Lue keskustelun säännöt.
Mitä hienoa on saada lapsensa vanhana?
18.01.2016 |
Miksi olisi tavoiteltavaa saada lapsensa 35-40 vuotiaana? Oikeasti, ihan järkyttävän vanha ikä saada esikoinen. Tuon ikäiset ovat poikkeuksetta vähän ylipainoisia tai muuten rupsahtaneita, ja terveydelliset riskit puskevat päälle. AV-palstalla esittelevät itsensä aina elinvoimaisiksi "dinkuiksi", mutta päiväkodeissa ko. ikäiset ovat vähemmistönä ja aika vanhan näköisiä ovat. Useamman kerran miettinyt onko 5-vuotiasta hakemassa mummo vai äiti.
Kommentit (137)
Mä en ymmärrä teitä teiniäitejä, jotka arvostelette myöhemmin esikoinen saaneita. Niin paljonko nyt kaduttaa? Katkeruus paistaa. On täysin normaalia hankkia lapsi siinä 30-36v, moni haluaa ensin opiskella, olla työelämässä, matkustella, hankkia hyvin tuloja ja moni vaan ei yksinkertaisesti koe olevansa valmis vanhemmaksi aiemmin/ tai koskaan. Sitä paitsi kun tuossa iässä saa vauvan, tuntee olevansa todella nuori. Parikymppinen on teinin äiti kun kaveri saa vasta vauvan, kumpi tuntee olonsa nuoremmaksi? ;D aivan.
Biologia antaa mahdollisuuden hankkia lapsia jo 13-14 vuotiaana, ei se sitä tarkota että se olis jotenkin fiksua. Mun mielestä edelleenkin parikymppisten pitäis elää vähän muuta elämää kuin perhe-elämää. 30v on hyvä ikä hankkia lapsi, aivan normaali ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mieheni saimme lapset vanhoina. Joskus menee kauan aikaa ennen kuin löytää sen oikean.
En aikaisemmin ajatellut ikääni, mutta kun lapset kirjoittivat ylioppilaiksi ja lähtivät opiskelemaan, saatoimme ostaa heille asunnot opiskelupaikkakunnalta. Siis jokaiselle omansa, vaikka olisivat kolmioonkin mahtuneet. Meillä oli varaa maksaa preppauskurssit, vaihto-opiskelujaksot maailmalla ja muutama muukin ulkomaanmatka. Mihinkään tuollaiseen meillä ei olisi 15 vuotta aikaisemmin ollut varaa.
Siksi oli hienoa saada lapsensa mummoiässä: saattoi tarjota heille henkisen pääoman lisäksi paljon taloudellista turvaa. On paljon helpompaa opiskella, kun tietää, että ei tarvitse miettiä rahaa.
En ymmärrä. Kyllähän tällaisiin asioihin on varaa myös esimerkiksi lapsensa 23-28 vuotiaana saaneilla. Miksi ei olisi? Yhtälailla sitä valmistutaan yliopistosta/amk:sta ja mennään töihin. Minä tienasin 22-vuotiaana terveydenhoitajana 3300e/kk kolme vuotta sitten. Ja nyt opiskelen yliopistossa.
Kirjoitin meidän perheestä. Meillä ei ollut 40 vuoden iässä 700 000 euroa, jolla ostaa Helsingistä lapsille kolme yksiötä ottamatta lainaa. Jos olisin saanut lapset nuorempana, olisin joutunut tarjoamaan heille paljon kapeamman elämän jo siksikin, että oma elämänkokemukseni 22v iässä oli paljon suppeampi kuin 35v iässä.
Se, että suuri osa terveydenhoitajista tuon summan on saanut säästöön, on tietenkin ihan tavallista, mutta kaikki meistä eivät voi olla 22v iässä terveydenhoitajia ihan siksi, että lähes kaikki AMK-opiskelijat ovat opinnot aloittaessaan 19v ikäisiä ja hyvin harva saa alkupalkkaa 3300 e/kk.
