Lue keskustelun säännöt.
En saa yhtään keltään minkäänlaista henkistä tukea mihinkään
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Avaa vähän lisää?
Älä pyydä, se on huomiohuora. yyyhyyh kaikki pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Tä? Kuule, ei tuommoisista kuulukaan ulkopuolisille valittaa. Jos seksi ei pelaa, valita sille sun miehelle ja pyydä muutosta. Tykkäisitkö itse, jos mies ruotisi sun sänkytaitoja miespuolisille kavereilleen...?
No jos ei ole auttanut? Eli en saa henkistä tukea yhtään keltään. Terapeutille toki olen puhunut. Tästä syystä ylipäätään menin terapiaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
Onpa ikävä asenne. Ei ihme, että olet yksin jäänyt. Varmaan hankala yrittää elää tasapainoista elämää kun aika menee omaa tulevaa romahtamista miettiessä. Ihan kuin nauttisit tilanteesta ja saat parhaat kiksit sitä ajatellessasi.
Ohiksena kommentoisin, että ikävä asenne on sinulla, ei tuolla mielisairaan puolisolla. Sulla ei selvästi ole minkään valtakunnan hajuakaan siitä, millaista on elää vaikeasti oirehtivan ihmisen rinnalla vuodesta toiseen.
En ollenkaan ihmettele, että siinä ihan inasen asenne kärsii...
Tuota noin.. Minä tiedän täsmälleen mitä elämä on mielenterveysongelmaisen miehen rinnalla kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mutta asenteeni ei ole ikinä ollut tuollainen ja ikinä en ole ollut romahtamassa tai asiaa kivirekenä ajatellut. Nyt meillä tilanne ei ole enää paha, mutta noin neljän vuoden ajan oli. Lapset ovat täyspäisiä ihania koululaisia, minä energinen ja iloinen ihminen ja mies pärjää. Ystävät ja sukulaiset ovat lähellä, mutta ei heidän tarvitse meidän takia stressata ja elämä jatkuu. Asennekysymys. Toki se asenne voi olla tullut jo äidinmaidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Oi hitsin pimpulat sentään! Se olikin sitten monipuolisen seksin puuttumisen takia kirjoitettu itsesääliviesti! No nyt ymmärrän. Ehkä huolesi on tosiaan sellainen ettei siitä ihan anopille viitsi mennä avautumaan ja työkaveritkaan eivät jaksa seksielämästäsi ihan koko aikaa jaaritella. Otan osaa. Muista, että oma apu on usein paras apu. Jaxuhalit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Tä? Kuule, ei tuommoisista kuulukaan ulkopuolisille valittaa. Jos seksi ei pelaa, valita sille sun miehelle ja pyydä muutosta. Tykkäisitkö itse, jos mies ruotisi sun sänkytaitoja miespuolisille kavereilleen...?
No jos ei ole auttanut? Eli en saa henkistä tukea yhtään keltään. Terapeutille toki olen puhunut. Tästä syystä ylipäätään menin terapiaan. Ap
Kun mies ei osaa olla sulle mieliksi seksissä? No just joo. Voi vittu, että ylipäätään tuhlasin sulle hetkeäkään empatiaa. Haista huilu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
Onpa ikävä asenne. Ei ihme, että olet yksin jäänyt. Varmaan hankala yrittää elää tasapainoista elämää kun aika menee omaa tulevaa romahtamista miettiessä. Ihan kuin nauttisit tilanteesta ja saat parhaat kiksit sitä ajatellessasi.
Ohiksena kommentoisin, että ikävä asenne on sinulla, ei tuolla mielisairaan puolisolla. Sulla ei selvästi ole minkään valtakunnan hajuakaan siitä, millaista on elää vaikeasti oirehtivan ihmisen rinnalla vuodesta toiseen.
En ollenkaan ihmettele, että siinä ihan inasen asenne kärsii...
Tuota noin.. Minä tiedän täsmälleen mitä elämä on mielenterveysongelmaisen miehen rinnalla kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mutta asenteeni ei ole ikinä ollut tuollainen ja ikinä en ole ollut romahtamassa tai asiaa kivirekenä ajatellut. Nyt meillä tilanne ei ole enää paha, mutta noin neljän vuoden ajan oli. Lapset ovat täyspäisiä ihania koululaisia, minä energinen ja iloinen ihminen ja mies pärjää. Ystävät ja sukulaiset ovat lähellä, mutta ei heidän tarvitse meidän takia stressata ja elämä jatkuu. Asennekysymys. Toki se asenne voi olla tullut jo äidinmaidossa.
