Lue keskustelun säännöt.
Mies tarvii aikaa..?!
29.01.2016 |
Mies siis on vasta eronnut (tiedän ei olisi kannattanut sekaantua..)
Elimme kuitenkin jo hyvää yhteistä elämää. Asiasta tuli yhtä äkkiä ex-vaimolle tarve selvitellä välejä vaikka ero oli kovinkin myrskyisä ja he tekivät eroa pitkään.
Mies sanoo rakastavansa minua ja ei tahdo menettää minua mutta tarvitsee hengähtää. Eikä kuulemma halua ex-vaimoa takaisin.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Ymmärrän että varmasti tarvitsee omaa tilaa ja sitä yritän hänelle antaa. Molemmat ovat liitossa ja erossa tehneet asioita että olen ymmälläni että edes keskustelevat toistensa kanssa!
Muita saman kokeneita? Kuinka teidän kävi?
Olen aivan neuvoton..
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
No, mies rakastaa sun pillua. Ei sinua.
Ei oikein sovi tähän tapauksen kuvaukseen. Ei se tuossa tapauksessa mitään taukoja kaipaisi vaan kävisi vaan hyödyntämässä sitä pillua ja jos röyhkeä olisi, antaisi ap:n uskoa että yhdessä ollaan kunnes kuolema odottaa, vaikka oikeasti ei sellaista aikoisikaan. Minusta tuo että mies haluaa oikeasti miettiä asioita ja selvittää menneisyytensä päin vastoin kertoo että hän haluaisi tältä suhteelta jotain muutakin kuin vain seksiä jonkin aikaa, että hän haluaisi rakentaa suhteen henkisesti hyvälle perustalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Meillä mies selittää että tahtoo tasaisen arjen minin kanssa mutta ei tiedä pystyykö. Tarvii aikaa pistää päänsä selväksi. On elämässään tempoillut ja sanoo ettei halua sitä.
Menneisyyden haamut täytyy kuulemma saada pois. Kertoo että parhaassa tapauksessa saisi päänsä selvitettyä ja me pystyisimme jatkamaan. Ei olisi kuulemma valmis menettämään minua. reilu viikko on mennyt niin ettemme ole nähneet mutta mies on ottanut kyllä yhteyttä, nyt ollut kaksi päivää ihan hiljaa enkä ole itse tämän aikana soittanut tai laittanut viestiä.
Vielä alku viikossa mies tuntui olevan voimaantunut ja sanoi että näkee asiat mutta tarvii vielä iskostaa ne itseensä. Pyysi nähdä mutta sanoin että jos nyt hetken vielä ollaan erillään että tasaantuu..Huh kuinka rankkaa kun haluaisi soittaa ja kiljua että älä ole idiootti vaan ota ja ole onnellinen minun kanssani.
Välillä sanoo myös itseään tyhmäksi.AP
Niinpä. Asiat ei ole enää niin helppoja useinkaan sellaisten ihmisten välillä, joilla on entisiä vaikeita suhteita ja/tai vaikeita eroja. Varsinkin jos on herkkä ihminen, niin ei sitä tuosta vaan mennä ilman ongelma suhteesta toiseen, vaan voi tarvia pitkäänkin tilaa ja rauhaa laittaa omaa päätä järjestykseen.
Nuoret ihmiset usein sanovat, että en MINÄ vaan sietäisi tuollaista tai että se on aina merkkiä siitä ettei toinen rakasta, mutta voi olla että moni niin sanojistakin joutuu jossain vaiheessa elämää omakohtaisesti kokemaan sen mitä se on kun jossain pohjalla tietää että tuo toinen on ihminen minua varten, mutta silti kauhistuttaa ja pelottaa niin että se ristiriita saa käyttäytymään hullusti.
Se pelko on pahin. Kun oma mieli askartelee että milloin se soitto tulee ettei pysty jatkamaan kanssani.
Toisaalta uskon kun mies sanoo ettei olisi valmis minusta luopumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mies rakastaa sun pillua. Ei sinua.
Ei oikein sovi tähän tapauksen kuvaukseen. Ei se tuossa tapauksessa mitään taukoja kaipaisi vaan kävisi vaan hyödyntämässä sitä pillua ja jos röyhkeä olisi, antaisi ap:n uskoa että yhdessä ollaan kunnes kuolema odottaa, vaikka oikeasti ei sellaista aikoisikaan. Minusta tuo että mies haluaa oikeasti miettiä asioita ja selvittää menneisyytensä päin vastoin kertoo että hän haluaisi tältä suhteelta jotain muutakin kuin vain seksiä jonkin aikaa, että hän haluaisi rakentaa suhteen henkisesti hyvälle perustalle.
