En saa yhtään keltään minkäänlaista henkistä tukea mihinkään
Kommentit (50)
Voima lähtee sisältä. Ei ole hedelmällistä tukeutua toisiin. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, ja yksin ehkä jopa eletään. Voimia.
Ei kantasuomalaiset sellaista enää saa
En voi vapaasti puhua asioistani yhtään kenellekään, tai ei ainakaan kannata puhua. Paitsi terapeutille, mutta tapaamisia on todella harvoin koska on niin kallista (yksityinen). Mies kyllä on, mutta tuntuu että suhde menee vain enemmän solmuun mitä enemmän avaudun. Mies taas puhuu kyllä omista asioistaan minulle. Hyviä ystäviä ei ole lainkaan, enkä ole lainkaan läheinen vanhempieni enkä sisarusteni kanssa. Jotenkin nyt havahduin siihen, etteivät ajatukseni ja tunteeni kiinnosta yhtään ketään. ap
Olen tosiaan 46 kilometriä rämpinyt tätä elämää ja se millä olen selvinnyt on avoimmuus. Sanoit ettei sinulla ole ketään kuka olisi sinusta kiinnostunut. Minä esimerkiksi olen. Tuo terapia on ok. Sitten voisit heitellä kommenttia kun vähänkin olet tilanteessa jossa keskustellaan. Usein on niin että ihmiset keskustelevat mielellään vaikka mistä. Olisiko niin että säikytät kuulijat liian rankalla tilityksellä. Kevyempi mielummin huumorisävytteinen läppä toimii. On yhtä hyvää keskustelua siinä missä asiapainotteinenkin. Pilke silmäkulmassa asenne ei pidennä elämää mutta tekee siitä hitokseen hauskempaa.
Vierailija kirjoitti:
Voima lähtee sisältä. Ei ole hedelmällistä tukeutua toisiin. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, ja yksin ehkä jopa eletään. Voimia.
Väärin, niin väärin. On terveellistä tukeutua toisiin, tästä hyötyvät avun saaja ja sen antaja. Emme ole täällä yksin eikä meidän kuulu sitä edes yrittää. Laumaeläin tarvitsee laumansa.
Emo kirjoitti:
Olen tosiaan 46 kilometriä rämpinyt tätä elämää ja se millä olen selvinnyt on avoimmuus. Sanoit ettei sinulla ole ketään kuka olisi sinusta kiinnostunut. Minä esimerkiksi olen. Tuo terapia on ok. Sitten voisit heitellä kommenttia kun vähänkin olet tilanteessa jossa keskustellaan. Usein on niin että ihmiset keskustelevat mielellään vaikka mistä. Olisiko niin että säikytät kuulijat liian rankalla tilityksellä. Kevyempi mielummin huumorisävytteinen läppä toimii. On yhtä hyvää keskustelua siinä missä asiapainotteinenkin. Pilke silmäkulmassa asenne ei pidennä elämää mutta tekee siitä hitokseen hauskempaa.
No sepä se, että tuntuu siltä etten voi puhua todellisista ajatuksistani ja juurikin tilittää ahdistuneisuuttani kenellekään paitsi terapeutille jota tapaan kerran kuussa. Jos vain huumoriläppää saa ja kannattaa puhua, antaako se minulle henkistä tukea? Ei. Ennemminkin tuntuu siltä, että pitää vain esittää iloista vaikkei ole. ap
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
On teillä joillakin ongelmat. Aikuisuuteen tuollainen ei liity mitenkään, jossakin muualla se vika on. Muita ei kannata myöskään syytellä omasta pahasta olostaan.
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voima lähtee sisältä. Ei ole hedelmällistä tukeutua toisiin. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, ja yksin ehkä jopa eletään. Voimia.
Väärin, niin väärin. On terveellistä tukeutua toisiin, tästä hyötyvät avun saaja ja sen antaja. Emme ole täällä yksin eikä meidän kuulu sitä edes yrittää. Laumaeläin tarvitsee laumansa.
Ainoa johon todella voit luottaa on itsesi.
