Lue keskustelun säännöt.
Olen tuo väsynyt vaimo-ketjun ap, oivalsin eilen jotain.
17.01.2016 |
Moikka kaikki,
Olen siis tuon väsynyt vaimo-ketjun ap. Tulin katsomaan, onko aloittamani keskustelu vielä hengissä ja pääsisin lukemaan teidän kokemuksianne. Suu loksahti auki, kun löysin yli tuhat peukkua. Oikeasti aika järkyttävää. Tajusin, että mä en ihan oikeasti ole yksin näiden tunteideni kanssa, en ole ainoa jolla on toivoton olo.Luin tekstini uudelleen ja sekin vaivasi. Valtavasti kirjoitusvirheitä, suttuista tekstiä, nimikin meni väärin. Olin kyllä todella tunnekuohussa.. Nyt ketju on lukittu syystä jota en tiedä, ilmeisesti täällä ei saa mainita nimiä ketjuissa, rikoin jotain palstan sääntöä vastaan (?). Viestejä on niin paljon, etten millään kerkeä lukemaan niitä mutta aion todellakin.
Halusin vain tulla kertomaan tänne, että perjantaina oikeasti itkin väsymykstä ja pahasta olosta ennen nukkumaanmenoa. Se on todella harvinaista, en yleensä "itke tunteitani." Lauantaina sitten pidettiin tyttöjen kanssa sairaspäivää ja meillä oli tyttöjen kurjasta olosta huolimatta todella mukavaa. Oli kivaa ja rentoa, käytiin jopa mäkkärin luukulla ja pienempi oli onnensa kukkuloilla. Tuleekohan sitä koskaan enää riemuitsemaan niin puhtaasti mistään kun tyttöni oli siitä purilaisesta :D Lapset on kyllä niin rakkaita.
Kuitenkin niin.. Tähän tilanteeseen palaten.
Olen kokenut syvää uupumusta n. vuoden. Sitä ennenkin tietysti, mutta erityisesti tänä syksynä asia on jotenkin konkretisoitunut. Tuntuu, että teen aina, menen aina, suoritan aina. Hoidan, järjestän, korjaan, siivoan. Työ ei lopu ikinä eikä tilanne parane ikinä. Miehellä on ollut töissä rankempaa tänä syksynä, mutta hänellä on silti useana päivänä lyhyemmät työajat kuin minulla. Meillä on hyvin erillainen työnkuva ja koulutus (minä korkeammin koulutettu) ja välillä tuntuu, että hän väheksyy jopa työtäni. Mies valittaa hyvin usein väsymystä töistä päästyään. Tämä näkyy esim. siinä, että tekee harvemmin kuin minä ruoat koko perheelle kotiin päästyään. Ja vaikka tekisi, tiedän kaaoksen olevan vastassa kun pääsen kotiin. Jostain syystä onnistuu sotkemaan ihan tolkuttoman paljon, jättäen kaiken levälleen ihan kaapinovista lähtien kun itse kokkaa.Kuitenkin huomattavasti useammin se on minun työni käydä töiden jälkeen kaupassa ja tehdä ruoka, vaikka menisikin pidempään. Tällöin mies vaan antaa lapsille hirveästi välipalaa pitääkseen heidät käynnissä mun tuloa odotellessa. Homma ei siis mene niin, että me sovittaisiin kokkausvuorot ja tilanne pyörisi sen mukaan. Yritettiin sitä, mies valitti niin paljon, etten jaksanut. Useimmiten mies vaan ilmoittaa viestillä, että tänään kokkaan hän kokkaa, muina päivinä se on itsestään selvyytenä minun osani.
Se on aina selkeästi palvelus. Iso palvelus, josta pitää kiittää ja tehdä numero. Mies myös selkeästi vaatii kiitosta ruoast, saatttaa kysellä ärsyttävän lapsellisella tavalla onko hyvää ja ei todellakaan ikinä putsaisi jälkiään, koska on niin hirveän uupunut.
Tässä ei nyt ole kyse pelkästään tosta kokkaamisesta, vaan koko kuvasta. Tavallaan homma menee niin, että minä olen se ns. itsestään selvä kokkaaja. Se pääkokkaaja ja pääsiivoaja ja ja päälastenhoitaja ja pääkodinhoitaja ja sitten miehen tehdessä satunnaisia kotitöitä hän tekee minulle "palveluksen" koska "osallistuu."
Tuntuu, että olen äiti, jolle mieheni sitten suorittaa näitä asioita välillä kiukutellen ja koko ajan kehuja odottaen. Vaikka hän itse syö ja elää perheessämme, on silti vastuu minulla näiden asioiden pyörimisestä. Imuroiminen saattaa olla niin iso numero, että oikeasti voisi luulla miehen odottavan viikkorahaa palkkioksi (vaikka siis minä olisin hoitanut KAIKEN muun koko päivän ajan. Teen muutenkin leijonanosan kaikesta siivoamisesta.). Hänellä itsellään ei tunnu olevan mitään paloa hypätä avukseni tähän rooliin. Olen yrittänyt keskustella, homma pyörii täydellistä kehää, useimmiten keskutelun jälkeen mulla on pahempi olo kuin ennen sitä. Hommat menee aina, siis AINA samaa kaavaa. Tässä on ne pääpiirteittäin, yrittää asiaa lähestyä miltä kantilta tahansa:
-.sullahan toi homma pyörii niin hyvin, sä oot parempi tässä ja tässä (ilmeisesti esim. pyykkikoneen täyttämisessä tai kaatuneen maitolasin siivoamisessa voi olla isoja tasoeroja. Tämä oli mulle uutta ennenkuin mieheni tapasin) niin hoida sä tää, sulta sujuu niin hyvin toi (lisää kotityö tähän) ja suunnittelu, etten viitstinyt tunkea väliin sotkemaanja blaa blaa (eli siis kehumalla tehtävien sysimistä minulle.)
