Jos saisit yhden päivän, mitä tekisit ihastuksesi kanssa?
Siinä. Eli riippumatta sinun / hänen elämäntilanteista tai muista ns. rajoittavista tekijöistä, jos saisit tehdä hänen kanssaan yhden päivän ajan ihan mitä haluaisit, niin mitä tekisit?
Voit halutessasi laittaa tähän tuntomerkkejä, joko sinun tai hänen tai teidän molempien.
Kommentit (134)
Aamusta alkaen kauniina kesäpäivänä kiertäisin hänen kanssaan Kallion baareissa. Lopulta vain kävelisimme, kävelisimme ja lähtisimme eri suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Aamusta alkaen kauniina kesäpäivänä kiertäisin hänen kanssaan Kallion baareissa. Lopulta vain kävelisimme, kävelisimme ja lähtisimme eri suuntiin.
Tämä onkin hyvä. Voisin miettiä samansuuntaista oman ihastukseni kanssa. Tai ottaa viltin ja viiipullon ja mennä istumaan Karhupuistoon / Torkkelinmäelle. Ja jutella vaan vaikka läpi koko yön.
Lähtisimme purjehtimaan vanhalla puuveneellä aurinkoisena elokuun päivänä. Siitä on jo 13 vuotta, kun hän minua sinne mukaansa mukaansa pyysi, mutta olosuhteista johtuen en silloin pystynyt lähtemään. Olemme nykyisin molemmat tahoillamme onnellisesti naimisissa ja perheellisiä ihmisiä, eikä mitään yhteyttä ole vuosikymmeneen pidetty. Mutta silti vielä toisinaan mietin haikeudella, että mitä jos olisin päässyt lähtemään...
Ihana kyllä tämä ketju, kerrankin täällä jotain tällaista. Oman tekstini kirjoitinkin jo eilen, mutta erona suurinpaan osaan, oma juttuni on ihan tuore, joten mahdollisuudet olisivat oikeasti vaikka mihin jos vaan ne kuuluisat olosuhteet olisivat toisenlaiset. Täällä siis tyydytään kuvitelmiin mitä jos, ja toivotaan että tämä menee pian ohi :). Toisaalta mukavaa piristystä tähän harmaaseen arkeenhan tämä tuo!
Nostellaas, ihana lukea näitä! <3
No Kai sitä menis lähimpään vessaan pikaselle...
Hm, mä haaveilen, että törmättäis jossain sattumalta, ja hän 1. ilahtuisi mun näkemisestäni, 2. suutelisi mua samantien tulisesti ja 3. kertoisi mulle ikävöineensä mua älyttömästi:). Sen jälkeen voitaisiin keksiä mitä vain ohjelmaa, kunhan oltais ihan kahdestaan..
Tuskin mitään, kun eihän hän enää kärsi edes katsoa silmiin, eikä varsin edes ilahdu nähdessään. Nauttisin varmaan yksin olemisesta.
Voi, on niin paljon asioita mitä haluaisin mahduttaa yhteenä päivään!
Haluaisin viedä ihatukseni metsäretkelle lintutornille, paistaa siellä makkarat ja juoda nokipannukahvit.
Varaisin meille myös yksityisen tanssitunnin ammattiopettajan kanssa, esim. tangon opettelun merkeissä.
Keskustelisimme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, täysin avoimesti. Ruokkisimme välillämme selvästi vallitsevaa seksuaalista kemiaa häpeilemättömästi koko päivän, iltaa odottaen.
Erinomainen ateria hyvässä ravintolassa ja vähän hyvää viiniä kuuluisi myös päiväämme.
Päivä päättyisi hotellin isoon sänkyyn, valkoisten lakanoiden väliin ja upeaan rakasteluun. Nauttisimme toisistamme ihan koko yön. Tekisimme kaiken (ja enemmänkin) mistä olemme toisillemme jo kertoneet. Nuuhkisin hänen ihoaan ja painaisin tuoksun muistiini ikuisiksi ajoiksi.
Oi, kunpa saisinkin hänet omakseni, edes yhdeksi päiväksi!!
Vierailija kirjoitti:
Hm, mä haaveilen, että törmättäis jossain sattumalta, ja hän 1. ilahtuisi mun näkemisestäni, 2. suutelisi mua samantien tulisesti ja 3. kertoisi mulle ikävöineensä mua älyttömästi:). Sen jälkeen voitaisiin keksiä mitä vain ohjelmaa, kunhan oltais ihan kahdestaan..
Tää kolahti omaan tilanteeseen sopivasti, mutta eipä taida ikinä tapahtua. Haaveilukin voisi jo päättyä...

Hah, mä taas ajattelen, että pakkohan mun on tähän heppuun jossain vaiheessa törmätä, ei Helsinki NIIN suuri kaupunki ole, ja jossain täällä tietääkseni edelleen asuu (tai käy ainakin duunissa). Positiivisen ajattelun voima:)
Ois ihana kesäpäivä. Grillattas hyvää ruokaa, saunottas ja uitais kaikessa rauhassa. Rakasteltaisiin. Illalla auringon laskiessa mentäs ongelle veneellä. Ois ihan tyyntä (eikä sääskiä) mahtava maisema, linnut pitäis pientä ääntä. Oltas vaan ja nautittas kesästä, yhdessä.
Me vietettäisiin koko sadepäivä sängyssä, juteltaisiin sylikkäin, siliteltäisiin toisiamme ja välillä sektailtaisiin. SItten tilattais pitsaa kotiin kuljetettuna, että jaksettais touhuta lisää. Kuunneltaisiin sateen ropinaa.
Tulipas surullinen fiilis. Mä olen jo unohtanut miltä sun äänesi kuulostaa. Silti olet mielessä koko ajan. Senkin ihana mies.
Kävelisin puutarhassa. Harmi että on kuollut.
Katselisin silmiin ja hymyilisin.
Toivoisin ettei olisi kiire mihinkään.
En toivo tämän enempää.
Kynnys on vähän turhan korkea lähteä mitään ehdottelemaan.. Mahdollisuus että sitä yhtä ei vois vähempää kiinnostaa on liian tuskallinen ajatus.