Kaikki muu on tilapäistä vain.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
Onpa ikävä asenne. Ei ihme, että olet yksin jäänyt. Varmaan hankala yrittää elää tasapainoista elämää kun aika menee omaa tulevaa romahtamista miettiessä. Ihan kuin nauttisit tilanteesta ja saat parhaat kiksit sitä ajatellessasi.
Kurjaa, mutta noinhan tuo usein on. Ihmisillä on hirveä kiire ja stressi nykyään oman elämänsä kanssa, harva jaksaa oikeasti tukea ja kuunnella toisen rankkoja murheita. Täytyisi olla todella läheinen ihminen, että jaksaisi tukea toista kuukaudesta ja vuodesta toiseen, rankoissa asioissa. Siinä riskeeraa omankin mielenterveyden helposti!
Eikä kaikista edes ole siihen noin taitojen puolesta, terapia on ammattilaisten hommaa ei maallikoiden.
Etkö ole ap hakenut Kelalta terapiaa? Vai et ole sitä saanut?
Itselläni paljon on auttanut kirjoittaminen. Se, että purkaa ajatuksiaan paperille, auttaa jäsentämään niitä. Jos haluaa, niitä voi sitten näyttää terapeutille, tai jättää näyttämättä.
Jotenkin tulee tunne, että ap syyllistät nyt muita omasta masennuksestasi/ahdistuksestasi. Kukaan ei niitä päähäsi synnytä ja tuo, ne ovat omia luomuksiasi. Toki ymmärrän pettymyksesi, jos et saa edes mieheltäsi normaalia kuuntelutukea.
Vierailija kirjoitti:
Ma en kertakaikkiaan ymmarra miten tama liittyy aikuisuuteen? Miksi ihmeessa pitaisi olla yksin? Ihme suomalaista jorojukka, otsatukan alta kyrailya.
Ap, nyt on sun aika loytaa niita laheisia ihmisia. Ystavia on juuri siksi etta voi jakaa ilot, surut ja tunteet. Miksi olet erokoitunut?
No en koe erakoituneeni vaikka perheen ja työn takia aika harvoin tapaan ketään. Mutta todella kaukana on tilanne että olisi ystävä jolle voisin valittaa vaikka sitä, ettei mies ole tarpeeksi innokas harrastamaan monipuolista seksiä! Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kun kumppani 4 v. sitten sairastui, olen joutunut vetämään tätä kivirekeä yksin. Vaikka monet sukulaiset ja ystävät vakuuttelivat silloin muuta, ne lupaukset eivät koskaan täyttyneet. Pelkkää puhetta vaan. Luottamus varsinkin miehen sukulaisiin on totalisesti mennyttä. Kun minä tästä lopulta romahdan, silloin niiden on pakko tehdä asialle jotain. Nyt mennään päivä kerrallaan.
Kun mitään ei enää odota, ei tule suuria pettymyksiä.
Onpa ikävä asenne. Ei ihme, että olet yksin jäänyt. Varmaan hankala yrittää elää tasapainoista elämää kun aika menee omaa tulevaa romahtamista miettiessä. Ihan kuin nauttisit tilanteesta ja saat parhaat kiksit sitä ajatellessasi.
Ohiksena kommentoisin, että ikävä asenne on sinulla, ei tuolla mielisairaan puolisolla. Sulla ei selvästi ole minkään valtakunnan hajuakaan siitä, millaista on elää vaikeasti oirehtivan ihmisen rinnalla vuodesta toiseen.
En ollenkaan ihmettele, että siinä ihan inasen asenne kärsii...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voima lähtee sisältä. Ei ole hedelmällistä tukeutua toisiin. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, ja yksin ehkä jopa eletään. Voimia.
Väärin, niin väärin. On terveellistä tukeutua toisiin, tästä hyötyvät avun saaja ja sen antaja. Emme ole täällä yksin eikä meidän kuulu sitä edes yrittää. Laumaeläin tarvitsee laumansa.
Ainoa johon todella voit luottaa on itsesi.
Kaikki muu on tilapäistä vain.
Höpsistä. Olisi kauheaa ajatellakaan noin ja eipä onneksi tarvitsekaan kun ympärillä on upeita ihmisiä paljon.
Avaa vähän lisää?