Oletko koskaan kokenut jotain niin traumaattista, että

Mieli voi tehdä myös valemuistoja. Minulla on ainakin yksi.

Ei trauman, mutta jonkinlaisen diagnosoimattoman mielenterveyden häiriön vuoksi muutaman vuoden takainen ajanjakso on kadonnut. En edes tiedä kauanko sitä kesti ja puhun aina puolesta vuodesta, todellisuudessa saattoi kestää pidempäänkin, en osaa sanoa missä vaiheessa/mikä vuosi se oli milloin kaikki alkoi mutta se loppui 2010-2011 vaihteessa. Käsittääkseni vietin sen ajan täysin ilman ihmiskontakteja lähikaupan kassaa lukuunottamatta, yksin pienessä asunnossani keskellä Helsingin vilkkainta aluetta, en tiedä mitä tein siellä aikani kuluksi. Ennen tuota ajanjaksoa olin lopettanut koulun, kokenut muutaman pahan paniikkikohtauksen ja ahdistunut kotoa lähtemisestä niin että joka kerta kun täytyi mennä ihmisten ilmoille, tein sen itkien tai alkoholin avulla.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin Serena Williams, Nicky Minaj ja Britney Spears sekä Beyonce ovat puhuneet avoimesti sivupersoonistaan, jotka ottavat paikan heidän esiintyessään. Veikkaan Britneyn vuosien takaisen sekoilunkin oikeasti liittyneen tähän eikä päihteisiin.

nickiminaj.wikia.com/wiki/Roman_Zolanski

Here some comments from Beyoncé expressing her displeasure about Sasha Fierce:

“When I see a video of myself on stage or TV I’m like, ‘Who is that girl?’. That’s not me, I wouldn’t dare do that.”

– Beyoncé Interview, September 2003.

“I created my stage persona to protect myself, so that when I go home, I don’t have to think about what it is I do. Sasha isn’t me.”

– Beyoncé, Parade Magazine, December 2006

“I wouldn’t like Sasha if I met her offstage.”

– Beyoncé, Parade Magazine, 2006.

“I have someone else that takes over when it’s time for me to work and when I’m on stage, this alter ego that I’ve created that kind of protects me and who I really am”.

– Beyoncé Press Statement, October 2008.

“I have created an alter ego: things I do when performing I would never do normally. I reveal things about myself that I wouldn’t do in an interview.”

– Beyoncé, Marie Claire interview, October 2008.

“I have out-of-body experiences [on stage]. If I cut my leg, if I fall I don’t even feel it. I’m so fearless, I’m not aware of my face or my body.”

– Beyoncé, Marie Claire interview, October 2008.

Britneyn käytös muuttuu silmänräpäyksessä

Minulla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, eli monta persoonaa.

Olen ihminen jolla ei ole omaa menneisyyttä, vaan monta menneisyyttä.

Joskus muistan asioita, välillä voin elää ilman sitä muistojen taakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Käynnistetyssä synnytyksessä kaikki meni ihan "normaalisti" kunnes lääkäri puhkaisi kalvot ja kivut yltyivät yhtäkkiä nollasta sataan, lievästä täysin sietämättömiksi. Muistan että yritin paniikissa ilokaasua, sitten oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja seuraava muistikuva on se kun makaan sängyllä kyljellään ja anestesialääkäri esittelee itsensä selän takana. Ei voi olla niin että anestesialääkäri tuli heti samalla sekunnilla sen oksennuksen jälkeen? Ei mitään muistikuva siitä mitä siinä välillä tapahtui. En ole mieheltä pystynyt kysymään muuta kuin vähän kautta rantain ja mies sanoi että käyttäydyin normaalisti. Mulle itselle jäi sellainen mielikuva siitä että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä joka viedään teloitettavaksi, se kipu ja paniikki oli jotain niin järkyttävää. Kipu ei tuntunut missään tietyssä paikassa,vaan se oli sellainen kokovartalokuolemanpelko. Joku kipushokki sitten kai tapahtui?

