Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Adoptioprosessin kohtuullistamisesta

15.02.2006 |

Tervehdys,

Olemme tällä hetkellä mieheni kanssa siinä vaiheessa että odottelemme kotiselvitystä. Viimeisestä käynnistä 1,5kk. Ja alkaa tuntua siltä että mitä pidemmälle tätä prosessia etenee, sen kauemmaksi haave siirtyy. Varmaankin johtuen siitä että eri vaiheiden odotusajat ovat niin sattumanvaraisia ja tietysti sitä elää toivossa nopeasta prosessista omalla kohdallaan, kunnes realismi näyttäytyy toisenlaisena. Joulukkuussa ajattelimme että ensi vuoden joulukuussa meillä on jo varmaankin lapsi, tammikuussa taas ajattelimme, no ehkä ensi vuoden tammikuussa ja taas nyt helmikuussa huomamme että ehkä helmikuussa ensi vuonna EHKÄ.. Mieleeni on siis tullut kysymys, että eikö adoptiolakiin liity mitään kohtuullisuusaikarajoja, hieman niinkuin hoitotakuut ym. Tietenkään muiden maiden odotusaikoihin ei voi vaikuttaa, mutta eikö olisi kohtuullista jos adoptioprosessi täällä suomen osalta olisi lailla jotenkin määritelty..

Esim. adoptioneuvontaan ei tarvistisi odottaan kuin max 3kk, meillä meni 6 kk, juuri pahimmat ruuhkat. Toiset saavat adoptioluvan kahdessa viikossa, toiset eivät edes kahdessa kuukaudessa. Laillistamiskierroskin näyttää olevan sattumanvaraista. Ymmärrän että adoption tarkoitus on lähtökohtaisesti löytää lapselle koti, ei aikuisille lasta. Mutta olisiko siitä lapselle haittaa, että tulevat vanhemmat eivät joutuisi jatkuvasti ihmettelemään aikatauluja ja pettymään byrokraatteihin ym. Tietenkään tätä ei voi biologisen lapsen saantiin verrata, jossa raskaus kestää 9 kk, mutta samanlaisista äidiksi ja isäksi tulemisen toiveista on joka tapauksessa kysymys. Eli syvästä kaipuusta lasta kohtaan.

Mielelläni lukisin muidenkin mietteitä aiheista, itse olen varmaan aika yksipuolinen omien ajatusteni kanssa, sillä sain juuri taas niin epämääräisen vastauksen siitä milloin kotiselvityksemme olisi valmis, että tekisi mieli huutaa.

Muiden mietteitä odotellen.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
15.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Moi liinalane,



Tosiaan tuntuu siltä että ajan kulumisen tarpeellisuutta tai tarpeettomuutta tässä prosessissa ei voi koskaan oikein ymmärtää. Jos joku pitemmälle päässyt on oivaltanut ajan kulumisesta jotain, ottaisin mielelläni näkemyksiä vastaan...



Meillä oli sellainen tilanne, että ekasta tiedustelusta, jolloin ei kyllä vielä päästy jonoon odottamaan neuvontaa, meni puolitoista vuotta ekaan neuvonta-aikaan. Itse neuvonta tulee nyt kestämään todennäköisesti sen vuoden verran. Välillä olen ollut todella kypsä siihen että aina saa odottaa, välillä taas en ole jaksanut välittää. Alkuinnostus ja tiedonjano ehtii todellakin laantua ennen kuin pääsee edes kunnolla alkuun saati siihen vaiheeseen että paperit lähtee ulkomaille. Toisaalta on ollut ihan hyvä että tahti ei ole neuvonnassakaan ihan hirveän tiuha, sillä tulee keskityttyä myös muuhun elämään. Kaikkein kurjin ilmiö on kuitenkin uskon puutteen lisääntyminen mitä pitemmälle homma etenee (minkä sinäkin mainitsit) - siis että tuleeko mitään lasta ikinä - ja välillä kaiken energian meneminen siihen kiukkuun, kun sujuu niin hitaasti. Prosessista ei voi kyllä oikein puhua jos jonotukset ovat kuukausia joka välissä ja jos neuvonta-aikojenkin välillä on kuukausia. Kieltämättä ei kuulosta siltä kuuluisalta " lapsen edun" tavoittelultakaan hillittömät viivytykset ja tulevien vanhempien kärsivällisyyden ajaminen äärimmilleen. Vieläpä, kun kyseessä on prosessi, jossa ajan kulumisella on sikäli merkitystä, että ihmiset niissä jonoissa vanhenevat vaikka vanhemman ikä on tärkeä kriteeri koko hommassa!



Olen samaa mieltä, että jonkinlaiset yhtenäistävät säännöt olis hyvä olla olemassa. Eikö Ruotsissa liene juuri tuo 3 kk raja neuvontaan pääsyssä. Samoin lautakunnan käsittelyajat saisivat olla vakioisempia. Kyllähän sitä tosi eri pituisia prosesseja ihmisille tulee riippuen siitä missä asuvat ja millainen tuuri sattuu olemaan. Toisaalta niinhän asia on monissa muissakin kunnallisissa palveluissa, valitettavasti. Turhat viivytykset sais kyllä karsia pois kaikesta huolimatta.



