Mitä hienoa on saada lapsensa vanhana?

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi tavoiteltavaa saada lapsensa 35-40 vuotiaana? Oikeasti, ihan järkyttävän vanha ikä saada esikoinen. Tuon ikäiset ovat poikkeuksetta vähän ylipainoisia tai muuten rupsahtaneita, ja terveydelliset riskit puskevat päälle. AV-palstalla esittelevät itsensä aina elinvoimaisiksi "dinkuiksi", mutta päiväkodeissa ko. ikäiset ovat vähemmistönä ja aika vanhan näköisiä ovat. Useamman kerran miettinyt onko 5-vuotiasta hakemassa mummo vai äiti.

Voi sinua AP :(

Elämä opettaa vielä sinuakin :)

Elämä ei lopu, kun nainen täyttää 35 v

Jokaisella on erilainen elämäntilanne, lapsia ei tehdä, heitä saadaan, jos saadaan.

Itse sain nuorena lapsen, oli ihanaa

Sitten toista lasta ei meinannut saada millään , hoidoillakaan, Lopulta onnistui ja sain 39v toisen lapsen ja aivan yhtä ihanaa on <3 

Iällä ei ole merkitystä, vaan sillä  miten on äiti lapselleen.

Onneks sain eka lapsen 27-vuotiaana ja toisen 35-vuotiaana niin ei tartte ihmetellä eikä kysellä, vaan tiedän että puolensa ja puolensa kummassakin.

Hehheh. vai ovat jo rupsahtaneita...

Ikävä kyllä, jos ap. on 28-vuotias, olet hypännyt rupsahtaneiden junaan jo vuosia sitten, sillä ihmisen kropan rupsahtaminen alkaa jo 25 vuoden iässä, halusimme sitä tai emme. Tämä on lääketiett.fakta, eikä siihen ole toistaiseksi löydetty pysähdys keinoa, vaan eteenpäin on mentävä.

Jos hyvä äitiys on kiinni ei-rupsahtanut alle kouluikäisille, lapsi pitäisi hankkia 16-17 vuotiaana, ettei rupsahteneena tarvitse hakea lasta pois päiväkodista.

Sain esikoiseni alle 30v:nä, Kuopuksen vähän sen jäålkeen. Harmittaa että en hankinut lapsia aiemmin, opiskeluaikana. Siellä missä silloin asuttiin oli HOASin talo lähellä ja minusta näytti, että opiskelijaperheillä oli tosi kivat meiningit siellä, kimpassa hoitivat lapsia, hiekkalaatikkokeskusteluissa vaihtelua, kaikki sujui. Ja jokainen valmistui. Itsekin hengasin niiden kanssa, mutta siis jo valmistuneena, työelämässä ja asuntovelallisena oli vähän eri kuviot.

olen saanut kaikki kolme lastani alla kolmekymppisenä. vanhin täyttää 23, itse olen 42. Ja uskokaa tai älkää, ikinä en ole saanut toimeentulotukea. Työttömä olen ollut valmistumiseni jälkeen tasan kaksi kuukautta. Lapsista kotona asuu enää yksi. En koe olevani rupsahtanut, en tunne oloani vanhaksi ja olen ihan normaalipainoinen, minulla on paljon harrastuksia. Minulle oikea aika saada lapsia oli nuorempana. Muiden kanssa en tästä ala riitelemään, kukin tehköön tyylillään. Lapsista oli aina pienenä hauskaa, kun äitiä luultiin siskoksi :)..ja lapsista kaksi opiskelee. vanhin on jo työelämässä.

Hahhah :D Näin velana on mehukasta lukea näitä keskusteluja, joissa äidit ei ole keskittyneet hehkuttamaan sitä, miten äitiys ja lapset on nnniiin ihanaa ja parasta koko elämässä. Koska tällaisessa keskustelussa tulee totuus esiin; "oonpahan nuori vielä silloinkin kun URAKKA on ohi", "kaikki TYÖ ja VAIVA vielä edessä silloin vanhana!"

Luulenpa, että nämä vanhana lapsen hankkineet ovat niitä, jotka eivät tee lapsia jostain sikiämisen pakosta, vaan oikeasti haluavat lapsensa, eivätkä ajattele että nyt on "pakko hankkia ne lapset, koska kaikki hankkii, mutta pääsenpä niistä aikaisin eroon",

Jatkakaa toki :D

Täytän tänä vuonna 36v. Vieläkö saan tehdä lapsia? Meillä on jo kolme, mutta vieläkö saan ainakin yhden pyöräyttää? Ne kolme tein sallitun ikäisenä enkä ole ylipainoinen, niin kompensoiko ne yhtään?

