Isäpuoleni ei suostu muuttamaan pois - äiti ei tee elettäkään poishäätämiseen
Olen kohta 17 vuotias jos kiinnostaa.
Isäpuoleni on asunut meillä kuusi vuotta ja äitini ilmoitti jo pari vuotta sitten, että isäpuoleni pitää koota kamansa ja painua mihin tykkää. Jostain syystä joka iltainen riita on nyt kotona siitä, että isäpuoli vetöö hirvittävät kännit ja tappelee pikkusisaruksieni kanssa niin etten jaksa kuunnella. En kehtaa tulla enää kavereitteni kanssa kotiin, koska se jätkä on niin naamat että makaa lattialla rukousasennossa. Potkaisin sitä kerran inhoten naamaan kun löysin sen noin humalaisena meiltä ja kun se kähmi jalkojani keittiön pöydän alta.
Äiti puolustelee isäpuolta ja ihmettelee negatiivisuuttani, mutta en voi sille mitään että vihaan sitä äijää niin paljon. Olen joskus lyönyt sitä kun se on niin ärsyttävä eikä jätä mua toistuvista pyynnöistä rauhaan. Jos kuuntelen musiikkia huoneessani niin se tulee näppäilemään laitteita koska hän haluaa laittaa balanssit paremmin. Ei lhtenyt vaikka sanoin että painuisi v***n pätemästä. Joskus olen ollut huoneessani alasti kun tyyppi on vain tullut huoneeseeni tarkistamaan mitä teen, koska huoneen ovi oli kiinni ja sehän on aivan kamalaa eikä se toistuvista pyynnöistä huolimatta lähde kulumallakaan. Jos teen jotain kuten vaikka meikkaan niin tyyppi jää tenttamaan ovensuuhun mitä teen ja miksi aivan kuin olisin tilivelvollinen. Pyysin äidiltä huoneen oveen lukkoa, mut lupaa ei heltynyt sen hankkimiseen koska muuten innottautuisin vain huoneeseeni talon ainoan puhelimen kanssa..
Joskus kun tulen koulusta, tyyppi kävelee perässäni siitä asti kun riisun takin, kengät ja laitan repun korkealle ettei sen kissa kuse siihen, ja menen keittiöön tekemään välipalaa, niin kaiken aikaa se nalkuttaa jonninjoutavista miten ei oo siivottu ja siivoukseen pitäisi panostaa. Kun kysyin miksi se valittaa mulle mun pikkusiskojen aiheuttamista tuhoista niin kuulemma siksi että olen vanhin lapsista. Mikään toistuva pyyntö lopettaa valittaminen tai se perässä vessaan tuleminenkaan ei auta, se menee lopulta siihen että lyön tyyppiä avarilla josta se saa vain lisää vettä myllyynsä. Joskus se on heittänyt mut nostamalla jaloista ilmaan ja siitä takaraivo edellä maahan, ja meidän mutsi kysyi että oliko toi pakko tehdä kavereiden nähden. Sitä ei huolettanut se, että mulla särki pää ton jälkeen aika kovasti. Tossa tilanteessa mä en kuitenkaan ollut se joka kävi ensiksi kiinni. Tossa siivouksessa pitää huomioida, että se on meistä se joka jää himaan makaamaan kun me kaikki muut lähdetään aamulla. Tosi kivoja noikin aamut kun saisi hengailla vapaasti kotona, niin tyyppi pilaa senkin riemun tulemalla selittämään kaikkea paskaa tai vainoamalla jostain.
Lopulta kun olen niputtanut tota tyyppi aikani, niin se menee raportoimaan mutsille miten se on taas pahoinpidelty sen poissaollessa täysin ilman syytä. Monesti tyyppi sekaantuu kans joka asiaan mikä ei sille kuulu yhtään. Joskus jotkut kaverit soitteli meidän yhteiseen puhelimeen. Ikinä se ei voi sanoa suoraan kuka siellä on vaan selittää "Siellä on kimmo/petteri/jarkko" vaikka siellä olisi just vaan kaveri joka soittaa. Vituttaa joka kerta hakea luuri siltä ja katsoa sitä omahyväistä "heitinpäs hyvän vitsin"- ilmettä.
Ikinä me ei saada puhua meidän mutsin kanssa rauhassa, vaan se on jatkuvasti nokkineen paikalla kommentoimassa vaikka ei olisi hajuakaan mistä on kyse. Jos kuiskimme niin tyyppi on heti kuikuilemassa ettei saa olla salaisuuksia.
