Mies tarvii aikaa..?!

Kukaan?

A. Ei ole sinusta riittävän kiinnostunut.

B. Ei ole valmis suhteeseen.

Molempiin ongelmiin on vain yksi ratkaisu, jonka hoksaat varmaan itsekin kun tunnustat tosiasiat. Tsemppiä :)

Ehkä sä jatkat nyt vaan omaa elämääsi eteenpäin. Ei kannata jäädä paljon odottelee.

Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?

Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin

AP

Onko tälläisissa tapauksissa ikinä onnellista loppua?

AP

Onhan se mahdollista, kaikki on mahdollista.

Ero avioliitosta on trauman paikka ja sitä täytyy käsitellä.

Voi olla että mies selkiinnyttää ajatuksensa ja on valmis jatkamaan.. Mutta oletko sinä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?

Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin

AP

Älä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.

Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin. 

Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.

Vierailija kirjoitti:

A. Ei ole sinusta riittävän kiinnostunut.

B. Ei ole valmis suhteeseen.

Molempiin ongelmiin on vain yksi ratkaisu, jonka hoksaat varmaan itsekin kun tunnustat tosiasiat. Tsemppiä :)

Höpön. B:hen on olemassa toinenkin ratkaisu. Se on jäädä odottamaan että josko se mies tulisi ajan kanssa valmiiksi suhteeseen. Sitäkin tapahtuu.

Tiedän suhteita joissa on otettu aikalisää ja huomattu ettei ole valmis myöskään menettämään suhdetta ja jatkettu mietiskelyn jälkee

Olo on niim toivoton :(

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?

Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin

AP

Älä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.

Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin. 

Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.

Kauan teillä meni että mies tajusi

Anna olla. Mies selvittäköön mitä haluaa ja kenen kanssa. Jatka sinä sinkkuna äläkä murehdi miehen perään

Vierailija kirjoitti:

Anna olla. Mies selvittäköön mitä haluaa ja kenen kanssa. Jatka sinä sinkkuna äläkä murehdi miehen perään

Ei ole kovin helppoa kun haluaisin itse jatkaa.. Annan miehelle kyllä aikaa mutta en haluaisi elää epätietoisuudessa

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?

Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin

AP

Älä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.

Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin. 

Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.

Kauan teillä meni että mies tajusi

Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista. 

Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla. 

Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.

Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna olla. Mies selvittäköön mitä haluaa ja kenen kanssa. Jatka sinä sinkkuna äläkä murehdi miehen perään

Ei ole kovin helppoa kun haluaisin itse jatkaa.. Annan miehelle kyllä aikaa mutta en haluaisi elää epätietoisuudessa

Ap

Eipä tuollaista vaihtoehtoa taida olla. Jos oikeasti aiot antaa miehelle aikaa ja tilaa, niin sinun on pakko hyväksyä epätietoisuus. Sinun on hyväksyttävä se, että mies voi sen ajan aikana päätyä myös siihen ettei suhdetta tule. Nimittäin jos et tätä hyväksy, et ole oikeasti antanut sille miehelle vapautta ja aikaa.

14, on sulla nyt varsinainen aarre käsissäs! Olisiko pitänyt tämä kala päästää menemään. Ihan järkyttävä stoori.

Vierailija kirjoitti:

14, on sulla nyt varsinainen aarre käsissäs! Olisiko pitänyt tämä kala päästää menemään. Ihan järkyttävä stoori.

Ei olisi pitänyt päästää menemään. Olemme todelliset sielunkumppanit, ja meillä on erinomainen suhde. Ja koska olen varsin erikoinen persoona itsekin, en ollut ikinä ennen tavannut ketään jonka kanssa olisin tuntenut sellaista syvää sielunkumppanuutta, enkä ihastunut edes keneenkään ennen (ja olin yli kolmekymppinen kun tavattiin). Ei tullut mieleenkään heittää tuollaista harvinaista löytyä menemään vain siksi, että sillä toisella nyt oli henkisesti vaikeaa eron takia. Kyllä minulla oli aikaa odottaa, että mies saa päänsä ja arvonsa järjestykseen. Minulla kun ei ole koskaan ollut pakkomiellettä saada ketään miestä, joten minulle olisi ihan ok vaihtoehto sekin että mies ei olisi minua lopulta ottanut ja olisin ollut sitten yksin. 