No sulla on ainakin tullut. Meinaat, että kun sun miehesi rinnalla sä selvisit hyvin, niin tokihan se tilanne on presiis sama kaikilla....
Minulla mies oli masentunut vain vuoden, ja se oli ihan helvetillistä, kun hän koko ajan projisoi aggressiivisesti pahaa oloaan muihin. Jos siinä olisi ekana sukulaiset luvanneet tukea vaikkapa arjen asioihin, enkä olisi saanut sitten mitään apua, niin olisin varmaan itsekin katkeroitunut. Saati sitten jos sitä olisi kestänyt neljä vuotta.
Ymmärrätkö ollenkaan, että mielisairauksia on erilaisia? Kaikki eivät ole vaisuja ja itseensä käperyneitä, osaa pitää valvoa ja hoitaa hyvinkin paljon kotonakin. Ja osa on väkivaltaisia ja arvaamattomia ja syyttää pahasta olostaan juuri sitä, joka yrittää tukea ja pitää perheen koossa.
Joten on aika perssilmäistä alkaa netissä anonyymille ihmiselle väkyttää, että hän on syypää tilanteeseensa, kun ei jaksa näytellä koko ajan iloista tsemppaajaa, vaan sanoo suoraan, ettei jaksa ja on pettynyt lähisukuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi vapaasti puhua asioistani yhtään kenellekään, tai ei ainakaan kannata puhua. Paitsi terapeutille, mutta tapaamisia on todella harvoin koska on niin kallista (yksityinen). Mies kyllä on, mutta tuntuu että suhde menee vain enemmän solmuun mitä enemmän avaudun. Mies taas puhuu kyllä omista asioistaan minulle. Hyviä ystäviä ei ole lainkaan, enkä ole lainkaan läheinen vanhempieni enkä sisarusteni kanssa. Jotenkin nyt havahduin siihen, etteivät ajatukseni ja tunteeni kiinnosta yhtään ketään. ap
En tiiä, mutta mulla tulee susta jotenkin epävakaa fiilis tekstin perusteella. Ootko semmonen joka ryöpsähtää ja antaa kaiken tulla hirveen estottomasti ja sitten toisessa tilanteessa pitää suun kiinni siinä uskossa ettei ketään kiinnosta? Sitten keinut noiden ääripäiden välillä ja toiset menee sekasin ootko lintu vai lisko etkä välttämättä oikein tiedä itsekään saatika hallitse. Tämä on vaan mun ensivaikutelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Tä? Kuule, ei tuommoisista kuulukaan ulkopuolisille valittaa. Jos seksi ei pelaa, valita sille sun miehelle ja pyydä muutosta. Tykkäisitkö itse, jos mies ruotisi sun sänkytaitoja miespuolisille kavereilleen...?
No jos ei ole auttanut? Eli en saa henkistä tukea yhtään keltään. Terapeutille toki olen puhunut. Tästä syystä ylipäätään menin terapiaan. Ap
Kun mies ei osaa olla sulle mieliksi seksissä? No just joo. Voi vittu, että ylipäätään tuhlasin sulle hetkeäkään empatiaa. Haista huilu.
Eikös se ole naiselle tärkein asia miten tulee naisena nähdyksi ja huomioiduksi? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
Onpa ikävä asenne. Ei ihme, että olet yksin jäänyt. Varmaan hankala yrittää elää tasapainoista elämää kun aika menee omaa tulevaa romahtamista miettiessä. Ihan kuin nauttisit tilanteesta ja saat parhaat kiksit sitä ajatellessasi.
Ohiksena kommentoisin, että ikävä asenne on sinulla, ei tuolla mielisairaan puolisolla. Sulla ei selvästi ole minkään valtakunnan hajuakaan siitä, millaista on elää vaikeasti oirehtivan ihmisen rinnalla vuodesta toiseen.
En ollenkaan ihmettele, että siinä ihan inasen asenne kärsii...
Tuota noin.. Minä tiedän täsmälleen mitä elämä on mielenterveysongelmaisen miehen rinnalla kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mutta asenteeni ei ole ikinä ollut tuollainen ja ikinä en ole ollut romahtamassa tai asiaa kivirekenä ajatellut. Nyt meillä tilanne ei ole enää paha, mutta noin neljän vuoden ajan oli. Lapset ovat täyspäisiä ihania koululaisia, minä energinen ja iloinen ihminen ja mies pärjää. Ystävät ja sukulaiset ovat lähellä, mutta ei heidän tarvitse meidän takia stressata ja elämä jatkuu. Asennekysymys. Toki se asenne voi olla tullut jo äidinmaidossa.
