60-luvulla syntyneet, muistoja!
En enää muista nimeä, mutta kaupoissa oli vanukkaita, joiden logossa oli tytön pää. Värit keltainen ja ruskea. Muistan, että sain t-paidan, kun vanukkaita tuli ostettua tarpeeksi. Mikähän oli nimi?
Jäätelöitä oli mm. pingviinejä, joitain ihme peikonpäitä (oransssi tukka ja punainen naama). Melissa maitohyytelö tuli kauppoihin, ja sitä vihattiin!
Karkkeina tykkäsin Chewtitseistä, niitä oli minttua, appelsiinia, mansikkaa..
Sarjakuvia oli paljon. Tintit ja Asteriksit olivat suosikkejani. Veikko, Tette ja Jykke oli parina sarjana. Muffet (silloin ei vielä Smurffeja) . Puk-kirjoja luin paljon, samoin Lotta-sarjaa. Ja hevoskirjoja. Laura-sarjaa, Mustaa Oria, australialaista villiori-sarjaa. Uljas musta.. TV:ssä rakastin Ratsutilan Nuoria.
Telkussa oli Mahdollisuuksia rajoilla ja Tiikeriprikaati. Cannon. Starsky ja Hutch vähän vanhempana. Alkuperäinen Star Trek ja Avaruusasema Alfa. Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!
Paljon muutakin tulee mieleen .. Postailen lisää, jos muillekin tulee nostalgiaa mieleen! Muistoja, kiitos!
Kommentit (2694)
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun sain ensimmäiset merkkifarkut, Falmers merkkiset. Olin aivan taivaissa.[/quot
Minä muistan farkut nimeltä Free, joita piti itse kavennella tiukoiksi. Äitini ei suostunut kaventamaan ompelukoneella, joten itse kavensin ne käsin.😂
Ajatar on foorumissa
Olen hilpeällä tuulella, on jalassani lokit
Ne lapsuuden ikuiset kesät, kun me iso lapsilauma leikittiin ja pelattiin aamusta iltaan ulkona, kotona käytiin vain nopeasti syömässä. Nelistä, kirkkistä ja hailiihailoota. Superpallot, twistit ja hyppikset. Oi niitä aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun sain ensimmäiset merkkifarkut, Falmers merkkiset. Olin aivan taivaissa.[/quot
Minä muistan farkut nimeltä Free, joita piti itse kavennella tiukoiksi. Äitini ei suostunut kaventamaan ompelukoneella, joten itse kavensin ne käsin.😂Ai että! Mäkin muistan kaventaneeni housuja reisien kohdalta kunnes sitten sain oikeat Lee-farkut. Äiti tosin oli sitä mieltä, että ne ovat liian pienet. Eikä ole! Ne on just niin kuin pitää! Sain pitää Leet.
Pojilla oli "jappi- pyöriä" Joissa pitkät satulat ja kaareva metalli selkänoja. Sarvet olivat kaarevat tai korkeat.
Smile -tarroja oli joka paikassa ja suloisia tyttö ja poika kuvia, niin julisteissa kuin postikorteissa ja joissakin naistenlehdissä, niitä rakkautta on ... kuvia.
Syntynyt 1963 kirjoitti:
Kirjojen lukemista arvostettiin ja kirjahyllyä täynnä kirjoja pidettiin sivistyksen merkkinä, ainakin meillä. Monilla oli kirjahyllyissä myös koriste-esineitä, posliinisia joutsenia ja Kanarian saarilta matkamuistona tuotu Flamenco-tanssijanukke. Keinutuoli oli tavallinen kaluste ja siinä lapsetkin tykkäsi keinua ja vanhemmat kielsi keinumasta liian vauhdikkaasti, ettei se kaadu.
Oppikouluun menijöille kaupattiin Tiedon portaat-sarjaa muka tietokirjaksi. Olihan se hyvä esitelmien, eli käytännössä referaattien teossa. Oli viisikot, seikkailu-sarja, Hanne ja Tiina. Oli myös sota-ajan jälkeisistä ajoista kertovia kirjoja, mm. Inkeri. Ja tietenkin Peppi valloitti meidät.