Juuri tätä viineistä mies sanoo että haluaisi. Meille hyvän pohjan jatkaa
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Meillä mies selittää että tahtoo tasaisen arjen minin kanssa mutta ei tiedä pystyykö. Tarvii aikaa pistää päänsä selväksi. On elämässään tempoillut ja sanoo ettei halua sitä.
Menneisyyden haamut täytyy kuulemma saada pois. Kertoo että parhaassa tapauksessa saisi päänsä selvitettyä ja me pystyisimme jatkamaan. Ei olisi kuulemma valmis menettämään minua. reilu viikko on mennyt niin ettemme ole nähneet mutta mies on ottanut kyllä yhteyttä, nyt ollut kaksi päivää ihan hiljaa enkä ole itse tämän aikana soittanut tai laittanut viestiä.
Vielä alku viikossa mies tuntui olevan voimaantunut ja sanoi että näkee asiat mutta tarvii vielä iskostaa ne itseensä. Pyysi nähdä mutta sanoin että jos nyt hetken vielä ollaan erillään että tasaantuu..Huh kuinka rankkaa kun haluaisi soittaa ja kiljua että älä ole idiootti vaan ota ja ole onnellinen minun kanssani.
Välillä sanoo myös itseään tyhmäksi.AP
Niinpä. Asiat ei ole enää niin helppoja useinkaan sellaisten ihmisten välillä, joilla on entisiä vaikeita suhteita ja/tai vaikeita eroja. Varsinkin jos on herkkä ihminen, niin ei sitä tuosta vaan mennä ilman ongelma suhteesta toiseen, vaan voi tarvia pitkäänkin tilaa ja rauhaa laittaa omaa päätä järjestykseen.
Nuoret ihmiset usein sanovat, että en MINÄ vaan sietäisi tuollaista tai että se on aina merkkiä siitä ettei toinen rakasta, mutta voi olla että moni niin sanojistakin joutuu jossain vaiheessa elämää omakohtaisesti kokemaan sen mitä se on kun jossain pohjalla tietää että tuo toinen on ihminen minua varten, mutta silti kauhistuttaa ja pelottaa niin että se ristiriita saa käyttäytymään hullusti.
Se pelko on pahin. Kun oma mieli askartelee että milloin se soitto tulee ettei pysty jatkamaan kanssani.
Toisaalta uskon kun mies sanoo ettei olisi valmis minusta luopumaan.
Minulle tuo sanottiin niin monta kertaa, että lopulta ihan nauratti, kun mies taas ilmoitti, että hän on päätynyt siihen ettei ole ollenkaan parisuhdeihminen tai että ei vaan pysty tähän. Kun tiesin, että pari viikkoa kuluu, niin taas se soittaa, ja haluaa lähentyä. Kymmeniä kertoja minut jätettiin ja ekat kerrat sattui koska uskoin oikeasti siihen mitä mies sanoi, mutta sitten tajusin, että eihän hän itsekään tiedä mitä haluaa joten asiat voi muuttua ihan mihin suuntaan vaan koska vaan, ja mitään mitä hän sanoo ei voi kovin vakavasti ottaa niin kauan kuin se eroahdistus-kipuilu on päällä.
En muuten ottanut myös vakavasti esim. miehen yhteenmuutto- tai avioaikeita, en yhtään vakavammin kuin jättämisiäkään. Annoin miehen haaveilla, vastailin epämääräisesti, mutta en olisi todellakaan suostunut esim. muuttamaan yhteen niin kauan kuin vaistosin että hän on vielä aika sekaisin ja epävarmalla pohjalla, eikä ihan oikeasti tiedä mitä tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
14, on sulla nyt varsinainen aarre käsissäs! Olisiko pitänyt tämä kala päästää menemään. Ihan järkyttävä stoori.
Ei olisi pitänyt päästää menemään. Olemme todelliset sielunkumppanit, ja meillä on erinomainen suhde. Ja koska olen varsin erikoinen persoona itsekin, en ollut ikinä ennen tavannut ketään jonka kanssa olisin tuntenut sellaista syvää sielunkumppanuutta, enkä ihastunut edes keneenkään ennen (ja olin yli kolmekymppinen kun tavattiin). Ei tullut mieleenkään heittää tuollaista harvinaista löytyä menemään vain siksi, että sillä toisella nyt oli henkisesti vaikeaa eron takia. Kyllä minulla oli aikaa odottaa, että mies saa päänsä ja arvonsa järjestykseen. Minulla kun ei ole koskaan ollut pakkomiellettä saada ketään miestä, joten minulle olisi ihan ok vaihtoehto sekin että mies ei olisi minua lopulta ottanut ja olisin ollut sitten yksin.