Tuota noin. Et taida edes huomata, että sinä itse harrastat täsmälleen samaa kuin tuo mielenterveyspotilaan puoliso, jota mollaat.
Molemmat teistä puratte pahaa oloa netissä. Hän tekee sen valittamalla, sinä loukkaamalla ja solvaamalla muita.
Noin sivullisena arvioisin, että hänen tapansa on vähemmän ikävä. Jos hänen jaksamistaan auttaa se, että täällä avautuu nimettömänä, se ei ole keneltäkään pois. Sinä sen sijaan syyllistät ja haukut muita, mikä on suoraan sanottuna ilkeää.
Tuliko sulle edes hyvä olo tuosta itsesi korottamisesta ja toisen mollaamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi vapaasti puhua asioistani yhtään kenellekään, tai ei ainakaan kannata puhua. Paitsi terapeutille, mutta tapaamisia on todella harvoin koska on niin kallista (yksityinen). Mies kyllä on, mutta tuntuu että suhde menee vain enemmän solmuun mitä enemmän avaudun. Mies taas puhuu kyllä omista asioistaan minulle. Hyviä ystäviä ei ole lainkaan, enkä ole lainkaan läheinen vanhempieni enkä sisarusteni kanssa. Jotenkin nyt havahduin siihen, etteivät ajatukseni ja tunteeni kiinnosta yhtään ketään. ap
En tiiä, mutta mulla tulee susta jotenkin epävakaa fiilis tekstin perusteella. Ootko semmonen joka ryöpsähtää ja antaa kaiken tulla hirveen estottomasti ja sitten toisessa tilanteessa pitää suun kiinni siinä uskossa ettei ketään kiinnosta? Sitten keinut noiden ääripäiden välillä ja toiset menee sekasin ootko lintu vai lisko etkä välttämättä oikein tiedä itsekään saatika hallitse. Tämä on vaan mun ensivaikutelma.
Saattaa pitää paikkansa. Eli en saa olla oma itseni! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voima lähtee sisältä. Ei ole hedelmällistä tukeutua toisiin. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, ja yksin ehkä jopa eletään. Voimia.
Väärin, niin väärin. On terveellistä tukeutua toisiin, tästä hyötyvät avun saaja ja sen antaja. Emme ole täällä yksin eikä meidän kuulu sitä edes yrittää. Laumaeläin tarvitsee laumansa.
Ainoa johon todella voit luottaa on itsesi.
Kaikki muu on tilapäistä vain.
Aivan näin on. Vaikka onkin ihmisiä ja tukea ympärillä niin pohjimmiltaan on jokainen yksin esim päätöksiensä kanssa. Kukaan ei voi (eikä saa) päättää eikä elää toisen elämää. Omat päätökset. Oma voima. Oma elämä.
*sivullinen*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Tä? Kuule, ei tuommoisista kuulukaan ulkopuolisille valittaa. Jos seksi ei pelaa, valita sille sun miehelle ja pyydä muutosta. Tykkäisitkö itse, jos mies ruotisi sun sänkytaitoja miespuolisille kavereilleen...?
No jos ei ole auttanut? Eli en saa henkistä tukea yhtään keltään. Terapeutille toki olen puhunut. Tästä syystä ylipäätään menin terapiaan. Ap
Kun mies ei osaa olla sulle mieliksi seksissä? No just joo. Voi vittu, että ylipäätään tuhlasin sulle hetkeäkään empatiaa. Haista huilu.
Eikös se ole naiselle tärkein asia miten tulee naisena nähdyksi ja huomioiduksi? Ap
Ei ole. Hanki saatana oma elämä. Opettele masturboimaan. Vaihda miestä. Ja lakkaa olemasta tuollainen kitisijä. Pakko sanoa, kun huomaa, että toisen "hirveät ongelmat" ja kauhea yksin jätetyksi tulemisen tunne onkin sitä, että mies on hänen mielestään huono seksissä.
): 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen sanaton. Tai ainakin melkein. Luin alusta ketjua tuntien myötätuntoa, ja sitten paljastui, että ap:n elämän suuri ongelma on, ettei sen mies nuole sitä oikein.
