Yli 30 vuotiaat: mitä olette tehneet tullaksenne raskaaksi?
Lisää varteenotettavia vinkkejä kaipaisin ja varmaan niitä moni muukin mielessään pähkäilee. Toivoisin myös hieman tietoa, että miten olet kokenut jonkun tietyn asian vaikuttavan kehossasi. Vaikka toivottua lopputulosta ei vielä olisikaan tapahtunut, niin muutoksia saattaa silti huomata esimerkiksi kuukautiskierrossa tai yleisessä hyvinvoinnissa. Mitään ihmetuotteita en usko olevan olemassa ja kaikki vaikuttaa jokaiseen ihmiseen eri tavoin. Haluaisin siis vain vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia ja keskustelun ei ole millään tavalla tarkoitus olla 100 % factaan ja tieteeseen perustuvaa.
Itse teen seuraavia:
- gelee royale hormonitoimintaa tukemaan. Otan 500 mg x 2 kpl aamulla ja illalla. Pienemmällä 2 kpl päiväannoksella en huomannut mitään vaikutusta, mutta kun lisäsin annostusta 4 kpl päivässä niin muutaman viikon jälkeen huomasin mielialan parantuneen, olen energisempi, ennen kuukautisia pms oireita ei ollut lähes ollenkaan, mutta vastaavasti ovulaation aikoihin oireet ovat aiempaan voimakkaammat.
- foolihappolisä
- greippimehu noin 2 dl päivittäin. Tämän aloitin vasta pari päivää sitten, joten en vaikutuksesta osaa vielä sanoa mitään. Greippimehun sanotaa lisäävän limaneritystä ja näin ollen siis myös ovulaation aikana hedelmällisen liman eritys pitäisi olla voimakkaampaa.
- kevyttä liikuntaa päivittäin, mutta vältän liian kuormittavaa ja kehoa stressaavaa treeniä. Teen salilla kevyitä treenejä muutamia kertoja viikossa ja kävelyllä käyn lähes päivittäin.
- alkoholin ja tupakan olen lopettanut kokonaan.
- olen lisännyt kasvisten ja hedelmien syöntiä ja vähentänyt lihansyöntiä. Lihaa syön kyllä edelleen, mutta aiempaa pienempiä annoksia. Kasvisten ja hedelmien syönnin lisääminen alkoi muutaman kuukauden jälkeen näkyä ihossa. Olen vaalea ja talviaikaan ihoni on usein lähes vitivalkoinen. Nyt ihoni on aavistuksen päivettyneen värinen, vaikka aurinkoa ei ole näkynyt pitkiin aikoihin. Uskon tämän johtuvan beetakarotenista, jota on useissa eri kasviksissa.
Kommentit (104)
Sanotaan että runsas kahvinjuominen voi haitata raskaaksi tulemista. Suositus on ettei kahvia tai muuta kofeiinipitoista juo kuin max 2 kuppia päivässä.
Alkoholia kannattaa tosiaan välttää jo tekovaiheessa, koska alkoholi saattaa vaikuttaa ovulaation. Kunnon kännien takia ovulaatio voi jäädä tulematta kokonaan. Ja alkoholi saattaa keskeyttää alkavan raskauden ennen kuin edes tietää olevansa raskaana. Raskauden aikaiset tapahtumat saavat alkunsa ennen kuin raskaus näkyy testeissä ja monella tuntuu olevan ajatus siitä, että juominen ja muut huonot elämäntavat loppuvat vasta kun testi näyttää plussaa. Alkoholi tupakka tms. saattaa siis aiheuttaa keskenmenon ennen kuin edes tiedät olevasi raskaana.
Vastaus otsikkoon: harrastanut seksiä.
Harrastanut seksiä joka päivä kuukauden ajan. Orkku tietysti joka kerralla. Eikun jäi pari päivää väliin koska mies ei jaksanut.
Vierailija kirjoitti:
sanni kirjoitti:
Lisää varteenotettavia vinkkejä kaipaisin ja varmaan niitä moni muukin mielessään pähkäilee. Toivoisin myös hieman tietoa, että miten olet kokenut jonkun tietyn asian vaikuttavan kehossasi. Vaikka toivottua lopputulosta ei vielä olisikaan tapahtunut, niin muutoksia saattaa silti huomata esimerkiksi kuukautiskierrossa tai yleisessä hyvinvoinnissa. Mitään ihmetuotteita en usko olevan olemassa ja kaikki vaikuttaa jokaiseen ihmiseen eri tavoin. Haluaisin siis vain vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia ja keskustelun ei ole millään tavalla tarkoitus olla 100 % factaan ja tieteeseen perustuvaa.
Itse teen seuraavia:
- gelee royale hormonitoimintaa tukemaan. Otan 500 mg x 2 kpl aamulla ja illalla. Pienemmällä 2 kpl päiväannoksella en huomannut mitään vaikutusta, mutta kun lisäsin annostusta 4 kpl päivässä niin muutaman viikon jälkeen huomasin mielialan parantuneen, olen energisempi, ennen kuukautisia pms oireita ei ollut lähes ollenkaan, mutta vastaavasti ovulaation aikoihin oireet ovat aiempaan voimakkaammat.
- foolihappolisä
- greippimehu noin 2 dl päivittäin. Tämän aloitin vasta pari päivää sitten, joten en vaikutuksesta osaa vielä sanoa mitään. Greippimehun sanotaa lisäävän limaneritystä ja näin ollen siis myös ovulaation aikana hedelmällisen liman eritys pitäisi olla voimakkaampaa.
