Millaista ruokavaliota noudatat?
Tuntuu että tänä päivänä suositeltuja ruokavalioita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin, mikä on tietysti hyvä, kun ollaan kaikki yksilöitä. Joskus meinaa hukkua tiedon paljouteen, kun suositellaan täysin päinvastaisia asioita, ja hyvät perustelutkin löytyy. Kiinnostaisi tietää, millaista ruokavaliota sinä noudatat?
Esim. noudatatko erityisruokavaliota tai lautasmallia? Suositko vähärasvaisia/-sokerisia tuotteita? Vältteletkö hiilihydraatteja? Tankkaatko paljon proteiineja? Syötkö prosessoitua ruokaa? Ostatko luomua? Jne. :)
Kommentit (52)
Olen vegaani. Syön hyvin pitkälti erilaisia papu- ja pähkinäpohjaisia ruokia. Paljon hedelmiä. Mahdollisuuksien mukaan teen ruuan alusta asti itse.
Toisaalta syön myös paljon herkkuja, leivoksia lähinnä. Lapsille kun kiireessä tekee ruokaa, usein päädyn (huonoon) ratkaisuun iskeä kasvis"liha"piirakat (eli siis ihan perus lihiksiä, joissa liha on korvattu esim. soijarouheella) tai linssi-makaroni-tomaattimurska mössön heidän eteensä. Samoin karkkeja kuluu ihan liikaa.
Kasvispainotteista, aika lailla perinteinen lautasmalli muuten. Leipää, pastaa yms tulee helposti syötyä liikaa kun ovat niin nopeita laittaa, joten kokkaan tarkoituksella säännöllisesti vhh-ruokaa vaikken sitä ruokavaliota noudatakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaani. Suosin mahdollisimman luonnollisia ja vähän prisessoituja ruoka-aineita, mutta toisinaan tulee herkuteltua ihan sipseillä, karkilla, ranuilla yms. En jaksa olla mikään tiukkis muun kuin sen suhteen, etten halua syödä mitään eläinperäistä. Ruokavalioon pakko kiinnittää huomiota, sillä pelkillä ranuilla saa aika hyvät puutostilat aikaiseksi. Eikä jaksa urheilla, jos ei syö oikeaa ravintoa.
Et varmaankaan jaksa urheilla, siihen tarvitaan oikeaa ravintoa.
Juu, esimerkiksi Harri Nieminen tai Dave Scott eivät varmaankaan jaksa urheilla, vegaaneja kun ovat..
Tyypit pliis :D. Porukka vetää protskuparukkaa, protskujuomia, rahkaa, multivitapillereitä ja muuta paskaa napa pinkeenä, että jaksaa käydä sen yhden kerran viikossa salilla, joten älkää viitsikö. Niin paljon kun teitä vituttaakin, niin vegaanisafkalla voi nostaa painoja ja urheilla ihan niin raskaasti, mitä sielu sietää. Menkääs taas jonnet vetämään vaikka käteen, niin purkautuu tuo ylimääräinen energia. Peace.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaani. Suosin mahdollisimman luonnollisia ja vähän prisessoituja ruoka-aineita, mutta toisinaan tulee herkuteltua ihan sipseillä, karkilla, ranuilla yms. En jaksa olla mikään tiukkis muun kuin sen suhteen, etten halua syödä mitään eläinperäistä. Ruokavalioon pakko kiinnittää huomiota, sillä pelkillä ranuilla saa aika hyvät puutostilat aikaiseksi. Eikä jaksa urheilla, jos ei syö oikeaa ravintoa.
Muista syödä purkista lisäravinteita. Kyl se siitä.
Oletpas kovin perehtynyt aiheeseen.. Edes B-vitamiineja ei tarvitse "purkista" syödä, ravintohiivahiutaleista saa B1, B2, B3, B5, B6, B7 ja B12 -vitamiineja proteiinin ja hivenaineiden lisäksi.

Muista kirjoittaa sama viesti eri tavalla vielä ainakin viis kertaa. Kyll se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kasvispainotteista, aika lailla perinteinen lautasmalli muuten. Leipää, pastaa yms tulee helposti syötyä liikaa kun ovat niin nopeita laittaa, joten kokkaan tarkoituksella säännöllisesti vhh-ruokaa vaikken sitä ruokavaliota noudatakaan.