Käsittääkseni tässä ei ole kyse nyt ihan samasta asiasta, tai voi toki olla, mikäli synnytys on jostain syystä niin kammottava, että siitä traumatisoituu todella pahoin. En siis todellakaan tarkoita vähätellä kokemustasi, mutta itsellenikin tapahtui vesien menon jälkeen juuri noin, en muista ajanjaksoa epiduraaliin asti oikein hyvin. Kipu oli niin laaja ja monipuolinen, että ainoa mihin kykenin, oli yrittää selvitä niistä taukoamittomista supistuksiata. Synnytys oli kuitenkin nopeasti ohi ja varsin helppo synnytys, mutta silti "menetin muistini". Samoin olen kuullut monen muunkin kertoneen, että synnytyksessä helposti ikäänkuin vaipuu jonkinlaiseen "selviytymistilaan" keskittyy selviämään kivusta edes jotenkuten, voi kokea, ettei ole todellakaan käyttäytynyt itselleen ominaisella tavalla tai suorastaan menettänyt kontrollin. Monilta tämä kokemus kuitenkin unohtuu kunhan vauvan saa ulos ja kipu lievittyy, tai sen kykenee näkemään äärimmäisestä kivusta huolimatta positiivisessa valossa, että minä selvisin tästä.

Lapsuuden trauman aiheuttama dissosiaatiohäiriö ynnä vastaavat yleensä johtuvat jostakin niin vaikeasta tapahtumasta, että persoonan on jakaannuttava, jotta henkilö pystyy selviämään. Usein kuitenkin synnytyksestä selviää ihan "yhtenä kappaleena", varmastikin johtuu myöskin siitä, että synnyttäessä on jo jotakuinkin aikuinen, on enemmän keinoja käsitellä traumaattista tapahtumaa, kuin pienen lapsen.

Mutta jos kokee, että on traumatisoitunut synnytyksessä, niin ilmanmuuta kannattaa mennä keskustelemaan asiasta ja käsitellä sitä, sama toki vaikka autokolarin yms suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni tässä ei ole kyse nyt ihan samasta asiasta, tai voi toki olla, mikäli synnytys on jostain syystä niin kammottava, että siitä traumatisoituu todella pahoin. En siis todellakaan tarkoita vähätellä kokemustasi, mutta itsellenikin tapahtui vesien menon jälkeen juuri noin, en muista ajanjaksoa epiduraaliin asti oikein hyvin. Kipu oli niin laaja ja monipuolinen, että ainoa mihin kykenin, oli yrittää selvitä niistä taukoamittomista supistuksiata.

Kirjoitat ettet muista ajanjaksoa epiduraaliin oikein hyvin, mutta minä en muista ollenkaan. Sen paikalla on tyhjää. Lisäksi minulla ei jäänyt tuossa kohtaa mieleen ainuttakaan ns. supistusta. Päinvastoin mielikuva on se että en oikeastaan edes kokenut ihan alun jälkeen kipua ollenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan koin kummallisen kuolemanpelon ja paniikin yhdistelmän. Tätä on tosi vaikea selittää... Ehkä jos ihminen joutuu tilaan jossa keho tuntee äärimmäistä kipua, mieli lakkaa tuntemasta kipua ja täyttyy pelolla ja paniikilla, joku kehon dissosiaatio. En myöskään silloin ottanut itse mitään kontaktia kätilöön vaan hän kysyi että halutko epiduraalin ja vastasin joo ja se onkin viimeinen mitä muistan. Seuraava muistikuva on että makaan sängyllä kyljelläni ja anestesialääkäri esittelee itseään selän takana. Minulla ei ole mitään aavistustakaan minkä näköinen hän oli, äänestä päätellen aika nuori.

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos kokee, että on traumatisoitunut synnytyksessä, niin ilmanmuuta kannattaa mennä keskustelemaan asiasta ja käsitellä sitä, sama toki vaikka autokolarin yms suhteen.

Synnytyksessä meni moni muukin kohta pieleen kuin tuo ja lopputuloksena oli sektio. Pari vuotta synnytyksen jälkeen luin posttraumaattisesta stressireaktiosta ja ajattelin että tuohan on ihan niinkuin minä synnytyksen jälkeen. Kerran sanoin lääkärille että luulen että ehkä traumatisoiduin synnytyksessä ja hän purskahti spontaaniin nauruun. Enpä ole sen jälkeen kenellekään maininnut asiasta ja olen justusta päässyt yli. Lapsiluku tosin jäi yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut. Sen seurauksena olen sitten jakanut persoonaani voimakkaasti eri osiin, joidne vaihtumista en aluksi edes tajunnut. Hukannut osia tunne-elämästä. Kokenut dissosiaatiota ja depersonalisaatiota.