Tuossa kysymyksessä minua eniten ihmetyttää sellainen oletus, että oletetaan, että jos mies on eroa kriiseillessään jonkinlainen, niin hän olisi loppuikänsä sellainen. Mutta ei, ihmiset oikeasti voivat olla kuin yö ja päivä henkisessä kriisissä ja silloin kun ovat tasapainossa. Ei ollut joo minun mieheni aarre silloin alussa, kun tempoi ja riuhtoi halun sitoutua ja halun olla vapaa välillä, pelkäsi uutta sitoutumista ja uutta satutetuksi tulemista, mutta nykyisin hän on oikeasti kaikin puolin hyvä, rauhallinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?

Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin

AP

Älä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.

Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin. 

Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.

Kauan teillä meni että mies tajusi

Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista. 

Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla. 

Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.

Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.

Meillä mies selittää että tahtoo tasaisen arjen minin kanssa mutta ei tiedä pystyykö. Tarvii aikaa pistää päänsä selväksi. On elämässään tempoillut ja sanoo ettei halua sitä.

Menneisyyden haamut täytyy kuulemma saada pois. Kertoo että parhaassa tapauksessa saisi päänsä selvitettyä ja me pystyisimme jatkamaan. Ei olisi kuulemma valmis menettämään minua. reilu viikko on mennyt niin ettemme ole nähneet mutta mies on ottanut kyllä yhteyttä, nyt ollut kaksi päivää ihan hiljaa enkä ole itse tämän aikana soittanut tai laittanut viestiä.

Vielä alku viikossa mies tuntui olevan voimaantunut ja sanoi että näkee asiat mutta tarvii vielä iskostaa ne itseensä. Pyysi nähdä mutta sanoin että jos nyt hetken vielä ollaan erillään että tasaantuu..

Huh kuinka rankkaa kun haluaisi soittaa ja kiljua että älä ole idiootti vaan ota ja ole onnellinen minun kanssani.

Välillä sanoo myös itseään tyhmäksi.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?

Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin

AP

Älä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.

Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin. 

Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.

Kauan teillä meni että mies tajusi

Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista. 

Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla. 

Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.

Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.

Meillä mies selittää että tahtoo tasaisen arjen minin kanssa mutta ei tiedä pystyykö. Tarvii aikaa pistää päänsä selväksi. On elämässään tempoillut ja sanoo ettei halua sitä.

Menneisyyden haamut täytyy kuulemma saada pois. Kertoo että parhaassa tapauksessa saisi päänsä selvitettyä ja me pystyisimme jatkamaan. Ei olisi kuulemma valmis menettämään minua. reilu viikko on mennyt niin ettemme ole nähneet mutta mies on ottanut kyllä yhteyttä, nyt ollut kaksi päivää ihan hiljaa enkä ole itse tämän aikana soittanut tai laittanut viestiä.

Vielä alku viikossa mies tuntui olevan voimaantunut ja sanoi että näkee asiat mutta tarvii vielä iskostaa ne itseensä. Pyysi nähdä mutta sanoin että jos nyt hetken vielä ollaan erillään että tasaantuu..

Huh kuinka rankkaa kun haluaisi soittaa ja kiljua että älä ole idiootti vaan ota ja ole onnellinen minun kanssani.

Välillä sanoo myös itseään tyhmäksi.

AP

Niinpä. Asiat ei ole enää niin helppoja useinkaan sellaisten ihmisten välillä, joilla on entisiä vaikeita suhteita ja/tai vaikeita eroja. Varsinkin jos on herkkä ihminen, niin ei sitä tuosta vaan mennä ilman ongelma suhteesta toiseen, vaan voi tarvia pitkäänkin tilaa ja rauhaa laittaa omaa päätä järjestykseen. 

Nuoret ihmiset usein sanovat, että en MINÄ vaan sietäisi tuollaista tai että se on aina merkkiä siitä ettei toinen rakasta, mutta voi olla että moni niin sanojistakin joutuu jossain vaiheessa elämää omakohtaisesti kokemaan sen mitä se on kun jossain pohjalla tietää että tuo toinen on ihminen minua varten, mutta silti kauhistuttaa ja pelottaa niin että se ristiriita saa käyttäytymään hullusti.

No, mies rakastaa sun pillua. Ei sinua.