Siis teet vhh-ruokaa, mutta syöt toisin???
Vegaania suurimmaksi osaksi... joskus menee jotain, jossa voi olla laktoosia tai munaa esim. ravintolassa kun tilaan kasvisruoan tai haksahdan syömään maitosuklaata.
Vierailija kirjoitti:
Suosin sitä ruokaa mistä tulee ylivoimaisesti virkein ja energisin olo ja mikä pitää vatsan parhaiten tasaisen toimivana eli paljon juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Aamulla ja illalla laitan puuron joukkoon paljon porkkana- tai punajuuriraastetta, välipaloina syön todella paljon mitä hedelmää ja vihannesta milloinkin. Lämpiminä ruokina rakastan eniten makunsakin puolesta syödä wokkeja, määrittelemättömiä sekasotkuja, kastikkeita ja keittoja, jossa lihan tai kalan ja perunan lisäksi on tungettuna kaikkia mahdollisia halpoja juureksia :D
Lisäksi juon nokkosteetä ja vihreää teetä aika paljon, sekä tietysti vettä.
Olen ehkä outo, mutta tämä vaan toimii mulle. Ennen olin todella väsynyt ja tuntui ettei yhdeksänkään tunnin yöuni riittänyt, nykyään riittää energiaa todella moneen aktiviteettiin ja urheiluun sekä iho on kauniimmassa kunnossa ja silmäpussit hävinneet.
En varsinaisesti noudata mitään ruokavaliota, lähinnä vaan lähdin yli vuosi sitten siitä päätöksestä että lisään kasviksia ruokavaliooni, koska puoli kiloa/päivä ei tullut läheskään täyteen. En välttele hiilareita, sokeria enkä lihaa, mutta niitä vaan tulee syötyä vähemmän kun pitää ensisijaisesti huolta siitä että "vihanneskiintiö" täyttyy.
tämä on sarjaa uusavuttoman urpot kysymykset, mutta voisitko antaa vinkkejä varsinkin juuresten käsittelyyn :D itse tykkäisin todella paljon syödä juureksia ja kaiken maailman raasteita yms., mutta aika tai ainakaan hermot ei riitä kuorimiseen, pilkkomiseen, raastamiseen yms. teetkö kerralla ison satsin vai raastatko aamullakin puuroon raasteet? eikö siihen mene tolkuttomasti aikaa? kaipaisin ihan yksityiskohtaisia vinkkejä, sillä haluaisin monipuolistaa syömieni vihannesten laatuja. nyt menee aina niitä helppoja eli esim. höyrytettyä parsakaalia yms. pitäisi varmaan hankkia jokin kunnon monitoimikone ja kunnon veitset, tylsällä veitsellä pilkkoessa alkaa kyynärpään rasitusvamma aina oikkuilla ja palaan noihin helppoihin pilkottaviin.
olen todella yllättynyt siitä, miten paljon tällä palstalla on vegaaneja! hyvähyvä! :)
Kotona syön kasvisruokapainotteisesti, kananmunat (luomu) kuuluu ruokavalioon. Kotiin en osta maitotuotteita mutta kahvilassa juon kahvin lehmänmaidolla, jos kasvimaitoja ei ole tarjolla. Lihaa ja kalaa tulee välillä syötyä vierailuilla/ravintoloissa.
Soijatuotteista en käytä kuin tofua. Pyrin valitsemaan tuotteet satokauden mukaan. Pyrin siihen, että ostamien tuotteiden tuoteselosteet ovat mahdollisimman lyhyet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosin sitä ruokaa mistä tulee ylivoimaisesti virkein ja energisin olo ja mikä pitää vatsan parhaiten tasaisen toimivana eli paljon juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Aamulla ja illalla laitan puuron joukkoon paljon porkkana- tai punajuuriraastetta, välipaloina syön todella paljon mitä hedelmää ja vihannesta milloinkin. Lämpiminä ruokina rakastan eniten makunsakin puolesta syödä wokkeja, määrittelemättömiä sekasotkuja, kastikkeita ja keittoja, jossa lihan tai kalan ja perunan lisäksi on tungettuna kaikkia mahdollisia halpoja juureksia :D
Lisäksi juon nokkosteetä ja vihreää teetä aika paljon, sekä tietysti vettä.
