Uusperheen rahat, kun puolisoilla todella iso tuloero

Ei kannata noin itsekkään miehen kanssa jatkaa, ei onnistu.

Minulla on 2 lasta ja elän kädestä suuhun. Asuntolaina on kiinteä, sitä EI voi muuttaa, tätä on täällä käsitelty ennenkin kun kukaan ei uskonut asiaa, näin kuitenkin on.

Palkan jälkeen maksan lainan, yhtiövastikkeen ja ruokarahaa, käteen ei paljoa känsiä enempää. Oli pakko hommaa kaikenlaista extraa ja niiden kanssa olen vähän saanut jopa rahaa jemmaankin.

Miesystävä haluaa muuttaa yhteen, minä en koska lapset tykkäävät asua tässä ja lapset ovat ex.llä kuitenkin joka toisen viikon.

Silti hän tulee tänne kuin kotiinsa, menee jääkaapille / pakkaseen mutta ei osallistu mitenkään. Mun tuli pakkolomaa töistä kuukausi, ilmoitin täällä ei ole kuin puuroa. On keskusteltu, sanoin minkälaiset ruokakulut meillä kolmella on.

Nyt miesystävästä on tullut marttyyri . Minä en juo kahvia eikä meillä ole kahvia. Hän toi kahvipaketin ja kertoi juo nyt omaa kahvia ja jos haluan , hän voi myydä eurolla kupin. Kiitos ei, en edelleenkään juo kahvia.

Syön joka aamu puuroa, miehen mielestä pitäisi syödä leipää, leikkeleitä, mehua. Ilmoitin hän voi käydä kaupassa. Kävikin, ruuat maksoivat 80 euroa. Sunnuntaina antoi tilinumeron ja pyysi maksamaan puolet.

Heitin ukon pihalle. Väitti käyn hänen lompakollaan. Niin. Montakohan kertaa on syönyt seuraavan viikon ruuat omin luvin kaivanut ne pakkasesta ja sitten kun kerran tuo yhden muovikassillisen ylikalliita mehuja, minun pitäisi maksaa puolet.

Älä ota yli oman kastisi miestä. Jos on pihi, tyrkkää toisen pihin kanssa yhteen.

Ja lopeta tyynyjen kantaminen. Ja käy tyynykaupassa.

Oletko puhunut miehen kanssa? Kerro hänelle suoraan, mikä palkkasi on ja mitkä menisi ovat tällä hetkellä (esitä ihan laskelma, siitä ymmärtää parhaiten). Jokainenhan siitä sitten näkee, ettei sinulla ole varaa kulujen nousemiseen, että palkka ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Jos periaate on se, että yhteiset maksetaan puoliksi ja omat itse, pitää elintaso tietenkin valita sen vähemmän ansaitsevan mukaan. Kysy mieheltä, voisiko tämä asua ja elää edullisemmin niin, että sinulla olisi varaa maksaa yhteisistä kuluista puolet.

On tää elämä mennyt hankalaksi, kui n on näitä uusperhekuvioita. Minä itse ajatellen, että perheessä on yhteiset rahat ja se joka tienaa enemmän niin maksaa tavallaan enemmän.

Minulla on iso perhe ja monet siunailevat sitä, miten voimme pärjätä näin ison perheen kanssa. Minusta tämä on kuitenkin aika yksinkertaista, kun sekä lapset että rahat ovat yhteisiä. Paljon haasteellisempaa olisi elää tuollaisessa tilanteessa kuin AP kertoo.

En kyllä lähtisi avoliittoon tuollaisen AP.n kuvaileman miehen kanssa.. Sitoutuminen ei kuulosta kovin vahvalta..

Olen yhden päiväkoti-ikäisen yh. Asumme hyvin edullisessa ja pienessä asunnossa, osa-aikatyöni palkka ei riitä kuluihin, jotan saamme asumistukea enkä maksa päivähoitomaksua. Miesystäväni haluaa meidän muuttavan hänen taloonsa, saisimme asua ilmaiseksi kotitöitä vastaan. En ole suostunut, koska särähtää pahasti tuo varmistelu, että sitten tekisin töitä asumiseni eteen. Talo on iso, mies on aina töissä (yrittäjä) ja myös tarkka siisteydestä. Nyt hänellä käy viikkosiivooja, pyykkinsä ja ruokansa hoitaa itse. Ruoan pitää olla laadukasta eli kallista. 

