Millaista ruokavaliota noudatat?
Tuntuu että tänä päivänä suositeltuja ruokavalioita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin, mikä on tietysti hyvä, kun ollaan kaikki yksilöitä. Joskus meinaa hukkua tiedon paljouteen, kun suositellaan täysin päinvastaisia asioita, ja hyvät perustelutkin löytyy. Kiinnostaisi tietää, millaista ruokavaliota sinä noudatat?
Esim. noudatatko erityisruokavaliota tai lautasmallia? Suositko vähärasvaisia/-sokerisia tuotteita? Vältteletkö hiilihydraatteja? Tankkaatko paljon proteiineja? Syötkö prosessoitua ruokaa? Ostatko luomua? Jne. :)
Kommentit (52)
Syön kaikkea muuta, paitsi en punaista lihaa. Kaikki terveelliseksi luokiteltu maistuu esim. marjat, hedelmät, vihannekset. Välillä herkuttelen karkeilla ja viinillä, että säilyy paheiden tasapaino.
Yli kymmenen vuotta on ollut laktoositon ruokavalio ja nyt sitten pahin pelkoni ravinnon suhteen kävi toteen: jouduin aloittamaan myös gluteenittoman ruokavalion. Lisäksi vatsani ei kestä enää kofeiinia eikä liion makeutusaineita, joten todella paljon ruoka-aineita karsiutui samalla kertaa pois. Yritän nyt syödä mahdollisimman monipuolisesti tällä ruokavaliolla, pääasiassa kalaa ja kanaa ennemmin kuin punaista lihaa, että vatsa ei tulis hirveän usein kipeäksi. Paljon kasviksia ja gluteenittomia hiilarituotteita. Halpaa ei oo todellakaan ja hirveä ikävä ruisleipää...
Kasvispainotteista ruokavaliota, mutta olen kaikkiruokainen. Syön lihaa, jos jossakin tarjotaan ja ostan silloin harvoin, kun sattuu tekemään mieli. Useimmiten kokkaan itselleni kasvisruokaa ja harvoin mulla on jääkaapissa mitään leikkeleitä/makkaroitakaan.
Pyrin syömään paljon ja monipuolisesti kasviksia eri kasvisruokien ja -lisukkeiden muodossa, mutta syön myös lihaa, kanaa ja kalaa. Riisiä, pastaa, ohraa ja perunaa, sekä ruis- ja kauraleipää syön, maitoa en juuri käytä, paitsi välillä jogurttia tai juustoa.
Yritän pitää ruoat terveellisinä, mutta simppeleinä ja edullisina. Satsaan kuitenkin joihinkin ruoka-aineisiin ja ostan esim. luomua välillä. Myös herkkuja ja roskaruokaa tulee kuitenkin syötyä. Kaikessa ruoassa pyrin tarkistamaan ainesosaluettelon (jos sellainen on) että siinä on mahdollisimman vähän mitään "ylimääräistä".
LCHF eli LowCarbHighFat. Tämä pelittää !
syön mitä naaman eteen tulee
tosin laktoosittomana
ja hevoseen en koske
Olen vegaani ja pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti. En tarkkaile kuitenkaan kaloreita tai ravintoarvoja. Syön asioita, jotka tekevät hyvän olon. Kerran parissa viikossa herkuttelen ja saatan syödä jotain hieman epäterveellisempää. Syön paljon hiilihydraatteja esim. täysjyvätuotteita ja kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosin sitä ruokaa mistä tulee ylivoimaisesti virkein ja energisin olo ja mikä pitää vatsan parhaiten tasaisen toimivana eli paljon juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Aamulla ja illalla laitan puuron joukkoon paljon porkkana- tai punajuuriraastetta, välipaloina syön todella paljon mitä hedelmää ja vihannesta milloinkin. Lämpiminä ruokina rakastan eniten makunsakin puolesta syödä wokkeja, määrittelemättömiä sekasotkuja, kastikkeita ja keittoja, jossa lihan tai kalan ja perunan lisäksi on tungettuna kaikkia mahdollisia halpoja juureksia :D
Lisäksi juon nokkosteetä ja vihreää teetä aika paljon, sekä tietysti vettä.
Olen ehkä outo, mutta tämä vaan toimii mulle. Ennen olin todella väsynyt ja tuntui ettei yhdeksänkään tunnin yöuni riittänyt, nykyään riittää energiaa todella moneen aktiviteettiin ja urheiluun sekä iho on kauniimmassa kunnossa ja silmäpussit hävinneet.
