Sain kostoni suoritettua
Nyt se on viimeistelyä vaille valmis, mietin jätänkö sen kuitenkin väliin mutta kysyn teiltä:
Peukku ylös = toteutus
Peukku alas= jätä tähän
Kaikki alkoi v 2010 kun silloinen mieheni kärähti vieraasta suhteesta, hän oli tapaillut toista naista yli vuoden ja jätti minut ja silloin 8kk lapseni siltä seisomalta ja muutti naisen luo.
Elämäni sortui ja olin todella maassa, annoin lasta heille hoitoon koska en olisi yksin jaksanut, uusi avovaimo laittoi uusperhekuvia faceen ja ylisti yhteisille ystäville että mun pitäis päästä yli tästä jne.
Meillä ei kuulemma ollut edes seksielämää ja kai mun nyt siitä olis pitänyt tajuta (oli meillä mutta harvemmin kuin ennen lasta)
Jopa ex- mieheni yritti olla ystävällinen minulle tarjoamalla apuaan mutta nainen pisti hanttiin ja faxasi minulle että mun pitää jättää mies rauhaan kun esim. Pyysin että mies veisi lasta lääkäriin kun itse olin kipeä..
Heille tuli ero vuotta myöhemmin.
Nyt kuulin että nainen on saanut lapsen ja miehensä vietti varpajaisia. Iskin miehen baarista ( tarjosin ensin paukkuja) ja päädyttiin mun asunnolle harrastaan seksiä.
Nappasin aamulla kuvan alastomasta miehestä ja lähetin kotiin.
Ajattelin että laitan kuvan naiselle ja kiitän kun aikoinaan tarjosi miehelleni seksiä kun mä olin niin väsynyt, nyt mä oon korvannut sen tekemän uhrauksen mulle. T. X
Kommentit (255)
Monikohan näistä ap'n kostosuunnitelmalla ringissä onanoivista ämmistä on valmis kantamaan yllyttämisestään vastuun, jos ap suunnitelmansa toteuttaa ja joko naisella tai miehellä napsahtaa niin että ap saa turpaansa tai pistetään kylmäksi? Näitähän nimittäin sattuu..
Usko pois, poliisi ei tee yhtään mitään asian eteen. Believe me. Ellei kyse ole miljoonista taikka raiskauksesta niin sitten ehkä... Painotan näissäkin sanaa ehkä..
Anna jo olla kostamisen, ei tuollaisesta koskaan seuraa mitään hyvää. Mene eteenpäin elämässäsi ja jätä jo sen menneen hautominen, sentään monta vuotta jo kulunut. Tai mene jonnekin juttelemaan asiasta. Ihminen joutuu elämässään välillä sietämään monenlaista, mitä siitä tulisi, jos kaikki kävisivät kostamaan kokemiaan vääryyksiä? Kasva aikuiseksi, fiksu ihminen ei tuolla lailla toimi. Miksi alennat itsesi tuolle tasolle?
Harmillisinta tässä on se, että exäsi ei tästä varmastikkaan pahoittanut mieltään millään tasolla. Mutta nainen oli ilmeisesti ollut sinua kohtaan erittäin törkeä, että se sai sinut toimimaan näin. En ole täällä siis tuomitsemassa, mutta toivottavasti nyt voit jatkaa elämääsi onnellisempana. :)
Haahaha! Paha :D ehdottomasti laitat sen kuvan
Säälittävää
Sinä olet todella lapsellinen ämmä. Tyhmä, katkera ja ruma. Mitä voitit tuolla?
Eiks tuo nyt ole vähän överiä, nainen on saanut just vauvan ja meinasit paukauttaa tollasen yllärin. Ajattele vaikka sitä vauvaa, tarvii äidin ja isän.
Vierailija kirjoitti:

Niin? Ihan niin kuin ap:n tapauksessakin
Vierailija kirjoitti:
Eiks tuo nyt ole vähän överiä, nainen on saanut just vauvan ja meinasit paukauttaa tollasen yllärin. Ajattele vaikka sitä vauvaa, tarvii äidin ja isän.
En myöskään yleensä ole koston kannalla, mutta tässä olen kyllä ap:n puolella. Paljon se nainen ajatteli ap:Ta ja ap:n vauvaa kun nussi ap:n miestä ja syytti asiasta ap:ta. Ihan oikein sille!
