Lue keskustelun säännöt.
Lapset ovat jo isoja ja oma elämä tuntuu tyhjältä.
24.01.2016 |
Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia vai nautitteko täysillä omasta ajasta?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Vammaiset lapset ja leskeksi jäämiset ovat toki oma lukunsa, mutta tokihan tavallinen hyväällä ihmistuntemuksella varustettu ihminen pystyy ennakoimaan, olisiko tyytyväinen lapsiperheen elämäntapaan vai ei. On kuitenkin hyvin tiedossa, minkälaista se on. Ja normaalilla harkintakyvyllä varustettu ihminen ei varmastikaan mullista elämäänsä tuolla tavalla, ellei ole kohtalaisen varma mullistuksen muuttavan elämää parempaa suuntaan.
Itselleni on ainakin täysin itsestäänselää, että kotityöt, kinastelut ja kuskaamiset ovat vain jäävuoren huippu niistä asioista, jotka minua lapsiperhe-elämässä risoisivat. Vaikka pidänkin lapsista, en nauttisi lapsiperhe-elämästä, ja siksi en ole lapsiperhe-elämää itselleni valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuskaaminen on kovasti tapetilla.
Meillä kyllä lapset ihan itse kulkevat harrastuksiin täällä Helsingissä. Ymmärrän toki, ettei kaikkialla ole toimivaa joukkoliikennettä. Toki joskus on tilanteita, turnauksia ym., että auto on käytössä, mutta ei totisesti mitään jokapäiväistä kuskaamista harrasteta.
Johan siinä hermot menisivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Sen ainakin tietää, mitä lapsiperhe-elämä tuo tullessaan. Vai tuliko esimerkiksi kinastelu pyytämättä ja yllätyksenä kuin faksi pääministerille? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Sen ainakin tietää, mitä lapsiperhe-elämä tuo tullessaan. Vai tuliko esimerkiksi kinastelu pyytämättä ja yllätyksenä kuin faksi pääministerille? :D
No ei ehkä kinastelu, mutta sen aiheet... Todellakin voisi kuvitella, että peruskoulun loppusuoralla ja jo sen käyneet lapset jollain tavalla osallistuisivat kodin töihin ihan oma aloitteisesti tai edes pyydettäessä. Ja myöskin tajuaisivat sen, että kaikkea ei saa sormia napsauttamalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuskaaminen on kovasti tapetilla.
Meillä kyllä lapset ihan itse kulkevat harrastuksiin täällä Helsingissä. Ymmärrän toki, ettei kaikkialla ole toimivaa joukkoliikennettä. Toki joskus on tilanteita, turnauksia ym., että auto on käytössä, mutta ei totisesti mitään jokapäiväistä kuskaamista harrasteta.
Johan siinä hermot menisivät.
Täällä periferiassa ollaan niin kateellisia teidän toimivista joukkoliikenteistä. Täällä ei edes kulkenut linja-autoja siihen aikaan, pojan harjoitukset loppuivat ja matkohin olisi kuluntu 18 euroa /kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Vammaiset lapset ja leskeksi jäämiset ovat toki oma lukunsa, mutta tokihan tavallinen hyväällä ihmistuntemuksella varustettu ihminen pystyy ennakoimaan, olisiko tyytyväinen lapsiperheen elämäntapaan vai ei. On kuitenkin hyvin tiedossa, minkälaista se on. Ja normaalilla harkintakyvyllä varustettu ihminen ei varmastikaan mullista elämäänsä tuolla tavalla, ellei ole kohtalaisen varma mullistuksen muuttavan elämää parempaa suuntaan.
Itselleni on ainakin täysin itsestäänselää, että kotityöt, kinastelut ja kuskaamiset ovat vain jäävuoren huippu niistä asioista, jotka minua lapsiperhe-elämässä risoisivat. Vaikka pidänkin lapsista, en nauttisi lapsiperhe-elämästä, ja siksi en ole lapsiperhe-elämää itselleni valinnut.
Niitä lapsiakin, kuin on niin paljon erilaisia. Yksi ongelmatapaus on koko perheen kriisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Vammaiset lapset ja leskeksi jäämiset ovat toki oma lukunsa, mutta tokihan tavallinen hyväällä ihmistuntemuksella varustettu ihminen pystyy ennakoimaan, olisiko tyytyväinen lapsiperheen elämäntapaan vai ei. On kuitenkin hyvin tiedossa, minkälaista se on. Ja normaalilla harkintakyvyllä varustettu ihminen ei varmastikaan mullista elämäänsä tuolla tavalla, ellei ole kohtalaisen varma mullistuksen muuttavan elämää parempaa suuntaan.
Itselleni on ainakin täysin itsestäänselää, että kotityöt, kinastelut ja kuskaamiset ovat vain jäävuoren huippu niistä asioista, jotka minua lapsiperhe-elämässä risoisivat. Vaikka pidänkin lapsista, en nauttisi lapsiperhe-elämästä, ja siksi en ole lapsiperhe-elämää itselleni valinnut.
Niitä lapsiakin, kuin on niin paljon erilaisia. Yksi ongelmatapaus on koko perheen kriisi.