Tuossa kysymyksessä minua eniten ihmetyttää sellainen oletus, että oletetaan, että jos mies on eroa kriiseillessään jonkinlainen, niin hän olisi loppuikänsä sellainen. Mutta ei, ihmiset oikeasti voivat olla kuin yö ja päivä henkisessä kriisissä ja silloin kun ovat tasapainossa. Ei ollut joo minun mieheni aarre silloin alussa, kun tempoi ja riuhtoi halun sitoutua ja halun olla vapaa välillä, pelkäsi uutta sitoutumista ja uutta satutetuksi tulemista, mutta nykyisin hän on oikeasti kaikin puolin hyvä, rauhallinen mies.
En ole tuo aiempi kommentoija, mutta minulle se, että mies on käyttänyt prostituoituja olisi sellainen kynnyskysymys, jonka jälkeen olisi täysin mahdoton tuntea minkäänlaista kunnioitusta ko. ihmistä kohtaan. Parisuhteesta puhumattakaan :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Voi itku mikä tossu... Kyllä, sinä.
Mitä minäkin teen... Onko tässä toivoa?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme ennenkin ottaneet taukoa, aina mies on ollut sitten sitä mieltä että ei voi menettää minua.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
14, on sulla nyt varsinainen aarre käsissäs! Olisiko pitänyt tämä kala päästää menemään. Ihan järkyttävä stoori.
Ei olisi pitänyt päästää menemään. Olemme todelliset sielunkumppanit, ja meillä on erinomainen suhde. Ja koska olen varsin erikoinen persoona itsekin, en ollut ikinä ennen tavannut ketään jonka kanssa olisin tuntenut sellaista syvää sielunkumppanuutta, enkä ihastunut edes keneenkään ennen (ja olin yli kolmekymppinen kun tavattiin). Ei tullut mieleenkään heittää tuollaista harvinaista löytyä menemään vain siksi, että sillä toisella nyt oli henkisesti vaikeaa eron takia. Kyllä minulla oli aikaa odottaa, että mies saa päänsä ja arvonsa järjestykseen. Minulla kun ei ole koskaan ollut pakkomiellettä saada ketään miestä, joten minulle olisi ihan ok vaihtoehto sekin että mies ei olisi minua lopulta ottanut ja olisin ollut sitten yksin.
Tuossa kysymyksessä minua eniten ihmetyttää sellainen oletus, että oletetaan, että jos mies on eroa kriiseillessään jonkinlainen, niin hän olisi loppuikänsä sellainen. Mutta ei, ihmiset oikeasti voivat olla kuin yö ja päivä henkisessä kriisissä ja silloin kun ovat tasapainossa. Ei ollut joo minun mieheni aarre silloin alussa, kun tempoi ja riuhtoi halun sitoutua ja halun olla vapaa välillä, pelkäsi uutta sitoutumista ja uutta satutetuksi tulemista, mutta nykyisin hän on oikeasti kaikin puolin hyvä, rauhallinen mies.
En ole tuo aiempi kommentoija, mutta minulle se, että mies on käyttänyt prostituoituja olisi sellainen kynnyskysymys, jonka jälkeen olisi täysin mahdoton tuntea minkäänlaista kunnioitusta ko. ihmistä kohtaan. Parisuhteesta puhumattakaan :(
Joo ihmisillä on erilaisia arvoja. Minusta siinä ei ole mitään vikaa että käyttää niitä, jos on vapaa. Itsekin olisin sinkkuna varmaan käyttänyt, jos olisi naisille helposti saatavilla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Voi itku mikä tossu... Kyllä, sinä.
Sen voi ajatella noin päin, tai sitten niin päin, että minulla oli niin paljon henkistä voimaa, että kestin tyynenä sen tempoilun. Tossukkatyyppi yleensä ripustautuisi ja takertuisi ja vaatisi päätöksiä ja sitoutumuskia ja lupauksia, koska pelkäisi hylätyksi tulemista. Minä taas olin jo elämässäni ajatellut että olen loppuiän yksin, ja minulle oli täysin ok jos mies ei haluakaan minua, joten minulla oli varaa ikään kuin mielenkiintoisena ihmiskokeena jäädä seuraamaan miehen psyykkistä prosessia eron jälkeen.
Saisinpa jostain sinun voimavarojasi nyt! Olo on epöuskoinen.. Ystäväni sanovat että mies ajan kanssa tulee järkiinsä kunhan saa aikaa.
MISTÄ SEN VOI TIETÄÄ?!