-Mies laiskottelemalla ja hutaisemalla työntää tehtävät minulle. Siis tekee tahalleen niin puolitiehen, että tietää mun tulevan perässä ja hoitavan loppuun koska se asia on vaan pakko tehdä. Joskus en jaksa edes pyytää jonkun tehtävän tekemistä, vaikka sitä imurointia, kun tiedän, että makuuhuone on täynnä villakoiria senkin jälkeen (esim. sängyn alta ei yksinkertaisesti voi siirtää paria matkalaukkua, että sen oikeasti voisi imuroida, liinavaatteita ei voi vaan tunkea valtavassa, viikkaamattomassa kasassa sinne kaappiin jos haluaa ottaa seuraavalla kerralla vetämättä kaikkea alas). Tästä puhuttaessa mies on pari kertaa myöntänyt tekevänsä niin tarkoituksella. Usein kuitenkin näistä asioista puhuessa syyttää minua nipottamisesta, liian tarkan jäljen vaatimisesta eli juuri siitä "täydellisyyden tavoittelusta". Omituista on se, että pystyy tähän täydellisyyteen tarvittaessa. Esim. jos pyydän silittämään jonkun työvaatteeni aamulla hänen vaatteidensa mukana, tulee minun vaatteeni lähes alkuperäisessä kunnossa takaisin, hänen työvaatteensa ovat moitteettomat. Eli usein teen sen uudestaan itse.
-Tai sitten on kolmas ja tuntuu, että yleisin vaihtoehto, eli jättää vaan tekemättä.
Jättää vaan pukematta, jättää vaan pesemättä, jättää vaan sopimatta. Jos odotan miehen sopivan lapselle ajan johonkin palveluun, odotan loppuelämäni. Pyykit on vaan helppo ja mukava jättää viikkokausiksi pyörimään ja kasaantumaan. Asia tai tavara jonka on luvannut hoitaa jaa vaan pyörimään määrittelemättömäksi ajaksi. Jos huomautan asiasta, nalkutan. En anna hänen tehdä omalla tavallaan. Ilmeisesti esim. se, että kasaa pyykkikoriin kuukauden ajan petivaatteita, muttei vain yksinkertaisesti pese niitä on omalla tavalla hoitamista. Mulle on vaan helpompi ottaa itse se puhelin käteen ja tehdä asia. On kuitenkin oikeasti surullista, miten tiedän, etten voi luottaa miehen sanaan. Hän kyllä sanoo joojoo. Toi joojookin loukkaa mua. Mies on taas teini, joka huutaa törpölle mutsilleen et joojoo ihan kohta. Mut mä vaan oon se äiti, eikä murrosikä tule ikinä menemään ohi.
-kaiken tämän taustalla on se, että kotitöistä puhuessa mies aina tuo esiin sen, kuinka minun pitäisi olla "kiitollinen", että mulla on se osallistuva aviomies. Miten "se ei oo mikään itsestään selvyys, että mä kokkaan ja teen tätä ja tuota", miten hänen lapsuudenkodissaan ja miehen kavereiden kotona asiat on ihan toisin ja hän on selkeästi tekevin ja osallistuvin koko porukasta. Just tuota kiitosta ja ihailua kaipaa kovasti työstään (erona artikkeliin, että osaa kyllä vaatia. Itse kokee sen olevan niin, että puurtaa ilman kiitosta). Musta tuntuu helvetin vaikealta antaa sitä kiitosta, kun mulle kiitosta ei tarjoilla. Kukaan ei kiitä siitä, että hei kiitti kun pidät koko meidän perheen pystyssä. Muutenkin tuntuu, että mies vähän naureskelee tai vähättelee tekemääni työtä. Tai, että liiottellen.
Sitten kun mies tuli viikolla keskeyttämään mun hampaiden pesun ja näyttämään sitä väestöliiton parisuhdeterapeutin artikkelia, naama vakavana ja ääni asiallisena, tuntui että voisin oikeasti huutaa ääneen. En huutanut kylläkään, osasin sano vaan typerästi, että "oikeasti, oletko tossisasi?". Siinä oli kaikki ne mitä mies kokee saavansa, eli vähättelyä, en "anna tehdä omalla tavallaan", nipotan ja vaadin täydellisyyksiä, olen kireä jne.
Oon miettinyt nyt tän viikonlopun asiaa. Olen yrittänyt ajatella asiaa miehen kannalta, asettua hänen rooliinsa, nähdä oman käytökseni hänen silmillään. Onko ongelman ydin sitten kuitenkin minussa? Onko kodin rauhan ja miehen hyvän mielen avain kuitenkin minun asenteeni? Ratkeaisiko kaikki tämä, jos vain muuttaisin asennettani? Pitäisikö minun vaan joustaa ja sinnitellä? Pitäisikö mun vaan hyväksyä, että naiset nyt vaan hoitaa kodin ja sukupuolierot eivät muutu, vaikka tienaisinkin enemmän kuin mieheni? Että naisille nyt kotityöt vaan on mukavempia ja helpompia tehdä syystä x, ja se näkyy esim siinä, miten yh-isät kärsii kokee kaikista perhemuodoista itsensä tyytymättömimpinä tai miksi yksin jäävät miesvanhukset ovat niin kädettömiä ja hukassa.
Asiaa siis pohdiskelin ja päädyin eilen siihen päätökseen, että jos annan itselleni ja meille kaksi vuotta aikaa muuttua. Jos tilanne ei muutu eikä oloni helpotu, otan avioeron.
Yksi syy siihen, miksi koen niin oli se, kuinka mukava ja helppo olo mulla oli esim. eilen kun oltiin vaan kolmistaan. Toinen oli se, miten ehdottoman pitelemättä mies hyppäsi siihen kaltoinkohdellun ja kärsivän aviomiehen osaan. Hän ei sanonut edes, että mitä mieltä olet tästä, katsos tätä jne. Vaan aloitti keskustelun: "Tässä ois vähän näist mitä mä oon aina sanonu, mitä mieltä oot?" Mä näin oikeasti punasta, kun ajattelin asiaa.
Mä en tiedä. Olen umpikujassa. Ajattelin, että alan pitämään listaa tekemästäni ja miehen tekemästä. Ehkä, jos sen näkee selkeästi silmiensä alla niin asia jotenkin konkretisoituisi ja kirkastuisi hänelle.
