Lue keskustelun säännöt.
Keinot vähissä masentuneen teinin kanssa - vertaisapu olisi nyt tarpeen!
18.01.2016 |
Teini ei jaksa enää mitään. Ei halua mennä kouluun, ei jaksa keskittyä, ei saa nukuttua, ruokahalu olematon. Mitään varsinaista syytä tuolle ei ole, ei ongelmia kotona (isänsä sairasti syövän viime vuonna, mutta kuntoutunut jo töihinkin), koulussa on yksinäinen, muttei varsinaisesti kiusattu.
Mitä tehdä?
On käyty koulupsykologilla, mutta hänellä on ohjeita tyyliin, että hanki harrastus. Millä energialla, kun ei tahdo edes suihkuun tai kouluun jaksaa? Nyt ollaan kohta tapaamassa nuorisopsykiatrian työntekijöitä, joille pitää tehdä tietysti tilanne inhorealistisen selväksi.
Oletteko vastaavassa tilanteessa pakottanut teinin kouluun vai antaneet olla kotona?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko SPR:llä tai jollain muulla vastaavalla jotain tukihenkilötoimintaa? Tämä vain heittona ja lisänä. Siis jos nuori tapaisi välillä jotain ulkopuolista ihmistä elokuvien ym. yhdessä tekemisen merkeissä. Kotona ja kotivoimin noita ongelmia ei ratkota, mutta jos joku ulkopuolinen astuisi kehiin? Ihminen joka jaksaisi vähän kuunnella miltä tuntuu ja ihan konkreettisesti viedä ulos ja ihmisten ilmoille. Ja huom. näitä asioita ei ratkota yleensä yhdellä keinolla, eli en tarkoita että tämä kuittaisi koko hoidon ym. mutta yleensä tilanteet lähtevät purkautumaan siten, että monella eri tavalla pyritään vähän laajentamaan masentuneen elämänpiiriä.
Täytyy ottaa selvää!
Ap
Tuo tuli mieleen siitä, että olin itse masentunut nuori, jota äiti yritti parhaansa mukaan auttaa ja tukea. Mutta se ei auttanut minua, koska olisin tarvinnut vahvistusta itsetunnolle ulkoapäin. Ei ollut kavereita joilta olisin saanut hyväksyntää. Äiti-parka sai paljon epäkiitollisuutta osakseen, vaikka hän kaikkensa yritti minun hyväkseni, se ei merkinnyt minulle mitään. En osaa oikein pukea sanoiksi sitä, mitä yritän sanoa. Toivottavasti saat kiinni ajatuksesta. Ehkä se liittyy siihen ahdistukseen, että nuorena on oletusarvo siitä, että maailman pitäisi laajeta, nuoren pitäisi irtautua kotoaan ja solmia suhteita kodin ulkopuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja miten, onko sun lapsi pääsemässä luokalta? Onko tehty jotain omaa lukujärjestystä?
Vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka ite oonki semmonen että linnottaudun kotiin, sanoisin että mieluummin yrittäisi käydä koulua. Yrittäkää tehä hyvä rytmi, aikasin nukkumaan ja aikasin ylös, että kerkeää rauhassa tehä kaiken, kirkasvalolamppu ja herätysvalot auttaa. Myös ruoka on tosi tärkeää, ootteko muute tutustunu e-epaan? Tulipa nyt tässä mieleen. Parempi ois tehä sen minkä pystyy, kuin ettei tekis mitää.
Pakottaminenki on tietenki vähä..vaikeaa. Voihan se sieltä koulusta pois kävellä. Voisitte tietenki keskustella sen tiimin kanssa tuostaki. Jos on todella paha olo, nii kyllähän se osastolle menoki vois olla vaihtoehto. ja eikö niissä joissain voi käydä koulua?
t. olikohan viesti 45 :)
On hän pääsemässä, vaikka koenumerot ovatkin tässä laskeneet seiskan-kahdeksikon välille, kun aiemmin oli kiitettäviä yleensä.
Rytmi joo.... Lapsi selittää, että on iltaisin niin ahdistunut seuraavan aamun kouluunmenosta, ettei halua nukkumaan ennen puolta yötä. Kuulemma on liian kauheaa se, että sitten herää ja onkin taas pakko mennä kouluun. Kokee siis ikään kuin lykkäävänsä sitä aamun kauheutta valvomalla. Olen yrittänyt selittää unen merkitystä ja sitä, että nukkumalla koko ajan liian vähän aiheuttaa sitä pahaa oloa itselleen, mutta ei lapsi tunnu sitä uskovan. Jos pakotan ja vien kännykän ja tabletin pois, valvoo sitten pimeässä ja ahdistuu vielä enemmän kuin jos katsoisi hauskoja videoita netistä.
