Muita vauvan sukupuoleen pettyneitä :(

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän osittain. Tapasimme mieheni kanssa kun olimme lähemmäs nelikymppisiä eikä meille tule muita lapsia kuin tämä yksi. Olimme toivoneet ja asennoituneet siihen, että lapsi on poika. Kävi ilmi että lapsi on tyttö ja tytön myötä miehen suvun kaunis sukunimi sammuu (ainakin hyvin todennäköisesti). Tämä on se mikä oikeasti surettaa, ei se että lapsi on tyttö.

Jos tyttäresi itse kokee avioliitossaankin haluavansa säilyttää kauniin erikoisen nimen ja mies on samaa mieltä niin eihän se ole nykypäivänä mikään juttu, jos puolisot ottavat naisen sukunimen. Samoin poikasi saattaisi päätyä kuitenkin ottamaan vaimonsa nimen, jos heillä olisi tilanne, että vaimon erikoista sukunimeä haluaa jatkaa. Nämä on aina puolisoiden omia valintoja, eikä yksiselitteisesti mene niin, että nainen ottaa miehen nimen. Aika sitten näyttää, miten käy, ei sitä etukäteen kannata murehtia, kun ei tiedä.

Kerronpa oman tarinani:

Olin menossa synnärille jo kahden pojan äitinä ja taksikuski kysyi, onko mulla lapsia ennestään. Kuultuaan, että on kaksi poikaa, totesi "no kivahan se olis jos tulisi nyt tyttö". Sanoin, että enpä nyt tiedä. Kuski oli silti vakuuttunut, että kyllä olisi, hän tietää.  

Ajattelin, että olisi ihan hauskaa, jos tulisi vielä yks poika veljessarjan jatkoksi, niin sopisi vanhoihin kuvioihin paremmin.

Kun lapsi sitten syntyi ja kätilö esitteli sukupuolta (tapa millä se tehdään on kyllä mielestäni todella omituinen jopa ällöttävä ja eli äidille näytetään lähinnä onko lapsella munat vai ei - tehdäänkö muuten tyttövauvojen kanssa samoin, kertokaapa?) , olin sittenkin pettynyt. Ei tullut jännittävää tulosta, vaan se, jonka ajattelinkin tulevan ja josta muka tiesin kaiken. 

Tietyn sukupuolen toivomisella tai pelkäämisellä on paljon erilaisia syitä. Kiva on ollut huomata, että tästä nuorimmaisesta ei tullutkaan luonteva jatko veljessarjaan, ei ole urheilullinen, ei kovin itseohjautuva, mutta niin huvittavan monella tavalla kaltaiseni, että joskus ajattelen "onneksi ei ole tyttö, muuten luulisin katsovani peilikuvaa".

Ap:lla on ilmeisesti ongelmia oman sukupuolensa ja identiteettinsä kanssa.

Kyllä mäkin voin ymmärtää inhimilliset hiljaiset toiveet lapsen sukupuolesta. Mutta että ihan itketään, päästetään adoptiosammakoita suusta ja "joudutaan käsittelemään asiaa". Se tuntuu kummalliselta, täytyy myöntää, vaikka en halua kuulostaa tuomitsevalta.

Myönnän, että jos eka ois ollut tyttö, oisin ollut äärimmäisen pettynyt. Sillon ajattelin, etten oikein ymmärrä "tyttöjen juttuja", koska itsekin olin melkoinen poikatyttö lapsena, niin poikien kasvattaminen olisi luontevampaa :)

Mut nyt kun on fifti-fifti poikia ja tyttöjä, niin tilanne onkin ihan hyvä. Ei meidän perheessä korostu sukupuolierot, eikä olekaan erikseen tyttöjen ja poikien juttuja. Nuorimmainen poikakin kasvoi kolme ensimmäistä vuottaan edes miettimättä näitä asioita ja oli puolet ajasta prinsessamekko päällä. Meillä ollaan sillä linjassa, että lapsia ei ohjata mihinkään tiukkaan sukupuolirooliin, vaan saavat kasvaa täysin omaksi itsekseen.

Ehkä teidänkin perheeseen sopisi tällainen sukupuoleton kasvatustapa? Koska.. vanhemmat sen ahtaan lokeron lapsilleen luovat. Vapauta mielesi :)

Vaihda sellaisen kanssa joka halusi tytön tai luovuta pois.

No voimia suureen suruunne ja kestämistä näinä vaikeina aikoina. Ikävä taakka nyt tosta neljännestäkin sitten tuli. Kahdeksantoista vuoden kuluttua pääsette virallisesti eroon tuosta taakasta. Voihan sitä yrittää antaa adoptioon. Varmasti olisi ottajia tyttölapselle.

Tuttu tunne. Itsekin itkin useamman päivän, kun ultrassa näkyikin poika. Meillä siis esikoinenkin on poika. Olin niin odottanut ja toivonut tyttöä. Voi sitä pettymyksen määrää ja surua. Tottakai kakkonenkin on nyt synnyttään äärettömän rakas enkä häntä tyttöön vaihtaisi enää.

En välttämättä usko, että pelkästään on kyse siitä, että vanhemmat luovat ahtaan lokeron, kun esim.kolmen tytön perheessä kaksi saattaa olla täysiä prinsessoja ja yksi puihin kiipeilevä moottoripyöräharrastaja. Vaikka radikaalifeministien mukaan tämä yksi onkin vain harvinaisen fiksu ja ymmärtänyt repiä itsensä irti rooliodotuksista ja kaksi muuta ovat tyhmiä, tuskin jotkut kolmivuotiaat osaavat tuollaista ajatella.