Mulla on ikää 30, ja mielestäni nyt on just oikea aika saada lapsi. Olen ehtinyt kiertämään maapallon, asumaan ulkomailla useampaan otteeseen, opiskelemaan siihen ammattiin mihin haluan, rakentamaan kivan kodin ja hyvän, tasapainoisen parisuhteen. Jos olisin saanut lapsen nuorempana kokisin varmasti jääneeni paitsi joistakin sellaisista asioista joiden tekemisestä itse unelmoin. 

Vierailija kirjoitti:

Täytän tänä vuonna 36v. Vieläkö saan tehdä lapsia? Meillä on jo kolme, mutta vieläkö saan ainakin yhden pyöräyttää? Ne kolme tein sallitun ikäisenä enkä ole ylipainoinen, niin kompensoiko ne yhtään?

Kyllä sun nyt pitää laittaa ainakin kuva tänne niin voidaan sit yhdessä arvostella sua ja päättää että ootko liian läski ja rupsahtanut saamaan vielä yhtä lasta.  :D

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisi tavoiteltavaa saada lapsensa 35-40 vuotiaana? Oikeasti, ihan järkyttävän vanha ikä saada esikoinen. Tuon ikäiset ovat poikkeuksetta vähän ylipainoisia tai muuten rupsahtaneita, ja terveydelliset riskit puskevat päälle. AV-palstalla esittelevät itsensä aina elinvoimaisiksi "dinkuiksi", mutta päiväkodeissa ko. ikäiset ovat vähemmistönä ja aika vanhan näköisiä ovat. Useamman kerran miettinyt onko 5-vuotiasta hakemassa mummo vai äiti.

Mietin hetken, että tartunko tähän provoon, mutta tartunpa kuitenkin. En jaksanut lukea koko ketjua, joten voi tulla toisto. Sorry.

Ei sinulla tullut mieleen, että elämä ei mene aina niin kuin suunnittelee???? Ei tule lapsia nuorempana, vaikka pää hiessä yrittää, ei ole sopivaa kumppania ja ei halua ketä vaa isäksi siksi että itse haluaa lapsia. Ei ole taloudellisesti mahdollista. Tulee avioero kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken lasten teon yrittämisen (juu, mies ilmoitti seksin jälkeen että en rakasta sua enää ja haluan avioeron, olin 28). Haluaa ensin opiskelut valmiiksi. On ajatellut elää lapsettomassa, mutta löytääkin puolison, jonka kanssa haluaakin lapsia. Tai vaan yksinkertaisesti HALUAA lapsia myöhemmin kuin parikymppisenä.

Ei se ole sen hienompaa tai huonompaa saada niitä lapsia parikymppisenä kuin nelikymppisenä. Ihmisten elämäntilanteet katsos eivät mene etukäteen kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan.

On helppoa ja säälittävää arvostella toisia elämän valinnoista ja usein pakkotilanteista. Kyllä minäkin ajattelin 20-vuotiaana, että viiden vuoden sisällä toivon mukaan tai varmaan olen äiti. Vaan kun se elämä ei yllättäen mene kuten suunnittelee. En tavannut ainuttakaan miestä, johon olisin rakastunut tai josta olisi ollut perheen perustamiseen. Aika moni parikymppinen poika ajattelee enemmän biletystä ja hyvin vähän mitään syvällistä elämässsä. Ainakin ne, jotka itse kohtasin. Olisinpa vain kohdannut jo silloin nykyisen mieheni. Yritys on kova, mutta kun ei siihen annettu mahdollisuutta alle 34-vuotiaana, niin biologia tekee päätöksen. 

Ylipaino on sitten eri asia, siihen pystyy sentään vähän enemmän itse vaikuttamaan. Mutta miksi haukkua ylipainoisia? Ei voi muuta kuin toivoa, että jokainen saisi voimaa ja energiaa elää terveellisemmin. Eikä sitä energiaa varmasti monilla pikkulapsien äideillä ole. 

Nuorena lapset tehneet tuntuu päätyvän eroamaan useammin. Sitten tehdään toista, pahimmillaan kolmatta kierrosta lapsia. Aika jäätäviä virityksiä ihmisillä. Mielummin ehjä perhe, kuin nuoret vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Viikonlopun Hesarissa oli juttua 57 vuotiaasta miehestä, jolla oli 1 ja 4-vuotiaat lapset. Lukiessani mietin koko ajan että mitä järkeä on tehdä lapsia yli 5-kymppisenä, sen sijaan että lapsilla olisi aikuistuessaankin isä, heillä onkin jo lapsina vain vaari.