Olen ehkä outo, mutta tämä vaan toimii mulle. Ennen olin todella väsynyt ja tuntui ettei yhdeksänkään tunnin yöuni riittänyt, nykyään riittää energiaa todella moneen aktiviteettiin ja urheiluun sekä iho on kauniimmassa kunnossa ja silmäpussit hävinneet.
En varsinaisesti noudata mitään ruokavaliota, lähinnä vaan lähdin yli vuosi sitten siitä päätöksestä että lisään kasviksia ruokavaliooni, koska puoli kiloa/päivä ei tullut läheskään täyteen. En välttele hiilareita, sokeria enkä lihaa, mutta niitä vaan tulee syötyä vähemmän kun pitää ensisijaisesti huolta siitä että "vihanneskiintiö" täyttyy.
tämä on sarjaa uusavuttoman urpot kysymykset, mutta voisitko antaa vinkkejä varsinkin juuresten käsittelyyn :D itse tykkäisin todella paljon syödä juureksia ja kaiken maailman raasteita yms., mutta aika tai ainakaan hermot ei riitä kuorimiseen, pilkkomiseen, raastamiseen yms. teetkö kerralla ison satsin vai raastatko aamullakin puuroon raasteet? eikö siihen mene tolkuttomasti aikaa? kaipaisin ihan yksityiskohtaisia vinkkejä, sillä haluaisin monipuolistaa syömieni vihannesten laatuja. nyt menee aina niitä helppoja eli esim. höyrytettyä parsakaalia yms. pitäisi varmaan hankkia jokin kunnon monitoimikone ja kunnon veitset, tylsällä veitsellä pilkkoessa alkaa kyynärpään rasitusvamma aina oikkuilla ja palaan noihin helppoihin pilkottaviin.
Blenderi on kaveri! Porkkana raastuu yleensä todella nopeasti muotonsa ansiosta, joten sen yleensä raastan ihan manuaalisesti. Punajuuri taas esim on todella suttaava ja kova juures joten pilkon sen muutamaan osaan, laitan veden kera blenderiin ja sekoittelen. En tiedä kyllä lasketaanko raasteeksi enää, ehkä enemmänkin jotain raastemaista mössöä. Olen kyllä kuullut että moni vetää blenderissä tehtyjä vihannes- ja hedelmä"juomia", eli mössää ne veden kera ja vetää mahaan.
Joskus kun illalla mietin esimerkiksi seuraavan päivän välipalaa ja evästä niin kuorin, pilkon juureksia ja vihanneksia säilytysrasiaan syötävään muotoon. Saatan myös tehdä ison satsin sekajuuresvihanneshedelmäpaloja kerralla jääkaappiin kannelliseen säilytysrasiaan, josta voin parin päivän ajan ottaa muutaman kourallisen evääksi ja muutaman kourallisen laittaa lämpimän ruoan joukkoon.
Viehän se aikaa ja vaivaa kuoria ne mitä täytyy, mutta ainakin omalla kohdalla ollut täysin sen arvoista. Hyvät veitset ja kuorimisvälineet tekevät tosiaan todella suuren eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vegaani. Suosin mahdollisimman luonnollisia ja vähän prisessoituja ruoka-aineita, mutta toisinaan tulee herkuteltua ihan sipseillä, karkilla, ranuilla yms. En jaksa olla mikään tiukkis muun kuin sen suhteen, etten halua syödä mitään eläinperäistä. Ruokavalioon pakko kiinnittää huomiota, sillä pelkillä ranuilla saa aika hyvät puutostilat aikaiseksi. Eikä jaksa urheilla, jos ei syö oikeaa ravintoa.
Muista syödä purkista lisäravinteita. Kyl se siitä.
Oletpas kovin perehtynyt aiheeseen.. Edes B-vitamiineja ei tarvitse "purkista" syödä, ravintohiivahiutaleista saa B1, B2, B3, B5, B6, B7 ja B12 -vitamiineja proteiinin ja hivenaineiden lisäksi.