Tämäkin kuuluu lapsiperhe-elämään, se on totta. Jos ei halua kokea sitä, miten "sydänon kehon ulkopuolella", ei lasten hankinta kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keski-ikäinen ja minusta on ihanaa kun lapset ovat jo nuoria aikuisia. Saa tehdä mitä lystää ja voi mennä silloin kun huvittaa. En ikinä haluaisi palata pikkulapsi aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Sen ainakin tietää, mitä lapsiperhe-elämä tuo tullessaan. Vai tuliko esimerkiksi kinastelu pyytämättä ja yllätyksenä kuin faksi pääministerille? :D
No ei ehkä kinastelu, mutta sen aiheet... Todellakin voisi kuvitella, että peruskoulun loppusuoralla ja jo sen käyneet lapset jollain tavalla osallistuisivat kodin töihin ihan oma aloitteisesti tai edes pyydettäessä. Ja myöskin tajuaisivat sen, että kaikkea ei saa sormia napsauttamalla.
Oletko tosissasi? Luulit, että teini-ikäiset osallistuvat mielellään kotitöihin, haluavat miellyttää vanhempiaan ja osoittavat oma-aloitteisuutta kodin askareissa? Tuntuu uskomattomalta, että joku todella olettaa näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa aikaa! Kun tulen töistä on ihanan hiljaista, ei tarvitse ryhtyä ruanlaittoon kun pärjäämme kaksi aikuista ilmankin toista lämmintä ruokaa. Saa palautua työpäivästä niin kauan kun tarve vaatii. Onneksi tuo mieskin on sopivan hiljaista sorttia :).
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen ja minusta on ihanaa kun lapset ovat jo nuoria aikuisia. Saa tehdä mitä lystää ja voi mennä silloin kun huvittaa. En ikinä haluaisi palata pikkulapsi aikaan.
En ymmärrä naisia jotka pykäävät iltatähden nelikymppisinä kun ovat juuri saaneet katraan teini-ikään. Eivätkö koskaan halua omaa aikaa? Aika usein vielä valittavat kuinka raskasta on hoitaa pikkulasta keski-iässä. Kannattais miettiä tuotakin etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En erityisesti nauttinut lapsiperhearjesta, se oli rankkaa ja rutiineineen puuduttavan tylsää, mutta aikansa kutakin. Teinin kanssa on ihan erilaista. Tämä on hienoa aikaa, tuo persoona on minun lapseni :)
Aika hurjalta kuulostaa Itse en voisi koskaan päättää, että seuraavat 15 vuotta elänkin sitten sellaista arkea, josta en ollenkaan nauti. En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, jossa voisin tällaisin päätösen tehdä. Kyllä elämän pitää olla kivaa ja mielenkiintoista koko ajan, ei vasta joskus puolentoista vuosikymmenen kuluttua.
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.
Sen ainakin tietää, mitä lapsiperhe-elämä tuo tullessaan. Vai tuliko esimerkiksi kinastelu pyytämättä ja yllätyksenä kuin faksi pääministerille? :D
No ei ehkä kinastelu, mutta sen aiheet... Todellakin voisi kuvitella, että peruskoulun loppusuoralla ja jo sen käyneet lapset jollain tavalla osallistuisivat kodin töihin ihan oma aloitteisesti tai edes pyydettäessä. Ja myöskin tajuaisivat sen, että kaikkea ei saa sormia napsauttamalla.
Oletko tosissasi? Luulit, että teini-ikäiset osallistuvat mielellään kotitöihin, haluavat miellyttää vanhempiaan ja osoittavat oma-aloitteisuutta kodin askareissa? Tuntuu uskomattomalta, että joku todella olettaa näin.
No ei mulla ainakaan ollut teininä noissa asioissa mitään ongelmaa. Siivosin jälkeni ja osallistuin muutenkin esm. siivoukseen, pyykinpesuun, roskien vientiin ja jonkin verran myös ruuanlaittoon. Siitä huolimatta jäi aikaa myös kavereille. Ai niin ei ollut silloin tietokoneita, eikä älylaitteita. Siinäkö syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nautin suuresti. Ei enää kuskaamista harrastuksiin, jokapäiväistä ruuanlaittoa, pyykinpesua, auttamista läksyjen kanssa. Saa tehdä/syödä/olla mitä, miten ja milloin huvittaa. Rakastan tätä hiljaista taloa. On mukavaa, kun lapset tulevat käymään, mutta vielä mukavampaa on kun lähtevät omiin koteihinsa. Miehen kanssa voidaan ottaa äkkilähtöjä ilman kouluaikatauluja, päästään nyt paljon halvemmalla. Parisuhdekin kukoistaa, kun voi sekstailla milloin huvittaa :).
Epäuskottava sävy tässä kirjoituksessa. Kuulostaa joltain velan markkinointipuheelta oman elämäntyylinsä mainostamiseksi. Ikään kuin itse itselleen yrittäisi vakuuttaa oman valintansa ylivertaisuutta.
