kakkosluokkalaisella kolme kasin aamua - eiks oo liikaa
aikaisia aamuja?
Eikö edes tukiopetusta voi järjestää iltapv:llä niin olisi yksi aikainen aamu vähemmän.
Murr.
Kommentit (39)
Voimia ap:lle! Muistan nuo ajat kun piti herätä aikaisin aamulla laittamaan koululaiselle aamupalaa vaikka itsellä ei ollut mitään menoja, työtön kun olin. Kun lapsi meni tokalle, olinkin jo itse taas koulun penkillä ja herättiin samaan aikaan. Valmistumisen jälkeen olin taas työtön ja taas sai nukkua. Koululainen osasi jo itse tehdä aamupalansa ja pakata koulutarvikkeensa. Mukava oli nukkua, mutta hiukka syyllinen olo kun koululainen joutui yksin heräämään kuudelta. Nyt olen taas töissä ja herätään molemmat kuudelta joka aamu.
Vain mies on saanut nukkua kaikki nämä vuodet kymmeneen tai puolille päivin, miten on tykännyt. On se niin väärin!
3 ja mielestäni liian vähän. saisi olla 5, niin lapsen ei tarvitsisi olla niin paljon yksin kotona. Tuo suomalainen yksinolohan voi olla yhtenä syynä suurin masennuslukuihimme sitten parikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
nykyajan lapsia hyysätään aivan liikaa, että se alkaa olla jo naurettavaa
Mä aloitin koulutieni 80 luvun lopulla ja meillä oli pelkästään yhdeksän aamuja, lukuunottamatta kympin aamuja. Vasta yläasteella oli kasin aamuja.
Minua ei henkilökohtaisesti harmita kahdeksan aamut kun omat lapset aamuvirkkuja ja koulumatka on 100 metriä mutta ymmärrän kyllä niitä lapsia jotka ei ole aamuvirkkuja ja pitkä koulumatka. Herätä täytyy jo kuuden aikaan. Onhan se raskasta.
Itse aamutorkkuna oli tuskaa herätä jo niihin yhdeksän aamuihin aikoinaan ja itsekin asuin koulun vieressä, samoin kun omat lapset nykypäivänä.
Ei nykylapsia minusta mitenkään erityisesti hyysätä. Päinvastoin! Taksikyytejä leikataan ja lähikouluja lakkautetaan. Koulutuntejakin vähennetään ja silti pitää oppia samat asiat.
Perustele tuo että nykylapsia hyysätään.
Eikö äiti ja/tai isä jaksa nousta?
No ehkäpä sillä opettajalla on muiden luokkien tunteja iltapäivisin. Onhan se kamalaa, että ihan tukiopetustakin tarjotaan.
Kattos, meitä on moneksi. Meidän ekaluokkalainen rakastaa kasin aamuja, ja harmittelee kun niitä on vain kaksi. Kun ei pääse edes sinne tukiopetukseen.
Joskus on mennyt ihan liian aikaisin koululle, jolloin ope on antanut tulla sisälle tekemään itsenäisesti tehtäviä,ennen koulun alkua.
Lapsi nukkuu 21-07.
Jaksan herätä. Lähden töihin 6.30. Mietin vain että ei sitä ehdi laittaa lasta kouluun ja pitkä iltapv lapsella odottaa äitiä. Että parempi että menisi 9 niin yksi tunti vähemmän yksinoloa.
ap
Vier9ailija kirjoitti:
Meidän 8-vuotiasta väsyttää vaikka kukkuu 9,5 - 11 tuntia.
siis nukkuu :)
Kamalaa. Meillä alkaa onneksi vain 1 aamuna. Ai mikäkö ongelmana? Itse voin nukkua tunnin pitempään, samoin mies, jos koulu alkaa yhdeksältä. Menen töihin vaihtelevin ajoin enkä koskaan ennen yhdeksää ja mies on kotona. Valvotaan tietty ja katsotaan teeveetä.
Eihän tässä(kään) asiassa ole sellaista ratkaisua, joka miellyttäisi kaikkia. Joku joutuu olemaan yksin, kun koulu alkaa kahdeksalta, joku joutuu olemaan yksin, kun koulu alkaa yhdeksältä.
Vierailija kirjoitti:
Monet vanhemmat toivovat pienille kahdeksan aamuja, niin pienten koululaisten ei tarvitse osata itse lähteä tyhjästä kodista kouluun. Iltapäivällä on koululla hoito.
