Lue keskustelun säännöt.
Huono itsetunto on pilannut elämäni ja nyt tuntuu, että kaikki on ohi!
01.02.2016 |
Olen koko elämäni ajan tehnyt asioita muiden mieliksi ja toiminut muiden odotusten mukaan. Kotoa ei koskaan kannustettu edes yrittämään mitään. Äitini jaksoi aina muistuttaa etten vain kuvittelisi itsestäni liikoja. Olen sitten aina mennyt siitä mistä aita on matalin. Eihän minun kannattaisi yrittää. Otin ensimmäisen miehen, joka osoitti vakavampaa kiinnostusta välittämättä siitä ettemme ole millään tasolla sielunkumppaneita, vaikka joitain yhteisiä kiinnostuksenkohteita olikin. Miehestä on vuosien mittaan kuoriutunut kaappijuoppo, mikä hankaloittaa elämää. Nykyään miehen kosketus suorastaan inhottaa. En halua läheisyyttä alkoholistin kanssa.
Opiskelin ammatin, jossa ei ole mitään haasteita tai etenemismahdollisuuksia. Kauhistuttaa ajatus siitä, että joutuisin tekemään tätä työtä vielä vuosikymmeniä ennen eläkeikää! Olen pohtinut uuden alan opiskelua, mutta epäilyttää työllistyisinkö enää mihinkään. Mieskään ei ole innostunut minun opiskelustani, vaikka toisinaan valittaa huonosta palkastani.
Lapsia on, mutta aika ajoin pohdin olisiko kuitenkin kannattanut jäädä lapsettomaksi tai tehdä lapset myöhemmin. Lapsettomat ihmiset vaikuttavat paljon onnellisemmilta kuin perheelliset. Ennen lapsia en ajatellut, että olisi asioita, joita olisin halunnut tehdä lapsettomana. Viime vuosina olen keksinyt paljonkin asioita, joita olisin halunnut kokea.
Kaiken kaikkiaan tunnen olevani umpikujassa. Tuntuu, että pitäisi tehdä muutoksia, mutta en pysty pilaamatta muiden elämää. En voi erota, koska lapset kärsisivät. En voi opiskella, kun mies estää. Toivon, etten olisi koskaan alkanut pohtimaan näitä asioita. En vain tiedä miten tästä pääsisi yli! Miten voin hyväksyä, että olen vain miellyttänyt muita koko ikäni?
Kommentit (15)
Kuulostaa surullisen tutulta. Eniten surettaa lasten puolesta, eihän tällainen olo äidillä voi olla vaikuttamatta lapsiin. Rakastan heitä, mutta samalla mietin, teenkö heistä samanlaisia surullisia, masentuneita epäonnistujia kuin itsekin olen. Säälimällä heitä varmasti teen juuri niin. Minä myös uskon siihen, että elämä olisi helpompaa jos voisi olla ajattelematta tätä kaikkea. Voimia sinulle ap, pakko on uskoa ettei elämä ole loppuun asti tällaista. Jos nyt saisin tietää, ettei tämä tule muuttumaan, kuolisin mieluiten tänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa vähän siltä, ettet oikein tiedä kuka olet. Äitisuhde on ensimmäinen suhteemme syntyessämme tänne maailmaan, ja haluamme uskoa kaiken sen olevan totta, mitä äitimme meille sanoo. Eihän rakas ihminen voi meille noin valehdelle, eihän? Ikävää että äitisi on sinua noin lytännyt. Todennäköisesti hän on toiminut noin omasta maailmankuvastaan käsin, eli hän on itse kokenut ettei maailma ole tarjonnut hänelle mitään hienoa. Näin ollen siirtänyt ankea maailmankuvasi sinulle.
Sinulle siitä on seurannut se, että olet uskonut kaiken mitä äitisi on sinulle sanonut. Olet kuitenkin nyt aikuinen, ja ollakseen onnellinen jokaisen tulee ottaa vastuuta omasta elämästään.