Se on aina kotona, tekee hirvittävät puhelinlaskut soittelemalla ympäriinsä aivan jonninjoutavia ja nyt sillä on vissiin joku työkkärin karenssi menossa koska se ei huolinut jotain työpaikkaa. Haluaisin muuttaa omilleni, mut mutsi kielsi tai sanoi ettei se ole mahdollista. Olin jo 12 kun ilmoitin että jompi kumpi meistä lähtee, joko isäpuoli tai minä, mut molemmat ei mahduta samaan taloon eikä mahduta edelleenkään.
Sit sen jätkän unirytmi on ihan omituinen. Joka ilta kun me mennään nukkumaan ajoissa, niin se jää katsomaan tv:tä eikä meistä kenellekään jää epäselväksi mikä ohjelma kulloinkin pyörii. Sit se pudottelee kaukosäätimiä ja kolistelee ihan sairaasti et varmasti herätään siihen meteliin.
Nyt viime kuussa tyyppi kailotti miten sen ei tarvi muuttaa pois, koska avioeroa ei ole olemassakaan ja se vetosi raamatun jakeisiin. Muuten hyvä, mut meidän mutsi ei ole sen kaa naimisissa.
Pitääkö mun mennä tekemään joku perätön pedofiliailmoitus tosta tyypistä vai voinko muuttaa lastikseen? Mulla ei kestä enää pää himassa.
Kommentit (70)
Koska täytät 18? Mitä opiskelet? Kysyin näitä nyt ensin, niin voin sitten neuvoa paremmin.
Sit pitää jatkaa sen verran, että mua hävettää mun perhe ihan älyttömästi ja mua kiusataan koulussa just ton tossun isäpuolen takia sekä sen takia et meillä on kauhea hävitys ja kissankusenkatku. En voi tuoda meille ketään, koska ton tyypin kissa kusee kaiken nurin eikä sitä saa lopettaa tai sille ei saa tehdä mitään. Mä olen yrittänyt pitää huushollista huolta, mt kun ihmiset huomasivat että tiskaan kolmesti päivässä ja imuroinja pesen lattiat, niin ne lakkas huolehtimasta yhtään sen enempää. Mun nuorinta siskoa ei ole koulittu yhtään, se jättää kaiken levälleen ja heittelee akuankat ja muut lehdet käsistään pitkin lattioita ja huutaa kun tukasta kiinni pitäen pistän sen korjaamaan jälkensä ja sit aikuiset huutaa mulle.
Hirveän kivaa koska en oo yhtään samanlainen kuin meidän muu perhe. Mä en ees asuis tässä kämpässä, mikä on aivan homeessa vessasta ja missä ei mikään toimi, mut meidän mutsilla on joku ihme asenne että muuttaminen ei kannata koska se ei rivariin lähde ja toiseen kerrostaloon se ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Muuta sinä pois sieltä. Ei sun tarvii tuommosta sietää ja joka tapauksessa olet kohta 18'ja voit tehdä niin kuin haluat.
Mä täytän vasta 17, joten 1,5 vuotta tota paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska täytät 18? Mitä opiskelet? Kysyin näitä nyt ensin, niin voin sitten neuvoa paremmin.
Vuoden ja muutaman kk päästä. Oon lukion ekalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska täytät 18? Mitä opiskelet? Kysyin näitä nyt ensin, niin voin sitten neuvoa paremmin.
Vuoden ja muutaman kk päästä. Oon lukion ekalla.
OK. Olisitko valmis muuttamaan pois omalta paikkakunnaltasi? On nimittäin olemassa muutamia kansanopistoja, joissa voi suorittaa lukion ja joissa on asuntola. Olisiko isästäsi tai muista sukulaisistasi apua?
Ok, olet siis inhonnut aina isäpuoltasi, ja antanut sen näkyä. Äitisi ei ole asettanut sinulle rajoja, ja osoittanut paikkaasi. Sinä lapsena et voi asettaa ehtoja kotona asumiselle, vaan vanhemmat tekevät säännöt. Äidilläsi ei selvästi ole halua laittaa isäpuolta pihalle, joten sinä joko tyydyt. Isäpuolesi on selvästi yrittänyt kanssasi, vitsailee mutta sinulle ei vaan kelpaa mikään. Se ei ole isäpuolesi ongelma, se on sinun ongelmasi.