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Ja tästä miehestäkö olet ylpeä?
Ihminen voi joutua eron myötä tilaan joka ohjaa häntä päämääräämättömästi, omaa toi muiden etua ajattelematta.
Kuinka toimii ja asian näkee on kriisin väittelyä. Kriisi ja trauma yhdistyvät ihmisessä jolloin se hakee paikkaansa asettua mutta ennen kaikkea selviytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laastariltahan sinä vähän kuulostat. Luultavasti haluaa ex-vaimonsa ja katsoo, voisiko siitä tulla mitään. Jos ei, niin viettää muutaman kuukauden kanssasi jotta pääsee jaloilleen ja sitten dumppaa. Ei voi kuin ihmetellä, että miksi pitää vasta erottuihin sekaantua, vaikka kiinnostaisikin? Eikö teillä ole mitään kuri itseenne tai ettekö arvosta itseänne? Itsellä on nyrkkisääntönä, että vähintään puoli vuotta pitää olla erosta aikaa
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Voi itku mikä tossu... Kyllä, sinä.
Sen voi ajatella noin päin, tai sitten niin päin, että minulla oli niin paljon henkistä voimaa, että kestin tyynenä sen tempoilun. Tossukkatyyppi yleensä ripustautuisi ja takertuisi ja vaatisi päätöksiä ja sitoutumuskia ja lupauksia, koska pelkäisi hylätyksi tulemista. Minä taas olin jo elämässäni ajatellut että olen loppuiän yksin, ja minulle oli täysin ok jos mies ei haluakaan minua, joten minulla oli varaa ikään kuin mielenkiintoisena ihmiskokeena jäädä seuraamaan miehen psyykkistä prosessia eron jälkeen.
:D Voi vittu... Itseään arvostava ihminen ei odottele ikuisuutta toisen tunteiden heräämistä ja katsele vieressä kun toinen käy panemassa muut läpi ennen kuin havahtuu, että hei, haluankin tuon tossukan:D
Mä sanoin juuri noin yhdelle miehelle. Eli en halua olla hänen kanssa, suomeksi sanoen. Kyllä sitä on toisen kanssa vaikka missä elämäntilanteessa, jos on oikeasti rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä siis tässä? Kannattaako haudata toiveet että mies olisi valmis jatkamaan?
Mies sanoo että meillä on todella hyvä yhdessä mutta vaatii aikaa.. Huah kun tämä ei olisi mennyt näin
APÄlä todellakaan luovuta! Tuo on ihan luonnollista että eron jälkeen tarvitsee aikaa, ja sen voi tosiaan toiselle antaa, aikaa ja tilaa, ja odottaa.
Minulla ollut tilanne, jossa tapasin mieheni kun hän oli juuri eroamassa vaimostaan. Mies oli tilanteessa jossa oli kiinnostunut minusta, mutta sanoi että on erosta niin sekaisin, ettei tiedä yhtään mitä haluaa, että haluaako enää koskaan mitään avioliittoa tai yhdessä asumista esimerkiksi. Minä jäin kaveripohjalta siihen rinnalle, ilman mitään vaatimuksia tai odotuksia. Miehellä välillä oli seksisuhteita muihin naisiinkin, mikä oli tietysti ihan ok, koska me tosiaan oltiin vain kavereita. Mutta kaveruus syveni ja muuttui rakkaudeksi. 4 vuotta miehen erosta menimme naimisiin.
Tiedän monia muitakin joilta on onnistunut suhteet jotka on alkaneet niin pian edellisen suhteen jälkeen että alku ei ole ollut ihan tavanomaisin. Näissä tapauksissa tavallista on joko meidän tapaan olla ensin yhdessä ilman odotuksia kavereina, tai sitten niin että ollaan suhteessa, mutta sille juuri eronneelle annetaan paljon omaa aikaa ja tilaa selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa ja yksinään, eikä painosteta perinteeseen juuri rakastuneen käytökseen tai syyllistetä toisen poissaolevuudesta ja etäisyydestä tms.
Kauan teillä meni että mies tajusi
Vuoden se oli ihan sekaisin, ryyppäsi ja harrasti irtoseksiä baarinaisten ja jopa maksullisten kanssa. Tilitti sitten mulle puhelimessa morkkiksiaan näistä jutuista.
Vuoden jälkeen irrottelut oli ilmeisesti irroteltu, ja miestä alkoi kyllästyttää sellainen elämä. Tajusi että kyllä hän kaipaa naista arkeaan jakamaan ja vakaampaa elämää. Mutta sittenkin oli sitoutumiskammoa kovin, eli oltiin melkein pari vuotta kierteessä, jossa mies omasta aloitteestaan lähentyi ja teki esim. aloitteita yhteenmuutosta, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin kauhistui ja perääntyi, otti etäisyyttä. Minä vaan katselin sitä kuin ulkopuolisena, annoin tempoilla.