Kyllä se on parempi että
purkista
Se säiyy paremmin. Eikä maistu pahalta. B-)
Jos pitäisi joku nimitys antaa ruokavaliolleni, niin se olisi runsashiilihydraattinen vähäsuolainen. Ruokavalioni perusta on juurekset perunaa lukuunottamatta, kasvikset, hedelmät ja marjat. Sen päälle luomulihaa, kalaa ja kananmunia sekä maustamattomia maitotaloustuotteita. Lisäksi pähkinöitä, sieniä ja palkokasveja. Viljatuotteita käytän vain harvoin, koska ne turvottavat. Rasvoina oliiviöljy, maapähkinäöljy, arganöljy, seesamiöljy ja avocadoöljy. Luomua ostan aika paljon, lihan ja kananmunat aina luomuna. Lihaleikkeleet teen itse. Syön myös aika usein nk raakaravintoa eli en kypsennä ruokaa lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
olen todella yllättynyt siitä, miten paljon tällä palstalla on vegaaneja! hyvähyvä! :)
Ei mikään yllätys.
Kaikki vihervasuri änkyrät täällä äänessä. Kettutytöilläkään ei perempaa tekemistä.
Yksi vegaani täälläkin! :) Olen ollut kasvissyöjä noin vuoden päivät ja vegaani noin puoli vuotta. Syön pääasiassa hiilareita eli hedelmiä, riisiä, viljoja, perunaa, bataattia, marjoja ja tietysti myös aika laajasti eri vihanneksia. Joskus tulee herkuteltua vegaanisilla jäätelöillä, suklaalla tai esim. ranskalaisilla ja sipseillä, mutta suht harvoin. Syön aika runsaasti erilaisia hedelmiä, yleensä ainakin kaksi kertaa päivässä syön jotain tekemääni hedelmien sekoitusta ja mulle ei oikeasti tule himoa makeaan enää! Lisäksi syön joka päivä riisiä ja perunaa/bataattia ja olen huomannut, että hiilarit oikeasti pitää mielen tyytyväisenä!
Kuulostan varmaan jonkun karppaajan painajaiselta, kun syön lähinnä hiilareita enkä erityisemmin mitään proteiinipitoista tai rasvaista ruokaa :D Mutta uskokaa tai älkää vaikka syön ihan hillittömän kokoisia annoksia enkä edes liiku mitenkään erityisen paljoa niin silti olen laihtunut vegaaniksi ryhdyttyäni n. 5 kg tässä 6 kuukauden aikana. Olen ollut koko elämäni normaalipainoinen, mutta n. puolitoista vuotta sitten söin ihan mielettömän huonosti ja lihosin juurikin tuon viitisen kiloa ja yritin tuloksetta karistaa niitä jättämällä lihan ruokavaliostani ja syömällä kaikenmaailman protskurahkoja ym. Söin siis paljon maitotuotteita ja yritin syödä mahd. proteiinipitoisesti, mutta mitään ei tapahtunut, vaikka rajoitin kalorit n. 1200-1500 päivässä. Olin jo luovuttanut painonpudotuksen suhteen ja opetellut hyväksymään itseni viisi kiloa painavampana, kunnes viimeksi vaa'lla käytyäni huomasin, että ne viisi kiloa ovat poissa! En keksi tähän mitään muuta syytä kuin maitotuotteiden poisjättämisen. Maitotuotteiden mukana lähti myös maitosuklaa, monet leivonnaiset, juustot ynnä muut, joten ei kai tuo ole ihmekään :) Nykyisin en myöskään laske kaloreita.
Kaupassa pyrin aina ostamaan luomua ja reilunkaupan tuotteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen todella yllättynyt siitä, miten paljon tällä palstalla on vegaaneja! hyvähyvä! :)
Ei mikään yllätys.
Kaikki vihervasuri änkyrät täällä äänessä. Kettutytöilläkään ei perempaa tekemistä.
Ehheh heh. Eikö bensalenkkari keksinyt muuta? Vähän väsynyttä läppää tänään veliseni.
Äh, "hiilareilla" meinasin siis viljaa, varsinkin paljon parjattua vaaleaa leipää. t. sama