Eikö sinusta ole kiva että isäpuolesi haluaa tietää elämästäsi, ottaa siihen osaa? Olla läsnä?
Näkisin, että suurin epäonnistuja tuossa kuviossa on äitisi.
Vikahan ei ole isäpuolessasi, vaan äidissäsi. Hän tahtoo jakaa elämänsä tämän miehen kanssa, ja sinun pitää se hyväksyä.
Omassa pikkusieluisessa asenteessa on ainakin toivomisen varaa. Isäpuolesi ei ole ollut raapustamassa omaa vuodatustaan täällä aiheista joista "valittaa" joten... Olet aika tavis ja kaverisi eivät näe tuota samalla tavalla, kun eivät koekaan sitä samalla tavalla. Älä tee mitään mistä kaverisi naljailisivat kun olette 30 ja muistelette tätä sinun ja pikkususkosi ja isäpuolen fragista. Voin kertoa että muutkin muistavat nuo lapsuuden ajat ja niitä sitten muistellaan vanhempana. Yritä saada pikkusiskosikin ymmärtämään.
Ai että isäpuolen pitäisi elää elämäänsä miten perheen teini sanoo? Ihanko tosi?
Sano sun mutsille, että jos se äijä ei häivy huomiseen mennessä, niin teet teistä lapsista lastensuojeluilmoituksen. Ja sitten teet kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vikahan ei ole isäpuolessasi, vaan äidissäsi. Hän tahtoo jakaa elämänsä tämän miehen kanssa, ja sinun pitää se hyväksyä.
Itse asiassa nuoren ei pidä hyväksyä kotiinsa alkoholiongelmaista ja työtönyä, varsinkaan silloin jos ongelmat kasaantuvat nuoren niskaan ja nuori tiedostaa ongelmien alkulähteen. Olkoonkin, että aikuiset päättävät elämästään, niin pitää myös muistaa lasten oikeudet hyvään kotiin. Tätä eivät valtaansa käyttävät aikuiset muista tai pysty aina reilusti tunnustamaan. -ohis
Siis mitä helvettiä ap? Sekö on isäpuolen vika että äiti ei halua muuttaa tai käske lapsiaan? Tietysti vanhemmat saa tulla sinun huoneeseen ja kysellä tekemisistäsi, se on vanhemman VELVOLLISUUS. Jokaisella on myös oma huumorintajunsa, ja jos se ei teillä natsaa se ei tee isäpuolestasi huonoa ihmistä.
Toki omat jäljet piätisi siivota, eihän se kiva ole kun kusi haisee. On myös ihan kohteliasta katsoa hiljaa sitä telkkua kun muut nukkuu. Mutta varmasti sinullakin on tapoja jotka ärsyttävät muita. Kannattaa miettiä MISTÄ se viha isäpuolta kohtaan oikeasti kumpuaa. Alat kuitenkin lähestyä aikuisikää, jolloin pitää ottaa vastuu myös omista tekemisistä.
Vierailija kirjoitti:
Ok, olet siis inhonnut aina isäpuoltasi, ja antanut sen näkyä. Äitisi ei ole asettanut sinulle rajoja, ja osoittanut paikkaasi. Sinä lapsena et voi asettaa ehtoja kotona asumiselle, vaan vanhemmat tekevät säännöt. Äidilläsi ei selvästi ole halua laittaa isäpuolta pihalle, joten sinä joko tyydyt. Isäpuolesi on selvästi yrittänyt kanssasi, vitsailee mutta sinulle ei vaan kelpaa mikään. Se ei ole isäpuolesi ongelma, se on sinun ongelmasi.
Eikö sinusta ole kiva että isäpuolesi haluaa tietää elämästäsi, ottaa siihen osaa? Olla läsnä?
Näkisin, että suurin epäonnistuja tuossa kuviossa on äitisi.
Luitko sä koko aloitusta? Jos mun isäpuolen halu olla läsnä on tota että se kävelee mun perässä ja kyttää mitä mä teen ja muun aikaa on aivan tolkuttomassa kännissä, niin eiköhän mulla oo syytäkin vihata sitä. Se ei ikinä kysy mitä mulle kuuluu vaan valittaa jostain mikä ei kuuli sille vähääkään. Se solvaa mua julkisest ja kuulutti kerran sen kavereille et tässä on kakara josta se ei tykkää, joten mitä luulet että mä suhtaudun? Pidin tyypistä aluksi mutta sen jälkeen kun se on haistatellut meille ja alkanut ärsyttäväksi niin mä olen pistänyt sille kampoihin.