TH ei saa missään 3300 e/kk. palkkaa. DDD
Ai, ei vai..? :D
T: terveydenhoitaja
Mä olen 27v, ja lähipiirissä ihan parilla vain oma lapsi. Suurin osa opiskelee yliopistossa, matkustelee, tai tekee jotain muuta, mutta perhe-elämää ei leiki vieläkään melkee kukaan, vaikka osa jo 3-kymppisiä.
Mä tiedän tasan yhden..... _yhden_ hyvän teiniäidin.... :/
Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana ja ollaan edelleen 15-vuoden jälkeen lapsen iskänkanssa yhdessä ja olemme molemmat hyviä vanhempia.
Äitini sai minut n.40-v ja edelleen jaksaa leikkiä,lähteä ulos laskemaan mäkeä lastenlastenkanssa ym.
Minusta ei ole mitään väliä, että minkä ikäisenä lapsensa tekee. Kunhan on lapselle rakastava ja hyvä vanhempi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen hienompaa, kuin nuorenakaan. Vanhana vanhemmaksi tulemisessa hyviä puolia ovat kypsyys ja kärsivällisyys, ja taloudelliset asiat paremmin kunnossa.
Raskauden ja synnytyksen olisin halunnut mieluummin 25-vuotiaana, kuin 35-vuotiaana. Paljon rasittavampaa ja palautuminen hitaampaa, näin mun kohdalla.
Hyvä 77, olen 71, joka kirjoitti Aspergerin yleistymistä korreloiden vanhempien ikään. Hyökkäsit.
Hesarissa 12.6. julkaistu uutinen kertoo kansainvälisen tutkimuksen näin todistaneen.Karolinska institutetin tutkimus, googlettamalla löytyy kyllä. Ilmeisesti olet nuori, eikä tuttavapiirissäsi ole tällaisia tapauksia, toisin kuin mulla. Oon 51-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikkoon vastaten, se hienous, että itse on kasvanut , ja kypsynyt jo aikuiseksi, myöskin eläkepäiviin sisältöä , kun ajattelee oman parikymppisen lapsensa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olisi tavoiteltavaa saada lapsensa 35-40 vuotiaana? Oikeasti, ihan järkyttävän vanha ikä saada esikoinen. Tuon ikäiset ovat poikkeuksetta vähän ylipainoisia tai muuten rupsahtaneita, ja terveydelliset riskit puskevat päälle. AV-palstalla esittelevät itsensä aina elinvoimaisiksi "dinkuiksi", mutta päiväkodeissa ko. ikäiset ovat vähemmistönä ja aika vanhan näköisiä ovat. Useamman kerran miettinyt onko 5-vuotiasta hakemassa mummo vai äiti.
Mietin hetken, että tartunko tähän provoon, mutta tartunpa kuitenkin. En jaksanut lukea koko ketjua, joten voi tulla toisto. Sorry.
Ei sinulla tullut mieleen, että elämä ei mene aina niin kuin suunnittelee???? Ei tule lapsia nuorempana, vaikka pää hiessä yrittää, ei ole sopivaa kumppania ja ei halua ketä vaa isäksi siksi että itse haluaa lapsia. Ei ole taloudellisesti mahdollista. Tulee avioero kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken lasten teon yrittämisen (juu, mies ilmoitti seksin jälkeen että en rakasta sua enää ja haluan avioeron, olin 28). Haluaa ensin opiskelut valmiiksi. On ajatellut elää lapsettomassa, mutta löytääkin puolison, jonka kanssa haluaakin lapsia. Tai vaan yksinkertaisesti HALUAA lapsia myöhemmin kuin parikymppisenä.
Ei se ole sen hienompaa tai huonompaa saada niitä lapsia parikymppisenä kuin nelikymppisenä. Ihmisten elämäntilanteet katsos eivät mene etukäteen kirjoitetun käsikirjoituksen mukaan.