Ei jumal... Tämä oli kyllä vuosisadan huonoin trolli. Mä en ole vuosikausiin saanut orgasmia yhdynnässä, pitäiskö mun nyt sitten muka vetää itteni leukakiikkuun, voi voi.
Äitihullu koittaa puhua uusista aiheista. Itsekeskeisyys on aina sama. Minulle lisää. Yhtään ei tule mieleen oma osuus. Miten voisi muuttaa omaa käytöstä.
Miten voisi itse tukea muita
Minä, minä
Olette ymmärtäneet ongelman aivan väärin. Se ei ole se, ettei mies osaa, vaan se, ettei sitä kiinnosta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
Onpa ikävä asenne. Ei ihme, että olet yksin jäänyt. Varmaan hankala yrittää elää tasapainoista elämää kun aika menee omaa tulevaa romahtamista miettiessä. Ihan kuin nauttisit tilanteesta ja saat parhaat kiksit sitä ajatellessasi.
Ohiksena kommentoisin, että ikävä asenne on sinulla, ei tuolla mielisairaan puolisolla. Sulla ei selvästi ole minkään valtakunnan hajuakaan siitä, millaista on elää vaikeasti oirehtivan ihmisen rinnalla vuodesta toiseen.
En ollenkaan ihmettele, että siinä ihan inasen asenne kärsii...
Tuota noin.. Minä tiedän täsmälleen mitä elämä on mielenterveysongelmaisen miehen rinnalla kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mutta asenteeni ei ole ikinä ollut tuollainen ja ikinä en ole ollut romahtamassa tai asiaa kivirekenä ajatellut. Nyt meillä tilanne ei ole enää paha, mutta noin neljän vuoden ajan oli. Lapset ovat täyspäisiä ihania koululaisia, minä energinen ja iloinen ihminen ja mies pärjää. Ystävät ja sukulaiset ovat lähellä, mutta ei heidän tarvitse meidän takia stressata ja elämä jatkuu. Asennekysymys. Toki se asenne voi olla tullut jo äidinmaidossa.
Odotatko pokaalia siitä, että olet selvästikin kärsinyt enemmän ja oikeaoppisemmin? Oikeasti: en ole ikinä käsittänyt ihmisiä, joiden suhtautuminen toisten ongelmiin on ensisijassa hyökkäävä "Minä olen kärsinyt ainakin ziljoona kertaa enemmän, mutta silti minä vain jaksoin ja olen vielä kiitollinen!"
ohis
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sanaton. Tai ainakin melkein. Luin alusta ketjua tuntien myötätuntoa, ja sitten paljastui, että ap:n elämän suuri ongelma on, ettei sen mies nuole sitä oikein.
Ei jumal... Tämä oli kyllä vuosisadan huonoin trolli. Mä en ole vuosikausiin saanut orgasmia yhdynnässä, pitäiskö mun nyt sitten muka vetää itteni leukakiikkuun, voi voi.
Korkeintaan 30% naisista saa orgasmin ilman suoraa klitorisstimulaatiota. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Tä? Kuule, ei tuommoisista kuulukaan ulkopuolisille valittaa. Jos seksi ei pelaa, valita sille sun miehelle ja pyydä muutosta. Tykkäisitkö itse, jos mies ruotisi sun sänkytaitoja miespuolisille kavereilleen...?
No jos ei ole auttanut? Eli en saa henkistä tukea yhtään keltään. Terapeutille toki olen puhunut. Tästä syystä ylipäätään menin terapiaan. Ap
Kun mies ei osaa olla sulle mieliksi seksissä? No just joo. Voi vittu, että ylipäätään tuhlasin sulle hetkeäkään empatiaa. Haista huilu.
Eikös se ole naiselle tärkein asia miten tulee naisena nähdyksi ja huomioiduksi? Ap
Ei ole. Hanki saatana oma elämä. Opettele masturboimaan. Vaihda miestä. Ja lakkaa olemasta tuollainen kitisijä. Pakko sanoa, kun huomaa, että toisen "hirveät ongelmat" ja kauhea yksin jätetyksi tulemisen tunne onkin sitä, että mies on hänen mielestään huono seksissä.
): 0
Ohis ihmettelee: mikä ihme sinua risoo?
Tä? Kuule, ei tuommoisista kuulukaan ulkopuolisille valittaa. Jos seksi ei pelaa, valita sille sun miehelle ja pyydä muutosta. Tykkäisitkö itse, jos mies ruotisi sun sänkytaitoja miespuolisille kavereilleen...?