Muistan kerran ala-asteella kun se selitti mulle ihan ihme juttuja. "Sun pilluun pitä laittaa tulppa ja se otetaan pois sit ku täytät 18" Tää on sitä läsnäoloa?

Ei tarvitse hyväksyä työtöntä elämäänsä? Lapsen on hyväksyttävä juuri se henkilö elämäänsä kenet äiti ottaa. Jos henkilö on oikeasti vaarallinen tai haitallinen, lapsi voi tehdä itse lasun - tai joku ulkopuolinen todennäköisesti siihen puuttuu.
Apn koti kuulostaa ihan hyvältä paikalta, ei ole väkivaltaa ja ainoa joka tuntuu aiheuttavan riitaa on ap itse.
Olet alaikäinen. Jos olisuhteet kotona ovat sietämättömät eikä äitikään puutu mihinkään, voit tehdä itse itsestäsi lastensuojeluilmoituksen kotikuntasi sosiaalitoimeen. Kerrot sinne kaikki kännäilyt ja kähminnät.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä helvettiä ap? Sekö on isäpuolen vika että äiti ei halua muuttaa tai käske lapsiaan? Tietysti vanhemmat saa tulla sinun huoneeseen ja kysellä tekemisistäsi, se on vanhemman VELVOLLISUUS. Jokaisella on myös oma huumorintajunsa, ja jos se ei teillä natsaa se ei tee isäpuolestasi huonoa ihmistä.
Toki omat jäljet piätisi siivota, eihän se kiva ole kun kusi haisee. On myös ihan kohteliasta katsoa hiljaa sitä telkkua kun muut nukkuu. Mutta varmasti sinullakin on tapoja jotka ärsyttävät muita. Kannattaa miettiä MISTÄ se viha isäpuolta kohtaan oikeasti kumpuaa. Alat kuitenkin lähestyä aikuisikää, jolloin pitää ottaa vastuu myös omista tekemisistä.
Hienosti käännetty mua vastaan tää homma. Luitko säkään koko aloitusta kunnolla ennen kuin tulit länkyttämään viisauksiasi? Totta kai mullakin on ongelmani ja teinin meingit, mutta ainoa joka mun huoneessa ei ole koskaan tarvinnut tehdä tollasia mielivaltaisia ratsioita ikinä on ollut meidän mutsi. Mä en pidä kauhean sopivana että äijä tulee kyttäämään kun mä olen suihkun jälkeen ilman vaatteita. En käytä akoholia tai huumeita tai harrasta irtoseksiä, joten mitä syytä sillä on tohon muu ku puhdas kiusanteko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, olet siis inhonnut aina isäpuoltasi, ja antanut sen näkyä. Äitisi ei ole asettanut sinulle rajoja, ja osoittanut paikkaasi. Sinä lapsena et voi asettaa ehtoja kotona asumiselle, vaan vanhemmat tekevät säännöt. Äidilläsi ei selvästi ole halua laittaa isäpuolta pihalle, joten sinä joko tyydyt. Isäpuolesi on selvästi yrittänyt kanssasi, vitsailee mutta sinulle ei vaan kelpaa mikään. Se ei ole isäpuolesi ongelma, se on sinun ongelmasi.
Eikö sinusta ole kiva että isäpuolesi haluaa tietää elämästäsi, ottaa siihen osaa? Olla läsnä?
Näkisin, että suurin epäonnistuja tuossa kuviossa on äitisi.
Luitko sä koko aloitusta? Jos mun isäpuolen halu olla läsnä on tota että se kävelee mun perässä ja kyttää mitä mä teen ja muun aikaa on aivan tolkuttomassa kännissä, niin eiköhän mulla oo syytäkin vihata sitä. Se ei ikinä kysy mitä mulle kuuluu vaan valittaa jostain mikä ei kuuli sille vähääkään. Se solvaa mua julkisest ja kuulutti kerran sen kavereille et tässä on kakara josta se ei tykkää, joten mitä luulet että mä suhtaudun? Pidin tyypistä aluksi mutta sen jälkeen kun se on haistatellut meille ja alkanut ärsyttäväksi niin mä olen pistänyt sille kampoihin.