Keinutuolien lisäksi tuli jo nahkaisia tv-tuoleja.
Kaverin perheeseen oli vasta ostettu väritelkkari ja olin siellä katsomassa ensimmäistä kertaa Myrskylintuja värinä. Isänsä totesi ylpeänä, että eikö ookkin komeet maisemat, kun on värinä! Olihan ne. Vieläkin tuo hymyilyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaaliset erot olivat räikempiä tavallisten asioiden osalta. Oli perheitä, joissa lapset kulkivat lähes rääsyissä, ei ollut polkupyöriä, luistimia tai muita perusjuttuja välttämättä.
Nykyään varattomienkin perheiden lapsilla on älypuhelimet ym., arjessa ei erotuta samalla tavalla.
Tässä varmasti paikkakuntakohtaisia eroja, koska itse en ainakaan muista ketään missään rääsyissä kulkeneen. Itse siis asuin pienessä teollisuuskaupungissa. Toki esimerkiksi luistimissakin oli eroja ja ei minullakaan koskaan NHL merkisiä luistimia ollut (ne keltamustat hokkarit), vaikka niistä aina haaveilinkin. Toisaalta esimerkiski suksina minulla oli Järvisen erikoiskilvat ja kun lasikuitusuksien aikakausi alkoi, niin Karhun sinivalkoinen kilpamalli. Toki hiihdin tuohon aikaan jo kilpaa ja isä hiihto orientoitunut joten sikäli ymmärrettävääkin, mutta tavallinen duunariperhe olimme kuitenkin.
Ainut mikä vaatetuksessa saattoi näkyä oli se, että jollain ei ollut merkkifarkkuja. Sehän oli todella tärkeätä teini-iässä, että piti olla merkkifarkut. Itse kyllä tein vanhemmille mahdollisimman selväksi 12 vuotiaana, että enää ei tullut kuuloonkaan mitkään Laredot, tai Rica Levikset, vaan merkin piti Beavers. Sitten kun ekat merkkifarkkuni kovan taistelun jälkeen sain, niin olin niistä äärimmäisen ylpeä. En kylläkään muista, että ketään olisi halveksittu halpisfarkkujen käytöstä, saati jätetty niiden takia jengin ulpopuolelle, mutta varmasti monelle se oli henkilökohtainen tragedia joutua käyttämään halpisfarkkuja, niin kova sana merkkifarkut nuorison keskuudessa tuolloin oli.
Rääsyt olivat ehkä liian kärjistetty sanamuoto.
Mutta kyllä joillain oli paikattuja sukkahousuja. Ei kai kukaan enää parsi tuollaisia euron vaatekappaleita? Joku hifistelijä ituhippi ehkä?
Linttaan astuttuja viiden lapsen jäljiltä olevia kenkiä, housun lahkeet puolisääreen, kun "vielä sopivat" jne.
Helsingin lähiö meillä kyseessä, oli omistusasuntoja sekä vuokra-asuntoja sekaisin.
Puuvillaiset tai villaiset sukkahousut ne oli, ei saisi yhdellä eurolla nykyään, muistan maksoivat jotain 14 markkaa.
Täysimittaiset pitkät housut kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60-luvulla syntyneet on sukupolvi, johon upposi amerikkalainen propaganda 6-0 ja joka nauroi ja säälitteli tai halveksi itäblokkia. Tämä oli jotenkin kai eron tekemistä suuriin ikäluokkiin, jotka olivat olleet 60-luvulla radikaaleja, mellakoivat, osoittivat mieltään, olivat aktiivisia, politikoivat, arvostelivat jyrkästi mm. USA:ta, perustivat ympäristöliikkeitä, ajoivat eteenpäin ihmisoikeuksia, sukupuolivähemmistöjen ja muiden vähemmistöjen oikeuksia jne. Oli siis erittäin kriittinen ja aktiivinen sukupolvi.
