Lue keskustelun säännöt.
Mies tarvii aikaa..?!
29.01.2016 |
Mies siis on vasta eronnut (tiedän ei olisi kannattanut sekaantua..)
Elimme kuitenkin jo hyvää yhteistä elämää. Asiasta tuli yhtä äkkiä ex-vaimolle tarve selvitellä välejä vaikka ero oli kovinkin myrskyisä ja he tekivät eroa pitkään.
Mies sanoo rakastavansa minua ja ei tahdo menettää minua mutta tarvitsee hengähtää. Eikä kuulemma halua ex-vaimoa takaisin.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Ymmärrän että varmasti tarvitsee omaa tilaa ja sitä yritän hänelle antaa. Molemmat ovat liitossa ja erossa tehneet asioita että olen ymmälläni että edes keskustelevat toistensa kanssa!
Muita saman kokeneita? Kuinka teidän kävi?
Olen aivan neuvoton..
Kommentit (60)
Kamalaa ajatella että tänään on vapaa päivä ja olen aivan lamaantunu.. Mitä tässä pystyisin tekemään. Haluisin vaan mennä peiton alle ja itkeä mutta olen siihenkin liian väsynyt
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettekö itse ole ollut samassa tilanteessa? Onko mahdollista rakastaa ja haluta olla toisen kanssa mutta vain niin sekaisin ettei pysty ennenkun selkeyttää ajatuksensa
Panostamalla tilanne ei ainakaan ratkea haluamaasi suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan maksaa laskuja Aktia pankkiin,mutta en pääse sisälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla. Mies selvittäköön mitä haluaa ja kenen kanssa. Jatka sinä sinkkuna äläkä murehdi miehen perään
Ei ole kovin helppoa kun haluaisin itse jatkaa.. Annan miehelle kyllä aikaa mutta en haluaisi elää epätietoisuudessa
Ap
Et voi muuta kuin odottaa ja katsoa mitä tulee. Jos mies ei ole valmis, ja menette yhteen, voi hän myöhemmin alkaa syytellä sinua painostuksesta ja hätiköidyistä päätöksistä. Mieli on sekaisin vielä pitkään, parempi selvitellä välit lopullisesti exään ja polla kuntoon. Mä ainakin pelkäisin olevani pelkkä laastari tuossa vaiheessa. ohis
Minä tapasin nykyisen mieheni sellaisessa elämänvaiheessa, että meillä oli kummallakin tuoreet erot, harkinta-ajat meneillään.
Kumpikin tiedettiin olevamme aivan sekaisin ja tolaltaan, mutta jokin kipinä siinä oli. Sovittiin että laastaroidaan toisiamme ja harrastetaan seksiä vain keskenämme, mutta ei varsinaisesti seurustella. Katsellaan tilannetta.
Katteltiin siinä muutama vuosi, muutettiin yhteen ja lopulta kahdeksan vuoden katselun jälkeen mentiin naimisiin.
Myös minulle oli selvää että voin yhtä hyvin olla yksin. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.
Huvittavaa muuten, miten täällä näyttää olevan naisia, joille tuo ajatus on pelottava. Että epävarmuutta on pakko sietää koska muuta tässä maailmassa ei oikeastaan ole tarjolla. Että vaikka olet elämäsi parhaassa parisuhteessa, olet myös samalla oma itsesi ja yksin. Että voi olla turvallista olla myös jopa ilman parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tapasin nykyisen mieheni sellaisessa elämänvaiheessa, että meillä oli kummallakin tuoreet erot, harkinta-ajat meneillään.
Kumpikin tiedettiin olevamme aivan sekaisin ja tolaltaan, mutta jokin kipinä siinä oli. Sovittiin että laastaroidaan toisiamme ja harrastetaan seksiä vain keskenämme, mutta ei varsinaisesti seurustella. Katsellaan tilannetta.
Katteltiin siinä muutama vuosi, muutettiin yhteen ja lopulta kahdeksan vuoden katselun jälkeen mentiin naimisiin.