Muistan kerran ala-asteella kun se selitti mulle ihan ihme juttuja. "Sun pilluun pitä laittaa tulppa ja se otetaan pois sit ku täytät 18" Tää on sitä läsnäoloa?
Niin justiin. No katsoppa sulla jäi nuo oleelliset tiedot aloituksessa kertomatta.
Varmasti on isäpuolikin tehnyt virheitä, niin kuin kaikki meistä. Sinäkin, ap. Miten tilanne on päässyt kärjistymään? Minusta äitisi on tässä vastuussa: kun tilanne alkoi kärjistyä, olisi pitänyt puuttua. Keskustella niin sinun kuin isäpuolen kanssa. Mutta, hän on työntänyt päänsä hiekkaan. Teillä on ikävä kierre, ja se olisi pitänyt katkaista jo aikaa sitten. Miksi sitä ei ole katkaistu? Olisitko siihen suostunut?
Tee teistä nyt heti lastensuojeluilmoitus, ihan heti. Sieltä kautta saatte ihan ekana avun, selvityksen myös miksi äitisi sallii tuon.
Saatko kaverisi todistamaan tuon kun isäpuolesi veti sinua jaloista niin että löit pääsi? Kaikelle tällaiselle olisi hyvä olla se todistajan kertomus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä helvettiä ap? Sekö on isäpuolen vika että äiti ei halua muuttaa tai käske lapsiaan? Tietysti vanhemmat saa tulla sinun huoneeseen ja kysellä tekemisistäsi, se on vanhemman VELVOLLISUUS. Jokaisella on myös oma huumorintajunsa, ja jos se ei teillä natsaa se ei tee isäpuolestasi huonoa ihmistä.
Toki omat jäljet piätisi siivota, eihän se kiva ole kun kusi haisee. On myös ihan kohteliasta katsoa hiljaa sitä telkkua kun muut nukkuu. Mutta varmasti sinullakin on tapoja jotka ärsyttävät muita. Kannattaa miettiä MISTÄ se viha isäpuolta kohtaan oikeasti kumpuaa. Alat kuitenkin lähestyä aikuisikää, jolloin pitää ottaa vastuu myös omista tekemisistä.
Hienosti käännetty mua vastaan tää homma. Luitko säkään koko aloitusta kunnolla ennen kuin tulit länkyttämään viisauksiasi? Totta kai mullakin on ongelmani ja teinin meingit, mutta ainoa joka mun huoneessa ei ole koskaan tarvinnut tehdä tollasia mielivaltaisia ratsioita ikinä on ollut meidän mutsi. Mä en pidä kauhean sopivana että äijä tulee kyttäämään kun mä olen suihkun jälkeen ilman vaatteita. En käytä akoholia tai huumeita tai harrasta irtoseksiä, joten mitä syytä sillä on tohon muu ku puhdas kiusanteko?
Epäluottamus sua kohtaan. Et vaikuta kauhean tasapainoiselta nuorelta, oli syy sitten isäpuoli tai jokin muu. Ehkä sun äitisi ei ole pitänyt tehdä niitä tarkastuksia, kun homma on delegoitu isäpuolellesi? Ehkä teillä on koko perheessä kaaos kun yhteisistä säännöistä ei ole sovittu?
Jos ehdotat koko perheelle yhteisiä sääntöjä, luuletko että se äitimuorisi on niiden puolesta vai niitä vastaan? Sun äitilläsi on ehkä visio sun kasvattamisesta, jota hän ei jaa isäpuolellesi : isäpuolesi siis tekee niin kuin hän parhaaksi näkee. Tuskin siis kiusallaan tarkastelee. Jos nuo tarkastukset haittaisi äitiäsi, hän sanoisi niistä isäpuolelle. Hän voi todellisuudessa jopa olla sitä mieltä että niitä tarvitaan, mutta hänestä ei niitä ole tekemään.
En sinua vastaan käännä tätä asiaa. Mutta en myöskään silittele päätäsi. Äidilläsi on sinusta ja sinun kasvatuksesta vastuu, jossa hän selvästi on epäonnistunut.
Muuta sinä pois sieltä. Ei sun tarvii tuommosta sietää ja joka tapauksessa olet kohta 18'ja voit tehdä niin kuin haluat.