Vaikka sinulla on lapsi ja elämäntilanteesi on mikä on, niin ei ole liian myöhäistä. Mene opiskelemaan, sitä et ikinä kadu! Ota selvää mistä nautit, mikä kiinnostaa? Voit ottaa lapsen mukaan moniin asioihin! Ja eroa, jos parisuhteesi tuntuu väärältä. Itseensä tutustuminen ja äitisuhteen läpikäyminen on melkoisia prosesseja, mutta ne kannattaa. Haluatko tehdä itse itsesi onnelliseksi, vai tulla katkeraksi siitä, ettet elänytkään itsesi näköistä elämää?
Tarvitset itsetunnon kohotusta. Aloita terapiassa käynti. Minä olen käynyt kohta vuoden ja vielä on paljon työstettävää. Tai tee joku pieni juttu ensin. Käy vaikka jossain kurssilla joka kiinnostaa ja josta ajattelet että haluaisit opiskella. Tai jos sekin on liian iso askel niin aloita vaikka lainaamalla kirjastosta kiinnostavan alan kirjallisuutta. Jospaitsetuntosi kasvaisi kun oppisit uusia asioita.
Tsemppiä! Tee jotain mistä nautit!
Minäkin olen miettinyt mitä tämä tekee lapsille. Lähtökohdaksi olen ottanut, että pyrin toimimaan edes järkevämmin kuin äitini. Miehen juopottelusta ei varsinaisesti lapsille haittaa, koska mies ei heidän nähden juo. Eron laittaminen kaappijuoppouden piikkiin kuulostaa mustamaalaukselta. Mieshän ei juopotteluaan myöntäisi.
Sinänsä toisten miellyttäminen ei ole huono juttu, mutta nyt on kyse siitä miten olen kaikki elämän suuret asiat tehnyt toisten mieliksi. Tajusin vasta miten onnellisia "normaalit ihmiset" ovat esimerkiksi silloin, kun saavat lapsen! Itse en kokenut olleeni mitenkään onnellinen lasten synnyttyä tai edes hääpäivänä. Lähinnä tuntui siltä, että näin tämän pitääkin mennä. Hävettää tunnustaa millainen tahdoton rukkanen olen ollut!
Kiitos kaikille kauniista sanoista!
ap
Jospa alat nyt elämään elämääsi etkä tee mitä muut haluavat sinun tekevän. Ala miettimään koulutusvaihtoehtoja, hae koulutukseen ja tee mitä sinun tarvii tehdä. Lapset on tyytyväisiä, jos vanhemmat on tyytyväisiä. Jokaisella on ainutlaatuinen elämä ja se pitää elää niin ettei kuolinvuoteella tarvitse surkutella ettei tullut tehtyä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei varmaankaan ole lohduttavaa, mutta haluaisin kumminkin mainita että se on aikamoisen tavallista etteivät ihmiset käytä koko potentiaaliaan ja myöskin tekevät elämän varrella "vääriä" valintoja - tai siis ainakin valintoja jotka jälkeenpäin ihmetyttävät tai harmittavat.
Mielestäni taaksepäin katseleminen ja katuminen on kumminkin aika turhaa. Ainoa hyöty mitä siitä voisi olla on oppiminen tulevaisuutta ajatellen.
Se mikä minusta on todella harmi on että niin suuri osa ihmisistä antavat rajoittaa itseään eri syistä. Pääsiasiassa me itse rajoitamme itseämme.. Pelko on yksi tavallisimmista rajoittajista.
Mitäs jos menisit jollekin kurssille? Nykyään on aika paljon fantastisia kursseja juuri itsensä kehittämiseen, kasvattamiseen, yms.
Tai amatööriteatteriin? Sieltä sitä uskaltamista saisi roppakaupalla.
Voisit esim katsoa jos Ben Furman'in kirjoista löytyisi joku josta sinulle olisi hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua juttua. Minäkin olen aina tehnyt kilttinä tyttönä niin kuten vanhemmat ovat sanoneet. Valitsin opiskelualani sen mukaan, mitä muut sanoivat (työllistää, muttei ole ollenkaan kivaa). Naimisiin ja lapsia, kuten pitää tehdä. Koko elämä on suoritusta muiden määrittämällä normeilla ja sijoituksia tulevaisuuteen varman päälle.