Mulla on 4 lasta joista 3 on jo aikuisia ja olleet vuosia omillaan, nuorinkin teini.
Edellisen kirjoittajan teksti voisi olla omaani, niin ihanaa on 35 "lapsellisen" vuoden jälkeen kun alkaa saamaan oman elämänsä käyttöönsä:)
Ja nrolle 15 - aika aikansa kutakin. Kyse ei olisi siitä ettei lapsia rakastaisi - ikuisesti - vaan siitä että on antanut itsestään 110% muille ja lopultakin on oma vuoro.
Kuopus ilmoitti juuri talviloman jälkeen ettei häntä huvita enää matkustelu (on matkustanut jo n 20x 13v aikana) joten saamme lähteä kaksistaan:) Tähän saakka olemme käyneet vain pikaisesti viikonloppureissuilla miehen kanssa kaksin mutta vähitellen päästään pidemmillekin reissuille. Olemme aina huolehtineet parisuhteesta ja tuo kahdenkeskinen aika on äärimmäisen tärkeää arjen vastapainona!
Ja toisaalta - tapaamme kaikkia lapsiamme, miniää ja pientä lapsenlasta 1-4x kuukaudessa joka tapauksessa joten välimme ovat ja pysyvät läheisinä:D Soitellaan ja viestitellään lähes päivittäin ja kysellään kuulumisia, syödään pari kertaa kuukaudessa isolla porukalla ja joskus jopa reissataan koko sakilla.
Lasten kanssa pätee sama kuin miehen kanssa: mitä löysemmän "liean" antaa sitä lähempänä pysyvät, vapaaehtoisesti. Roikkuminen ja riippuvuus on pahinta mitä voi lapsille tehdä, syyllistää siitä että aikuistuvat ja etsivät oman paikkansa!
Lapsille annetaan juuret - ja siivet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai siitäkö mun vauvakuume johtuukin :o
Lapset 12 ja 15v, minä kolmekymppinen ja vauvakuumetta pukkaa
Mummu! :D
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen ja minusta on ihanaa kun lapset ovat jo nuoria aikuisia. Saa tehdä mitä lystää ja voi mennä silloin kun huvittaa. En ikinä haluaisi palata pikkulapsi aikaan.
Onneksi siihen ei tarvitse koska mennäkään.
Itse en halua sellaista elämää, jossa "parisuhteesta huolehtiminen" on "arjen vastapainoa". Kyllä sen arjen itsessään pitäisi koostua lähinnä rennosta ja nautinnollisesta yhdessäolosta sen oman rakkaan kanssa. Monella perheellisellä kaverilla tuntuukin parisuhde muuttuneen kasvatuskumppanuudeksi, mutta meillä, lapsettomalla parilla, on paljon aikaa nauttia toisistamme vielä vuosien jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai siitäkö mun vauvakuume johtuukin :o
Lapset 12 ja 15v, minä kolmekymppinen ja vauvakuumetta pukkaa
Aika nuorena oot saanu esikoises.
Ja aika nuorena myös kuopuksen. Minun laskuopin mukaan 18v ollut silloin. Harva saa kuopuksen juuri täysi-ikäiseksi tultuaan ;) Mutta kyllähän niitäkin siis on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä naisia jotka pykäävät iltatähden nelikymppisinä kun ovat juuri saaneet katraan teini-ikään. Eivätkö koskaan halua omaa aikaa? Aika usein vielä valittavat kuinka raskasta on hoitaa pikkulasta keski-iässä. Kannattais miettiä tuotakin etukäteen.
Joo se on outoa,mun mielestä se oli helpompaa, yövalvomisineen kaikkineen. t: lapset 21,15,13 ja 5v, itse 46v.
Olin yh, ja olen nyt pari vuotta iloinnut siitä, että tytöt ovat muuttaneet omilleen. Olemme kuitenkin hyvin läheisiä, ja piipahtavat silloin töllöin.
Mutta viime viikolla toinen kertoi muuttavansa yhteen poikaystävän kanssa, ja ensimmäistä kertaa itkin lasten itsenäistymistä.
Yhtäkkiä kaikki tuntui niin lopulliselta, ehkä ei enää tule spontaaneja leffailtoja ja yökyläilyjä, naurua ja leipomista.
Kuuntelin sitten illan kaihoisaa musiikkia, join viiniä ja nyyhkyttelin.
Mutta nyt taas tänään tuntuu niiiin hyvältä, kun eivät ole enää häiritsemässä arkeani.
Lasten kuuluu itsenäistyä,
Ei kai elämästä tuohon malliin voi kukaan päättää, että nyt elän näin ja näin ja nautin?! Mistä tiedät mitä elämä tuo tullessaan? Itse odotan sitä jo innolla (niin kamalana akkana, kun sitten pidättekin) että lapset lennähtävät pesästä. Kaikki kasaantuvat kotityöt, menoista kinastelut ja kuskaamiset jää taakse. Aluksi sitä jaksoi, mutta alkaa jo puuduttaa pikkuhiljaa, kun huomaa, että teineillä ei ole kiinnostusta, kuin omiin juttuihin.