Mitä hienoa on saada lapsensa vanhana?

bonus lopussa kirjoitti:

Ajattele näin: kun sitten joskus 85 vuotiaana olet  jo sairaalassa, tai vanhainkodissa, niin jos lapsesikin olisi jo 68-vuotias,niin hän tuskin jaksaisi rampata niitä sairaalan portaita hyvin ja käydä sinua katsomassa  yhtä usein, kuin jos hän olisi esim. 42-vuotias...

Hän käyttäisi hissiä.

paras ikä tulla äidiksi on se mikä itselle on hyvä. aikamoista tuomitsemista.

tiedän naisia jotka on tullut äidiksi jopa 45v. ei se minua haittaa. ihmiset nykyään myös elää pidempään.

minusta on hienoa saada lapsi "vanhana" koska sehän on tosi hienoa jos pystyy vielä saamaan lapsen!

Äitini oli 35 kun synnyin, isäni 37. Olen iltatähti. 3viikon päästä vietetään isäni 60v, itse olen nyt 22v. Vanhempieni ikä ei ole koskaan haitannut minua, he ovat parhaat vanhemmat minulle <3 Iällä ei niinkään ole väliä koska lapsen saa (kunhan ei hirveesti yli 40v mennä..) vaan sillä on väliä minkälaisia äiti ja isä ovat, ovatko huolehtivaisia ja rakastavaisia. 

En ainakaan itse koe, että siinä olisi mitään hienoa. Mutta joskus elämä vain menee niin, ettei lapsia ole saanut/pystynyt hankkimaan nuorena.

Minun syitäni nyt 34- vuotiaana ovat:

- Opiskelut ja työuran aloittaminen.

- Aviopuolisoksi ja isäksi sopivaa miestä ei vain löytynyt kovin aikaisin.

- En (emme kumpikaan) ole ollut tarpeeksi kypsä vanhemmaksi aiemmin.

- Keskenmeno.

Olen ajatellut tämän niin, että parempi sille lapselle, että äiti on vähän vanhempi ja valmis ottamaan hänestä vastuun kuin vähän nuorempi, joka ei jaksakaan elää lapsen vaatimaa elämää kahtakymmentä seuraavaa vuotta.

Olisi myös hyvä kuulla, mitä hienoa on saada lapsi väärän miehen kanssa niin nuorena, ettei jaksakaan panostaa häneen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on ilmiselvä provo, mutta aion vastata silti. Lyön tuhat euroa vetoa, että olen nuorekkaampi kuin monet jälkeenjääneet teiniäidit, joiden lempiharrastuksiin kuuluu nortin vetäminen ja ylisokerisen siiderin kittaus Mcdonallisin ranskiksilla höystettynä. Olen jo vuodet syönyt terveellisesti(luonuruoka)  ja liikkunut paljon, painoindeksi n.19, ikää silti reippaasti yli 30-vuoden eikä yhtään lasta(eikä ensimmäistäkään ryppyä). Ennen kaikkea syy siihen oli se, että haluan olla taloudellisesti täysin vapaa. Tuleva lapseni ei jää paitsi yhtään mistään. Häntä ei kiusata jostain kirppisvaatteista. Hän saa harrastaa aivan mitä haluaa, kustannan kaiken. Hän saa hienon huoneen ja kaikki laitteet mitä tarvitsee. Hän pääsee ulkomaanmatkoille kaksi kertaa vuodessa. Hän on etuoikeutettu. Mihinkään tähän en olisi kaksikymppisenä tyhjäpäänä kyennyt. Nyt olen jopa paljon tietoisempi lapsenkasvatuksesta, kaikista tärkeistä yksityiskohdista jotka tarvitaan, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja eheä yksilö. Haluan tehdä kaiken täydellisesti, tätä sanaa aloittaja tuskin edes sisäistää.

Haaveet on haaveita, todellisuus on toista.