Olen käynyt pitkään traumaterapiassa ja saanut siellä koottua itseni.

Mielenkiintoisen kuulloista miten jaetaan persoona eri osiin?

Lue kirjailijalta Truddi Chase kirja 'Jänis ulvoo' . Oma elämänkerta aiheesta. Kirjailijaa seksuaalisesti hyväksikäytettiin siitä lähtien, kun hän oli kolme. Suojellakseen itseään persoona jakautui melkein 100 eri persoonaani. Järkyttävää mutta silmiä avaavaa ja mielenkiintoists luettavss

http://siivola.org/markku/krit/yhdeksankymmentakolme_raiskattua_miesta_…

Tässä jonkinlainen yhteenveto kirjasta, en ole sitä lukenut. Sen sijaan olen lukenut viime aikoina mk ultrasta ja muista mielenhallintamenetelmistä ja sen perusteella kuulostaisi siltä, että Truddi oli tällaisen uhri. Niissä nimen omaan pyritään palastelemaan ihmisen persoona moniin kymmeniin persooniin ja kadottamaan se oikea 'minuus'. 

Tässä vielä linkki Kate Perryn musiikkivideoon, jossa myös kuvaillaan symbolisesti sitä, miten ulkopuolinen taho hajottaa toisen mielen ja se oma minuus joutuu väistymään. Laulaja itsekin on sanonut videon sisältävän 'subliminal' viestejä (käännös 'tiedostamaton', 'ärsytyskynnyksen alapuolella oleva'). Mm. videon lopussa  ydinminä lähtee ja perhonen on erään mielenhallintasysteemin (monarch programming) symboli. 

Vierailija kirjoitti:

En oikein vieläkään käsitä, että olen kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä. Jos luen aiheesta vaikkapa uutisista, en edes muista olleeni itse uhri. Samoin ajattelen hammaslääkärikammoni olevan aivan irrationaalista, vaikka se alkoi juuri silloin hyväksikäytön aikaan (kammoan jos joku koskee suuhuni...) Eli tavallaan tiedostan hyväksikäytön, mutta se ei tule mieleeni ellen "pinnistele".

Onko sinulla samanlaista kuin minulla, että muuten elää aika normaalia elämää, mutta sitten tuo yksi kammo on aivan tolkuton. Eli ei mikään normaali hammaslääkäripelko vaan ihan valtava kammo?

Minulla siis lapsuudenaikaisen trauman kohdalla ei tullut mitään kovin näkyviä oireita paitsi yksi valtaisa fobia, joka tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Ihan kuin kaikki paha ja pelko ja turvattomuus olisi kohdistettu tuohon fobiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittääkseni tässä ei ole kyse nyt ihan samasta asiasta, tai voi toki olla, mikäli synnytys on jostain syystä niin kammottava, että siitä traumatisoituu todella pahoin. En siis todellakaan tarkoita vähätellä kokemustasi, mutta itsellenikin tapahtui vesien menon jälkeen juuri noin, en muista ajanjaksoa epiduraaliin asti oikein hyvin. Kipu oli niin laaja ja monipuolinen, että ainoa mihin kykenin, oli yrittää selvitä niistä taukoamittomista supistuksiata.

Kirjoitat ettet muista ajanjaksoa epiduraaliin oikein hyvin, mutta minä en muista ollenkaan. Sen paikalla on tyhjää. Lisäksi minulla ei jäänyt tuossa kohtaa mieleen ainuttakaan ns. supistusta. Päinvastoin mielikuva on se että en oikeastaan edes kokenut ihan alun jälkeen kipua ollenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan koin kummallisen kuolemanpelon ja paniikin yhdistelmän. Tätä on tosi vaikea selittää... Ehkä jos ihminen joutuu tilaan jossa keho tuntee äärimmäistä kipua, mieli lakkaa tuntemasta kipua ja täyttyy pelolla ja paniikilla, joku kehon dissosiaatio. En myöskään silloin ottanut itse mitään kontaktia kätilöön vaan hän kysyi että halutko epiduraalin ja vastasin joo ja se onkin viimeinen mitä muistan. Seuraava muistikuva on että makaan sängyllä kyljelläni ja anestesialääkäri esittelee itseään selän takana. Minulla ei ole mitään aavistustakaan minkä näköinen hän oli, äänestä päätellen aika nuori.