Anteeksi superpitkä avautuminen. Mies on pian tulossa kotiin ja ei yhtään huvittaisi edes nähdä häntä. Katsotaan miten asia etenee. Kaksi asiaa kuitenkin tiedän. Ensimmäinen on se, että teen nyt kahta työtä. En tule jaksamaan tätä loputtomiin. Mennään oikeasti mun kapasiteetin rajoilla.
Toinen on se, että hyvä ystäväni sanoi avioliitostaan näin: "Me ollaan joukkue, joka tähtää yhdessä voittoon. Me ei olla kilpailussa keskenämme, vaan toistemme suurimmat tukijat."
Tulin surulliseksi, koska en koe yhtään noin. Koen, että olen juuri se äitihahmo joka hoitaa pesuettaan. Nyt pitää mennä, sori jos on liian pitkä viesti. Luen mielelläni teidän kokemuksianne, saattaa vastailu vaan kestää kun pääsen vaihtelevasti.
Kommentit (395)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista vähentää niitä kotitöitä, jos kerran ei kaikkea jaksa hoitaa. Lasten ollessa pieniä, jättää vaikka ikkunanpesut pois, pistää varastoon pölyä keräävät torkkuhuovat, koristetyynyt ja muut koriste-esineet ja ylipäänsä kaikki mikä ei ole pakollista jokapäiväiseen elämään. Viikossa yksi einespäivä. Kotisiivooja silloin tällöin, jos on varaa, kerran kuussakin on jo iso apu. Yksinkertainen ja simppeli vaatevarasto, etenkin lapsille. Kaikkea ei tarvitse silittää tai mankeloida. Työvaatteet ainoastaan, jos asema sitä vaatii, muu on turhaa työtä. Riittävästi säilytystiloja ja naulakoita. Isommat lapset osallistumaan kodin töihin. Ei harrastuksia joka päivä, tai sitten sellaisia että voi hoitaa itsenäisesti kulkemisensa sekä varusteensa. Kyllä se kouluikäinen osaa itsekin viedä luistimensa teroitettavaksi, jos osaa ostaa kaupasta karkkinsakin. Enemmän vastuuta lapsille omista asioista, jos läksyjä ei tee, niin kärsiköön ihan itse nahoissaan, vaikka viikkorahan tai peliajan tms. menetyksenä. Vanhemmat lapset voivat hoitaa nuorempien kokeisiin kuulustelun, hyvää kertausta heillekin. Pienten kanssa voivat leikkiä isommat sisarukset muutenkin, ei se yhdessäolo ole mikään kotityö josta pitää maksaa, vaan perheenjäsenen velvollisuus.
Tämä on kyllä huvittava :) Kyllä niitä kotitöitä riittää ilman koristetyynyjen mankelointiakin. Samoin tuo usein toisteltu ettei kananugetteihin kerran viikossa kuole. Kuulostaa siltä että mies tekee nugetteja kerran viikossa ja nainen kunnon ruokaa muina päivinä. Viikossa on 7 päivää.
Tuollaisiakin perheitä varmaan on, mutta olisiko mitenkään mahdollista tehdä kompromissejä? Ruoaksi ei kokonaan tehtyä kotiruokaa, vaan pakasteita, puolivalmisteita, joskus eineksiä? Ja tietysti myös ihan itse tehtyä superhalpaa ja terveellistä nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa, eikä helppoa lisäaineilla kyllästettyä italianpataa, johon lisätään vain jauheliha.
Onko muuten ihan pakko asua omakotitalossa, pitää kahta koiraa, kahta autoa ja kahtasataa neliötä, ja kolmea-viittä lasta? Ikeasta saa astioita halvalla, pitääkö olle Iittalaa, jota eivät saa muut edes pistää tiskikoneeseen? Tai onko pakko hankkia rescuekoiria, ostaa vain luomukasvisruokaa ja kierrätyskamaa kerrostalon ylimpään kerrokseen hissittömään taloon? Joskus nimenomaan naiset tekevät tyhmiä valintoja, jotka ovat ihan kiveenhakattuja, vaikka mies ajattelisi mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista vähentää niitä kotitöitä, jos kerran ei kaikkea jaksa hoitaa. Lasten ollessa pieniä, jättää vaikka ikkunanpesut pois, pistää varastoon pölyä keräävät torkkuhuovat, koristetyynyt ja muut koriste-esineet ja ylipäänsä kaikki mikä ei ole pakollista jokapäiväiseen elämään. Viikossa yksi einespäivä. Kotisiivooja silloin tällöin, jos on varaa, kerran kuussakin on jo iso apu. Yksinkertainen ja simppeli vaatevarasto, etenkin lapsille. Kaikkea ei tarvitse silittää tai mankeloida. Työvaatteet ainoastaan, jos asema sitä vaatii, muu on turhaa työtä. Riittävästi säilytystiloja ja naulakoita. Isommat lapset osallistumaan kodin töihin. Ei harrastuksia joka päivä, tai sitten sellaisia että voi hoitaa itsenäisesti kulkemisensa sekä varusteensa. Kyllä se kouluikäinen osaa itsekin viedä luistimensa teroitettavaksi, jos osaa ostaa kaupasta karkkinsakin. Enemmän vastuuta lapsille omista asioista, jos läksyjä ei tee, niin kärsiköön ihan itse nahoissaan, vaikka viikkorahan tai peliajan tms. menetyksenä. Vanhemmat lapset voivat hoitaa nuorempien kokeisiin kuulustelun, hyvää kertausta heillekin. Pienten kanssa voivat leikkiä isommat sisarukset muutenkin, ei se yhdessäolo ole mikään kotityö josta pitää maksaa, vaan perheenjäsenen velvollisuus.
Tämä on kyllä huvittava :) Kyllä niitä kotitöitä riittää ilman koristetyynyjen mankelointiakin. Samoin tuo usein toisteltu ettei kananugetteihin kerran viikossa kuole. Kuulostaa siltä että mies tekee nugetteja kerran viikossa ja nainen kunnon ruokaa muina päivinä. Viikossa on 7 päivää.