Satun olemaan hyvinkin realistinen persoona. Minulla on raudanluja tahto ja kaikki aiemmatkin haaveeni olen pystynyt elämässäni toteuttamaan, joten miksen tätäkin? Eikä nuo nuorekkuus ollut mikään vitsi, viime viikolla alkossa valkoviinipulloa ostaessani multa kysyttiin paperit. Hauskaa tässä iässä :)

Vierailija kirjoitti:

Vaihdevuodet painaa päälle, takana hullunuoruus ja kaikki kokeiltu. Elämä edessä 50 kymppisenä ja tenava 10 vee. Huh ei noin..

Mitä tavoiteltavaa on elää sitä sitä aikanaan elämättä jäänyttä hullua nuoruutta 50 vuotiaana?

vauhtimimmi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on ilmiselvä provo, mutta aion vastata silti. Lyön tuhat euroa vetoa, että olen nuorekkaampi kuin monet jälkeenjääneet teiniäidit, joiden lempiharrastuksiin kuuluu nortin vetäminen ja ylisokerisen siiderin kittaus Mcdonallisin ranskiksilla höystettynä. Olen jo vuodet syönyt terveellisesti(luonuruoka)  ja liikkunut paljon, painoindeksi n.19, ikää silti reippaasti yli 30-vuoden eikä yhtään lasta(eikä ensimmäistäkään ryppyä). Ennen kaikkea syy siihen oli se, että haluan olla taloudellisesti täysin vapaa. Tuleva lapseni ei jää paitsi yhtään mistään. Häntä ei kiusata jostain kirppisvaatteista. Hän saa harrastaa aivan mitä haluaa, kustannan kaiken. Hän saa hienon huoneen ja kaikki laitteet mitä tarvitsee. Hän pääsee ulkomaanmatkoille kaksi kertaa vuodessa. Hän on etuoikeutettu. Mihinkään tähän en olisi kaksikymppisenä tyhjäpäänä kyennyt. Nyt olen jopa paljon tietoisempi lapsenkasvatuksesta, kaikista tärkeistä yksityiskohdista jotka tarvitaan, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja eheä yksilö. Haluan tehdä kaiken täydellisesti, tätä sanaa aloittaja tuskin edes sisäistää.

Haaveet on haaveita, todellisuus on toista.

Satun olemaan hyvinkin realistinen persoona. Minulla on raudanluja tahto ja kaikki aiemmatkin haaveeni olen pystynyt elämässäni toteuttamaan, joten miksen tätäkin? Eikä nuo nuorekkuus ollut mikään vitsi, viime viikolla alkossa valkoviinipulloa ostaessani multa kysyttiin paperit. Hauskaa tässä iässä :)

Juu, minullakin oli haaveita. Uskoin esimerkiksi opettavani lapseni syömään jouluruokia kun hän oli vauva, ne kun eivät useimmille tuttavapiirin lapselle kelvanneet. Ja söihän tuo niitä laatikoita ensimmäinenä joulunaan ihan mielihalulla, mutta ei sen jälkeen.

Lapsestasi voi tulla kiusattu, vaikka puetkin hänet uusiin merkkivaatteisiin.

Lastenkasvatuksesta on kirjoitettu paljon hienoja kirjoja. Ne eivät vaan kohtaa todellisuutta siinä vaiheessa, kun sitä lasta pitäisi ruveta kasvattamaan, vaikka äidin tahto siihen olisi sitten raudanluja.

Lapsi voi myös sairastua pitkäaikaisesti psyykkisesti tai fyysisesti. Lohduttaako häntä sairaalakoulussa se kodin oma hieno huone ja kaikki ne laitteet?

Vastaus 113:lle Hesari 12.6., Karolinska Institutetin kansainvälinen tutkimus on näin todistanut. Googlettamalla asperger isän ikä, niin löytyy.

Sain esikoiseni 39 vuotiaana. Kannustan kyllä tekemään lapset nuorena. Aina asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Mielestäni on parempi suunniteltu ja odotettu lapsi 39 vuotiaana kuin vahinkolapsi 20 vuotiaana. 