Mä antaisin palaa. Vaikka mies se suurin roisto oli, mutta tuo että toinen nainen edes lähtee mihinkään suhteeseen varatun miehen ja pienen lapsen isän kanssa on jo minusta niin anteeksiantamatonta, että kyllä olet kostosi ansainnut. Plus vielä se että on kehdannut jossain Facebookissa hehkuttaa jotain uusperheonnea sun ja exäsi lapsen kanssa on kyllä ihan mauttomuuden huippu.
Kärsijän osa on parempi.
Kostaa ei kannata ikinä kenellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilla ei ole tällä hetkellä aikaa ratkoa edes noita pahoinpitely- ja raiskaustapauksia, niin kuvitteleeko joku että kahden tuttavan kesken lähettetty kuva saisi aikaan jotain "isoa poliisitutkintaa, oikeudenkäyntiä ja mittavia korvauksia". Sorry vaan mammat :D Jos ap olisi ladannut kuvan faceen tai avoimelle nettisivulle, niin sitten asia saattaisi ehkä olla jonkinlainen juttu. Mutta kahden tuttavan viestittely, haloo.
Ap ei muistaakseni missään sa6nonut, että mies olisi ollut edes alasti kuvassa.
En yllättyisi, vaikka alkaisivatkin tutkia tällaista "tapausta". Tällainenhan on helppo ja turvallinen juttu, eivät joudu minkäänlaiseen vaaraan, tosin kuin jos joutuvat menemään väkivaltarikollisten joukkoon. Nykyäänhän niillä on silmätikkuina mm. hampun kotikasvattajat, jotka ovat helppoja kohteita, koska ne ovat rauhallista porukkaa eivätkä vaarallisia rikollisia. Tosin jälkeenpäin nämä mainitaan tiedotteissa "huumausainerikollisina joita epäillään..."
Niin meinaat siis tosissasi, että poliisi valikoi tutkittavia juttuja sen mukaan mikä on heille itselleen "kivonta, helpointa ja vaaratonta". :D
Ohis, mutta eräs perhetuttuni on poliisi ja ihan suoraan myöntänyt että välttelee vaikeita/vaarallisia tapauksia niin paljon kun vaan pystyy, koska palkat on niin huonot. Eli jos on kaverin kanssa liikenteessä ja samoihin aikoihin tulee soitto, nii ei sitä kohdetta aina valita ihan sen mukaan kumpi on lähempänä. Tosin tämä setä on jo sellainen vanha läskipatu, menee sieltä mistä aita on matalin.
Toisaalta, eihän ap edes teknisesti kosta, vaan osoittaa vaan huomaavaisuuttaan ja lähimmäisen rakkauttaan tälle naiselle. Raamatun kultainen käskykin sanoo että "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Tuo toinen nainenhan piti "huolta" ap:n miehestä silloin kun tämä ei kotonaan saanut niin paljon seksiä. Nyt ap teki vain vastapalveluksen tuolla naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilla ei ole tällä hetkellä aikaa ratkoa edes noita pahoinpitely- ja raiskaustapauksia, niin kuvitteleeko joku että kahden tuttavan kesken lähettetty kuva saisi aikaan jotain "isoa poliisitutkintaa, oikeudenkäyntiä ja mittavia korvauksia". Sorry vaan mammat :D Jos ap olisi ladannut kuvan faceen tai avoimelle nettisivulle, niin sitten asia saattaisi ehkä olla jonkinlainen juttu. Mutta kahden tuttavan viestittely, haloo.
Ap ei muistaakseni missään sa6nonut, että mies olisi ollut edes alasti kuvassa.
En yllättyisi, vaikka alkaisivatkin tutkia tällaista "tapausta". Tällainenhan on helppo ja turvallinen juttu, eivät joudu minkäänlaiseen vaaraan, tosin kuin jos joutuvat menemään väkivaltarikollisten joukkoon. Nykyäänhän niillä on silmätikkuina mm. hampun kotikasvattajat, jotka ovat helppoja kohteita, koska ne ovat rauhallista porukkaa eivätkä vaarallisia rikollisia. Tosin jälkeenpäin nämä mainitaan tiedotteissa "huumausainerikollisina joita epäillään..."