 Eräs kaukainen sukulaiseni tuli isäksi 79-vuotiaana O__o, oli hänellä ennestäänkin useita lapsia.

Mitäs mun pitäis nyt tehdä? Toinen lapseni syntyy parin kuukauden päästä jolloin olen jo 36 vuotias. Apua! Laitanko lapseni adoptioon etten vaan tuota hänelle sitä häpeää että tarhassa naureskellaan kun mummo tulee hakemaan? EIi olisi pitänyt alkaa koko touhuun. Onneksi sain ensimmäisen lapseni 26 vuotiaana, ei tarvitse kenenkään hävetä.

Nyt kun av:n virallinen lastentekoikä on määritelty, saako vielä kampauksen ja pukeutumisen suhteen rajat? samoin miesmaun? Ettei vaan tarvitse hävetä ja kärsiä?

Musta tollanen on oikeasti loukkaavaa. Mikä sinä ap olet sanomaan minkä ikäinen ihminen on sopiva äidiksi tai isäksi? Se on hyvä jos itselläsi oli tarve tehdä lapset "nuorena".

Itse tein tuon mukelon 38 vuotiaana, ja hyvin on mennyt, ja varmasti menee jatkossakin. Ja ihan tiedoksi vaan, en ole ylipainoinen, enkä missään nimessä rapakuntoinen.

En usko että olen yhtään huonompi äiti kuin sinäkään, vaikka nuorempi äiti olisit.

Ap:n kommentti on kivikaudelta....

Tosiasia on, että eka lapsi saadaan keskimäärin 28,5-vuotiaana ja keskimääräinen (siis 1.-ännännes lapsi) synnytysikä on runsaat 30 vuotta.

http://www.stat.fi/tup/tilastokirjasto/aitienpaivatilastoja_2013.html

Siitä kun ap mietit poikkeamaa, se 20-vuotias on ihan yhtä outo kuin 40-vuotiaskin.

Pk-seudulla oli jo 2000-luvun alussa ENEMMÄN yli 40-vuotiaita ensisynnyttäjiä kuin alle 20-vuotiaita. Siis ensisynnytäjiä!

Mä väitän siten, että enemmän outo näky siellä tarhassa ovat oikein nuoret äidit kuin yli nelikymppiset.

Juu, ap:n silmissä nuoret on ihania ja vanhat kamalia. Mikä lie ikärasistinen vinouma hänen ajattelussaan. Minusta tänne mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, ja on aika junttia vieroksua ketään iän perusteella, kaikki me kun vanhennumme.

Jokaisessa synnyttämisiässä on hyviä ja huonoja puolia. Nuorena äidiksi ryhtyneellä on keskimäärin isompi riski toimeentulovaikeuksiin, avioeroon ja siihen, että kunnon koulutus ja ammatti jäävät hankkimatta ja matala koulutusaste "periytyy" lapselle. Vanhana lapsensa hankkineilla lapsiluku ja siten sisarusten määrä jää todennäköisesti pienemmäksi, ja vanhempien sairastumis/kuolinriski on isompi.

Toisaalta on suomalaisten keskimääräinen elinikä jo sen verran korkea, että nelikymppinen voi odottaa elävänsä vielä 37-43 vuotta.

http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2003/ksyyt_2003_2004-11-02_tau_001.ht…

Minusta lapset pitää hankkia yksilöllisen tilanteen, eikä minkään taulukon tai bimbojen mutujen mukaan.

Näin 23-vuotiaana en kyllä näe mitään tavoiteltavaa siinä, että (tuttavapiirissäni) nuorilta naisilta jää koulut kesken, ei ole edes ehditty kouluttautua paljon mitään peruskoulun jälkeen kun on vaan leikitty kotia, on vaan äkkiä napattu joku ja tultu raskaaksi ja se parisuhde/perhe ei sitten pysykään kasassa, ei ole varaa tarjota lapselle kaikkea hienoa ja kivaa ja itse on syötävä näkkileipää 24/7 että lapsi saa toppahousut.

Siinä nyt joitain esimerkkejä, miksi en halua lähivuosina lasta. Ehkä lähempänä 30v. kun mullakin on jotain tarjottavaa sille lapselle, niin henkisesti kuin varallisesti. Itsellä kanssa periaate, että vain kerran mennään naimisiin (tietty jos jää leskeks tms.) niin pitää sitä kumppania vähän aikaa katellaki, että "varmistuu" kenen kanssa haluaa olla.