Tähän vastavetona tuli sitten nämä 60-luvulla syntyneiden sukupolvi, joka 70-luvulla vietti turvallisen, mutta vielä materiaalisesti sangen vaatimattoman lapsuuden, ja jotka puolestaan sitten nuorena 80-lukulaisina (mukamas) jätti politiikan kokonaan pois (lue: omaksui täydellisesti ja kritiikittä amerikkalaisen propagandan), upposi täydellisesti materialistisuuteen ja pinnallisuuteen (sukupolvensa ääni: Madonna, I'm a material girl), jota ei kiinnostanut ympäristö, luonto, kohtuullisuus vaan sen sijaan ökyily, matkailu, luxus, kiiltävä, hohtava, muovisuus, mahtailevat olkatoppaukset, pöyheät permanentit tai tupeeraukset. He olivat luotuja tunnollisiksi kuluttajiksi kuluttamisen, ostamisen vuoksi. Krääsää ja rihkamaa, glitteriä ja kiiltopaperia - siis tälle sukupolvelle, joka niin halveksi itäblokin kansoja, joka oli ostettavissa purkkapaketilla ja sukkahousuilla. Niin sokea voi olla itselleen, heh.
Ei olekaan ihme, että niin moni esim. perusuista tai trumpetisteista on 60-luvulla syntyneitä: kaipuu takaisin kuluttamisen riemuvuosikymmenelle 80-luvulle, jossa kuitenkin oli vielä voimassa yhteinäiskulttuuri, ei vielä monikulttuurin kirosanaa, ei hössötetty ilmastonmuutoksista, vaan shoppailtiin, america oli tosi great silloin, N-liitto oli olemassa ja niin ihana pahis, kaikki oli selkeää, akat urputti jotain jostain tasa-arvosta homojen kanssa, mutta ei ne mihinkään valtavirtaan vielä silloin päässeet, vielä tajusivat silloin hävetä sitä naiseuttaan ja homouttaan.
Voi että mitä roskaa.
Minä olen syntynyt v. -65 ja siten viettänyt lapsuuteni 70-luvulla ja tullut nuoreksi ja aikuiseksi 80-luvulla. En ole elänyt sitten pätkääkään sellaista elämää, mitä tuossa kuvailet. Vetelet mutkia suoriksi ja suoria mutkiksi, niin että soratie pöllyää. Koetas olla yleistämättä sen perusteella, mitä olet joskus ehkä lukenut tai telkkarissa nähnyt ja sen perusteella asioita kuvitellut. Ei mennyt ihan putkeen tuo vuodatus.
Herrijee, saako tuollaiset olla ihan vapaalla jalalla? Avohoito on todella pahasta, pakkohoito olisi paikallaan tässäkin tapauksessa.
No nyt osu ja uppos. Amerikkalaista amerikkalaisempi juppisukupolven edustaja tunnisti itsensä ja on pistämässä arvostelijansa mielisairaalaan ja huutaa, että valetta, valetta! Kovin on tuttua käyttäytymistä, ketkäs sitä harrastaa - niinpä.
Tästä sukupolvesta löytyy luonnonsuojelijoita, feministejä, eläinsuojelun pioneereja, ihmisoikeustaistelijoita, kristillisiä, kommunisteja, na'seja you name it. Mutta kokonaisuudessaan tämä oli sukupolvi joka hylkäsi kriittisyyden, ajattelun, kohtuuden ja lähti talousliberalismin, juppiuden ja kuluttamisen matkaan takki auki ja riemurinnoin. Oli siis juuri samalla tavalla ostettavissa rihkamalla kuin konsanaan halveksimansa itäblokin ihmiset.
Mitä jää tästä sukupolvesta? Ympäristötuhot, muovipullot maailman merissä, coca-cola-pukki, Star Wars-krääsä? Se tie oli yksinkertaisesti väärä. Talousliberalismin aiheuttamia tuhoja korjataan vielä piiiitkään ja ko. aatteen takia kapitalismikin joutuu kyseenalaistetuksi, ainakin se köhii pahemman kerran, nuoremmat sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Kun politiikan seuraaminen jätettiin pois junttina, tylsänä toimena, syntyi sukupolvia, jotka eivät politiikasta ymmärtäneet mitään- näin he ovat juuri niitä, joita kuzetetaan kaikkein helpommin, näistä kiusantekijäilmiöt (populistiset liikkeet) saavat voimansa, kun ah niin ironisesti äänestetään sitä urpointa ja typerintä.