Mä vähän luulen, että osastojakso ei tosiaan olisi huono ajatus, jos siellä saataisiin kierre katki. Täytyy katsoa, mitä ovat mieltä.
Ap
Okei, no niin, ei ainakaa ihan pahimpia numeroita oo:) Haluisko sun lapsi lukioon tai amikseen?
Voi, tuttua tuo valvominen tai nukkuminen tv päällä..ja just tuo lykkääminen. Melkee ahistaa ku ajattelen itteäni tuon ikäsenä, vaikkei nytkää iha täysillä mee. Luulisin että niin ku sanot, valvois vaan ilman kännykkää ja muuta, vaikka veisitki pois..
Mua on auttanu se että hyväksyy että okei, ahistaa. mut sitte yritän kattoa jotain kivaa ja rauhottua. Koska sille ei voi mitään että ahistaa, sille mitä tekee voi jotain. Ja arvaa mikä ahistaa lisää..ku ei nuku. tai nukkuu päivän. ja unirytmi onki päin helvettiä ja ahistaa seki. Kannattaa yrittää pitää semmonen huolihetki, että kirjaa huolet ylös. ja jos niille voi tehä jotain, tekee. jos ei, yrittää murehtia niitä siinä sen jonku minuutin pari, sitte jättää sen huolehtimisen. koska sille mitä tapahtuu aamulla, ei voi mitään. vaan tälle hetkelle.
Myös se että alkaa valmistautuun nukkumiseen auttaa. uniteetä saa ihan ilman reseptiä:) jos ei se oikeesti väsytä, voi ne rutiinitki auttaa. mulle on tosi tärkeetä kaikki, lakanat on hyvät ja että on raitista, teen kaiken tommosen mitä voin tehä että itsellä ois hyvä olla.
Joo, ei se osasto varmastikkaa pahaa tee jos on tosi huono olo:) siellä ne ihmiset on auttamassa.
t 45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko SPR:llä tai jollain muulla vastaavalla jotain tukihenkilötoimintaa? Tämä vain heittona ja lisänä. Siis jos nuori tapaisi välillä jotain ulkopuolista ihmistä elokuvien ym. yhdessä tekemisen merkeissä. Kotona ja kotivoimin noita ongelmia ei ratkota, mutta jos joku ulkopuolinen astuisi kehiin? Ihminen joka jaksaisi vähän kuunnella miltä tuntuu ja ihan konkreettisesti viedä ulos ja ihmisten ilmoille. Ja huom. näitä asioita ei ratkota yleensä yhdellä keinolla, eli en tarkoita että tämä kuittaisi koko hoidon ym. mutta yleensä tilanteet lähtevät purkautumaan siten, että monella eri tavalla pyritään vähän laajentamaan masentuneen elämänpiiriä.
Täytyy ottaa selvää!
ApTuo tuli mieleen siitä, että olin itse masentunut nuori, jota äiti yritti parhaansa mukaan auttaa ja tukea. Mutta se ei auttanut minua, koska olisin tarvinnut vahvistusta itsetunnolle ulkoapäin. Ei ollut kavereita joilta olisin saanut hyväksyntää. Äiti-parka sai paljon epäkiitollisuutta osakseen, vaikka hän kaikkensa yritti minun hyväkseni, se ei merkinnyt minulle mitään. En osaa oikein pukea sanoiksi sitä, mitä yritän sanoa. Toivottavasti saat kiinni ajatuksesta. Ehkä se liittyy siihen ahdistukseen, että nuorena on oletusarvo siitä, että maailman pitäisi laajeta, nuoren pitäisi irtautua kotoaan ja solmia suhteita kodin ulkopuolelle.
Ymmärrän oikein hyvin! Parhain ja rakastavinkaan koti ei korvaa ikätovereita! Lapsellani on pari luokkansa/koulunsa ulkopuolista kaveria onneksi, eivät kumminkaan mitään sydänystäviä. Toisen kanssa käy viikoittain yhdessä harrastuksessa.
Mutta joo, teinille on tärkeää olla kuten muutkin ja solmia sosiaalisia suhteita. Vaikka olen tehnyt lapseni kanssa vaikka mitä ihan omasta halustani (kuvitelkaa, notkuttiin yhdessä vkl elokuussa jopa Weekendissä, vaikka olen siis viisikymppinen täti 8-)), niin toki se riipaisee, ettei tällä lapsella ole semmoista omaa viiteryhmää omasta takaa, ainoastaan luokkatoverien löysä välituntirinki.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja miten, onko sun lapsi pääsemässä luokalta? Onko tehty jotain omaa lukujärjestystä?
Vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka ite oonki semmonen että linnottaudun kotiin, sanoisin että mieluummin yrittäisi käydä koulua. Yrittäkää tehä hyvä rytmi, aikasin nukkumaan ja aikasin ylös, että kerkeää rauhassa tehä kaiken, kirkasvalolamppu ja herätysvalot auttaa. Myös ruoka on tosi tärkeää, ootteko muute tutustunu e-epaan? Tulipa nyt tässä mieleen. Parempi ois tehä sen minkä pystyy, kuin ettei tekis mitää.
Pakottaminenki on tietenki vähä..vaikeaa. Voihan se sieltä koulusta pois kävellä. Voisitte tietenki keskustella sen tiimin kanssa tuostaki. Jos on todella paha olo, nii kyllähän se osastolle menoki vois olla vaihtoehto. ja eikö niissä joissain voi käydä koulua?
t. olikohan viesti 45 :)
On hän pääsemässä, vaikka koenumerot ovatkin tässä laskeneet seiskan-kahdeksikon välille, kun aiemmin oli kiitettäviä yleensä.
Rytmi joo.... Lapsi selittää, että on iltaisin niin ahdistunut seuraavan aamun kouluunmenosta, ettei halua nukkumaan ennen puolta yötä. Kuulemma on liian kauheaa se, että sitten herää ja onkin taas pakko mennä kouluun. Kokee siis ikään kuin lykkäävänsä sitä aamun kauheutta valvomalla. Olen yrittänyt selittää unen merkitystä ja sitä, että nukkumalla koko ajan liian vähän aiheuttaa sitä pahaa oloa itselleen, mutta ei lapsi tunnu sitä uskovan. Jos pakotan ja vien kännykän ja tabletin pois, valvoo sitten pimeässä ja ahdistuu vielä enemmän kuin jos katsoisi hauskoja videoita netistä.
Mä vähän luulen, että osastojakso ei tosiaan olisi huono ajatus, jos siellä saataisiin kierre katki. Täytyy katsoa, mitä ovat mieltä.
Ap
Okei, no niin, ei ainakaa ihan pahimpia numeroita oo:) Haluisko sun lapsi lukioon tai amikseen?
Voi, tuttua tuo valvominen tai nukkuminen tv päällä..ja just tuo lykkääminen. Melkee ahistaa ku ajattelen itteäni tuon ikäsenä, vaikkei nytkää iha täysillä mee. Luulisin että niin ku sanot, valvois vaan ilman kännykkää ja muuta, vaikka veisitki pois..
Mua on auttanu se että hyväksyy että okei, ahistaa. mut sitte yritän kattoa jotain kivaa ja rauhottua. Koska sille ei voi mitään että ahistaa, sille mitä tekee voi jotain. Ja arvaa mikä ahistaa lisää..ku ei nuku. tai nukkuu päivän. ja unirytmi onki päin helvettiä ja ahistaa seki. Kannattaa yrittää pitää semmonen huolihetki, että kirjaa huolet ylös. ja jos niille voi tehä jotain, tekee. jos ei, yrittää murehtia niitä siinä sen jonku minuutin pari, sitte jättää sen huolehtimisen. koska sille mitä tapahtuu aamulla, ei voi mitään. vaan tälle hetkelle.
Myös se että alkaa valmistautuun nukkumiseen auttaa. uniteetä saa ihan ilman reseptiä:) jos ei se oikeesti väsytä, voi ne rutiinitki auttaa. mulle on tosi tärkeetä kaikki, lakanat on hyvät ja että on raitista, teen kaiken tommosen mitä voin tehä että itsellä ois hyvä olla.
Joo, ei se osasto varmastikkaa pahaa tee jos on tosi huono olo:) siellä ne ihmiset on auttamassa.
t 45
Oot kyllä ihana, ja koko ketjukin, ihmeen asiallisia kommentteja ja auttamishaluisia viestejä tullut, kun ajattelee, mitä av:llä joskus on...
Sulla siis on se huolihetki auttanut? Juuri eilen luettiin siitä mielenterveystalo.fi:stä, minustakin se kuulostaa fiksulta ajatukselta, mutta ensilukemalla teini sen tyrmäsi ja sanoi, ettei se "vihaan koulua" kauheasti miettimällä ratkea. Mutta tietenkin sille koulupelollekin on palasteltavissa osatekijöitä, joiden miettimistä voisi yrittää lykätä tiettyyn hetkeen. Täytyy jutella lisää tästä, kun lapsi seuraavan kerran haluaa jutella olostaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja miten, onko sun lapsi pääsemässä luokalta? Onko tehty jotain omaa lukujärjestystä?
Vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka ite oonki semmonen että linnottaudun kotiin, sanoisin että mieluummin yrittäisi käydä koulua. Yrittäkää tehä hyvä rytmi, aikasin nukkumaan ja aikasin ylös, että kerkeää rauhassa tehä kaiken, kirkasvalolamppu ja herätysvalot auttaa. Myös ruoka on tosi tärkeää, ootteko muute tutustunu e-epaan? Tulipa nyt tässä mieleen. Parempi ois tehä sen minkä pystyy, kuin ettei tekis mitää.