Ei paljon kiinnosta kiljuvat pennut kun on opiskelut kesken, paljon töitä, matkakohteita kierrettävänä ja tyydyttävä parisuhde. Katellaan sitten 10v päästä, kiinnostaako sitten enemmän. 

N25

Omiin ratkaisuihinsa tyytyväisen ei tarvitse tuomita ja kauhistella muiden toisenlaisia ratkaisuja. Aloitus ehkä kertonee siis enemmän ap:sta jotain?

toiset saavat lapsensa 18-vuotiaana, toiset 50-vuotiaana. Elämänkulkuja on erilaisia, kaikki ihan yhtä oikeita.

Mummoäiti-ikään asti lapsettomina pysyvissä naisissa on paljon sellaisia persoonia joita ihailen. Nuorena lisääntyvät tuttuni ovat sellaisia perustallaajia, monet vähän älykkäämmät on perheellistyneet vasta myöhemmällä iällä.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä olla niin yksioikoinen. Toki nuorena tulee helposti yleisesti ottaen raskaaksi. Itse sain 44 v ja en tuntenut itseäni ollenkaan vanhaksi. Päinvastoin. Olen oikein onnellinen että sain lapsen. En ollut edes kiinnostunut alle 36 v lapsista. Biologinen kello alkoi tikittämään huimaa vauhtia. Otin rauhallisesti ja olin realisti tietenkin. Niin vaan palaset loksahti paikalleen miestä myöten. Olisin todella monia kokemuksia köyhempi ellei olisi lasta. 

Sama "suunnitelma" mulla. Ikää nyt 39, aviomies etsinnässä ja sitten lapsi. Lapset ei kiinnostaneet yhtään ennen kun täytin 35. Luotan, että kaikki loksahtaa paikalleen niin kuin sinullakin. Mutta toki olen realisti, hedelmällisin ikä taisi mennä 20 vuotta sitten eikä maailma siihen kaadu, että en saisikaan lasta. Ja takana on ihana nuoruus, ulkomailla asumista, opiskelua. Olen nähnyt ja kokenut. Jos se oli hinta siitä, että en saa lasta niin sitten on.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on ilmiselvä provo, mutta aion vastata silti. Lyön tuhat euroa vetoa, että olen nuorekkaampi kuin monet jälkeenjääneet teiniäidit, joiden lempiharrastuksiin kuuluu nortin vetäminen ja ylisokerisen siiderin kittaus Mcdonallisin ranskiksilla höystettynä. Olen jo vuodet syönyt terveellisesti(luonuruoka)  ja liikkunut paljon, painoindeksi n.19, ikää silti reippaasti yli 30-vuoden eikä yhtään lasta(eikä ensimmäistäkään ryppyä). Ennen kaikkea syy siihen oli se, että haluan olla taloudellisesti täysin vapaa. Tuleva lapseni ei jää paitsi yhtään mistään. Häntä ei kiusata jostain kirppisvaatteista. Hän saa harrastaa aivan mitä haluaa, kustannan kaiken. Hän saa hienon huoneen ja kaikki laitteet mitä tarvitsee. Hän pääsee ulkomaanmatkoille kaksi kertaa vuodessa. Hän on etuoikeutettu. Mihinkään tähän en olisi kaksikymppisenä tyhjäpäänä kyennyt. Nyt olen jopa paljon tietoisempi lapsenkasvatuksesta, kaikista tärkeistä yksityiskohdista jotka tarvitaan, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja eheä yksilö. Haluan tehdä kaiken täydellisesti, tätä sanaa aloittaja tuskin edes sisäistää.

Linkitän tähän viestiin liittyen erään toisen äidin tänään palstalle laittaman viestin. Tämänkin äiti saattoi ennen lapsia kuvitella, että hän tekee kaiken lapsiensa kanssa.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2480186/miten_ma_saan_nuo_lapset_tottele…

"Mä olen niin väsynyt tähän touhuun, että nyt oikeasti konkreettisia esimerkkejä! Varsinkin lasten päiväkodista hakemiseen. Nuorempi alkaa aina venkoilemaan kun yritän laittaa paitaa housuihin. Molemmat osaavat kyllä itse pukea, mutta kun oikeasti pitää ottaa kiinni ja pukea väkisin että ne saa mukaan kun eivät usko MITÄÄN! Keräilen vaatteet naulakosta ja nakkelen lattialle, jos toisen on sattunut saamaan kiinni niin sille tyrkytän sit jotain fleecehousuja samalla kun toinen juoksee karkuun toiseen huoneeseen..