60-luvulla syntyneiden ja 80-luvulla nuoruuttaan viettäneiden suurista idoleista ja tähdistä Madonna on nolo wt-mummu, Michael Jackson pedo'fiili, Houston narkkari bt-muija, koko USA on nolo wt-landia. Ja toki tämä sukupolvi muisteleekin mieluummin sitä materiaa: Falmerseja ja Freetä ja Leetä ja Wrangelerseja.
Iso ikäpolvi on aina ollut umpikateellinen 60-luvulla syntyneille.
Meilläkin -51 syntynyt sisko meille nuoremmilleen.
Todellakin tuo iso ikäpolvi toi kaikenlaiset tyhjänpäiväisyydet Suomeen ja ihannoi R_yssää, joka juuri oli tuhonnut maamme.
Nykyisin tuo polvi on materialistisin ikäpolvi maassamme. On haalimassa kaiken itselleen.
Positiivinen asia heissä on työmoraali - tosin sekin on sairaalloisen maaninen suhtautuminen asiaan, jonka pitäisi olla itsestään selvyys terveille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Autoja oli tosi vähän 60-luvun alussa. Meidän kaupunginosassa oli kolme autoa, niitä sitten talvella työnnettiin/hinattiin käyntiin.
Kontulassa uudessa valtavassa parkkipaikassa nökötti muutama auto. Parkkis oli varmaan 1000:lle autolle.
Vasta 90-luvulla se alkoi täyttymään - kun viimein sai muutamalla tonnilla halpoja romuja. Ja sai leikkiä, että on autoileva, parempi, ihminen...
Isän kuplavolkkari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuplavolkkarit tuli muotiin yhdessä vaiheessa. Mun isällä oli punainen, mun enolla beige kupla.
Aloituksessa kysyttiin 60-luvulla syntyneiden muistoja - EI 40-luvulla syntyneiden...
Taitaa tämä palsta olla ET-lehden lukijoiden valtaama.
MInun isälläni oli useita peräkkäisiä kuplavolkkareita 1960-luvulta 1980-luvulle asti, ja olin pikkupoikani usein niiden kyydissä. Kävimme vanhempieni ja veljeni kanssa kuplavolkkarilla mm. Tanskan Legolandissa ja Jyllannin niemimaalla asti, Pohjois-Norjan jäätikköalueella Svartisenissa ja Lofootien saarille sekä luonnollisesti Ruotsissa. Se oli pääasiassa camping-matkailua soputeltassa ja retkeilymajoissa.
Kuplavolkkareissa moottori oli auton takaosassa ja niitä matkatavaroita varten oli kattoteline. Sillä pystyi ajamaan huonompiakin mökkiteitä, sillä auton pohja oli niissä suhteellisen korkealla ja ne käynnistyivät suhteellisen hyvin kovallakin pakkasella. Ajoin aikoinaan ajokortin 18-vuotiaana kuplavolkkarilla, jota varten isäni hankki itselleen ajo-opetusluvan.
Meillä oli myös kuplavolkkari, samoin sedälläni. Pienenä omalla autolla ajettiin lähinnä vain mökille maalle. Sedän ja tädin kanssa pääsin telttailemaan Itä-Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Lehmän kielen paloja kouluruokana siinä 70-luvun loppupuolella. Makunystyrät ja kaikki siinä lihanpalasessa. En vain pystynyt syömään.
Oliko tuo jossain maaseudulla tai pohjoisessa? Itse pk-seudulla kasvaneena en muista mitään tuollaista.
Kansakoulussa muistan että ruokia oli tilliliha, maksalaatikko, makaronilaatikko, kala-herne-riisilaatikko, veriletut, kaalikeitto, yms.
Keskikoulussa kävin vähemmän syömässä, mutta muistaakseni tuli kalapuikot ja sitten oli sellaista perunamuusia, jota kutsuttiin (aiheesta) "perunaliisteriksi".
mammanpoika kirjoitti:
Vähän kyllä epäilen että ei ole kovin montaa niin vanhaa täällä, ainakaan enää tähän aikaan.
Tuota... mitenkä vanhaa? Peräti 70-kymppistä?