Pakottaminenki on tietenki vähä..vaikeaa. Voihan se sieltä koulusta pois kävellä. Voisitte tietenki keskustella sen tiimin kanssa tuostaki. Jos on todella paha olo, nii kyllähän se osastolle menoki vois olla vaihtoehto. ja eikö niissä joissain voi käydä koulua?
t. olikohan viesti 45 :)
On hän pääsemässä, vaikka koenumerot ovatkin tässä laskeneet seiskan-kahdeksikon välille, kun aiemmin oli kiitettäviä yleensä.
Rytmi joo.... Lapsi selittää, että on iltaisin niin ahdistunut seuraavan aamun kouluunmenosta, ettei halua nukkumaan ennen puolta yötä. Kuulemma on liian kauheaa se, että sitten herää ja onkin taas pakko mennä kouluun. Kokee siis ikään kuin lykkäävänsä sitä aamun kauheutta valvomalla. Olen yrittänyt selittää unen merkitystä ja sitä, että nukkumalla koko ajan liian vähän aiheuttaa sitä pahaa oloa itselleen, mutta ei lapsi tunnu sitä uskovan. Jos pakotan ja vien kännykän ja tabletin pois, valvoo sitten pimeässä ja ahdistuu vielä enemmän kuin jos katsoisi hauskoja videoita netistä.
Mä vähän luulen, että osastojakso ei tosiaan olisi huono ajatus, jos siellä saataisiin kierre katki. Täytyy katsoa, mitä ovat mieltä.
Ap
Okei, no niin, ei ainakaa ihan pahimpia numeroita oo:) Haluisko sun lapsi lukioon tai amikseen?
Voi, tuttua tuo valvominen tai nukkuminen tv päällä..ja just tuo lykkääminen. Melkee ahistaa ku ajattelen itteäni tuon ikäsenä, vaikkei nytkää iha täysillä mee. Luulisin että niin ku sanot, valvois vaan ilman kännykkää ja muuta, vaikka veisitki pois..
Mua on auttanu se että hyväksyy että okei, ahistaa. mut sitte yritän kattoa jotain kivaa ja rauhottua. Koska sille ei voi mitään että ahistaa, sille mitä tekee voi jotain. Ja arvaa mikä ahistaa lisää..ku ei nuku. tai nukkuu päivän. ja unirytmi onki päin helvettiä ja ahistaa seki. Kannattaa yrittää pitää semmonen huolihetki, että kirjaa huolet ylös. ja jos niille voi tehä jotain, tekee. jos ei, yrittää murehtia niitä siinä sen jonku minuutin pari, sitte jättää sen huolehtimisen. koska sille mitä tapahtuu aamulla, ei voi mitään. vaan tälle hetkelle.
Myös se että alkaa valmistautuun nukkumiseen auttaa. uniteetä saa ihan ilman reseptiä:) jos ei se oikeesti väsytä, voi ne rutiinitki auttaa. mulle on tosi tärkeetä kaikki, lakanat on hyvät ja että on raitista, teen kaiken tommosen mitä voin tehä että itsellä ois hyvä olla.
Joo, ei se osasto varmastikkaa pahaa tee jos on tosi huono olo:) siellä ne ihmiset on auttamassa.
t 45
Oot kyllä ihana, ja koko ketjukin, ihmeen asiallisia kommentteja ja auttamishaluisia viestejä tullut, kun ajattelee, mitä av:llä joskus on...
Sulla siis on se huolihetki auttanut? Juuri eilen luettiin siitä mielenterveystalo.fi:stä, minustakin se kuulostaa fiksulta ajatukselta, mutta ensilukemalla teini sen tyrmäsi ja sanoi, ettei se "vihaan koulua" kauheasti miettimällä ratkea. Mutta tietenkin sille koulupelollekin on palasteltavissa osatekijöitä, joiden miettimistä voisi yrittää lykätä tiettyyn hetkeen. Täytyy jutella lisää tästä, kun lapsi seuraavan kerran haluaa jutella olostaan.Ap
Voi..:) musta sä vaikutat hyvältä äidiltä, nauratti tuo weekend-juttu..:D munki äiti on kyllä ihana, sitä vaan jotenki toivoo että oispa muaki osattu auttaa ton ikäsenä, ku alko pahenemaan nää jutut. Luulen että täälläki on paljon saman ikäsiä ku minä ja joilla on samanlaisia ongelmia ja osaa siltä pohjalta vähän neuvoa. Joka tilanne on tietenki eri, joka potilas eri. Mutta huolihetki on mua auttanu, yritän kirjottaa auki mikä ahdistaa. Just tuo on hyvin sanottu, että palotella se. Miksi vihaa, ilmeisesti kuitenkaa ei sillä lailla oppimisessa oo mitään vikaa ollu, paitsi nyt. totta on että masennus vaikuttaa keskittymiseen.