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos kokee, että on traumatisoitunut synnytyksessä, niin ilmanmuuta kannattaa mennä keskustelemaan asiasta ja käsitellä sitä, sama toki vaikka autokolarin yms suhteen.

Synnytyksessä meni moni muukin kohta pieleen kuin tuo ja lopputuloksena oli sektio. Pari vuotta synnytyksen jälkeen luin posttraumaattisesta stressireaktiosta ja ajattelin että tuohan on ihan niinkuin minä synnytyksen jälkeen. Kerran sanoin lääkärille että luulen että ehkä traumatisoiduin synnytyksessä ja hän purskahti spontaaniin nauruun. Enpä ole sen jälkeen kenellekään maininnut asiasta ja olen justusta päässyt yli. Lapsiluku tosin jäi yhteen.

Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan noin ikävän ja traumaattisen synnytyksen, ja lääkäri on vielä väheksynyt kokemaasi. :( Kuten sanoinkin, minun tarkoitukseni ei ollut väheksyä, vaan koska koemme kaikki asiat eri tavalla, halusin vaan tuoda esiin, että jonkin asteisena tuollainen muistikuvien häviäminen kuuluu asiaankin. Mitä mielestäni sinun kannattaisi tehdä, niin edelleenkin päästä keskustelemaan asiasta, mutta ensiksikin terapeutin, psykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Kävittekö synnytyksen jälkeen asiaa läpi kätilön kanssa? Miksi olet uskaltanut kysyä mieheltäsi vain kautta rantain, olisiko mahdollista että puhuisitte aiheesta vähän syvemmin? Voimia sinulle, ja toivottavasti saisit vielä asian käsiteltyä, käsittelemättömänä tuollainen asia vie jatkuvasti voimavaroja muusta elämästä. Edelleenkin kuitenkin ajattelen, että tuossa sinun tapauksessa oli kyse akuutista ja äkillisestä, kivusta ja pelosta johtuvasta ikäänkuin muistinmenetyksestä, ei dissosiaatiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut. Sen seurauksena olen sitten jakanut persoonaani voimakkaasti eri osiin, joidne vaihtumista en aluksi edes tajunnut. Hukannut osia tunne-elämästä. Kokenut dissosiaatiota ja depersonalisaatiota.

Olen käynyt pitkään traumaterapiassa ja saanut siellä koottua itseni.

Mielenkiintoisen kuulloista miten jaetaan persoona eri osiin?

Tunnetaan paremmin EP osina.

-traumatisoitunut ja aikuisen itseni lisäksi on useampi ep osa.

Olen ja valehtelen vieläkin itselleni, että mitään ei ole tapahtunut. Olen tehnyt sitä läpi elämän.

Nuo julkkisten (Beyonce, Britney yms.) kertomat esiintyessä käytettävät persoonat eivät ole samanlaisia "persoonia", kuin mitä ilmenee jonkun trauman seurauksena, jossa mieli kehittää toisen persoonan "jolle kaikki paha tapahtuu" suojellakseen itseään. Noissa haastattelupätkissäkin nuo naiset käyttävät termiä alter-ego. Tarkoittaa itse tarkoituksella ja tietoisesti keksittyä persoonaa, jonka turvin voi "heittäytyä" tekemään sellaista, mitä ei muuten uskaltaisi. Vähän kuin luonnostaan ujo näyttelijä vetäisi rohkeata roolia lavalla. Esiintymisen ajan "ollaan" se roolihahmo, mutta persoona ei ole oikeasti mitenkään jakautunut.

Vierailija kirjoitti:

Nuo julkkisten (Beyonce, Britney yms.) kertomat esiintyessä käytettävät persoonat eivät ole samanlaisia "persoonia", kuin mitä ilmenee jonkun trauman seurauksena, jossa mieli kehittää toisen persoonan "jolle kaikki paha tapahtuu" suojellakseen itseään. Noissa haastattelupätkissäkin nuo naiset käyttävät termiä alter-ego. Tarkoittaa itse tarkoituksella ja tietoisesti keksittyä persoonaa, jonka turvin voi "heittäytyä" tekemään sellaista, mitä ei muuten uskaltaisi. Vähän kuin luonnostaan ujo näyttelijä vetäisi rohkeata roolia lavalla. Esiintymisen ajan "ollaan" se roolihahmo, mutta persoona ei ole oikeasti mitenkään jakautunut.