Eew
Myös minulle oli selvää että voin yhtä hyvin olla yksin. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.Huvittavaa muuten, miten täällä näyttää olevan naisia, joille tuo ajatus on pelottava. Että epävarmuutta on pakko sietää koska muuta tässä maailmassa ei oikeastaan ole tarjolla. Että vaikka olet elämäsi parhaassa parisuhteessa, olet myös samalla oma itsesi ja yksin. Että voi olla turvallista olla myös jopa ilman parisuhdetta.
En minä pelkään yksin jäämistä. Tiedän että saan kyllä parisuhteen jos haluan.
Olen vain nähnyt mitä meillä on ja haluan juuri sen. Saisin varmasti lähemmäs niin sanottua 'omaa tasoani olevan miehen', olen meistä se kellä on parempi markkina arvo, näin tyhmästi ajateltuna.
Minkä vaan sille voin että rakastan tätä miestä ja tiedämme molemmat kuinka hyvä meidän on yhdessä.
Vaikea vain itse käsittää kuinka toinen voi olla niin sekaisin että ei tajua että yhdessä selviäisimme tästä!
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tapasin nykyisen mieheni sellaisessa elämänvaiheessa, että meillä oli kummallakin tuoreet erot, harkinta-ajat meneillään.
Kumpikin tiedettiin olevamme aivan sekaisin ja tolaltaan, mutta jokin kipinä siinä oli. Sovittiin että laastaroidaan toisiamme ja harrastetaan seksiä vain keskenämme, mutta ei varsinaisesti seurustella. Katsellaan tilannetta.
Katteltiin siinä muutama vuosi, muutettiin yhteen ja lopulta kahdeksan vuoden katselun jälkeen mentiin naimisiin.
Eew
Myös minulle oli selvää että voin yhtä hyvin olla yksin. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.Huvittavaa muuten, miten täällä näyttää olevan naisia, joille tuo ajatus on pelottava. Että epävarmuutta on pakko sietää koska muuta tässä maailmassa ei oikeastaan ole tarjolla. Että vaikka olet elämäsi parhaassa parisuhteessa, olet myös samalla oma itsesi ja yksin. Että voi olla turvallista olla myös jopa ilman parisuhdetta.
En minä pelkään yksin jäämistä. Tiedän että saan kyllä parisuhteen jos haluan.
Olen vain nähnyt mitä meillä on ja haluan juuri sen. Saisin varmasti lähemmäs niin sanottua 'omaa tasoani olevan miehen', olen meistä se kellä on parempi markkina arvo, näin tyhmästi ajateltuna.
Minkä vaan sille voin että rakastan tätä miestä ja tiedämme molemmat kuinka hyvä meidän on yhdessä.Vaikea vain itse käsittää kuinka toinen voi olla niin sekaisin että ei tajua että yhdessä selviäisimme tästä!
AP
Kun toinen on rikki ja haavoilla, nimenomaan parisuhdesyistä, on asiallista kunnioittaa hänen toipumisrauhaansa. Ehkä et voi tätä tajua, jos et itse ole rakastanut syvästi, ollut syvässä suhteessa joka on mennyt rikki.
Minä rakastin lujasti myös ensimmäisessä liitossani, samoin mies omassaan. Silti liitot päättyivät eroihin. Kipeää se teki kauan, ja kesti pitkään ihmetellä kuka minä nyt olen ja mitä on tapahtunut. En missään tapauksessa haluaisi rinnalleni ihmistä, joka väittää olleensa viisitoista vuotta parisuhteessa joka oli "virhe".
Anna miehen parantua äläkä painosta häntä. Jos tosiaan kerran et pelkää, niin älä sitten käyttäydy niinkuin pelkäisit.
Jos jalassa on ollut paha murtuma, ei kukaan vaadi lähtemään maratonille heti kun kipsi on saatu pois. Jos sydän on murtunut, miksi sillä pitäisi heti ruveta rakastamaan ja sitoutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tapasin nykyisen mieheni sellaisessa elämänvaiheessa, että meillä oli kummallakin tuoreet erot, harkinta-ajat meneillään.