Mutta mä just yritän että jotenki aina palotella että "ahdistaa, en jaksanut kauppaan tänään. kaupassa olo ahistaa koska tuntuu että olen ruma, ihmiset tuntuu katsovan" sitte yritän miettiä näitten juttujen totuusperää. oonko mä oikeesti niin ruma että ihmiset tuijottais kauhuissaan. ja vaikka oisin, mitä merkitystä sillä loppupeleissä on:D näihin on varmasti ohjeita, mä oon tehny tota vähän tollai "fiiliksen pohjalta."
Mutta hienoa että ootte ees yrittäny yhessä! Voi tuon ikäsellä tietysti tuntua että ajatusten pilkkominen on turhaa, ja just päällimäisenä tulee se että vihaa koulua. niin mäki ehkä ajattelin silloin, mutta oikeesti mua ahisti ja vihasin mun _oloa_ siellä koulussa. oikeestaanhan koulussa ei ollu mitää vikaa. (kai;))
t. 45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni auttoi nuorena ihan hirveästi koira. Se oli aina kanssani ja hyväksyi minut sellaisena kun olin. Se oli aina räjähtävän iloinen ja katseli ymmärtäväisesti.Sen kanssa oli mentävä ulos ja sitä sai halailla ja pitää sylissä. Koiran kanssa tutustuin koiraihmisiin ja rupesin harrastamaan rotua ja näyttelyitä ja koulutin koiraa. Yhtäkkiä oli ihan uusi sosiaalinen kuvio ympärillä. Koira toi mukanaan ne puutteeliset ihmissuhteet ja ystävät. Onko teillä eläimiä?
Onko fysiologiset vaivat suljettu pois? Alhainen Hb, ferritiini, sokeriarvot, hormonit ja kilpirauhasen vajaatoiminta? Jos näissä on puutteita ei ihmisen voi olettaa jaksaa. Polttoaine on loppu. Nämä on helposti selvitettävissä ja lapselle tulee tunne siitä, että hänestä välitetään ja ongelmaa selvitetään.
Olisiko kahdenkeskisestä ajasta isän kanssa apua? Jos yhdessä saavat miettiä ja keskustella elämästä, sairaudesta ja kuolemasta, niin se saattaisi avata solmuja ja auttamaan mahd. post-traumaattisen stressin yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kirjoittaa omat kokemukseni. Olin oikeastaan koko yläkoulun todella masentunut. Seiskalla ja kasilla pystyin suht ok käymään koulussa, ehkä kerran viikossa jäin kotiin. Sekin tietysti paljon. Kuvioon tuli itsetuhoisuutta, sitä piilottelin ja häpesin. Itse halusin mennä psukologille ja sinne pääsin, mutta ei se auttanut tarpeeksi. En osannut kertoa lapsuudesta enkä mistään tärkeästä, kun aina toitotettu että perheen asiat ei muille kuulu. Kärsimys, viiltely, ahdistus, unettomuus ym jatkui ja jatkui. Lopulta olin niin poikki, etten jaksanut mennä kouluun. Silloin pääsin osastolle. Se oli minun pelastus. Tämä siis ysiluokalla, joskus näihin aikoihin. Sain kuin uuden alun. Kävin siellä sairaalakoulussa ysiluokan loppuun. Osastolla olin yhteensä 5kk ja sitten pääsin nuorisokotiin. En voinut olla enää kotona, hyvä niin. Siitä se vaan pikkuhiljaa lähti. On mulla ongelmia edelleenkin pääni kanssa, käyn psykoterapiassa jne. Älä pakota kouluun, miettikää osastojaksoa. Sieltä saa oikeasti asiantuntevaa apua... Jaksamista teille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni auttoi nuorena ihan hirveästi koira. Se oli aina kanssani ja hyväksyi minut sellaisena kun olin. Se oli aina räjähtävän iloinen ja katseli ymmärtäväisesti.Sen kanssa oli mentävä ulos ja sitä sai halailla ja pitää sylissä. Koiran kanssa tutustuin koiraihmisiin ja rupesin harrastamaan rotua ja näyttelyitä ja koulutin koiraa. Yhtäkkiä oli ihan uusi sosiaalinen kuvio ympärillä. Koira toi mukanaan ne puutteeliset ihmissuhteet ja ystävät. Onko teillä eläimiä?
Meillä on pieneläimiä (hiiriä ja siili), koska kissoille ja koirille olen allerginen, saan niistä astmayskää. Ikävä kyllä, kaikki tykättäisiin kyllä koirasta ja/tai kissasta, mutta en ole uskaltanut ottaa riskiä, koska jos lemmikin ottaa ja siihen kiintyy, siitä luopuminen vasta onkin iso kriisi.