Paitsi jos antautuu yhtään salaliittoteorioille, joissa on paljon väitteitä siitä, että se nimenomaan tehdään heille tahallisesti eivätkä he edes itse tiedosta sitä, mitä heille on tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo julkkisten (Beyonce, Britney yms.) kertomat esiintyessä käytettävät persoonat eivät ole samanlaisia "persoonia", kuin mitä ilmenee jonkun trauman seurauksena, jossa mieli kehittää toisen persoonan "jolle kaikki paha tapahtuu" suojellakseen itseään. Noissa haastattelupätkissäkin nuo naiset käyttävät termiä alter-ego. Tarkoittaa itse tarkoituksella ja tietoisesti keksittyä persoonaa, jonka turvin voi "heittäytyä" tekemään sellaista, mitä ei muuten uskaltaisi. Vähän kuin luonnostaan ujo näyttelijä vetäisi rohkeata roolia lavalla. Esiintymisen ajan "ollaan" se roolihahmo, mutta persoona ei ole oikeasti mitenkään jakautunut.

Paitsi jos antautuu yhtään salaliittoteorioille, joissa on paljon väitteitä siitä, että se nimenomaan tehdään heille tahallisesti eivätkä he edes itse tiedosta sitä, mitä heille on tehty. 

teoriana ihan mielenkiintoinen, mutta kuten tämänkin ketjun kertomuksista käy ilmi, jokainen reagoi kokemaansa (tai heille aiheutettuun) traumaan yksilöllisesti ja omalla tavallaan. Ei ole olemassa tiettyä kaavaa, jolla saisi esim. kaikille esiintyville artisteille luotua lavalla toimivan, tiedostamattomasti luodun sivupersoonan (eikä esim. pitkäaikaista muistin "sulkeutumista" tms.). Puhumattakaan, että "onnistuneen" traumadissosiaation aiheuttamisen jälkeen olisi mahdotonta kontrolloida, että "toinen persoona" tulisi esiin vain lavalla. Ihmisen psyyke ei ole niin kaikille samalla kaavalla toimiva ja yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Käynnistetyssä synnytyksessä kaikki meni ihan "normaalisti" kunnes lääkäri puhkaisi kalvot ja kivut yltyivät yhtäkkiä nollasta sataan, lievästä täysin sietämättömiksi. Muistan että yritin paniikissa ilokaasua, sitten oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja seuraava muistikuva on se kun makaan sängyllä kyljellään ja anestesialääkäri esittelee itsensä selän takana. Ei voi olla niin että anestesialääkäri tuli heti samalla sekunnilla sen oksennuksen jälkeen? Ei mitään muistikuva siitä mitä siinä välillä tapahtui. En ole mieheltä pystynyt kysymään muuta kuin vähän kautta rantain ja mies sanoi että käyttäydyin normaalisti. Mulle itselle jäi sellainen mielikuva siitä että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä joka viedään teloitettavaksi, se kipu ja paniikki oli jotain niin järkyttävää. Kipu ei tuntunut missään tietyssä paikassa,vaan se oli sellainen kokovartalokuolemanpelko. Joku kipushokki sitten kai tapahtui?

Tästä tuli mieleen, että en muista mitään vanhimman lapseni synnytyksestä, tai oikeastaan sen viime tunneista. Muisti oli kadonnut oikeastaan heti synnytyksen jälkeen. Synnytys oli vaikea ja oli lähellä, että lapsi ei olisi selvinnyt. Muiden lasten synnytykset muistan kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein vieläkään käsitä, että olen kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä. Jos luen aiheesta vaikkapa uutisista, en edes muista olleeni itse uhri. Samoin ajattelen hammaslääkärikammoni olevan aivan irrationaalista, vaikka se alkoi juuri silloin hyväksikäytön aikaan (kammoan jos joku koskee suuhuni...) Eli tavallaan tiedostan hyväksikäytön, mutta se ei tule mieleeni ellen "pinnistele".

Onko sinulla samanlaista kuin minulla, että muuten elää aika normaalia elämää, mutta sitten tuo yksi kammo on aivan tolkuton. Eli ei mikään normaali hammaslääkäripelko vaan ihan valtava kammo?