Juu, mehän otamme jo lukuisat iltalääkkemme vapisevaan kouraamme ja hörppäämme nokkamukista vettä päälle. Kuuntelemme putkiradiosta iltahartauden ja kallistumme vuoteellemme, jossa on putoamista estävät laidat...
Jään muutamaksi päiväksi kotimieheksi kun äiti, 80- vuotta ,tuossa tekee lähtöä Saariselälle. Sukset on jo pakattu ja hiihtoasut. Nyt näyttää olevan vuorossa tanssikenkien valitseminen. Matkalaukkuun huiskahtaa pari hametta, puseroita. Ja nyt alkaa korujen valikointi. "Nämä korvikset käy tämän asun kanssa..."
Kiirettä näyttää pitävän, eipä ihme ettei ole aikaa roikkua vauva av:lla niinkuin tyttärellä 59- vuotta.
Vaan eipä ole minullakaan, kohta pitää lähtä kuskaamaan äityliä tilausajo-bussiin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kirjailijat olivat tuttuja ja luettuja: Merri Vik: Lotta-sarja, Merja Otava, Arvi Arjatsalo, Synnöve Stigman, Anni Polva, Sandström-Bergman- Gulla-sarja, Keskitalo....jne.
Ihmettelin lukiessani vaikkapa Otavaa miten poliittisesti valveutuneita sen ajan keskikoululaiset olivat. (Itse leikin nukeilla ja yleensäkin leikin vielä 13-vuotiaana ja peruskoulun yläasteelle mennessäni 1979 jouduin luopumaan tuosta harrastuksesta).
Muutenkin kirjojen henkilöt olivat pöllämystyttävän aikuisia.
Tämä on totta. Aika usein ainakin tyttökirjoissa oli päähenkilö, joka oli vähintään köyhä tai pahimillaan orpo, jonka piti muuttaa jonnekin kauas vieraaseen paikkaan ja vieraiden ihmisten luo. Sitten oli vaan selvittävä. Anna, Peppi, Pollyanna, Salainen puutarha, yms.
Tarinoissa oli paljon kuolemaa, vammaisuutta, ilkeitä aikuisia, yms.
Muistan sellaisenkin kirjan, jota luin itse jo 10-vuotiaana, jossa on kohtaus kun päähenkilötytön äiti kuolee sodan aikana pommituksissa. Aika rankkaa kamaa.
Joku Vaahteramäen Eemeli, joka tuli myös tv-sarjana, olisi sekin aika raskas nykyajan lapsille. Siinähän kuvataan pojan elämää realistisesti: isä karjuu ja antaa piiskaa, poikaa rangaistaan, hänen paras ystävänsä renki Aatun annettaisiin kuolla verenmyrkytykseen, jne...
Vierailija kirjoitti:
Syntynyt 1963 kirjoitti:
Kirjojen lukemista arvostettiin ja kirjahyllyä täynnä kirjoja pidettiin sivistyksen merkkinä, ainakin meillä. Monilla oli kirjahyllyissä myös koriste-esineitä, posliinisia joutsenia ja Kanarian saarilta matkamuistona tuotu Flamenco-tanssijanukke. Keinutuoli oli tavallinen kaluste ja siinä lapsetkin tykkäsi keinua ja vanhemmat kielsi keinumasta liian vauhdikkaasti, ettei se kaadu.
Kaikki lukivat silloin, en muista sen kummempaa arvostusta. Voin tietysti olla väärässäkin. Me köyhätkin luimme, kirjat haettiin kirjastosta. Eipä silloin ollut muutakaan tekemistä.
Meillä oli kansakoulussakin pieni kirjasto (hylly, josta sai lainata kirjoja). Isä vei mut kaupunginkirjastoon kun täytin 7-vuotta, silloin sai oman kirjastokortin. Muistan vieläkin että ensimmäinen lainaamani kirja oli Annikki Setälän Pikkunoita.
Vierailija kirjoitti:
Isä tuli kotiin vietnamin sodasta. Ei puhunut kokemuksistaan mitään, tokaisi vain mans gotta do what mans gotta do.
