Meillä on varmaan suvussa joku periytyvä mielisairaus

Yks sukulainen, jota olen aina pitänyt vähän outona ja erikoisena on ollut jo pidemmän aikaa mielisairaalassa, ei jotenkaan yllättänyt yhtään että se joutui sinne ja syö nyt ties mitä lääkkeitä. En tiedä yhtään että mitä hänellä on diagnosoitu, en ole kehdannut kysyä asiaa vaikka kyseessä on ihan lähisukulainen, mutta tuskin ihan huvin vuoksi joutuu olemaan useita viikkoja mielisairaalassa. Yleensä aika monelle tarjotaan aluksi keskustelukäyntejä tai tehostettua avohoitoa, mutta tää vietiin suoraan sairaalaan ja jos viikkokaudet ollaan osastolla niin ei hyvin voi mennä.

Isä on myös ihan outo, se on aina ollut sellainen että ulkopuolisille tosi leppoisa, mutta se saattaa ihan yhtäkkiä kilahtaa milloin mistäkin ja on silloin tosi uhkaava että kyllä tulee tappouhkauksia ja vaikka mitä. Koskaan ei ole kuitenkaan käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Sen kanssa vaan täytyy elää päivä kerrallaan koska ei ikinä tiedä milloin se sekoaa. Kaikki juhlapäivät on aina ihan perseestä, joulu, isänpäivä, syntymäpäivät, nimipäivät jne. Aina se keksii syyn seota jostain. Ja se on AINA selvinpäin, koskaan ei ole alkoholilla ollut syytä sekoamiseen. Jos ei suoraan ala huutamaan, niin sitten pitää mykkäkoulua eikä vastaa mihinkään mitä siltä kysyy tai sanoo. Tätä on jatkunut niin kauan kuin vain muistan. Yhtenä päivänä se on niin iloinen ja tyytyväinen, ja seuraavana päivänä huutaa ja kiroaa aamusta iltaan. No, onneksi ei tarvi sitä enää itse kuunnella niin usein sillä en ole asunut kotona enää moneen vuoteen. Vittumaista vaan se että jos soittaa ja kysyy kuulumisia, ei koskaan tiedä mitä sieltä luurin toisesta päästä kuuluu.

Ja minä. Nykyisin olen yleensä tosi rauhallinen, mutta mulla oli joskus n. 7-10v sitten sellaista että saatoin suuttua ihan silmittömästi jostain olemattomasta asiasta ja silloin lensi kaikki mikä käteen osui ja pari kertaa puukollakin taisin jotain uhota. Ei ihan mitään tervettä käytöstä tuokaan. Ja niitä kertoja kun sain ihan järkyttävän raivarin oli ihan lukemattomia, useita kymmeniä. Nykyään olen ihan erilainen, olen yhä todella vihainen suuttuessani mutta en pura sitä ulkopuolisiin eli osaan hillitä vihani. Kiroan hetken aikaa omassa päässäni ja parin tunnin päästä on jo ihan eri fiilis. Mutta osittain olen ihan samanlainen kuin isäni. Ihan selvinpäin tapahtunut mullakin aikoinaan kaikki raivarit.

En tiedä miten periytyviä mielenterveyden ongelmat voi olla, mutta on tää melko paljon pienelle suvulle josta kukaan ei käytä edes alkoholia oikeastaan koskaan. Tuo mielisairaalaankin joutunut sukulainen on siis isän puolelta sukua.