Mä en tiedä, olenko nipo vai mikä, mutta en söisi itse edes kertaa viikossa nugetteja ja ranuja. Tommonen ruoka on vaan yksinkertaisesti p*skaa, ei mitään ravinteita, paitsi prosessoituja raaka-aineita, rasvaa ja suolaa. Niilläkö sen lapsen pitäisi jaksaa kasvaa ja kehittyä? Mäkään en jaksa tuollaisella antiruoalla. Joskus tehdään ranskalaisia jälkkäriksi tai iltaherkuksi, siis herkuksi, se ei ole ruokaa. Nugetteja ei tässä taloudessa ole syöty koskaan. No, eipä olla lihaviakaan eikä kärsitä elintasosairauksista!
Mutta...pienet pölypallerot ei haittaa, pyykit pestään silloin kun pitää (kun ei ole riittävästi puhtaita), meillä ei "sisusteta" eikä kerätä turhia koriste-esineitä. Vaatteet ei ole sävy sävyyn. Ei hinkata ja puunata paikkoja joka päivä ja tiskikone hoitaa astiat. Minun vaatteita pyörii siellä täällä, suurin osa on kaapissa. Miehellä on vähän vaatteita, ne ei käytäviä tuki. En anna tarkkoja viikkausohjeita, kunhan pyyhkeet ja liinavaatteet mahtuu ahtaaseen tilaan. Mies saa laittaa omat vaatteensa miten lystää ja imuroida omalla tyylillään, en puutu. Ruoka me laitetaan itse, koska se on se solujen rakennusaine, josta meidän koko kroppamme koostuu. Onneksi mieheni on samaa mieltä. En voisi elää nugetti-miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä tää ''nyyh naiset haluaa vain täydellisen puhtoisen kodin, älkää asettako standardeja koska me miehet ei tykätä siivota'' nyt on?
Kuka tässä ketjussa on maininnut mitään siitä että kodin tulisi olla putipuhdas ja lasten näyttää kuin tulisivat suoraan Maija Poppasesta? Kodin puhtaanapito on tärkeää, ihan myös hygieniasyistä. Ranskalaiset ja kalapuikot nyt vaan sattuvat olemaan paskaa ravintoa lapselle. Siis ihanko oikeasti me naiset ollaan vaan revitty perseestämme nämä ''standardit'' joissa siis normaaliin eloon kuuluvat puhtaat vaatteet ja monipuolinen ruokavalio? Tässä näkee miten vajaita jotkut miehet ovat, ei mitään käsitystä siitä mikä ero on perussiisteydellä ja pakkomielteisellä siivoamisella.
Huomaatko kuinka tekopyhä olet? Tässä ketjussahan nimenomaan naiset ovat kunnostautuneet kärjistämään minkä tahansa kriteerien höllentämisen automaattisesti tarkoittamaan paskaisissa pyjamissaan pakkasessa vaeltavia lapsia, 24/7/365 nugettien syömiseen, ipad-vanhemmuuteen ja paskaan hukkumiseen. Samat olkiukot toistuvat ketjussa kerta toisensa jälkeen, minkä kyllä huomaisit itsekin jos vain haluaisit.
Ihanko? Lainattua keskustelusta:
''Tässäkin ruikutusketjussa (hyvä jumala, anna se olla viimeinen tältä ap:ltä) nähdään miten avuttomia, päättämättömiä ja tumpeloita naiset ovat. Ruikutetaan kilometrin pituisilla spämmeillä nettipalstalla, mutta ei tehdä mitään oman elämän parantamiseksi tai ongelmien ratkaisemiseksi. '' -
''Aloittaja roikkunee miehessä rahan, oman elintasonsa ja miehensä statuksen takia?'
''Niin kauan kun naiset jaksavat itkeä jostain "kuka lähettää joulukortit, nih" -ongelmasta, on tosi vaikea ottaa heidän uhriutumistaan vakavasti. AP:n väsymysongelma ei johdu hänen miehestään. '' -
''Taas se huomattiin. Jos jollain tavalla ajetaan valkoisen miehen asemaa kotimaassaan, saa se femakot korskumaan takajaloilleen ja vaatimaan miehille lisää alistamista!''
''Niissä kalapuikoissa ja ranskalaisissa ei ole mitään vikaa perheen ruokapöydässä. Joka jumalan päivä ei tarvitse tehdä mitään helkkarin monimutkaista tai jopa miettiä niitä ostoslistan valintoja tuntitolkulla. Voi ostaa jotain halpaa ja helppoa mikroruokaa ja kattaa vaikka kertakäyttöastioille, niin ei tule tiskiäkään.''
Uskomatonta rakentavaa palautetta ja artikulointia (luultavasti) miehiltä, wow! Harva mies tuntuu täällä oikeasti kuuntelevan vastakkaista osapuolta ja kertovan asiallisesti miten hänen mielestään asia on ja antavan neuvoja. Ai niin, paitsi olemme vauva.fi:ssä.
Mielenkiintoinen keskustelu (tämä ketju ja kaikki muukin Vaaralan kirjoitusten ympärillä käyty). Täytyy sanoa, että tämä aihe oli ensimmäinen ajatukseni, kun mieheni tänään unohti hakea lapsemme eskarista... Vaikea on kuvitella äitiä, jolle voisi samoin käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäpäs teen huvikseni yhteenvetoa (osasta) tähän mennessä puhutusta.
1. Ensin perusongelma: On ihan saatanan epäreilua, että tiimissä on kaksi ihmistä, joista toisen homma on tehdä kaikki työt ja toisen homma taas on nauttia toisen työn tuloksista ja sitten aiheuttaa toiselle lisää työtä.
