiminnassa ne joilla ei ole sairaseläkettä, nuorille on oma ryhmä, ja sitten joilla on jo sairaseläke ovat terapiatyössä, varmaan näistä jo tiedätkin. Sinä olet vielä nuori, muutama vuosi peruskoulusta, ja olet silti jo noin monta kertaa koulua ja työtä yrittänyt, joten mun mielestä sulla on kaikki toivo vielä, koska sulla on elämä edessä eikä ole vielä vuosien passiivista elämää takana.
Ensinnäkin, se alkoholi pitää jättää kokonaan pois. Alkoholi aiheuttaa masennusta, joten se ei sovi sulle yhtään. Toiseksi, sä varmaan syöt lääkkeitäkin, niin ei varmaan niiden kanssakaan sovi alkoholia käyttää.
Oletko etsivän nuorisotyön asiakas? Sun pitäisi saada sellainen sulle soveltuva paikka, ei tavallista koulua tai työtä, vaan sellaista kuntoutusta ensin missä päämäärä on elämänhallinta, eli se unirytmi ym. sitten se että opit tekemään jotain työtä, ne pihahommat on todella hyvä idea. Sitten kun alkaa sujua, voit miettiä sitä kouluttautumista uudestaan. Kuntouttavassa saat heti paikanpäällä apua jos jotain on, ja sua ei potkita heti pois jos vähän virsu lipsuu, mutta kyllä sitä itse pitää haluta.
Vierailija kirjoitti:
Ettei ap:lla ole skitsofreniaa tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä?
Kaksisuuntaista on joskus epäilty voimakkaiden mielialanvaihteluiden ja toimintakyvyn vaihtelun vuoksi. Lopulta kuitenkin päädytty siihen lopputulokseen, että kyseessä on epävakaa persoonallisuus eikä kaksisuuntainen. Ovat kyllä kai aika lähellä toisiaan, että vaikea erottaa... Skitsofreniaa ei lääkäreiden mukaan ole, tosin joskus itsekin epäillyt sitä. Ja ainakin tätä menoa ei ole kaukana sekään, kun oon alkanut ihan vainoharhaiseksi ja mökkihöperöksi.
AP
No tota...mun mielestä tossa ei ole paljon tehtävissä. Sorry.
Tai kaikkihan lähtee itsestä ja jos joka lauseen lopetat, että "ei onnistu", niin tarviiko edes kysyä?