Mitä minä itse haluaisin? Pieni ääni sanoo sisälläni, mikä ala kiinnostaisi jne. Mutta kun se on turhaa huuhaata, jolla ei elä. Kuulen vanhempieni äänen tuomitsemassa kaiken taiteellisen ym. homman, joka "ei ole tuottavaa". Oloni on sidottu, en voi toteuttaa vapaasti itseäni ja potentiaaliani. Kuvittelen aina, että eläkkeellä teen sitä mitä aina olen halunnut, mutta entäs jos kuolen ennen sitä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varmaankaan ole lohduttavaa, mutta haluaisin kumminkin mainita että se on aikamoisen tavallista etteivät ihmiset käytä koko potentiaaliaan ja myöskin tekevät elämän varrella "vääriä" valintoja - tai siis ainakin valintoja jotka jälkeenpäin ihmetyttävät tai harmittavat.
Mielestäni taaksepäin katseleminen ja katuminen on kumminkin aika turhaa. Ainoa hyöty mitä siitä voisi olla on oppiminen tulevaisuutta ajatellen.
Siinä mielessä lohduttaa tieto etten ole ainoa, joka tanssii muiden pillin mukaan... Tosin harmittaa todella paljon miten olen haaskannut vuosiakausia elämästäni aivan vapaaehtoisesti! Ei kukaan pakottanut opiskelemaan väärää alaa tai menemään naimisiin väärän miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen miettinyt mitä tämä tekee lapsille. Lähtökohdaksi olen ottanut, että pyrin toimimaan edes järkevämmin kuin äitini. Miehen juopottelusta ei varsinaisesti lapsille haittaa, koska mies ei heidän nähden juo. Eron laittaminen kaappijuoppouden piikkiin kuulostaa mustamaalaukselta. Mieshän ei juopotteluaan myöntäisi.
Sinänsä toisten miellyttäminen ei ole huono juttu, mutta nyt on kyse siitä miten olen kaikki elämän suuret asiat tehnyt toisten mieliksi. Tajusin vasta miten onnellisia "normaalit ihmiset" ovat esimerkiksi silloin, kun saavat lapsen! Itse en kokenut olleeni mitenkään onnellinen lasten synnyttyä tai edes hääpäivänä. Lähinnä tuntui siltä, että näin tämän pitääkin mennä. Hävettää tunnustaa millainen tahdoton rukkanen olen ollut!
Kiitos kaikille kauniista sanoista!
ap
Tunnistan sinusta itseäni oikeastaan kaikessa. Tuonkin olen kokenut, että en ollut mitenkään onnellinen lasten synnyttyä. En mitenkään huonoilla fiiliksiksilläkään, mutta kun ei osaa siitä iloita niin ei osaa. Minä käyn terapiassa, aion selättää nämä jutut siellä. Sisälläni kasvaa vahva nainen, joka on aivan toisenlainen, kuin jona äitini halusi minua - luoja yksin tietää miksi - pitää. Ja opetti minulle itsestäni kaikenlaista pahaa ja en saanut olla minä.
Minulla on vielä aika paljon pidäkkeitä, en tiedä miksi, etten elä kuten ajattelen, vaan kaikessa kaikuu äidin ääni, joka on tosiaankin aika tuhoisa minulle. Ikävää, että meitä on muitakin. Vaikka toisaalta vertaistuki on sitten aivan mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei varmaankaan ole lohduttavaa, mutta haluaisin kumminkin mainita että se on aikamoisen tavallista etteivät ihmiset käytä koko potentiaaliaan ja myöskin tekevät elämän varrella "vääriä" valintoja - tai siis ainakin valintoja jotka jälkeenpäin ihmetyttävät tai harmittavat.
Mielestäni taaksepäin katseleminen ja katuminen on kumminkin aika turhaa. Ainoa hyöty mitä siitä voisi olla on oppiminen tulevaisuutta ajatellen.