Sitä mies ei lainkaan tajua, että päivähoitomaksu, jota en nyt edes maksa, tulisi olemaan hänen tulojensa mukainen eli kaikkein suurin. Yh-lisä häviäisi ja yhdessä nämä ovatkin jo samanverran kuin se mitä nyt maksan vuokraa omasta pussista. Mies voisi irtisanoa siivoojan, asumiskulut eivät nouse merkittävästi kahden lisäasukkaan takia, uskon että mies säästäisi jopa. Ja ruokakulut puoliksi, aina pitäisi olla kotiruokaa, nyt syö usein ulkona. 

Miehen asenne on, että saisin asua ilmaiseksi hienossa talossa, mutta eihän se ilmaista olisi jos olisi työvelvollisuus. Iso talo, iso piha, miehen pyykit ja ruoanlaittovelvollisuus joka ikinen päivä, sekä pitäisi sitten myös ostaa puolet näistä kalliista ruoista. En muuta, koska tuo ehdptus saa minut tuntemaan itseni piiaksi, ei talon emännäksi. Ja upeassa talossa asuva lapsi, joka kuitenkin kulkee kirpparivaatteissa... 

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä asiasta puhunut miehen kanssa viimeksi eilen. Ja ei minä en tarvitse mitään luksusta (en todellakaan tarvitsisi miljoonataloa), vaan mieheni on tottunut siihen eikä tietenkään halua laskea elintasoaan. Kai suhdetta voisi näinkin jatkaa, mutta en jaksa ikuisesti tällaistakään. Asumme pääkaupunkiseudulla, mutta välimatkaa noin 35 kilometriä. Kaikki viikonloput on minulle pelkkää pakkausta ja purkamista, kun olemme aina miehen talossa (minulla ei olisi huoneita neljälle lapselle). Olen aivan poikki, kun to-pe aina pakkaan ja su-ma puran tavaroita (ja tavaraa kyllä riittää, kun lapsillekin pakkaan aina tyynyt, peitot, lakanat, kylpytakit, varaulkovaatteet jne.) ja sitten muutamassa arki-illassa töiden jälkeen ja lasten päiväkotivienti ja -hakujen, harrastuskuljetusten ja kaupassakäyntien ohessa siivoan kodin, pesen pyykit jne. En tosiaan jaksa enää pidemmän päälle, että en koskaan ole viikonloppuisin "kotona". Kolmen lapsen, töiden, harrastusten ja kodin hoitaminen yksin on kova homma ihan seitsemälle päivälle jaettunakin. Enkä sanonut olevani kovatuloinen, mutta reilusti keksimääräistä enemmän tienaava. Mutta kun mies tienaa tähtitieteellisiä summia, niin hänen elintasonsa on tosiaan hieman eri kuin meidän.

Olihan tuo tummennettu teksti vitsi. 

Tietysti lapsille ja sinulle pitää varata miehen luokse ne tavarat, joita jatkuvasti käytätte. Ja tehän asutte ihan lähekkäin, 35 km ei ole mitään. 

Vierailija kirjoitti:

On tää elämä mennyt hankalaksi, kui n on näitä uusperhekuvioita. Minä itse ajatellen, että perheessä on yhteiset rahat ja se joka tienaa enemmän niin maksaa tavallaan enemmän.

Minulla on iso perhe ja monet siunailevat sitä, miten voimme pärjätä näin ison perheen kanssa. Minusta tämä on kuitenkin aika yksinkertaista, kun sekä lapset että rahat ovat yhteisiä. Paljon haasteellisempaa olisi elää tuollaisessa tilanteessa kuin AP kertoo.

En kyllä lähtisi avoliittoon tuollaisen AP.n kuvaileman miehen kanssa.. Sitoutuminen ei kuulosta kovin vahvalta..

Minusta tilanne ei riipu uusperheilystä. Mies olisi yhtä pihi, vaikka olisi samaa perhettä. Tietysti lasten asema olisi kaikilla sama, mutta yhtä lailla hän pistäisi ydinperheessä vaimon maksamaan puolet.

Ota nyt ap itseäsi niskasta kiinni, hyvänen aika. kauanko te olette olleet yhdessä? Kaunako tuota tavaroiden roudaamista on tapahtunut?