2. Sitten joidenkin - omasta mielestään varmaan ihan täysjärkisten - ihmisten ratkaisuehdotuksia tähän epäreiluuteen:
a. No se joka tekee työt vois opetella tekemään ne iloisemmalla mielellä, niin sit sillä toisella olis kivempaa. Ain laulain työtäs tee! Mut älä laula liian kovaa, muuten toinen ei kuule mitä telkkarissa puhutaan.
b. Se työntekijä vois jättää jonkun oman harrastuksensa pois ja käyttää säästyneet rahat siihen, että palkkaa siivoojan kerran viikossa. Sit sen tarttis ite tehdä vähemmän ja siihen vähempäänkin jäisi enemmän aikaa, kun ei enää ramppaa siellä harrastuksessaan.
c. Siis ongelman ydinhän on tässä se, että se joka tekee ne kotityöt, ei osaa tyhmyyttään tehdä niitä oikein. Jos opettelee paremmat työtavat, niin säästyy jo monta minuuttia joka päivä! Ni sit ei tartte valittaa että menee liikaa aikaa. Jos ei itse osaa parantaa suoritustaan, voi kysyä vinkkejä sohvan suunnasta. Sieltä tulee varmasti vaikka mitä, kun se tyyppi siellä on seurannut tuota sun onnetonta tuherrustas vierestä vuosikaudet. Muista kiittää ohjeista, sun elämääshän ne helpottaa.
d. Lapset töihin! Kyllä kolmevuotias voi jo luututa, siellähän se möyrii lattialla suuren osan ajastaan muutenkin.
e. Kannattaa vaan totuttautua siihen ajatukseen, että perhe elää tästä lähtien sikolätissä. Kyllä siihen hajuun lopulta turtuu.
f. Parhaiten auttaa se, että hyväksyy vaan sen ajatuksen, että se epäreiluus on osa elämää eikä yritäkään muuttaa mitään. Lopulta sielu kuolee ja olo helpottaa, kun ei enää osaa edes haaveilla toisenlaisesta elämästä. Meditointi voi auttaa alkuaikoina, jos on vaikeuksia suhtautua tilanteeseen rauhallisesti.
Tässä tämä koko homma tiivistettynä. Tämä pitäisi jokaisen lukea. Voiko enää selvemmin asiaa ilmaista, mikä tässä kotityöhommassa mättää. Tämän voisi myös lähettää sille Vaaralalle, sais vähän ajattelemisen aihetta. Tai iltasanomat vois tän julkasta. Kiitos kirjoittajalle!
PS. Eniten minua näissä ohjeissa on ihmetyttänyt se,että miten 3v lapsikin ennemmin joutaa ne kotityöt tekemään ,kuin se terve aikuinen mies, jonka pitäisi nimenomaan niistä lapsista huolehtia, eikä toisinpäin.
Tuon yksisilmäisen ja tarkoitushakuisesti valikoidun mutta sinänsä hauskan tiivistelmän lähettäminen Vaaralalle osoittaa vain, ettei ole ymmärretty mistä hän puhui ja tavallaan vahvistaa koko hänen pointtinsa. Tässäkin ketjussa ne harvat miehet ja naiset, jotka ovat rohjenneet väittää että kyllä myös niitä ylikontrolloivia ja turhantarkkoja naisia tosiaan on olemassa on lähinnä huudettu hiljaiseksi ja tuomittu valehtelijoiksi ja liioittelijoiksi, ennen kuin on jatkettu olkiukkojen pieksämistä.
Herran tähden.
Koko homman pointti on se, että luultavasti hyvin suuri osa niistä miehistä, jotka itkevät "vähättelyä", sitä miten ei "anneta tehdä", miten miehiä "pidetään lapsina", miten kotitöistä ei kiitetä tarpeeksi tai miten heitä hyljeksitään sinkkumarkkinoilla ihan vain kenkien takia, eivät ole uhreja lainkaan.
Monet niistä miehistä ovat juuri tuon "ketsuppitahrapaidassa kouluun koska ei jaksa pestä kun oon niin hauska elämästänauttija" ovat niitä ihmisiä, jotka eivät nää mitään osuuttaan käytökseen jota vastaanottavat.
Varmasti on myös niitä miehiä, joita oikeasti vähätellään ja jotka oikeasti tekevät enemmän kotitöitä mutta eivät saa siitä kiitosta osakseen. Kyse on siitä, että tälläistä kohtelua saavia naisia on enemmän.
Kuitenkin Vaaranen päätti ottaa huolekseen miehet ja syyllisiksi (koulutetut) naiset. Vaaranen sanoo täsmälleen näin: "Olen huolissani miehiä väheksyvästä asenneilmastosta liitoissa ja sinkkuelämässä. " "Ajatus ilmentää ajallemme ominaista menestyvien naisten tapaa puhua miehistä väheksyvästi".
En ymmärrä, mistä hitosta te useat jankuttajat olette kiskaisseet sen faktanne, että Vaaranen puhuu vain _tietyistä_ parisuhteissa. Heli Vaaranen tasan tarkkaan yleistää lausunnoissaan naiset, erityisesti koulutetut.
Hän _ei_ pohdi, onko ilmiön takana jotain. Heli Vaarasen pointti on: lopettakaa vähättely. Piste.
Näin vinkkinä, jos hissi ei mene ylös asti, Vaaranen tuo erityisesti "menestyvät" ja koulutetut naiset esille. Koulutetut naiset tutkitusti vaativat mieheltä osallistumista kotitöihin enemmän. Syttyykö sulla ykskään lamppu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja töissäkäyvät isit eivät vaivaudu keksimään uusia kodinkoneita, kun se mamma keksii lisähommia ja stressaa ihan hulluna, kodinkoneista huolimatta.
Taas tämä. Mitäs olet itse näin rehtinä työssäkäyvänä miehenä oikein keksinyt? Ai et mitään? Ylläri. Älä rehvastele muiden saavutuksilla.