Niin meinaat siis tosissasi, että poliisi valikoi tutkittavia juttuja sen mukaan mikä on heille itselleen "kivonta, helpointa ja vaaratonta". :D
Ohis, mutta eräs perhetuttuni on poliisi ja ihan suoraan myöntänyt että välttelee vaikeita/vaarallisia tapauksia niin paljon kun vaan pystyy, koska palkat on niin huonot. Eli jos on kaverin kanssa liikenteessä ja samoihin aikoihin tulee soitto, nii ei sitä kohdetta aina valita ihan sen mukaan kumpi on lähempänä. Tosin tämä setä on jo sellainen vanha läskipatu, menee sieltä mistä aita on matalin.
Nämä on hälyytyksiä. Nyt puhuttiin tutkinnasta. Mutta ei tienkään etäisyys ole eikä pidäkään olla ensimmäinen peruste tehtävän valinnalle. Vakavat jutut menee aina edelle.
No koska lapsesi käy hänen luonaan ja on jopa hänen facebookissa, niin todellakin pyydät hänen numeroansa siksi, että 'hoksasit juuri, ettei sinulla ole lapsesi kanssa usein asuvan aikuisen yhteystietoja'. Tuohan pitää paikkansa, kylmä ehdottomasti haluaisin sen numeron jo tuosta syystä jos olisin sinun tilassasi.
Mutta koska teillä ei ole toistenne numeroa, niin faksi oli siis oikeasti FAKSI??? Mitä ihmettä? Vai onko se sun sylivauvasi jos pari-kolmikymppinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilla ei ole tällä hetkellä aikaa ratkoa edes noita pahoinpitely- ja raiskaustapauksia, niin kuvitteleeko joku että kahden tuttavan kesken lähettetty kuva saisi aikaan jotain "isoa poliisitutkintaa, oikeudenkäyntiä ja mittavia korvauksia". Sorry vaan mammat :D Jos ap olisi ladannut kuvan faceen tai avoimelle nettisivulle, niin sitten asia saattaisi ehkä olla jonkinlainen juttu. Mutta kahden tuttavan viestittely, haloo.
Ap ei muistaakseni missään sa6nonut, että mies olisi ollut edes alasti kuvassa.
En yllättyisi, vaikka alkaisivatkin tutkia tällaista "tapausta". Tällainenhan on helppo ja turvallinen juttu, eivät joudu minkäänlaiseen vaaraan, tosin kuin jos joutuvat menemään väkivaltarikollisten joukkoon. Nykyäänhän niillä on silmätikkuina mm. hampun kotikasvattajat, jotka ovat helppoja kohteita, koska ne ovat rauhallista porukkaa eivätkä vaarallisia rikollisia. Tosin jälkeenpäin nämä mainitaan tiedotteissa "huumausainerikollisina joita epäillään..."
Niin meinaat siis tosissasi, että poliisi valikoi tutkittavia juttuja sen mukaan mikä on heille itselleen "kivonta, helpointa ja vaaratonta". :D
Ohis, mutta eräs perhetuttuni on poliisi ja ihan suoraan myöntänyt että välttelee vaikeita/vaarallisia tapauksia niin paljon kun vaan pystyy, koska palkat on niin huonot. Eli jos on kaverin kanssa liikenteessä ja samoihin aikoihin tulee soitto, nii ei sitä kohdetta aina valita ihan sen mukaan kumpi on lähempänä. Tosin tämä setä on jo sellainen vanha läskipatu, menee sieltä mistä aita on matalin.
Nämä on hälyytyksiä. Nyt puhuttiin tutkinnasta. Mutta ei tienkään etäisyys ole eikä pidäkään olla ensimmäinen peruste tehtävän valinnalle. Vakavat jutut menee aina edelle.
Niin no, kertoi välttävänsä perheväkivalta- ja nistijuttuja viimeiseen saakka. Uskon, että tutkimisessakin on tätä samaa asennetta joillain.
Vierailija kirjoitti:
Eiks tuo nyt ole vähän överiä, nainen on saanut just vauvan ja meinasit paukauttaa tollasen yllärin. Ajattele vaikka sitä vauvaa, tarvii äidin ja isän.