Siinä mielessä lohduttaa tieto etten ole ainoa, joka tanssii muiden pillin mukaan... Tosin harmittaa todella paljon miten olen haaskannut vuosiakausia elämästäni aivan vapaaehtoisesti! Ei kukaan pakottanut opiskelemaan väärää alaa tai menemään naimisiin väärän miehen kanssa.
Kohtalotoverina en osaa ajatella, että "kukaan ei pakottanut". Tai en tiedä mitä vaihtoehtoja sulla ois sitten ollut? Siis ottaa käyttöösi siellä henkisellä puolella, joiden turvin toimia toisin?
Ei mulla ainakaan ollut. Ei henkistä turvaa, uskoa, pääomaa eikä vaihtoehtoja. Mielestäni se on niiden minua kiusanneiden lyttääjien vika, että olen missä olen ja aion nyt nousta sieltä vasta kun kykenen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olet?
Minä jätin oman väkivaltaisen mieheni kun olin 28. Mukanani oli ainoastaan kaksi kassia ja kaksi lastani, toinen 8v ja toinen 5kk.
Päivääkään en ole katunut. Opiskelin yliopistotutkinnon ja vietin rakkaudentäyteistä perhe-elämää .
Nyt vanhempi lapsistani on jo sijoittunut työelämään. Nuorempi, yläkoulun päättöluokkaa käyvä, miettii innokkaasti eri koulutusvaihtoehtoja.
Minä itse aloitin tammikuussa kouluttautumisen minulle täysin uuteen alaan, 43 vuotiaana. :)
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet?
Minä jätin oman väkivaltaisen mieheni kun olin 28. Mukanani oli ainoastaan kaksi kassia ja kaksi lastani, toinen 8v ja toinen 5kk.
Päivääkään en ole katunut. Opiskelin yliopistotutkinnon ja vietin rakkaudentäyteistä perhe-elämää .
Nyt vanhempi lapsistani on jo sijoittunut työelämään. Nuorempi, yläkoulun päättöluokkaa käyvä, miettii innokkaasti eri koulutusvaihtoehtoja.
Minä itse aloitin tammikuussa kouluttautumisen minulle täysin uuteen alaan, 43 vuotiaana. :)
Jatkan vielä.
Kirjoitukseni pointti oli se, että vaikka minut oli muserrettu henkisesti pystyin toimimaan. Lapsuuskodissanikin minua vain haukuttiin.
Yritä saada edes sen verran voimaa että alat ajatella vain itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen tarina. Itse seuraan vieresta 28v naista jonka aiti on kanssa hyvin istuttanut ajatuksen ettei mikaan onnistu. Tuskallista on huomata ettei tama nainen oikein saa kiinni mistaan vaikka olen hanta auttanut kaikin tavoin eteenpain. Han on passiivinen ja ulospain tunnekoyha eika oikein mikaan saa hanta ymmartamaan etta se onni loytyy vaan jos uskaltaa menna. Rahallisesti olen auttanut, auttanut etsimaan toita ja ilmoittanut kursseille. Ei nayta kannettu vesi kaivoissa pysyvan.
Olen pahoillani ap puolestasi mutta sun on pakko uskaltaa irrottautua itse ja muuttaa elamasi suunta. Et sa mitaan syita eroon tarvitse kun yhteensopimattumuus. Opiskelusta paatat sina. Muusta et ole velvollinen kun lapsistasi, panosta heihin esimerkin ja sanojen avulla. Ela kuten haluat etta he elavat.
Siis kyllähän sä voit erota ja voit opiskella lapsista ja miehestä huolimatta. Eikä välttämättä ole mitenkään sanottu, että kumpikaan näistä pilaisi kenenkään elämää, esim ero kaappijuoposta saattaisi jopa olla hyväksi kaikille osapuolille.
Mutta muiden miellyttäminen ei ole niin paha juttu kuin annetaan ymmärtää. Pitää vaan muistaa itsensäkin siinä samalla.