No en ole enkä keksi. Kun miesporukassa mietittiin, että ei kannata helpottaa hommia, siitä seuraa ihan seko muija, joka astianpesukoneen saatuaan tahtoo silti käsinpestäviä hopeisia ruokailuvälineitä ja posliineita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista vähentää niitä kotitöitä, jos kerran ei kaikkea jaksa hoitaa. Lasten ollessa pieniä, jättää vaikka ikkunanpesut pois, pistää varastoon pölyä keräävät torkkuhuovat, koristetyynyt ja muut koriste-esineet ja ylipäänsä kaikki mikä ei ole pakollista jokapäiväiseen elämään. Viikossa yksi einespäivä. Kotisiivooja silloin tällöin, jos on varaa, kerran kuussakin on jo iso apu. Yksinkertainen ja simppeli vaatevarasto, etenkin lapsille. Kaikkea ei tarvitse silittää tai mankeloida. Työvaatteet ainoastaan, jos asema sitä vaatii, muu on turhaa työtä. Riittävästi säilytystiloja ja naulakoita. Isommat lapset osallistumaan kodin töihin. Ei harrastuksia joka päivä, tai sitten sellaisia että voi hoitaa itsenäisesti kulkemisensa sekä varusteensa. Kyllä se kouluikäinen osaa itsekin viedä luistimensa teroitettavaksi, jos osaa ostaa kaupasta karkkinsakin. Enemmän vastuuta lapsille omista asioista, jos läksyjä ei tee, niin kärsiköön ihan itse nahoissaan, vaikka viikkorahan tai peliajan tms. menetyksenä. Vanhemmat lapset voivat hoitaa nuorempien kokeisiin kuulustelun, hyvää kertausta heillekin. Pienten kanssa voivat leikkiä isommat sisarukset muutenkin, ei se yhdessäolo ole mikään kotityö josta pitää maksaa, vaan perheenjäsenen velvollisuus.
Tämä on kyllä huvittava :) Kyllä niitä kotitöitä riittää ilman koristetyynyjen mankelointiakin. Samoin tuo usein toisteltu ettei kananugetteihin kerran viikossa kuole. Kuulostaa siltä että mies tekee nugetteja kerran viikossa ja nainen kunnon ruokaa muina päivinä. Viikossa on 7 päivää.
Tuollaisiakin perheitä varmaan on, mutta olisiko mitenkään mahdollista tehdä kompromissejä? Ruoaksi ei kokonaan tehtyä kotiruokaa, vaan pakasteita, puolivalmisteita, joskus eineksiä? Ja tietysti myös ihan itse tehtyä superhalpaa ja terveellistä nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa, eikä helppoa lisäaineilla kyllästettyä italianpataa, johon lisätään vain jauheliha.
Onko muuten ihan pakko asua omakotitalossa, pitää kahta koiraa, kahta autoa ja kahtasataa neliötä, ja kolmea-viittä lasta? Ikeasta saa astioita halvalla, pitääkö olle Iittalaa, jota eivät saa muut edes pistää tiskikoneeseen? Tai onko pakko hankkia rescuekoiria, ostaa vain luomukasvisruokaa ja kierrätyskamaa kerrostalon ylimpään kerrokseen hissittömään taloon? Joskus nimenomaan naiset tekevät tyhmiä valintoja, jotka ovat ihan kiveenhakattuja, vaikka mies ajattelisi mitä.
Kyllä, meillä on noin, mutta ymmärrätkö ettei se muuta sitä asiaa, että mies ei osallistu! Minä saan miettiä miten helpottaa arkea, ei kyse ole mistään kompromisseista. Kompromissi edellyttäisi jotain panosta toiselta osapuolelta. Todellakaan ei ole niin että mies meillä on maltillisten ja käytännöllisten ratkaisujen kannalla ja minä naisena yritän väkisin tehdä asioista vaikeita, hahaha. Mies on halunnut omk:n, lisää lapsia, autot... Minulle olisi sopinut lapseton/yksilapsinen perhe kaupungissa, etenkin jos olisin tiennyt että omakotitalo maalla jää minun hoidettavaksi. Polttopuut homehtuu pihalle jne kunnes minä raivaan niille tilaa ja pinoan ne lasten kanssa varastoon. Ihan absurdi ajatus, että mies edustaa järjen ääntä koska on mies, ja nainen vaan roudaa kaikenlaista turhaa sälää kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista vähentää niitä kotitöitä, jos kerran ei kaikkea jaksa hoitaa. Lasten ollessa pieniä, jättää vaikka ikkunanpesut pois, pistää varastoon pölyä keräävät torkkuhuovat, koristetyynyt ja muut koriste-esineet ja ylipäänsä kaikki mikä ei ole pakollista jokapäiväiseen elämään. Viikossa yksi einespäivä. Kotisiivooja silloin tällöin, jos on varaa, kerran kuussakin on jo iso apu. Yksinkertainen ja simppeli vaatevarasto, etenkin lapsille. Kaikkea ei tarvitse silittää tai mankeloida. Työvaatteet ainoastaan, jos asema sitä vaatii, muu on turhaa työtä. Riittävästi säilytystiloja ja naulakoita. Isommat lapset osallistumaan kodin töihin. Ei harrastuksia joka päivä, tai sitten sellaisia että voi hoitaa itsenäisesti kulkemisensa sekä varusteensa. Kyllä se kouluikäinen osaa itsekin viedä luistimensa teroitettavaksi, jos osaa ostaa kaupasta karkkinsakin. Enemmän vastuuta lapsille omista asioista, jos läksyjä ei tee, niin kärsiköön ihan itse nahoissaan, vaikka viikkorahan tai peliajan tms. menetyksenä. Vanhemmat lapset voivat hoitaa nuorempien kokeisiin kuulustelun, hyvää kertausta heillekin. Pienten kanssa voivat leikkiä isommat sisarukset muutenkin, ei se yhdessäolo ole mikään kotityö josta pitää maksaa, vaan perheenjäsenen velvollisuus.
Tämä on kyllä huvittava :) Kyllä niitä kotitöitä riittää ilman koristetyynyjen mankelointiakin. Samoin tuo usein toisteltu ettei kananugetteihin kerran viikossa kuole. Kuulostaa siltä että mies tekee nugetteja kerran viikossa ja nainen kunnon ruokaa muina päivinä. Viikossa on 7 päivää.
Tuollaisiakin perheitä varmaan on, mutta olisiko mitenkään mahdollista tehdä kompromissejä? Ruoaksi ei kokonaan tehtyä kotiruokaa, vaan pakasteita, puolivalmisteita, joskus eineksiä? Ja tietysti myös ihan itse tehtyä superhalpaa ja terveellistä nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa, eikä helppoa lisäaineilla kyllästettyä italianpataa, johon lisätään vain jauheliha.