Mies tienaa tähtitieteellisiä summia ja olette rakastuneita, mutta et saa suutasi auki jonain noista viikonlopuista: "Kulta, nyt me lähdetään Ikeaan ja ostetaan sun luokse meidän porukalle seuraavat asiat: Peitot, tyynyt,kahdet lakanat kullekin ja pyyhkeitä. Sitten me ostetaan seuraavaksi hammasharjat, shampoot, hoitoaineet, suihkusaippuat yms. päivittäisjutut jotka tarvitaan. Apteekista ostetaan paketti, joka sisältää mahdollisen äkillisen sairastumisen varalle lääkkeet (kuumemittari, särkylääke, laastaria, puhdistusainetta...). Sitten me ostetaan lapsille varaulkoiluvaatteet ja vähän sisävaatteita, mm. alusvaatteet, sukkia, sukkiksia, päivävaatteita, parit yökkärit.

Raahaat siis sen ukkosi mukaan ostoksille ja jos ei tarjoudu maksamaan EDES noita peittoja ja pyyhkeitä yms., maksat itse. Hyvätuloisena sulla on kyllä varaa ja jos ei ole, ei jatkossakaan tuolla fifty-fifty -suhteella ole mitään mahdollisuuksia. Kuulostaa uskomattomalta, että vie teitä matkoille ympäri maailmaa ja kalliisiin ravintoloihin, muttei suostu hankkimaan muutamilla kymmenillä euroilla vuodevaatteita...

Tuo itku noista tavaroiden pakkaamisista on ihan typerää, itse olet ajanut itsesi tuohon. Edes lastesi isällä ei ole heille vuodevaatteita? Mikä tähän on syy? Ymmärrän jotenkin, jos et kehtaa uuden miehen kämpään roudata kymmentä Ikean kassillista kamaa (kuitenkin olette muuttamassa suinpäin yhteen), mutta miksi lasten isän luokse ei hankita vuodevaatteita???

Seuraavaksi linjaat, että jokatoinen viikonloppu ollaan sun luona ja niinä viikonloppuina syödään sun määrittelemää ja maksamaa ruokaa. Jos mies haluaa silloinkin alkupalaksi kaviaaria, hän hankkii sen itse ja koko porukalle, ellei ole TÄYDELLINEN moukka. Ei kai kukaan normaali ihminen esim. kylään mennessään vie tuomisinaan jotain ruokatarviketta vain itselleen?

Sun on pakko testata tuota parisuhdetta hieman, tuo kuulostaa minusta aivan sairaalta pohjalta perhe-elämälle. Jos mies haluaa jakaa kaiken tasan, hän tyytyy siihen, mihin sulla on varaa. Jos se ei kelpaa, rahoittaa sen leveämmän elämän koko porukalle.

Mä en muuttaisi, ellei mies olisi valmis avioliittoon, missä tulisi elatusvelvollisuus mukana.

Ap on tainnut kadota sinne miehen luksustaloon viikonlopuksi.

Hei AP, onko tilanne selkeytynyt tänä viikonloppuna?

Ap, joko tulit järkiisi ja sanoit miehelle ehdot, joilla voitte jatkaa?

Ap?

Huhuu, kiinnostaisi tietää, miten viikonloppunne sujui, ap?

eroaisin!

Viikonloppuna saimme puhuttua asiaa eteenpäin sen verran, että mies suostui siihen, että maksaisi vähän enemmän juoksevia kuluja, jos muuttaisin yhteen hänen kanssaan haluamansalaiseen taloon. Edelleen kuitenkin mietityttää esim. se, että uuteen taloon hän haluaisi uudet kaulusteet ja kalliit sellaiset. Jolloin ollaan taas siinä, ettei minulla ole varaa niihin... Lisäksi mietityttää lasten kasvatusmeneetlmät, niistä vielä puhuttava. En pysty muuttamaan taloon, jos lapsilla ei ole yhteneväiset säännöt. Ja ylipäätään säännöt.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä asiasta puhunut miehen kanssa viimeksi eilen. Ja ei minä en tarvitse mitään luksusta (en todellakaan tarvitsisi miljoonataloa), vaan mieheni on tottunut siihen eikä tietenkään halua laskea elintasoaan. Kai suhdetta voisi näinkin jatkaa, mutta en jaksa ikuisesti tällaistakään. Asumme pääkaupunkiseudulla, mutta välimatkaa noin 35 kilometriä. Kaikki viikonloput on minulle pelkkää pakkausta ja purkamista, kun olemme aina miehen talossa (minulla ei olisi huoneita neljälle lapselle). Olen aivan poikki, kun to-pe aina pakkaan ja su-ma puran tavaroita (ja tavaraa kyllä riittää, kun lapsillekin pakkaan aina tyynyt, peitot, lakanat, kylpytakit, varaulkovaatteet jne.) ja sitten muutamassa arki-illassa töiden jälkeen ja lasten päiväkotivienti ja -hakujen, harrastuskuljetusten ja kaupassakäyntien ohessa siivoan kodin, pesen pyykit jne. En tosiaan jaksa enää pidemmän päälle, että en koskaan ole viikonloppuisin "kotona". Kolmen lapsen, töiden, harrastusten ja kodin hoitaminen yksin on kova homma ihan seitsemälle päivälle jaettunakin. Enkä sanonut olevani kovatuloinen, mutta reilusti keksimääräistä enemmän tienaava. Mutta kun mies tienaa tähtitieteellisiä summia, niin hänen elintasonsa on tosiaan hieman eri kuin meidän.