Kumpikin tiedettiin olevamme aivan sekaisin ja tolaltaan, mutta jokin kipinä siinä oli. Sovittiin että laastaroidaan toisiamme ja harrastetaan seksiä vain keskenämme, mutta ei varsinaisesti seurustella. Katsellaan tilannetta.
Katteltiin siinä muutama vuosi, muutettiin yhteen ja lopulta kahdeksan vuoden katselun jälkeen mentiin naimisiin.
Eew
Myös minulle oli selvää että voin yhtä hyvin olla yksin. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.Huvittavaa muuten, miten täällä näyttää olevan naisia, joille tuo ajatus on pelottava. Että epävarmuutta on pakko sietää koska muuta tässä maailmassa ei oikeastaan ole tarjolla. Että vaikka olet elämäsi parhaassa parisuhteessa, olet myös samalla oma itsesi ja yksin. Että voi olla turvallista olla myös jopa ilman parisuhdetta.
En minä pelkään yksin jäämistä. Tiedän että saan kyllä parisuhteen jos haluan.
Olen vain nähnyt mitä meillä on ja haluan juuri sen. Saisin varmasti lähemmäs niin sanottua 'omaa tasoani olevan miehen', olen meistä se kellä on parempi markkina arvo, näin tyhmästi ajateltuna.
Minkä vaan sille voin että rakastan tätä miestä ja tiedämme molemmat kuinka hyvä meidän on yhdessä.Vaikea vain itse käsittää kuinka toinen voi olla niin sekaisin että ei tajua että yhdessä selviäisimme tästä!
AP
Kun toinen on rikki ja haavoilla, nimenomaan parisuhdesyistä, on asiallista kunnioittaa hänen toipumisrauhaansa. Ehkä et voi tätä tajua, jos et itse ole rakastanut syvästi, ollut syvässä suhteessa joka on mennyt rikki.
Minä rakastin lujasti myös ensimmäisessä liitossani, samoin mies omassaan. Silti liitot päättyivät eroihin. Kipeää se teki kauan, ja kesti pitkään ihmetellä kuka minä nyt olen ja mitä on tapahtunut. En missään tapauksessa haluaisi rinnalleni ihmistä, joka väittää olleensa viisitoista vuotta parisuhteessa joka oli "virhe".
Anna miehen parantua äläkä painosta häntä. Jos tosiaan kerran et pelkää, niin älä sitten käyttäydy niinkuin pelkäisit.
Jos jalassa on ollut paha murtuma, ei kukaan vaadi lähtemään maratonille heti kun kipsi on saatu pois. Jos sydän on murtunut, miksi sillä pitäisi heti ruveta rakastamaan ja sitoutumaan.
Tietenkin pelkään, pelkään että menetän juuri tämän miehen.. Ei minulla ole tarvetta saada vain joku vaan juuri HÄN.
Yritän olla painostamatta mutta oma pelko tuntuu välillä ylitsepääsemättömält. En käsitä..
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tapasin nykyisen mieheni sellaisessa elämänvaiheessa, että meillä oli kummallakin tuoreet erot, harkinta-ajat meneillään.
Kumpikin tiedettiin olevamme aivan sekaisin ja tolaltaan, mutta jokin kipinä siinä oli. Sovittiin että laastaroidaan toisiamme ja harrastetaan seksiä vain keskenämme, mutta ei varsinaisesti seurustella. Katsellaan tilannetta.
Katteltiin siinä muutama vuosi, muutettiin yhteen ja lopulta kahdeksan vuoden katselun jälkeen mentiin naimisiin.