Tuo teidän tilanne kotiselvityksen odottamisen kanssa on varmaan raastava, kun ei voi tehdä mitään. Mulla on tosin aika hyvin toiminut sellainen passiivinen luovuttanut asenne, että on turha stressata asioita joihin ei voi vaikuttaa. Tietenkin voi vaikuttaa siten että kyselee perään jos esim. luvattu aikataulu ei pidä, mutta olen yrittänyt pitäytyä siinä etten aseta aikatauluja ja tavoitteita itse. Sen verran olen ajatellut, että meidän lapsi saattaa vaikka syntyä tänä vuonna... No, nyt on menossa mulla helpompi vaihe tämän odotuksen kanssa, joten helppohan se on täällä rehvastella ettei yhtään hermostuta. Vähän ajan kuluttua saattaa olla jo toisin!



En tiedä oliko tästä sepustuksesta nyt sulle mitään tukea mutta joka tapauksessa toivotan onnea koko prosessiin!



-d

Vierailija
2/3 |
15.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

On sitä toivottu monet kerrat, että olisi joku vakioraja, minkä yli ei voi mennä. Ruotsissa on tosiaan se 3 kk:n raja, mutta ei Ruotsissakaan siihen päästä, mutta sitten voi valittaa ylemmäs. Suomessa ei voi valittaa, vaikka odottaisi neuvontaa vuoden, kuten me. Eli ei todellakaan 6 kk oo vielä pahin ruuhka. Jotkut ovat odottaneet 1,5 vuottakin päästäkseen neuvontaan.



Se tässä juuri tulee mieleen, että ei enää itsekään usko että joskus se lapsi tulee. Tuntuu varmaan tosi epäuskoiselta sitten kun joskus se puhelu tulee.



Nonnakonna, jolla on tullut 3 v prosessia täyteen eikä ole vieläkään lasta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
15.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


Ja minusta suurin osa adoptiovanhemmiksi aikovista ON liian kilttejä ja lojaaleja asian suhteen!



Enkä puhu tässä asiassa omaan pussiin (enää), koska meille ei mitä ilmeisimmin sitä adoptiolasta tule.



Ymmärrän ja tiedostan kyllä oikein hyvin, että kesken adoptioprosessin ei ehkä kannata ruveta väittämään vastaan ja valittamaan, koska se todennäköisesti vain hidastaa omaa prosessia ja on sille muutenkin haitaksi, mutta... Jotkut adoptiovanhemmat ja sellaisiksi aikovat minusta kyllä joskus myös ihan liiallisesti puolustelevat systeemiä, sen hitautta ja kankeutta, joidenkin kriteerien älyttömyyttä ja mielivaltaisuutta jne...



Mielestäni EI missään tapauksessa ole maailman kodittomien lasten etu, että adoptioprosessista on tehty niin hankala ja vaivalloinen. Tottakai adoptiovanhemmiksi aikovat täytyy tutkia ja haastatella, eikä adoptiopäätöstä tietenkään saa antaa tehdä hetken mielijohteessa, mutta useiden vuosien adoptiojonot ovat minusta kyllä täyttä simputusta!



Mielestäni adoptiolapsen odotusajaksi riittäisi perheen ja lapsen kannalta biologiseenkin raskauteen kuluva aika tai vähän enemmän - siis lapsen saisi n. 9kk - 2 vuotta ensimmäisen yhteydenoton jälkeen kaikkine kommervenkkeineen. Jos haluttaisiin, niin tällainen aikataulutus olisi myös täysin mahdollista, se vain tarkoittaisi, että prosessia pitäisi tehostaa, siihen pitäisi varata enemmän resursseja jne. Tällä tavalla myöskin useammat kodittomat lapset (ja niitä maailmassa riittää, uskokaa tai älkää) saisivat ihan oikean kodin ja nopeammin, kaikki hyötyisivät.



Itse siis haluaisin nähdä sen päivän, kun kaikki adoptiolasten vanhemmat, adoptiota haluavat ja odottavat sekä muut asiasta kiinnostuneet alkaisivat puhaltaa yhteen hiileen ja tehdä asialle oikeasti jotain. Suomesta käsin on tietysti hivenen hankalaa vaikuttaa kohdemaiden käytäntöihin, mutta omien systeemiemme tehostamiseen, adoptiotukiin, adoptiojärjestöjen lukumäärän lisäämiseen, adoptiokontaktien ja -maiden lukumäärän lisäämiseen jne. olisi ihan realistiset mahdollisuudet vaikuttaa.



Tässä asiassa pätee ihan sama kuin monessa muussakin: Kukaan muu ei ryhdy adoptioperheiden asiaa ajamaan kuin adoptoijat itse!