Otat nyt jo takkiisi aika reippaasti miehesi kanssa seurustellessasi. Miksei noita peruskamoja ole voinut jättää jo nyt miehen luokse, ettei niitä tarvitse joka viikonloppu pakata aina erikseen mukaan? Miksi mies ei koskaan vieraile teillä (ilman lastaankin joskus, käsitin että vain osa-aikaisä?) ja hänen lapsensahan voi nukkua jossain pedissä lattialla, miksi tarvitsisi oman huoneen teillä ollessaan? Tuo kuullostaa uuvuttavalta, joten muutoksia kehiin nyt ennen kuin olet burn out. 

Mitä muuten miehelle jää todellisuudessa käteen noista tähtitieteellisistä summista? Suomessa kun ei pysty rikastumaan ellei ole pääomatuloja, mutta just saying. 

Kyllä mies on meillä arkisin, kun lapsi ei ole hänellä. Arkisin olemme siis omassa kodissamme. Hänen lapsensa on tottunut saamaan kaiken, joten ei suostu nukkumaan ainoana lattialla. Enkä halua omaa lastani laittaa yksin pois omasta sängystään lattialle.

Ja usko pois mies kyllä tienaa ja käteenkin jää erittäin paljon. Ja tosiaan hyvissä töissä oleva kun voi olla myös osakas..

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuna saimme puhuttua asiaa eteenpäin sen verran, että mies suostui siihen, että maksaisi vähän enemmän juoksevia kuluja, jos muuttaisin yhteen hänen kanssaan haluamansalaiseen taloon. Edelleen kuitenkin mietityttää esim. se, että uuteen taloon hän haluaisi uudet kaulusteet ja kalliit sellaiset. Jolloin ollaan taas siinä, ettei minulla ole varaa niihin... Lisäksi mietityttää lasten kasvatusmeneetlmät, niistä vielä puhuttava. En pysty muuttamaan taloon, jos lapsilla ei ole yhteneväiset säännöt. Ja ylipäätään säännöt.

Suoraan sanottuna minusta sinulla ei ole oikeutta tehdä lapsillesi sitä, mitä yhteenmuuttonne väistämättä heille aiheuttaisi.

Vaikka rahaongelmat unohdettaisiin kokonaan. Tarkoitan nyt päiväkodin/koulun vaihtoa, kauas kaveripiiristä joutumista, niille ristiriidoille altistumista, joita aivan väistämättä syntyy miehen lapsen takia, ja todennäköisesti myös miehen käytöksen takia (vaikka mies lupaisi mitä, ja hänhän ei ole luvannut mitään liittyen lapsensa kasvatukseen, niin luuletko todella, että täysin hemmoteltu lapsi alkaa taianomaisesti käyttäytyä hyvin kun (jos!) sääntöjä muutetaan, ja luuletko, että mies on valmis asettamaan rajat lapselleen, kun tämä ei niihin suostu?) sekä sitä mielestäni varsin suurta riskiä, että uusperheenne hajoaa ja lapsesi joutuvat taas muuttamaan.

Toistan: mielestäni sinulla ei ole tuohon yhteenmuuttoon oikeutta. Lapsesi ovat ajattelevia ja tuntevia ihmisiä, joilla on myös oikeuksia.

Lapseni kyllä haluaisivat kovasti muuttaa yhteen miehen ja tämän lapsen kanssa. Ja lapsillani ei juurikaan ole kavereita koulussa, päinvastoin toivovat pääsevänsä toiseen kouluun. Ainoa ongelma siis on tuo olisiko lasten kohtelu tasavertaista ja saataisiinko miehen lapsi samoihin sääntöihin kuin minun lapseni.