Pieneläimet pysyvät häkeissään, joten eläinpölyä ei ole koko huushollissa kaikissa huoneissa.
Varmaan olisi osana auttamassa tuosta olosta nousua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pakko kirjoittaa omat kokemukseni. Olin oikeastaan koko yläkoulun todella masentunut. Seiskalla ja kasilla pystyin suht ok käymään koulussa, ehkä kerran viikossa jäin kotiin. Sekin tietysti paljon. Kuvioon tuli itsetuhoisuutta, sitä piilottelin ja häpesin. Itse halusin mennä psukologille ja sinne pääsin, mutta ei se auttanut tarpeeksi. En osannut kertoa lapsuudesta enkä mistään tärkeästä, kun aina toitotettu että perheen asiat ei muille kuulu. Kärsimys, viiltely, ahdistus, unettomuus ym jatkui ja jatkui. Lopulta olin niin poikki, etten jaksanut mennä kouluun. Silloin pääsin osastolle. Se oli minun pelastus. Tämä siis ysiluokalla, joskus näihin aikoihin. Sain kuin uuden alun. Kävin siellä sairaalakoulussa ysiluokan loppuun. Osastolla olin yhteensä 5kk ja sitten pääsin nuorisokotiin. En voinut olla enää kotona, hyvä niin. Siitä se vaan pikkuhiljaa lähti. On mulla ongelmia edelleenkin pääni kanssa, käyn psykoterapiassa jne. Älä pakota kouluun, miettikää osastojaksoa. Sieltä saa oikeasti asiantuntevaa apua... Jaksamista teille :)
Juttelin taas lapsen kanssa ja sanoin, että jos hänestä aamulla tuntuu siltä, että oikeasti, todella ei kykene kouluun, niin sanoo ja minä en rutkuta vastaan. En pakota.
Mutta että koska koulussa käyminen toisaalta olisi hyväksi syrjäytymisen estämisessä (siis syrjäytyy entistä pahemmin luokasta ja luokkakavereista), yllytän/patistan muina aamuina hiukan, vaikka oiskin väsy ja tympisi.
Katsotaan nyt, pääsisikö tuolla sen verran eteenpäin, että alkaisi saada terapiaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko fysiologiset vaivat suljettu pois? Alhainen Hb, ferritiini, sokeriarvot, hormonit ja kilpirauhasen vajaatoiminta? Jos näissä on puutteita ei ihmisen voi olettaa jaksaa. Polttoaine on loppu. Nämä on helposti selvitettävissä ja lapselle tulee tunne siitä, että hänestä välitetään ja ongelmaa selvitetään.
Olisiko kahdenkeskisestä ajasta isän kanssa apua? Jos yhdessä saavat miettiä ja keskustella elämästä, sairaudesta ja kuolemasta, niin se saattaisi avata solmuja ja auttamaan mahd. post-traumaattisen stressin yli.
Hb, sokeri ja kilpparit katsottu, kun oli syksyllä aika usein pää kipeä ja huimausta. Tensiopäänsärkyäkin ressukalla...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ja miten, onko sun lapsi pääsemässä luokalta? Onko tehty jotain omaa lukujärjestystä?
Vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikka ite oonki semmonen että linnottaudun kotiin, sanoisin että mieluummin yrittäisi käydä koulua. Yrittäkää tehä hyvä rytmi, aikasin nukkumaan ja aikasin ylös, että kerkeää rauhassa tehä kaiken, kirkasvalolamppu ja herätysvalot auttaa. Myös ruoka on tosi tärkeää, ootteko muute tutustunu e-epaan? Tulipa nyt tässä mieleen. Parempi ois tehä sen minkä pystyy, kuin ettei tekis mitää.
Pakottaminenki on tietenki vähä..vaikeaa. Voihan se sieltä koulusta pois kävellä. Voisitte tietenki keskustella sen tiimin kanssa tuostaki. Jos on todella paha olo, nii kyllähän se osastolle menoki vois olla vaihtoehto. ja eikö niissä joissain voi käydä koulua?
t. olikohan viesti 45 :)
On hän pääsemässä, vaikka koenumerot ovatkin tässä laskeneet seiskan-kahdeksikon välille, kun aiemmin oli kiitettäviä yleensä.
Rytmi joo.... Lapsi selittää, että on iltaisin niin ahdistunut seuraavan aamun kouluunmenosta, ettei halua nukkumaan ennen puolta yötä. Kuulemma on liian kauheaa se, että sitten herää ja onkin taas pakko mennä kouluun. Kokee siis ikään kuin lykkäävänsä sitä aamun kauheutta valvomalla. Olen yrittänyt selittää unen merkitystä ja sitä, että nukkumalla koko ajan liian vähän aiheuttaa sitä pahaa oloa itselleen, mutta ei lapsi tunnu sitä uskovan. Jos pakotan ja vien kännykän ja tabletin pois, valvoo sitten pimeässä ja ahdistuu vielä enemmän kuin jos katsoisi hauskoja videoita netistä.