Kiittämättömyyden huippu! Pistää niin vihaksi! Monet eivät voi saada ollenkaan lasta tai lapsella on jokin sairaus ja sitten joku valittaa sukupuolesta! Ei helvetti sentään.

Meillä on tyttö ja toinen tulossa ja ihan oikeesti, aivan sama sukupuolella kunhan on terve.

Toiset ei saa ollenkaan, me saatiin lopulta. Terveitä toivottiin, ei saatu. No on selvitty eikä voi kuin olla hyvillään, pois en antaisi. Himpun verran on vaikea päästä samalle aaltopituudelle ap:n ja vastaavasti ajattelevien kanssa.

Mun pitäisi varmaan olla AP:n mukaan tosi onnellinen: Minulla on poika. Muita lapsia ei sitten tulekaan, kolme tuloksetonta koeputkirumbaa käyty läpi. Viimeisimmän jälkeen itkin kunnolla, koska tajusin että sitä lasta vaan ei tule. Ei tyttöä eikä poikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jänniä ongelmia joillain.

t. lapsettomuushoidot aloittava

Juu, just olin tulossa samaa kirjoittamaan! Nämä kusipäät ovat tottuneet liian hyvään, kun inisevät tällaisesta. Eivätkä todellakaan yhtäkään lastansa ansaitsisi oikeasti. Häpeäisivät, mutta eiväthän sitäkään ymmärrä. Hei, paljon tsemppiä sulle hoitoihin! :)

Kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän osittain. Tapasimme mieheni kanssa kun olimme lähemmäs nelikymppisiä eikä meille tule muita lapsia kuin tämä yksi. Olimme toivoneet ja asennoituneet siihen, että lapsi on poika. Kävi ilmi että lapsi on tyttö ja tytön myötä miehen suvun kaunis sukunimi sammuu (ainakin hyvin todennäköisesti). Tämä on se mikä oikeasti surettaa, ei se että lapsi on tyttö.

Jos tyttäresi itse kokee avioliitossaankin haluavansa säilyttää kauniin erikoisen nimen ja mies on samaa mieltä niin eihän se ole nykypäivänä mikään juttu, jos puolisot ottavat naisen sukunimen. Samoin poikasi saattaisi päätyä kuitenkin ottamaan vaimonsa nimen, jos heillä olisi tilanne, että vaimon erikoista sukunimeä haluaa jatkaa. Nämä on aina puolisoiden omia valintoja, eikä yksiselitteisesti mene niin, että nainen ottaa miehen nimen. Aika sitten näyttää, miten käy, ei sitä etukäteen kannata murehtia, kun ei tiedä.

Ei avioliitto tarkoita että tyttären tarvii nimensä muuttaa. Kaikissa uskonnoissa nainen ei edes SAA muuttaa nimeään. Toisaalta lapset saavan nimen isältä joten silloin harmi!

Tuntuu jotenkin kauhealta ajatella, että ap:n kohdussa on kasvamassa pikkuinen tyttö joka toivoo olevansa rakastettu ja odotettu. Samaan aikaan vanhemmat itkee ettei ollutkaan poika. Surullista :(

Näitä on. Lapsi jää hyljeksityksi. Vanhemmat väittää kohdelleensa kaikkia lapsia samoin. Miten tästä yhdestä tulikin häirikkö? Kun muut on ihan ok ja Samalla tavalla kasvatettu

Ymmärrän sen, että monilla on salaisia odotuksia lapsensa sukupuolen suhteen. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta minulla on kieltämättä haaveita ja mielikuvia siitä, millaista ajanvietto aikanaan olisi tyttölapsen / aikuisen tyttären kanssa ja millaista poikalapsen / aikuisen pojan. Tässä tapauksessa vanhempien reaktio kuulostaa kuitenkin todella yliampuvalta. On luonnollista pettyä, jos todellisuus ei vastaa mielikuvia, mutta asiat pitäisi osata laittaa järkeviin mittasuhteisiin. Ehkä hormonit ovat saaneet nupin sekaisin?

Ehkä kyse on siitä, että sitä vatsassa olevaa vauvaa ei vielä tunne omana persoonanaan, ja sama voi osin koskea myös pieniä lapsia, joten silloin heidät näkee voimakkaammin juuri sukupuolensa edustajina. Luulen, että kun lapset ovat isoja tai aikuisia, niin harva enää suree mitään "poikaa / tytärtä, jota ei koskaan saanut". Kun lasten persoonallisuudet kehittyvät iän myötä, ei tavallinen, tasapainoinen vanhempi heidän "tilalleen" voisi kuvitellakaan ketään toista. Veikkaan siis, että aika auttaa pettymykseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, viisainta on varmasti antaa se neljäs tyttö adoptioon, jos kerran ei teille kelpaa. Monet ottaisivat riemumielin suomalaisen adoptiolapsen.

Mies ehdotti samaa. Ap

No eikös se sitten ole selvä. Joku aikuinen saa toivomansa lapsen, tuleva tyttö pääsee rakastavaan perheeseen ja teidän ei tarvitse loppuikäänne elää tuon pettymyksen kanssa. Win-win-win situation.

Ymmärrän pettymyksen. Olin itsekin hieman pettynyt toisen lapsen kohdalla, kun saimme tietää että tulee taas poika. Nyt meillä on siis kaksi poikaa, erilaiset persoonat ja ihan eri näköiset ja tää kombo sopii hyvin meidän perheelle. Haluaisin tytön, mutta en tekisi kolmatta lasta sillä ajatuksella että vain tyttö kelpaa, kun mahdollisuudet on fifty-fifty.

Mä voin ottaa ne teidän neljä vahinkoa niin pääsette aloittamaan alusta