Eew
Myös minulle oli selvää että voin yhtä hyvin olla yksin. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.Huvittavaa muuten, miten täällä näyttää olevan naisia, joille tuo ajatus on pelottava. Että epävarmuutta on pakko sietää koska muuta tässä maailmassa ei oikeastaan ole tarjolla. Että vaikka olet elämäsi parhaassa parisuhteessa, olet myös samalla oma itsesi ja yksin. Että voi olla turvallista olla myös jopa ilman parisuhdetta.
En minä pelkään yksin jäämistä. Tiedän että saan kyllä parisuhteen jos haluan.
Olen vain nähnyt mitä meillä on ja haluan juuri sen. Saisin varmasti lähemmäs niin sanottua 'omaa tasoani olevan miehen', olen meistä se kellä on parempi markkina arvo, näin tyhmästi ajateltuna.
Minkä vaan sille voin että rakastan tätä miestä ja tiedämme molemmat kuinka hyvä meidän on yhdessä.Vaikea vain itse käsittää kuinka toinen voi olla niin sekaisin että ei tajua että yhdessä selviäisimme tästä!
AP
Kun toinen on rikki ja haavoilla, nimenomaan parisuhdesyistä, on asiallista kunnioittaa hänen toipumisrauhaansa. Ehkä et voi tätä tajua, jos et itse ole rakastanut syvästi, ollut syvässä suhteessa joka on mennyt rikki.
Minä rakastin lujasti myös ensimmäisessä liitossani, samoin mies omassaan. Silti liitot päättyivät eroihin. Kipeää se teki kauan, ja kesti pitkään ihmetellä kuka minä nyt olen ja mitä on tapahtunut. En missään tapauksessa haluaisi rinnalleni ihmistä, joka väittää olleensa viisitoista vuotta parisuhteessa joka oli "virhe".
Anna miehen parantua äläkä painosta häntä. Jos tosiaan kerran et pelkää, niin älä sitten käyttäydy niinkuin pelkäisit.
Jos jalassa on ollut paha murtuma, ei kukaan vaadi lähtemään maratonille heti kun kipsi on saatu pois. Jos sydän on murtunut, miksi sillä pitäisi heti ruveta rakastamaan ja sitoutumaan.
Kun sanot että miksi sydämellä pitää ruveta heti rakastamaan, miksi mies sitten oli jo innoissaan kaikesta tulevasta?
Kuinka hän oli niin valmis kaikkeen ja olin hänen päivän valonsa.. Tuntuu niin musertavalta tippua niin korkealta. Eikö hän tarkoittanut tätä vai kyteekö halu tähän vielä sekasorron alla?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpompi kun asennoidut niin että se suhde oli nyt tässä ja että olet nyt sinkku. Voihan siitä vielä joskus jotain viritä uudestaan mutta en jäisi mihinkään löysään hirteen roikkumaan ja odottelemaan jotain ajantarpeen potijaa.
Hei ai tää on jo toka kerta, kun haluaa eroon susta? Ei kuulosta kovin hyvältä :(
Vierailija kirjoitti:
Hei ai tää on jo toka kerta, kun haluaa eroon susta? Ei kuulosta kovin hyvältä :(
Nimenomaan sanoo ettei halua eroon.. Mutta pitää kuulemma selvittää kuka hän on. Toivottomaltahan tämä kuulostaa
AP
Miksi mies sitten sanoi että kun yritin lopettaa meidän jutun, hän sanoi ettei missään nimessä halua sitä. Vaati aikaa. Yritin monta kertaa sanoa miehelle että miksi tässähän kituuttaisin ja mies vannoi uskovansa meidän juttuun.
Hyvin vaikea uskoa että ex-vaimoaan olisi takaisin ottamassa, mahdollista toki, mutta mies ei ainakaan nähnyt tätä vaihtoehtona.
Olemme kerran aikasemminkin tehneet niin että mies on vetäytynyt miettimään, se oli toki silloin kun erokaan ei ollut virallinen.
Jokin tyhmä puoli minussa uskoo että voisimme jatkaa suhdettamme niinkuin kävi viimeksikin. Toisaalta pelkään että mies ei vaan pysty siihen.
Ap