Kukas ajatteli ap. kun hän oli viimeisillään tai vauvaa, vaan tuo pettäjänainen arvosteli ja panetteli yhteisille ystävilleen, kuinka ap. pitäisi ymmärtää ja erota, kun mies ei saa edes seksiä. Ja laittoi ilman lupaa vauvan kuvia seinälleen ja hehkutti onneaan, ilman ap. lupaa.
Miksi syyllistät ap. mutta tunnet myötätuntoa pettäjänaista kohtaan?
En voi käskeä sinua olemaan kostamatta.
Mutta kannattaa miettiä sen kautta, voitko elää sen tiedon kanssa, että olet kostava ihminen. Ihan oikeasti, se on aika rankkaa myöntää itselleen, että on niin negatiivisten tunteiden vietävissä. Kaikki eivät halua sitä elämäänsä.
Toinen vaihtoehtohan on, että pidät kuvan itselläsi vaan ja ajattelet sen riittävän, että olisit voinut kostaa mutta etpä sitten tehnytkään niin. Sait tavallaan kostettua, mutta jätit tuhoamatta tuon yhden parisuhteen ja perheen.
En kiellä, etteikö sinua kohtaan oltaisi aikanaan tehty todella väärin. Mutta negatiivisten tunteiden kanssa eläminen johtaa lopulta onnettomaan elämään, tämän olen oikeasti nähnyt lähipiirissänikin muutamat kerrat.
On vaikeaa antaa menneiden olla menneitä ja elää elämäänsä eteenpäin. Mutta kun siinä onnistuu, on se myöskin sen vaivan arvoista.
T. Mieshenkilö, 31v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisilla ei ole tällä hetkellä aikaa ratkoa edes noita pahoinpitely- ja raiskaustapauksia, niin kuvitteleeko joku että kahden tuttavan kesken lähettetty kuva saisi aikaan jotain "isoa poliisitutkintaa, oikeudenkäyntiä ja mittavia korvauksia". Sorry vaan mammat :D Jos ap olisi ladannut kuvan faceen tai avoimelle nettisivulle, niin sitten asia saattaisi ehkä olla jonkinlainen juttu. Mutta kahden tuttavan viestittely, haloo.
Ap ei muistaakseni missään sa6nonut, että mies olisi ollut edes alasti kuvassa.
En yllättyisi, vaikka alkaisivatkin tutkia tällaista "tapausta". Tällainenhan on helppo ja turvallinen juttu, eivät joudu minkäänlaiseen vaaraan, tosin kuin jos joutuvat menemään väkivaltarikollisten joukkoon. Nykyäänhän niillä on silmätikkuina mm. hampun kotikasvattajat, jotka ovat helppoja kohteita, koska ne ovat rauhallista porukkaa eivätkä vaarallisia rikollisia. Tosin jälkeenpäin nämä mainitaan tiedotteissa "huumausainerikollisina joita epäillään..."
Niin meinaat siis tosissasi, että poliisi valikoi tutkittavia juttuja sen mukaan mikä on heille itselleen "kivonta, helpointa ja vaaratonta". :D
Ohis, mutta eräs perhetuttuni on poliisi ja ihan suoraan myöntänyt että välttelee vaikeita/vaarallisia tapauksia niin paljon kun vaan pystyy, koska palkat on niin huonot. Eli jos on kaverin kanssa liikenteessä ja samoihin aikoihin tulee soitto, nii ei sitä kohdetta aina valita ihan sen mukaan kumpi on lähempänä. Tosin tämä setä on jo sellainen vanha läskipatu, menee sieltä mistä aita on matalin.
Nämä on hälyytyksiä. Nyt puhuttiin tutkinnasta. Mutta ei tienkään etäisyys ole eikä pidäkään olla ensimmäinen peruste tehtävän valinnalle. Vakavat jutut menee aina edelle.
Niin no, kertoi välttävänsä perheväkivalta- ja nistijuttuja viimeiseen saakka. Uskon, että tutkimisessakin on tätä samaa asennetta joillain.
Jos tutkinnassa halutaan päästä "helpolla" niin silloin nimenomaan jätetään nämä tällaiset turhanpäiväisyydet tutkimatta.