Mä vähän luulen, että osastojakso ei tosiaan olisi huono ajatus, jos siellä saataisiin kierre katki. Täytyy katsoa, mitä ovat mieltä.
Ap
Okei, no niin, ei ainakaa ihan pahimpia numeroita oo:) Haluisko sun lapsi lukioon tai amikseen?
Voi, tuttua tuo valvominen tai nukkuminen tv päällä..ja just tuo lykkääminen. Melkee ahistaa ku ajattelen itteäni tuon ikäsenä, vaikkei nytkää iha täysillä mee. Luulisin että niin ku sanot, valvois vaan ilman kännykkää ja muuta, vaikka veisitki pois..
Mua on auttanu se että hyväksyy että okei, ahistaa. mut sitte yritän kattoa jotain kivaa ja rauhottua. Koska sille ei voi mitään että ahistaa, sille mitä tekee voi jotain. Ja arvaa mikä ahistaa lisää..ku ei nuku. tai nukkuu päivän. ja unirytmi onki päin helvettiä ja ahistaa seki. Kannattaa yrittää pitää semmonen huolihetki, että kirjaa huolet ylös. ja jos niille voi tehä jotain, tekee. jos ei, yrittää murehtia niitä siinä sen jonku minuutin pari, sitte jättää sen huolehtimisen. koska sille mitä tapahtuu aamulla, ei voi mitään. vaan tälle hetkelle.
Myös se että alkaa valmistautuun nukkumiseen auttaa. uniteetä saa ihan ilman reseptiä:) jos ei se oikeesti väsytä, voi ne rutiinitki auttaa. mulle on tosi tärkeetä kaikki, lakanat on hyvät ja että on raitista, teen kaiken tommosen mitä voin tehä että itsellä ois hyvä olla.
Joo, ei se osasto varmastikkaa pahaa tee jos on tosi huono olo:) siellä ne ihmiset on auttamassa.
t 45
Oot kyllä ihana, ja koko ketjukin, ihmeen asiallisia kommentteja ja auttamishaluisia viestejä tullut, kun ajattelee, mitä av:llä joskus on...
Sulla siis on se huolihetki auttanut? Juuri eilen luettiin siitä mielenterveystalo.fi:stä, minustakin se kuulostaa fiksulta ajatukselta, mutta ensilukemalla teini sen tyrmäsi ja sanoi, ettei se "vihaan koulua" kauheasti miettimällä ratkea. Mutta tietenkin sille koulupelollekin on palasteltavissa osatekijöitä, joiden miettimistä voisi yrittää lykätä tiettyyn hetkeen. Täytyy jutella lisää tästä, kun lapsi seuraavan kerran haluaa jutella olostaan.Ap
Voi..:) musta sä vaikutat hyvältä äidiltä, nauratti tuo weekend-juttu..:D munki äiti on kyllä ihana, sitä vaan jotenki toivoo että oispa muaki osattu auttaa ton ikäsenä, ku alko pahenemaan nää jutut. Luulen että täälläki on paljon saman ikäsiä ku minä ja joilla on samanlaisia ongelmia ja osaa siltä pohjalta vähän neuvoa. Joka tilanne on tietenki eri, joka potilas eri. Mutta huolihetki on mua auttanu, yritän kirjottaa auki mikä ahdistaa. Just tuo on hyvin sanottu, että palotella se. Miksi vihaa, ilmeisesti kuitenkaa ei sillä lailla oppimisessa oo mitään vikaa ollu, paitsi nyt. totta on että masennus vaikuttaa keskittymiseen.
Mutta mä just yritän että jotenki aina palotella että "ahdistaa, en jaksanut kauppaan tänään. kaupassa olo ahistaa koska tuntuu että olen ruma, ihmiset tuntuu katsovan" sitte yritän miettiä näitten juttujen totuusperää. oonko mä oikeesti niin ruma että ihmiset tuijottais kauhuissaan. ja vaikka oisin, mitä merkitystä sillä loppupeleissä on:D näihin on varmasti ohjeita, mä oon tehny tota vähän tollai "fiiliksen pohjalta."
Mutta hienoa että ootte ees yrittäny yhessä! Voi tuon ikäsellä tietysti tuntua että ajatusten pilkkominen on turhaa, ja just päällimäisenä tulee se että vihaa koulua. niin mäki ehkä ajattelin silloin, mutta oikeesti mua ahisti ja vihasin mun _oloa_ siellä koulussa. oikeestaanhan koulussa ei ollu mitää vikaa. (kai;))
t. 45
Joo, ei siellä lasta ruoskita ja istuteta kaakinpuussa, koulu on oikeasti hyvä ja ilmapiiri salliva. Mutta tietenkin siltikin voi olla sosiaalista eristämistä jne.