Niinpä
Mun vanhemmat menivät naimisiin kun äiti oli 19v ja isä 24v. Minä - ainokainen - synnyin kun olivat jo rupsahtaneita ja ikäloppuja (ap:n mielestä) eli 34v ja 39v. Tuohon väliin mahtui 8 keskenmenoa.... Elämä on... Mutta onneksi sain tämän onnellisen elämän ja ihanan lapsuuden noiden vanhusten hoivissa:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus aloituksen varsinaiseen kysymykseen: minä veikkaan, että harvan mielestä esikoisen saaminen juuri 35-40-vuotiaana on erityisen tavoiteltavaa. Pidän myös tässä ketjussa vilisevää öyhötystä teiniäitiyden huonommuudesta omituisena, sillä se liity mielestäni aiheeseen.
On kuitenkin paljon ihmisiä, joiden elämäntilanteen kannalta se on paras ratkaisu. Eiköhän suurin osa ihmisistä pidä ihanteellisena sitä, että ikävuodet 19-24 opiskellaan korkeakoulussa, matkaillaan ja biletetään, opintojen loppusuoralla tavataan elämänsä mies, valmistuttua 24-vuotiaana päästään suoraan vakityöhön. Sitten seuraavan muutaman vuoden aikana ollaan töissä, kerätään rahaa, ostetaan asunto ja mennään naimisiin. Kaksi lasta saadaan puserrettua juuri ennen kuin 30 pärähtää mittariin.
Edellä mainittu jää varsin monien elämässä kuitenkin pelkäksi haavekuvaksi. Opintojen ja työkuvioiden parissa voi olla mutkaisempi tie, eivätkä kaikki tiedä heti lukion jälkeen, mille alalle halajavat. Tai sitten ne ovat hyvin hanskassa, mutta pitkäaikainen, vakaa parisuhde puuttuu. On myös mahdollista, että opintojen aikana ei ole ollut varaa matkailla, bailata, harrastaa ja "elää", kun on täytynyt viikonloput ja lomat istua kaupan kassalla elääkseen. Tämä saattaa olla mahdollista vasta opintojen jälkeen työelämään siirryttäessä. Tai sitten voi käydä niin kuin ystävälleni, jolla oli paketti täydellisesti kasassa: he aloittivat esikoisen yrittämisen hänen ollessaan "ihanteellisessa" 28 vuoden iässä. Raskaus onnistui vasta kuuden vuoden lapsettomuushoitojen myötä, ja hän ehtii täyttää tuon 35 ennen vauvan syntymää.
Joka tapauksessa, harva vauva syntyy vanhempien ollessa ihanteellisessa iässä, ihanteellisiin oloihin. Toki näitäkin on, mutta muut joutuvat etsimään kompromisseja, jotka sopivat juuri omaan elämään: toinen päätyy saamaan esikoisensa, kun on vielä gradu kesken ja työkokemusta vähäisesti, toinen taas päätyy odottamaan ja saamaan esikoisensa iäkkäänä. Ja aina kyse ei edes ole itse punnitusta kompromissista: isäehdokas voi yksinkertaisesti puuttua, tai hedelmöitys ei muuten vain ota onnistuakseen. Suurin osa kuitenkin elää varsin hyvän elämän perheenä, vaikka lasten syntymäajankohta ja -olosuhteet eivät olisikaan yltäneet täydellisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Rupsahtaminen on toissijaista, mutta vanhojen vanhempien lapsilla on oikeesti paljon terveysongelmia. Aspergerin tyyppiset käytöshäiriöt yms. yleistyvät.
Asperger ei johdu äidin iästä
As ei myöskään ole käytöshäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rupsahtaminen on toissijaista, mutta vanhojen vanhempien lapsilla on oikeesti paljon terveysongelmia. Aspergerin tyyppiset käytöshäiriöt yms. yleistyvät.
Panetko linkin, mihin tuo väite perustuu? Onko joku tutkimus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mieheni saimme lapset vanhoina. Joskus menee kauan aikaa ennen kuin löytää sen oikean.