Minulla siis lapsuudenaikaisen trauman kohdalla ei tullut mitään kovin näkyviä oireita paitsi yksi valtaisa fobia, joka tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Ihan kuin kaikki paha ja pelko ja turvattomuus olisi kohdistettu tuohon fobiaan. 

Mulla myös aikoinaan oli vaikeaa olla hammashoidossa. Kun hampaisiin koskettiin,

tuli traumat esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo julkkisten (Beyonce, Britney yms.) kertomat esiintyessä käytettävät persoonat eivät ole samanlaisia "persoonia", kuin mitä ilmenee jonkun trauman seurauksena, jossa mieli kehittää toisen persoonan "jolle kaikki paha tapahtuu" suojellakseen itseään. Noissa haastattelupätkissäkin nuo naiset käyttävät termiä alter-ego. Tarkoittaa itse tarkoituksella ja tietoisesti keksittyä persoonaa, jonka turvin voi "heittäytyä" tekemään sellaista, mitä ei muuten uskaltaisi. Vähän kuin luonnostaan ujo näyttelijä vetäisi rohkeata roolia lavalla. Esiintymisen ajan "ollaan" se roolihahmo, mutta persoona ei ole oikeasti mitenkään jakautunut.

Paitsi jos antautuu yhtään salaliittoteorioille, joissa on paljon väitteitä siitä, että se nimenomaan tehdään heille tahallisesti eivätkä he edes itse tiedosta sitä, mitä heille on tehty. 

teoriana ihan mielenkiintoinen, mutta kuten tämänkin ketjun kertomuksista käy ilmi, jokainen reagoi kokemaansa (tai heille aiheutettuun) traumaan yksilöllisesti ja omalla tavallaan. Ei ole olemassa tiettyä kaavaa, jolla saisi esim. kaikille esiintyville artisteille luotua lavalla toimivan, tiedostamattomasti luodun sivupersoonan (eikä esim. pitkäaikaista muistin "sulkeutumista" tms.). Puhumattakaan, että "onnistuneen" traumadissosiaation aiheuttamisen jälkeen olisi mahdotonta kontrolloida, että "toinen persoona" tulisi esiin vain lavalla. Ihmisen psyyke ei ole niin kaikille samalla kaavalla toimiva ja yksinkertainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/MKULTRA

Vierailija kirjoitti:

Käynnistetyssä synnytyksessä kaikki meni ihan "normaalisti" kunnes lääkäri puhkaisi kalvot ja kivut yltyivät yhtäkkiä nollasta sataan, lievästä täysin sietämättömiksi. Muistan että yritin paniikissa ilokaasua, sitten oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja seuraava muistikuva on se kun makaan sängyllä kyljellään ja anestesialääkäri esittelee itsensä selän takana. Ei voi olla niin että anestesialääkäri tuli heti samalla sekunnilla sen oksennuksen jälkeen? Ei mitään muistikuva siitä mitä siinä välillä tapahtui. En ole mieheltä pystynyt kysymään muuta kuin vähän kautta rantain ja mies sanoi että käyttäydyin normaalisti. Mulle itselle jäi sellainen mielikuva siitä että nyt tiedän miltä tuntuu ihmisestä joka viedään teloitettavaksi, se kipu ja paniikki oli jotain niin järkyttävää. Kipu ei tuntunut missään tietyssä paikassa,vaan se oli sellainen kokovartalokuolemanpelko. Joku kipushokki sitten kai tapahtui?

Toinen synnytykseni oli sellainen, että yhtäkkiä lapsivesi meni (olin jo sairaalassa mutta vasta tutkimushuoneessa), ja siitä alkoi jumalaton, käsittämätön kipu. En muista hetkestä muuta kuin vihreän värin. Ehkä se oli verho? Luulin, että huusin niin kovaa kuin vain pystyin, mutta jälkeen päin mieheltä kysyttyäni en kuulemma huutanut ollenkaan. Olin täysin tyyni. Wtf? 

Ihmisen keho on ihmeellinen. Ampumahaavan saanut ei heti tunne kipua, ja shokki suojaa meitä kun kipu yltyy liiaksi kestää. 

Tämä ei siis minulle ollut traumaattista, ja anteeksi off topic.