Tilanne on sitä pahempi mitä paremmalla mielellä menen hakemaan. Ajattelen, että nyt pidän omat hermot kurissa jne niin nuo on vain pahemmin siipiä.vailla..arjessa saan esikoisen itkemään lähes päivittäin kieltämällä jotain. Esim menen päiväkodille ja sanon lapsille, että aletaan pukemaan ja lähdetään kauppaan. Alkaa se ralli. Pyydystän molemmat kiinni, pidän käsistä kiinni ja kyykistyn ja sanon, että nyt puette reippaasti, niin saatte kaupasta karkkia. "Joo!" 2sek ja kaikki unohtuu. Kolme kertaa kehotan pukemaan, nämä vain pomppii edes takaisin. Yksi kerta on sellainen että alan laskemaan viiteen (esikoinen huutaa "älä laske, alan pukemaan!", mitään ei tapahdu). Sitten kun sanon, että voitte unohtaa sen karkkipäivän, alkaa tihrustamaan itkua (ei siis mitään huutopotkuraivareita), että haluaa karkkia. Pahempi on mun mielestä tuo kuopus, kun tuntuu että sitä ei liikuta yhtään mikään.

Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Nukutus onkin sitten operaatio sinänsä. Meillä ei ole vuoteen ollut kunnon rytmiä, koska en vain yksinkertaisesti saa noita rauhottumaan. Esimerkki tältä illalta: Pyydän hakemaan kirjan kun tultiin suihkusta, sillä aikaa kun itse laitan rasvaa nuo riehuu meidän sängyssä. Monta kertaa pyydän rauhoittumaan ja kun mitään ei tapahdu, käsken ilman iltasatua omaan sänkyyn kuuntelemaan unimusiikkia. Nuo tinkaa joka ikisessä asiassa mut aivan raivon partaalle, sit kun räjähdän niin esikoinen alkaa tihrustamaan itkua (eikä se ole mitään huomionhakua, vaan ihan oikeasti pahoittaa mielensä).

Jos teen vaikka ruokaa, vingutaan että koska on ruoka valmis siihen asti, että karjaisen niin lujaa kuin kurkusta lähtee, että sanon kyllä sitten.

Kun menevät sänkyyn, sanon että äiti tulee kohta, siellä vongutaan, että tuu jo tuu jo tuu jo siihen asti, että mulla palaa taas pinna. Joskus olen odottanut, ja sanonutkin lapsille, etten tule ennen kuin ovat rauhoitttuneet. Mutta kun ne ei koskaan rauhoitu.

Sitten kun menen sinne huoneeseen ja puoli tuntia useampaan otteeseen pyydän olemaan hiljaa ja asettumaan ja lopulta lähden pois (joskus jopa ovia paiskoen, koska en vain jaksa enää!!), ollaan kohta pyytelemässä anteeksi ja se muistetaan taas noin 2sek...

Oon siinä pisteessä että soitan kohta sossut hakemaan nuo pois..

Niin ja sitten tosiaan vielä se, että mistään kaupassa käynnistä noiden kanssa on turha haaveilla, koska mikään uhkailu, kiristys tai lahjonta ei saa noita asettumaan."

Muoks edellinen:

Linkitän tähän viestiin liittyen erään toisen äidin tänään palstalle laittaman viestin. Tämänkin äiti saattoi ennen lapsia kuvitella, että hän tekee kaiken lapsiensa kanssa _täydellisesti_.

Ei tarvitse sanoa että jäi nuoruus elämättä ja jotain kokematta vaan voi keskittyä 100% tähän hetkeen.

Tämä oli miehinen arvaus asiaan.