Ihanko totta? Asuitte siis silloin Amerikassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuplavolkkarit tuli muotiin yhdessä vaiheessa. Mun isällä oli punainen, mun enolla beige kupla.
Aloituksessa kysyttiin 60-luvulla syntyneiden muistoja - EI 40-luvulla syntyneiden...
Taitaa tämä palsta olla ET-lehden lukijoiden valtaama.
Ei, aiempi muistelija on ihan oikeassa. ( Sotien jälkeen 50-luvun alussa sai jonottamalla muutamia automerkkejä, uusia Popedoita, Wolkswageneita.)
Mutta 60-luvulla autokauppa vapautui ja kuplavolkkari osoittautui mainioksi autoksi sen ajan Suomessa. Se oli edullinen, takana oleva motti helpotti lumisilla teillä ajamista. Siis 60-luvun penskat muistavat volkkarit.
Olipa tv-mainoskin, pikkupoika katsoo ikkunasta ohi ajavia autoja: Volkkari, Volkkari Volkkari, Isi!
60-luvulla isikin ajoi siis erästä noita lukuisista volkkareista.
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita muistoja. Kaikki veti röökiä kotona ja dokasi myös. Rymd jauhetta kuljetettiin mökille, oli halvempaa kuin limu. Luusoppaa äiti teki joskus. Viikonloppuna oli uunikyljyksiä ja muusia. Vanhemmille haettiin ärrältä tupakkaa.
t. m-50
Ei minun tarvitsekaan kirjoittaa ketjuun kun tuossa on olennaisin. Paitsi että meillä ei ollut mökkiä vaan iso vene, mutta samaa Rymd-jauhetta siellä. Nolotti muuten hakea sitä tupakkaa. Isäni, opettaja, tislasi viinaa kotona, ja tietysti olutta ja viiniä tehtiin kotona myös ja niitä saatiin juoda me alaikäisetkin. Kaikilla meidän lähiössä ei ehkä ollut yhtä hyvin, kun joutuivat imppaamaan liimoja ja tinneriä. Niitä olikin helppo hankkia, sillä askartelu oli suosittu harrastus. Vieläkin muistan Sokoksen tavaratalon askarteluosaston puuhelmien tuoksun. Ja sen kamalan döfän, joka lähti, kun paistinpannulla sulatettiin sellaisia muovirakeita, joista sai ikkunaan roikkumaan lasimaalauksen näköisiä juttuja.
Ai niin yksi vielä. Kärpäsiä oli kaupungissakin enemmän kuin nykyään, maaseudusta puhumattakaan. Kesällä niitä aina lenteli sisällä. Ehkä johtui siitä, kun jätteitä ei lajiteltu kuten nykyään.
Muistaako kukaan Manilan ihmeparantajia, jotka tekivät " leikkauksia" paljain käsin sekä suurieleisesti poistivat ihmisiltä " vioittuneita" sisäelimiä.....Jotka sittemmin osoittautuivat eläinten sisäelimiksi.....Nämähuijarit , ns. silmänkääntäjät kävivät Suomessakin ja olivat iso sensaatioa joskus 70-luvun alussa.
Myös Uri Geller taivutteli televisiossa lusikoita, eräskin naapurin isäntä kertoi ohjelmaa seuratessaan huomanneensa kuinka kotona alkoivat kahvilusikat taittua Gellerin ohjelman aikana...
Ihmiset olivat 60-ja vielä 70-luvullakin hyvin tietämättömiä ja taikauskoisia. Kerrottiin tummapukuisista liftareista jotka autoon noustuaan salaperäisesti katosivat juuri ennen kuin heidän olisi pitänyt jäädä autosta pois määränpäässään.
Helluntailaiset uskoivat sairauksien olevan henkiä, kerrottiin että jossakin talossa oli lapsi sairastanut, isäntä oli kotiin tullessaan nähnyt sairaana olevan tyttärensä tulevan pihalla yövaatteissaan vastaan, ja kas kun hän heti meni tyttärensä huoneeseen , tämä nukkuikin sängyssään tervehtyneenä! Sairauden henki siis käveli talosta ulos tyttären hahmossa, tullen isäntää ulkona vastaan!!