Lopulta sitten, ehkä noin 3 vuotta alusta, sitoutumiskammo alkoi helpottaa niin että mies uskalsi oikeasti luottaa, että minä en heti jätä tai muutu kamalaksi nalkuttajaämmäksi jos hän uskaltaa oikein tosissaan antaa itsensä rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Muutimme yhteen, ja se sujui hyvin. Tosin kyllä alkuun minulta taas tarvittiin pitkämielisyyttä, koska miehellä oli taipumus olettaa että olen samanlainen kuin hänen ex-vaimonsa, ja ikään kuin vihaisesti puolustautua tämän perusteella OLETTAMIAAN tekojani ja asenteitani kohtaan, vaikka oikeasti en ollenkaan ollut samanlainen ihminen. Mutta kun vaan pysyi tyynenä ja rauhallisesti selitti että ei, minä en ajatellut niin ollenkaan, niin mies itsekin huomasi että tosiaan, ei voi olettaa että minäkin ajattelen kuten exänsä, vaikka nainen olenkin.
Kyllä tähän ryhtyminen tietysti vaatii paitsi todella syvää rakkautta sitä kohdetta kohtaan, niin myös tietynlaista rauhallista pitkämielisyyttä, ja epävarmuuden sietoa. Olisihan sekin nimittäin ollut täysin mahdollista, että mies olisi lopulta päätynyt siihen että ei minua (tai ehkä ketään) halua. Mutta minä olin valmis sen riskin ottamaan, koska tiesin että joko saan hänet, tai sitten en halua ketään.
Ja tästä miehestäkö olet ylpeä?
Kuulostaa kyllä epätoivoisen riippuvaiselta. Huhhuh. Maailmassa oo ollut muitakin miehiä. Miksi siedit noin paljon paskaa? Omanarvontuntosi on kyllä aika huono.
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoin juuri noin yhdelle miehelle. Eli en halua olla hänen kanssa, suomeksi sanoen. Kyllä sitä on toisen kanssa vaikka missä elämäntilanteessa, jos on oikeasti rakastunut.
Miksi ihmeessä ei voi sanoa suoraan, jos ei oikeasti halua olla toisen kanssa? Tottakai toinen jää roikkumaan, jos sanotaan jotain epämääräistä. Itse sanoin viimeksi ihan reippaasti, että anteeksi kun olen tuhlannut tämän tyypin aikaa ja että tämä ei nyt tunnu oikealta.
Vierailija kirjoitti:
Laastariltahan sinä vähän kuulostat. Luultavasti haluaa ex-vaimonsa ja katsoo, voisiko siitä tulla mitään. Jos ei, niin viettää muutaman kuukauden kanssasi jotta pääsee jaloilleen ja sitten dumppaa. Ei voi kuin ihmetellä, että miksi pitää vasta erottuihin sekaantua, vaikka kiinnostaisikin? Eikö teillä ole mitään kuri itseenne tai ettekö arvosta itseänne? Itsellä on nyrkkisääntönä, että vähintään puoli vuotta pitää olla erosta aikaa
M
Mistä sen sitten tietää, että esim se puoli vuottakaan on riittävä aika? Tämä on vähän paradoksaalista, kun aina sanotaan, että eronneisiin ei kannata sekaantua, mutta kuitenkin toisaalta sanotaan, että parhaat tyypit löytävät pian eron jälkeen uuden eivätkä he kauan vapailla markkinoilla ole. Mistä niitä hyviä tyyppejä sitten löytää, jos vastaeronneiden kanssa ei kannata aloittaa mitään, mutta pitkään sinkkuna olleissa on myös jotain vikaa.
Minäkään en millään haluaisi luovuttaa. Uskon että miehellä on oikeasti vaikea olla nyt.
En ole ennen kokenut tälläistä yhteen kuuluvaisuutta. Ennen erot ovat olleet minulle helppoja ratkaisuja.
Nyt tuntuu kun sydän revittäisiin irti jos mies päättää olla minun kanssa jakamatta.
Ja olisin valmis odottamaan vaikka ja kuinka jos tietäisin että se kannattaa..
Teidän kohdalla kannatti selvästi. Älä anna muiden latistaa onneasi. Tiedän kun toista niin paljon rakastaa on valmis kaikkeen mikä ulkopuolisista vaikuttaa hullulta!
Ap