Onko muuten ihan pakko asua omakotitalossa, pitää kahta koiraa, kahta autoa ja kahtasataa neliötä, ja kolmea-viittä lasta? Ikeasta saa astioita halvalla, pitääkö olle Iittalaa, jota eivät saa muut edes pistää tiskikoneeseen? Tai onko pakko hankkia rescuekoiria, ostaa vain luomukasvisruokaa ja kierrätyskamaa kerrostalon ylimpään kerrokseen hissittömään taloon? Joskus nimenomaan naiset tekevät tyhmiä valintoja, jotka ovat ihan kiveenhakattuja, vaikka mies ajattelisi mitä.
Kyllä, meillä on noin, mutta ymmärrätkö ettei se muuta sitä asiaa, että mies ei osallistu! Minä saan miettiä miten helpottaa arkea, ei kyse ole mistään kompromisseista. Kompromissi edellyttäisi jotain panosta toiselta osapuolelta. Todellakaan ei ole niin että mies meillä on maltillisten ja käytännöllisten ratkaisujen kannalla ja minä naisena yritän väkisin tehdä asioista vaikeita, hahaha. Mies on halunnut omk:n, lisää lapsia, autot... Minulle olisi sopinut lapseton/yksilapsinen perhe kaupungissa, etenkin jos olisin tiennyt että omakotitalo maalla jää minun hoidettavaksi. Polttopuut homehtuu pihalle jne kunnes minä raivaan niille tilaa ja pinoan ne lasten kanssa varastoon. Ihan absurdi ajatus, että mies edustaa järjen ääntä koska on mies, ja nainen vaan roudaa kaikenlaista turhaa sälää kotiin.
Yleisellä tasolla, yleisellä tasolla!
Niin lienekö se monella se ns. parisuhde henkisiltä ominaisuuksiltaan kuitenkin äiti-lapsi suhde. Siitä on paha mitään tasa-arvoja lähteä repimään. "Lapsia" ei taida pakottamalla saada kasvamaan aikuisiksi vastuunkantajiksi. Turha sitä on edes yrittää oikeastaan. Helpommallakin pääsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla että teidän koulutusasetelma vaikuttaa? Mies ei pysty nielemään että olet korkeammin koulutettu ja sitten kotitöillä "näyttää sulle vaimon paikan", jos ei itse ole se perinteinen leivän pöytään tuoja? Vaatii mieheltä todella kypsyyttä ja omanarvontuntoa poiketa siitä vanhanaikaisesta roolista. Ja jos näin on, en tiedä onko mitään tehtävissä, jos ei keskustelu onnistu.
Älä odota kahta vuotta, liian pitkä aika. Elämä on tässä ja nyt! Jos ei ole hyvä, niin korjausliike on tehtävä heti. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kannustaa miestä eikä ainakaan tehdän sen perässä :)
No jos ajattelee että mies on se perheen leivän tuoja, niin sitten on ihan ok että nainen tekee kotihommat. Vai ajatteleeko joku niin, että nainen on miehen koriste, ja kotityöt tekee palkollinen - aika yläluokkaista. Monikaan ei kait enää ajattele miestä leiväntuojana? Joissain perheissä kumpikaan ei tee mitään, onhan niitäkin nähty. Varmaan aika monessa perheessä sekä mies että nainen osallistuvat kummatkin palkkatyöhön ja leivän tuontiin, ja silloin myös kodin työt ovat yhteisiä. En kyllä tunne sellaisia miehiä, jotka laistavat kotitöistä osallistumatta perheen yhteisiin hommiin siinä missä nainenkin. Vaikka joskus olisi nuggetteja kauppakassissa, terveellinen syöminen näyttää kiinnostavan monia miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi alusta asti olette edes alkaneet seurustella miehen kanssa, joka ei siivoa tms? En voi kuvitella, että itse olisin suostunut. Koulussa jo opetettiin, että miehen pitää itse pestä pyykkinsä. Siitä olen pitänyt kiinni!
Opettakaa lapsillenne tasa-arvoista työnjakoa. Lapset osallistumaan ruuanlaittoon, astioiden keräämiseen, imurointiin. Vaikka ei ihan aluksi ole priima-jälkeä. Samoin Ap voisi heti lopettaa miehen vaatteiden pesun. Siinähän työ puolittuu heti. Eikä osta kaupasta miehen juttuja.
Mites sen täydellisyyden tavoittelun kanssa oli? Eikös mammat pyri täydellisyyteen? Paikat saa olla vähän rempallaan ja syödään välillä jotain roskaruokaa, joka on maistuvampaa? Oletteko jo vaihtanut tekstiilinne pese ja käytä -tyyppisiin?
Entäs asunto? Onko sen oltava vähintään 200 neliömetriä ja kaukana työpaikalta? Riittäisikö pienempi jotta olisi myös vähemmän siivottavaa ja velkaa? Ja työpaikka kävelymatkan päässä kodista ja tarhasta?
Tämä on meidän perheen juttu. Alusta asti suunniteltu kompakti, mutta sopiva kerrostaloasunto ilman kirjastohuonetta. Alle 90 neliötä ja kaikille lapsille (2) oma huone.