En aikaisemmin ajatellut ikääni, mutta kun lapset kirjoittivat ylioppilaiksi ja lähtivät opiskelemaan, saatoimme ostaa heille asunnot opiskelupaikkakunnalta. Siis jokaiselle omansa, vaikka olisivat kolmioonkin mahtuneet. Meillä oli varaa maksaa preppauskurssit, vaihto-opiskelujaksot maailmalla ja muutama muukin ulkomaanmatka. Mihinkään tuollaiseen meillä ei olisi 15 vuotta aikaisemmin ollut varaa.
Siksi oli hienoa saada lapsensa mummoiässä: saattoi tarjota heille henkisen pääoman lisäksi paljon taloudellista turvaa. On paljon helpompaa opiskella, kun tietää, että ei tarvitse miettiä rahaa.
En ymmärrä. Kyllähän tällaisiin asioihin on varaa myös esimerkiksi lapsensa 23-28 vuotiaana saaneilla. Miksi ei olisi? Yhtälailla sitä valmistutaan yliopistosta/amk:sta ja mennään töihin. Minä tienasin 22-vuotiaana terveydenhoitajana 3300e/kk kolme vuotta sitten. Ja nyt opiskelen yliopistossa.
Kirjoitin meidän perheestä. Meillä ei ollut 40 vuoden iässä 700 000 euroa, jolla ostaa Helsingistä lapsille kolme yksiötä ottamatta lainaa. Jos olisin saanut lapset nuorempana, olisin joutunut tarjoamaan heille paljon kapeamman elämän jo siksikin, että oma elämänkokemukseni 22v iässä oli paljon suppeampi kuin 35v iässä.
Se, että suuri osa terveydenhoitajista tuon summan on saanut säästöön, on tietenkin ihan tavallista, mutta kaikki meistä eivät voi olla 22v iässä terveydenhoitajia ihan siksi, että lähes kaikki AMK-opiskelijat ovat opinnot aloittaessaan 19v ikäisiä ja hyvin harva saa alkupalkkaa 3300 e/kk.
TH ei saa missään 3300 e/kk. palkkaa. DDD
Ai, ei vai..? :D
T: terveydenhoitaja
Ei saa ainakaan 23-vuotiaan työkokemuksella :DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no miksi hankkia lapsia ollenkaan!?
Vierailija kirjoitti:
Miksi olisi tavoiteltavaa saada lapsensa 35-40 vuotiaana? Oikeasti, ihan järkyttävän vanha ikä saada esikoinen. Tuon ikäiset ovat poikkeuksetta vähän ylipainoisia tai muuten rupsahtaneita, ja terveydelliset riskit puskevat päälle. AV-palstalla esittelevät itsensä aina elinvoimaisiksi "dinkuiksi", mutta päiväkodeissa ko. ikäiset ovat vähemmistönä ja aika vanhan näköisiä ovat. Useamman kerran miettinyt onko 5-vuotiasta hakemassa mummo vai äiti.
No en minä noin nuorena halunnutkaan! Lapsi syntyi neljän- ja viidenkympin välissä.
Jaa. Nykyään ihmiset elää melko pitkään, varsinkin naiset.
Minulla on 16 v, 12 v, 4 v. ja 1 v 2 kk ikäiset lapset. Olen nyt 46 v. ja mies on 41 v. Voi kauheeta. Kunto hyvä, mitä nyt miehellä reumanivelet vaivaa, sukuvika. Alkoi jo parikymppisenä. Joko siltä silloin olisi pitänyt kieltää lastenteko :O
Anoppini äiti oli 47 v, kun kuopus eli anoppi syntyi. Rouvalla leikkasi järki loppuun asti, ja vielä 90-veenä käveli kaksi lenkkiä päivässä. Kuoli 99 vuotiaana vähän ennen, kuin esikoisemme syntyi.
Ei anopilla mitään terveysongelmia ole ollut, ainakaan nuorena, vaikka onkin "vanhuksen" lapsi.