Surkeaa. Meillä on lapsilla aina isä kotona, kun tulevat sieltä YHDKSÄLTÄ ALKANEESTA koulusta. Jouduin itsekin joskus pienenä kunnalliseen iltapäiväkerhoon kokeilemaan. Hirveää. Palkattiin sitten kotiin opiskelija olemaan kanssani, ettei tarvinnut jatkaa siellä liian isoissa meluisissa ryhmissä päivää. Kotipihan kavereitten seuraan pääsin halutessani.
Meidän eskari ikäisellä lapsella on ma-pe klo. 8-12 eskaria..
Lapsi kyllä herää innoissaan ajoissa, mutta itseä kyllä vähän syö herätä niin aikaisin, kun pääsen yleensä vasta yöllä töistä.
Mutta mikäs teet näillä mennään mikä on annettu ja ei kannata turhasta valittaa :)
Jos koulu alkaisi myöhemmin, niin sitten valitettaisiin siitä, että kestää niin pitkälle iltapäivään. Teet niin tai näin, aina väärin päin!
Otapa ap huomioon, että sillä sinun Janimarjaanasi opettajalla saattaa olla jonkin aineen opetusta jollakin muulla luokalla oman luokan koulupäivän päätyttyä eli ei pysty järjestämään kullanmurullesi tukiopetusta siihen aikaan kuin se sinä haluaisit. Komenna lapsi ajoissa illalla nukkumaan, niin jaksaa nousta aamulla kouluun.
Suomikisin saisi pikkuhiljaa eurooppalaistua eikä enää ihailla sitä kukonlaulu-aamujen tuomaa kärsimyskilpailua, jonka voittaa se, joka eniten puree hammasta yhteen.
En ole koskaan ymmärtänyt aamuihmisiä muutenkaan ja kaikkein vähiten sen ihannointia. Kahdeksan aamut ovat täyttä tuskaa perheelle, joka on täynnä iltaihmisiä. Aivan turhaa kärimystä meille kaikille tuollainen. Ei meidän lapsi ole sen virkeämpi, vaikka nukkuu lähes poikkeuksettä sen 11h arkena, koska iltaihmiselle se uni vaan on illalla/puolen yön aikaan tosi huonoa ja aamulla parasta. Jokainen aamu on meille kaikille yhtä pahaa oloa ja menee koko viikonloppu toipumiseen. Ja ennenkuin joku valittaa, että ollaan jokin kaljaa kittaava ihraperhe niin normaali sporttinen perhe ollaan eikä ylipainoisia.
4 kasin aamua. Ipana itse inhoaa ysin aamuja...silloin joutuu lähtemään itsekseen, kasin aamuina pääsee samaa matkaa kun itse lähden töihin.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 8-vuotiasta väsyttää vaikka kukkuu 9,5 - 11 tuntia.
Ei ihme, jos väsyttää. Harva käkikään jaksaisi noin paljon kukkua.
kahden äiti kirjoitti:
aikaisia aamuja?
Eikö edes tukiopetusta voi järjestää iltapv:llä niin olisi yksi aikainen aamu vähemmän.
Murr.
Miksi kasin aamut olisivat hänelle sen raskaampia kuin muutkaan, jos menee ajoissa nukkumaan?
Murrosiässä aamu-unisuus vasta lisääntyy.
"Surkeaa. Meillä on lapsilla aina isä kotona, kun tulevat sieltä YHDKSÄLTÄ ALKANEESTA koulusta. Jouduin itsekin joskus pienenä kunnalliseen iltapäiväkerhoon kokeilemaan. Hirveää. Palkattiin sitten kotiin opiskelija olemaan kanssani, ettei tarvinnut jatkaa siellä liian isoissa meluisissa ryhmissä päivää. Kotipihan kavereitten seuraan pääsin halutessani." - Saiskos meidänkin lapset tulla sitten teille? Ja kuinkahan paljon tuollaisen opiskelijan palkkaaminen kotiin maksaisi? Samala kun pitäsi maksella kaiken näköistä muutakin, joten luulen ettei se ole kaikille mahdollista, vai pitäsikö maahanmuuttajista rekrytoida koteihin vastaanottojoukot tai jokaiselle lapsiperheelle oma hovimestari? - Palkaksi varmaan riittäsi kuppi kahvia tai teetä ja lautasellinen kaurapuuroa
Pitäisköhän vanhempien huolehtia lapsen riittävistä yöunista? Meillä kahdeksan aamut on parhaita, koska näin lapsi joutuu olemaan "vain" tunnin aamusin yksin kotona.