- kevyttä liikuntaa päivittäin, mutta vältän liian kuormittavaa ja kehoa stressaavaa treeniä. Teen salilla kevyitä treenejä muutamia kertoja viikossa ja kävelyllä käyn lähes päivittäin.
- alkoholin ja tupakan olen lopettanut kokonaan.
- olen lisännyt kasvisten ja hedelmien syöntiä ja vähentänyt lihansyöntiä. Lihaa syön kyllä edelleen, mutta aiempaa pienempiä annoksia. Kasvisten ja hedelmien syönnin lisääminen alkoi muutaman kuukauden jälkeen näkyä ihossa. Olen vaalea ja talviaikaan ihoni on usein lähes vitivalkoinen. Nyt ihoni on aavistuksen päivettyneen värinen, vaikka aurinkoa ei ole näkynyt pitkiin aikoihin. Uskon tämän johtuvan beetakarotenista, jota on useissa eri kasviksissa.No huhhuh. Jos sinusta koskaan tulee äiti, nyt olisi hyvä aika opetella relaamaan.
niinpä. itse olen 36 ja raskauduin 3 kierrolla, ovuja bongaten (limat) , ihan luomusti ja painoakin 89,,ettei se paino aina vaikuta..iha terve vauva tuossa tuhisee vierellä <3
meillä on macajauhetta alettu syömään
Greippimehua, foolihappoa jne. Ei auttanut. Sitten kun lopetin yrittämisen, niin johan tärppäs.
Olen yli 40v.
Kanattaa harrastaa seksiä niin että mies laukeaa pimppiin. Jos olet harrastanut vain anaaliseksiä niin siitä ei tule raskaaksi muuta kuin siinä tapauksessa että lapsesta tulee isona vihreän liikkeen poliitikko.
---
Voi hitsi, en todella taida vaan haluta lapsia, kun en osaa ollenkaan samaistua tällaiseen ongelmaan/tavoitteeseen. En edes harrasta seksiä.
Kuten muutkin ovat sanoneet, harastanut seksiä mieheni kanssa vähintään joka toinen päivä. Orgasmin saaminen auttaa myös. Kahdesti raskaaksi 34 ja 36 vuotiaana.
seksiä harrastamalla ja yleensä kerta riittänyt
Vierailija kirjoitti:
Isossa osassa on painon pitäminen normaalina ja toisaalta riittävä syöminen. Minun kavereista normaalipainoiset ja hoikat ovat tulleet tosi nopeasti raskaiksi. Sitten ylipainoisilla on kestänyt yli vuoden tai ovat olleet hoidoissa. Onkohan yhteyttä todistettu? Nämä on vain omia havaintoja.
No mulla ei ole toi paino kyllä vaikuttanut asiaan. Vaikka ollut ylipainoa niin silti usein tullut kerrasta raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen normaalipainoinen/hoikka, syön foolihappoa, seksiä on ja eikä stressata kamalasti. Vauvaa ei vielä, vaikka reilu puoli vuotta mennyt näillä konsteilla. Gynen mukaan kaikki ok. Ikää jo reilusti yli 30v, joten se ehkä syynä. Vai pitääkö aina olla joku syy, jos kaikki ei tapahdu mulle-tässä-heti-nyt? Onko joku toinen jotenkin parempi ihminen, jos sattuu tulemaan raskaaksi nopeammin? Itse ajattelen niin, että jos meille lapsi suodaan, sitä ei pidetä itsestäänselvyytenä eikä valiteta pienistä/normaalista vauva-arkeen kuuluvasta arjen monimutkaistumisesta, kuten tuntuu monilla helposti raskautuvilla käyvän.
Joopa joo. Kyllä minäkin olin etukäteen maailman mahtavammaksi äidiksi omassa mielessäni valmistumassa! Oikea superäiti, joka ei pienistä valita, kun onhan mulla prioiriteetit kuitenkin kohdillaan! No elämä opetti ja jouduin nöyrtymään. Sama voi olla sullakin edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isossa osassa on painon pitäminen normaalina ja toisaalta riittävä syöminen. Minun kavereista normaalipainoiset ja hoikat ovat tulleet tosi nopeasti raskaiksi. Sitten ylipainoisilla on kestänyt yli vuoden tai ovat olleet hoidoissa. Onkohan yhteyttä todistettu? Nämä on vain omia havaintoja.
No mulla ei ole toi paino kyllä vaikuttanut asiaan. Vaikka ollut ylipainoa niin silti usein tullut kerrasta raskaaksi.
Ja ainakin kaksosten riski on hieman kookkaimmilla suurempi juuri siitä syystä, että keho ajattelee, että ravintoa riittää. Googlatkaapa ja yllättykää! Mutta ei koske nyt varmaan mitään merkittävää ylipainoa kuitenkaan...?
Harrastin suojaamatonta seksiä 2 kertaa ja nyt minulla on kaksi lasta. Ja tämä on totta, olen naimisissa mutta emme harrasta seksiä kuin lastenteossa eikä siihenkään tarvittu kuin yksi kerta per mukula. Muuten elän hyvin epäterveellisesti ja olen ylipainoinen. Raskaudet sujuivat oikein hyvin ja synnytykset nopeita ja helppoja. Minut on ilmeisesti luotu lisääntymään.
Mä luulen, et pillereillä on suurempi merkitys kuin esim painolla. Mun tutuista ainakin on yhdistänyt kaikkia, joilla on on ollut ongelmia, pitkä ehkäisypillereiden käytön historia. Ne, joilla on ollut muita menetelmiä, on saaneet raskauden alulle huomattavasti helpommin.
Yhdenyönjuttuja, niistä raskautuu todella moni!
Up