Mun työkaverilla oli hyvinkin harmaa tukka ja ikää 62-v, kun kävi hautaamassa äitinsä, joka kuoli 105 vuoden iässä. Tiedän myös yhden 83 vuotiaan miehen, joka käy veteraanien MM-kisoissa ja "vapaa-ajalla vanhainkodissa vanhuksille laulamassa" omien sanojensa mukaan. Hänellä on 20 vuotta nuorempi tyttöystävä.
Elämä loppuu sitten kun se loppuu. Et voi ennustaa että nelikymppisenä olet jo niin vanha, että kohta varmaan kuolet tai et mitään jaksa. Kuolla voi milloin vaan, luehan vähän kuolinilmoituksia!
Elä ap ja anna toisten elää!
Jos kerta on yksi ja sama minkä ikäisenä lapsia saa, jos saa, niin miksi tässäkin ketjussa haukutaan niitä jotka saaneet esim. 25 vuotiaana? tai nuorempina? Onko se joltaki jotain pois? Ja 25.v ei ole teini.
Vierailija kirjoitti:
Viikonlopun Hesarissa oli juttua 57 vuotiaasta miehestä, jolla oli 1 ja 4-vuotiaat lapset. Lukiessani mietin koko ajan että mitä järkeä on tehdä lapsia yli 5-kymppisenä, sen sijaan että lapsilla olisi aikuistuessaankin isä, heillä onkin jo lapsina vain vaari.
Tuokin isä ehtii suurella todennäisyydellä näkemään lapsenlapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on ilmiselvä provo, mutta aion vastata silti. Lyön tuhat euroa vetoa, että olen nuorekkaampi kuin monet jälkeenjääneet teiniäidit, joiden lempiharrastuksiin kuuluu nortin vetäminen ja ylisokerisen siiderin kittaus Mcdonallisin ranskiksilla höystettynä. Olen jo vuodet syönyt terveellisesti(luonuruoka) ja liikkunut paljon, painoindeksi n.19, ikää silti reippaasti yli 30-vuoden eikä yhtään lasta(eikä ensimmäistäkään ryppyä). Ennen kaikkea syy siihen oli se, että haluan olla taloudellisesti täysin vapaa. Tuleva lapseni ei jää paitsi yhtään mistään. Häntä ei kiusata jostain kirppisvaatteista. Hän saa harrastaa aivan mitä haluaa, kustannan kaiken. Hän saa hienon huoneen ja kaikki laitteet mitä tarvitsee. Hän pääsee ulkomaanmatkoille kaksi kertaa vuodessa. Hän on etuoikeutettu. Mihinkään tähän en olisi kaksikymppisenä tyhjäpäänä kyennyt. Nyt olen jopa paljon tietoisempi lapsenkasvatuksesta, kaikista tärkeistä yksityiskohdista jotka tarvitaan, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ja eheä yksilö. Haluan tehdä kaiken täydellisesti, tätä sanaa aloittaja tuskin edes sisäistää.
Haaveet on haaveita, todellisuus on toista.
Mun pitäisi kaiketi viimeistään tällä hetkellä ruveta ensimmäistä lasta yrittämään. Ja miestilanne on se että isäksi löytyisi mies jota oon vähän aikaa tapaillut mutta jota en vaan kertakaikkiaan osaa pitää varteenotettavana kumppaniehdokkaana, parisuhteessa sen kanssa toivoisin varmasti koko ajan voivani olla jonkun toisen kanssa. (En siis tapaile ko. miestä enää.) Jos ylipäätään haluan tehdä lapsia jossain vaiheessa niin haluan että syntyvät perheeseen jossa vanhemmat ovat yhdessä ja myös viihtyvät yhdessä. Olen tietysti epäonnistunut kun en ole elämänkumppania vielä 27-vuotiaanakaan löytänyt. Ymmärrän hävetä tätä epäonnistumistani kuten myös sitä että tutkintokaan ei ole valmis. Ymmärrän hävetä näitä epäonnistumisiani niin että suuren osan ajasta ajattelen lähinnä että mun pitäisi tappaa itseni.