En varsinaisesti noudata mitään ruokavaliota, lähinnä vaan lähdin yli vuosi sitten siitä päätöksestä että lisään kasviksia ruokavaliooni, koska puoli kiloa/päivä ei tullut läheskään täyteen. En välttele hiilareita, sokeria enkä lihaa, mutta niitä vaan tulee syötyä vähemmän kun pitää ensisijaisesti huolta siitä että "vihanneskiintiö" täyttyy.
tämä on sarjaa uusavuttoman urpot kysymykset, mutta voisitko antaa vinkkejä varsinkin juuresten käsittelyyn :D itse tykkäisin todella paljon syödä juureksia ja kaiken maailman raasteita yms., mutta aika tai ainakaan hermot ei riitä kuorimiseen, pilkkomiseen, raastamiseen yms. teetkö kerralla ison satsin vai raastatko aamullakin puuroon raasteet? eikö siihen mene tolkuttomasti aikaa? kaipaisin ihan yksityiskohtaisia vinkkejä, sillä haluaisin monipuolistaa syömieni vihannesten laatuja. nyt menee aina niitä helppoja eli esim. höyrytettyä parsakaalia yms. pitäisi varmaan hankkia jokin kunnon monitoimikone ja kunnon veitset, tylsällä veitsellä pilkkoessa alkaa kyynärpään rasitusvamma aina oikkuilla ja palaan noihin helppoihin pilkottaviin.
Blenderi on kaveri! Porkkana raastuu yleensä todella nopeasti muotonsa ansiosta, joten sen yleensä raastan ihan manuaalisesti. Punajuuri taas esim on todella suttaava ja kova juures joten pilkon sen muutamaan osaan, laitan veden kera blenderiin ja sekoittelen. En tiedä kyllä lasketaanko raasteeksi enää, ehkä enemmänkin jotain raastemaista mössöä. Olen kyllä kuullut että moni vetää blenderissä tehtyjä vihannes- ja hedelmä"juomia", eli mössää ne veden kera ja vetää mahaan.
Joskus kun illalla mietin esimerkiksi seuraavan päivän välipalaa ja evästä niin kuorin, pilkon juureksia ja vihanneksia säilytysrasiaan syötävään muotoon. Saatan myös tehdä ison satsin sekajuuresvihanneshedelmäpaloja kerralla jääkaappiin kannelliseen säilytysrasiaan, josta voin parin päivän ajan ottaa muutaman kourallisen evääksi ja muutaman kourallisen laittaa lämpimän ruoan joukkoon.
Viehän se aikaa ja vaivaa kuoria ne mitä täytyy, mutta ainakin omalla kohdalla ollut täysin sen arvoista. Hyvät veitset ja kuorimisvälineet tekevät tosiaan todella suuren eron.
hei kiitos tosi paljon näistä vinkeistä :) blenderiä mulla ei tällä hetkellä ole, olen muutaman edullisemman (siis en mitään kahdenkympin pilipaleja vaan mukamas ihan hyviä mutta ei kuitenkaan mitään vitamixeja) saanut hajalle juuri porkkanoilla ja muilla kovilla, joten nyt säästän rahaa hyvään blenderiin. pitää varmaan opetella tässäkin sopiva rytmi koska oikeastihan tuo on lähinnä asennoitumiskysymys ja tuskin ne vihanneskuutiot vaikkapa parissa päivässä pilaantuvat, ettei tarvitse joka päivä olla pilkkomassa :)
-tuo aiempi uusavuton
Ompas edustava otos täällä. Kaikki vegaanit on äänessä ja tavikset eivät avaa koko ketjua.
Minä olen karppaaja ja 4-kuukautinen vauvani elää valoravinnolla.
Punainen liha ja kala jäivät pois noin seitsemän vuotta sitten, kalaa menee edelleen muutaman kerran kuussa. Maitotuotteita yritän tällä hetkellä vähentää enkä vedä enää kiloa turkkilaista jogurttia viikossa.
Syön hedelmiä, kasviksia, juureksia, linssejä, papuja, pähkinöitä, sitä kalaa, täysjyväviljoja, soija-/kauramaidonkorvikkeita... Juustoa menee edelleen, olen saanut vähennettyä kertaan viikossa. Itse asiassa pyrin nykyään syömään mahdollisimman vegaanista ja prosessoimatonta ruokaa mutten ole ehdoton asian suhteen. En katso onko spagetissa kananmunaa jne. Ja joo, hyvin jaksaa urheilla ilman jauhelihaa!
Lihaa ja kasviksia. Lasten jämä hedelmäpalat ja porkkanat. Joskus jämä juustoviipaleen siivut. Tiedän, pitäisi itse syödä paremmin...