Sulla oli tuossa erinomainen esimerkki huolihetken käytöstä, luen sun vastauksista joitain kohtia lapselleni, jahka seuraavan kerran tulee näistä puhe.
Nyt se istuu huoneessaan lukemassa nettiä ja nauraa ääneen, ei pidä mennä nyt keskeyttämään hyvää hetkeä :-)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olin lukioaikoina masentunut ja kävin psykologinkin juttusilla. Äitini ei tätä ymmärtänyt, vaan kouluun mentiin vaikka raahaamalla. Sinänsä olen kiitollinen siitä, että äitini jaksoi patistaa menemään kouluun, sillä se oli suurin syy, miksi edes valmistuin sieltä, mutta silloin riideltiin lähes tauotta. Masennus alkoi sitten pikkuhiljaa helpottaa, kun pääsi töihin ja myöhemmin yliopistoon ja alottamaan omaa elämää. Mitään lääkkeitä en käyttänyt, vaan hoitomuotona oli äitini jämäkkyys.
Älä vähättele isän sairautta, vaikka olisikin parantunut. Onko teinisi muuten ollut alakuloon taipuvainen esim.lapsena? Oma äitini sairastui syöpään ollessani 15 ja kuoli kun olin 23. Ne olivat näin jälkikäteen rankkoja vuosia juuri itsenäistymässä olevalle nuorelle. Olen siis jo nelikymppinen. Ei meilläkään aihetta oikein osattu käsitellä, kunhan elettiin parempien ja huonompien aikojen kanssa. Äitini oli minulle tosi rakas, mutta loppujen lopuksi kuolema oli helpotus, koska hän oli niin sairas lopussa. Luin silloin jostain, että vanhemman sairaus/kuolema on tosi kova paikka itsenäistymisvaiheessa olevalle nuorelle eli kannattaisi varmaan yhä puhua tuosta sairastumisesta ja siitä, että nyt kaikki on hyvin. Minä itse en masentunut (ainakaan tietääkseni), mutta ujo ja introvertti siskoni otti asian paljon rankemmin ja on masentunut aikuisiällä. Hänelläkään ei ollut oikein kavereita, ja me olimme eri kouluissa, joten emme jakaneet samaa kaveripiiriä. Tsemppiä!
Vaikutat aivan uskomattoman ihanalta äidiltä. <3
Mielestäni selvästi ongelma on lähtenyt siitä riidasta ja erosta parhaasta ystävästä. Sehän on kenelle tahansa iso asia, trauma. Riidan jälkeen sosiaaliset kuviot ovat selvästi jääneet hyvin raskaiksi ja tyttöä syrjitään, jätetään ulkopuolelle. Lähtisin selvittämään tätä kuviota tarkemmin. Usein vanhemmat jostain kumman syystä? vähättelevät tätä ulkopuolelle jättämistä ja yksinäisyyyttä, vaikka se on todella raskasta henkisesti. Se on kiusaamista ja henkistä väkivaltaa, johon olisi jo silloin riidan aikana pitänyt vahvasti puuttua. Siis en syytä teitä vanhempia mistään, tämä vain tuntuu olevan hyvin yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko vastaavassa tilanteessa pakottanut teinin kouluun vai antaneet olla kotona?
Lääkäri voi kirjoittaa koululaisellekin sairaslomaa.
Olet hyvä vanhempi. Minullakin oli teininä ihan samanlainen tilanne, tosin oma äitini ei edes yrittänyt auttaa ja sain kieriä kaikessa rauhassa kärsimyksessäni. Eipä tilanne nyt aikuisenakaan ole sen parempi ja tavallaan olen jo tottunut olotilaani.
Olen tuota ketjussa selittänyt, mutta kertauksen vuoksi: ei selkeää kiusaamista, mutta ulkopuolisuuden kokemus kyllä. Hengaa välitunnilla porukan mukana, mutta kokee, ettei tule huomioiduksi, eikä kukaan pyydä minnekään.
Stressaa koulussa montaakin asiaa, puhumista tunnilla, laskevia koearvosanoja, ruotsin tunteja (ei ollenkaan motivaatiota kieleen, englannissa kyllä hyvä - olen sanonut, ettei seiska ruotsista ole ongelma). Valittaa myös, ettei pysty keskittymään entiseen tapaan, ja opetus etenee jo pitkällä, kun hän saa jotain tehtyä/ymmärrettyä.
Tämä siis 8,8 ka lapsella, nyttemmin. Jotenkin on masennus vienyt energian ja keskittymiskyvyn, itseluottamuskin tosi huono nykyään.
Ap