Eihän sitä ikinä voi olla 100% varma mistään, mutta kyllä mä ennemmin todennäköisyyttä mietin.

Lapsen saaminen vanhana on ihan parasta! Itse olin 35 kun sain lapseni ja nyt lapsi on esikoulussa. En tunne olevani yhtään vanha äiti, päinvastoin. Mä ehdin nuorena kokeilemaan kaikki väärät miehet, juhlimaan, matkustelemaan, opiskelemaan ja tekemään töitä. Aviomiehen kanssa ehdittiin muutama vuosi nauttimaan kaksinolosta pitkin maailmaa ja nyt loppuelämä kolmisteen lapsen kanssa. Mulla on elämänkokemusta ja itseluottamusta niin paljon, että ei haittaa jos joku arvostelee mun valintoja. Meidän ei tarvitse pihistellä rahan kanssa, koska ollaan sitä ehditty jo vuosia keräämään. Nyt voidaan vaan täysillä nautiskella tästä ajasta kun lapsi on vielä pieni. Töissäkään ei tarvitse enää niin rykiä ja päteä nuorempia vastaan, kun kannukset on jo hankittu. Toki vauva-aika oli varmasti rankempi valvomisineen kuin 20-vuotiaalla, mutta se nyt oli vaan lyhyt aika tässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni saimme lapset vanhoina. Joskus menee kauan aikaa ennen kuin löytää sen oikean.

En aikaisemmin ajatellut ikääni, mutta kun lapset kirjoittivat ylioppilaiksi ja lähtivät opiskelemaan, saatoimme ostaa heille asunnot opiskelupaikkakunnalta. Siis jokaiselle omansa, vaikka olisivat kolmioonkin mahtuneet. Meillä oli varaa maksaa preppauskurssit, vaihto-opiskelujaksot maailmalla ja muutama muukin ulkomaanmatka. Mihinkään tuollaiseen meillä ei olisi 15 vuotta aikaisemmin ollut varaa.

Siksi oli hienoa saada lapsensa mummoiässä: saattoi tarjota heille henkisen pääoman lisäksi paljon taloudellista turvaa. On paljon helpompaa opiskella, kun tietää, että ei tarvitse miettiä rahaa.

En ymmärrä. Kyllähän tällaisiin asioihin on varaa myös esimerkiksi lapsensa 23-28 vuotiaana saaneilla. Miksi ei olisi? Yhtälailla sitä valmistutaan yliopistosta/amk:sta ja mennään töihin. Minä tienasin 22-vuotiaana terveydenhoitajana 3300e/kk kolme vuotta sitten. Ja nyt opiskelen yliopistossa.

Kirjoitin meidän perheestä. Meillä ei ollut 40 vuoden iässä 700 000 euroa, jolla ostaa Helsingistä lapsille kolme yksiötä ottamatta lainaa. Jos olisin saanut lapset nuorempana, olisin joutunut tarjoamaan heille paljon kapeamman elämän jo siksikin, että oma elämänkokemukseni 22v iässä oli paljon suppeampi kuin 35v iässä.

Se, että suuri osa terveydenhoitajista tuon summan on saanut säästöön, on tietenkin ihan tavallista, mutta kaikki meistä eivät voi olla 22v iässä terveydenhoitajia ihan siksi, että lähes kaikki AMK-opiskelijat ovat opinnot aloittaessaan 19v ikäisiä ja hyvin harva saa alkupalkkaa 3300 e/kk.

TH ei saa missään 3300 e/kk. palkkaa. DDD

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni saimme lapset vanhoina. Joskus menee kauan aikaa ennen kuin löytää sen oikean.

En aikaisemmin ajatellut ikääni, mutta kun lapset kirjoittivat ylioppilaiksi ja lähtivät opiskelemaan, saatoimme ostaa heille asunnot opiskelupaikkakunnalta. Siis jokaiselle omansa, vaikka olisivat kolmioonkin mahtuneet. Meillä oli varaa maksaa preppauskurssit, vaihto-opiskelujaksot maailmalla ja muutama muukin ulkomaanmatka. Mihinkään tuollaiseen meillä ei olisi 15 vuotta aikaisemmin ollut varaa.

Siksi oli hienoa saada lapsensa mummoiässä: saattoi tarjota heille henkisen pääoman lisäksi paljon taloudellista turvaa. On paljon helpompaa opiskella, kun tietää, että ei tarvitse miettiä rahaa.

No ei niitä asuntoja niin vaan ostella useammalle lapselle, oli lapset saanut nuorena tai vähän vanhempana. Pitää olla varallisuutta selvästi tavanomasta enemmän, jotta tähän pystyy.