Huom! pikkukaupunki. Projekti myös sinne muutto halvempaan ja viihtyisämpään, stressittömämpään ympäristöön ja sote-työpaikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista vähentää niitä kotitöitä, jos kerran ei kaikkea jaksa hoitaa. Lasten ollessa pieniä, jättää vaikka ikkunanpesut pois, pistää varastoon pölyä keräävät torkkuhuovat, koristetyynyt ja muut koriste-esineet ja ylipäänsä kaikki mikä ei ole pakollista jokapäiväiseen elämään. Viikossa yksi einespäivä. Kotisiivooja silloin tällöin, jos on varaa, kerran kuussakin on jo iso apu. Yksinkertainen ja simppeli vaatevarasto, etenkin lapsille. Kaikkea ei tarvitse silittää tai mankeloida. Työvaatteet ainoastaan, jos asema sitä vaatii, muu on turhaa työtä. Riittävästi säilytystiloja ja naulakoita. Isommat lapset osallistumaan kodin töihin. Ei harrastuksia joka päivä, tai sitten sellaisia että voi hoitaa itsenäisesti kulkemisensa sekä varusteensa. Kyllä se kouluikäinen osaa itsekin viedä luistimensa teroitettavaksi, jos osaa ostaa kaupasta karkkinsakin. Enemmän vastuuta lapsille omista asioista, jos läksyjä ei tee, niin kärsiköön ihan itse nahoissaan, vaikka viikkorahan tai peliajan tms. menetyksenä. Vanhemmat lapset voivat hoitaa nuorempien kokeisiin kuulustelun, hyvää kertausta heillekin. Pienten kanssa voivat leikkiä isommat sisarukset muutenkin, ei se yhdessäolo ole mikään kotityö josta pitää maksaa, vaan perheenjäsenen velvollisuus.
Tämä on kyllä huvittava :) Kyllä niitä kotitöitä riittää ilman koristetyynyjen mankelointiakin. Samoin tuo usein toisteltu ettei kananugetteihin kerran viikossa kuole. Kuulostaa siltä että mies tekee nugetteja kerran viikossa ja nainen kunnon ruokaa muina päivinä. Viikossa on 7 päivää.
Tuollaisiakin perheitä varmaan on, mutta olisiko mitenkään mahdollista tehdä kompromissejä? Ruoaksi ei kokonaan tehtyä kotiruokaa, vaan pakasteita, puolivalmisteita, joskus eineksiä? Ja tietysti myös ihan itse tehtyä superhalpaa ja terveellistä nakkikastiketta ja makaronilaatikkoa, eikä helppoa lisäaineilla kyllästettyä italianpataa, johon lisätään vain jauheliha.
Onko muuten ihan pakko asua omakotitalossa, pitää kahta koiraa, kahta autoa ja kahtasataa neliötä, ja kolmea-viittä lasta? Ikeasta saa astioita halvalla, pitääkö olle Iittalaa, jota eivät saa muut edes pistää tiskikoneeseen? Tai onko pakko hankkia rescuekoiria, ostaa vain luomukasvisruokaa ja kierrätyskamaa kerrostalon ylimpään kerrokseen hissittömään taloon? Joskus nimenomaan naiset tekevät tyhmiä valintoja, jotka ovat ihan kiveenhakattuja, vaikka mies ajattelisi mitä.
Kyllä, meillä on noin, mutta ymmärrätkö ettei se muuta sitä asiaa, että mies ei osallistu! Minä saan miettiä miten helpottaa arkea, ei kyse ole mistään kompromisseista. Kompromissi edellyttäisi jotain panosta toiselta osapuolelta. Todellakaan ei ole niin että mies meillä on maltillisten ja käytännöllisten ratkaisujen kannalla ja minä naisena yritän väkisin tehdä asioista vaikeita, hahaha. Mies on halunnut omk:n, lisää lapsia, autot... Minulle olisi sopinut lapseton/yksilapsinen perhe kaupungissa, etenkin jos olisin tiennyt että omakotitalo maalla jää minun hoidettavaksi. Polttopuut homehtuu pihalle jne kunnes minä raivaan niille tilaa ja pinoan ne lasten kanssa varastoon. Ihan absurdi ajatus, että mies edustaa järjen ääntä koska on mies, ja nainen vaan roudaa kaikenlaista turhaa sälää kotiin.
Yleisellä tasolla, yleisellä tasolla!
Okei, mutta siltikin outo oletus, että vaimo on se joka hamuaa kotiin kaikenlaista hankalaa, erikoishoitoa vaativaa asiaa, eikä suostu järkevän miehen asiallisesti esittämiin kompromisseihin. Miehen käsitys riittävästä siisteystasosta ja asiallisesta lastenkasvatuksesta on normaalin maalaisjärjen mukainen, naisen käsitys ylisuorittavaa ocd-tasoa. Miehen käsitys asioista on yleensäkin järkevä, yleisinhimillinen, ja naiset taas jauhaa sitä mitä yleensäkin, jotain nalkutusta en kuunnellut.
Oma kokemukseni, tämä ei ole yleisellä tasolla, mutta uskon että en ole yksin, on että miehen ehdotukset keskittyy lähinnä viihde-elektroniikan määrään ja laatuun (mitä enemmän ja isompaa sen parempi), ja kompromisseja tehdään sitten siinä että montako tuhatta euroa niihin herkkiin laitteisiin pannaan. Joskus mies toki on hankkimassa myös kylpypaljua tai valurautapannua tai espressokonetta. Mies ei ole hankkimassa meille helppohoitoista selkeälinjaista sohvaa edullisesti eikä ostamassa Ikeasta halpoja astioita eikä karsimassa lasten vaatteita kirpparille/uffiin/sukulaisille vietäväksi. Odottelen että koska se tuo kotiin sen lasten toivoman kissan.
Järkyttävää luettavaa, ihan täysin kuin omasta elämästä olisi tämän tekstin lukenu....
Ei se tee avioliitosta onnellista, että jaetaan kotityöt tasaisesti. Onnellisuus tulee toisen hyväksymisestä ja arvostamisesta.
T. Nainen, joka tekee kotityöt yksin, mutta rakastaa siitä huolimatta miestään.
Meidän perheessä minä olen ollut se, joka haluaa tilavan asunnon ja paljon kaikkea roinaa, mitä ilman mies voisi aivan hyvin elää. Siksi katson, että minulla on suurempi vastuu siivousasioista. Olen tarkka siitä, että kotityöt jakautuvat oikeudenmukaisesti, muuten olen hanakka heittäytymään marttyyriksi. Onneksi mies on vastuuntuntoinen ja osaa tehdä kotitöitä siinä missä minäkin ja osaa nähdä, mitä pitää milloinkin tehdä ilman käskytyksiä tai erillisiä kannustusrituaaleja.
Nais... siis sukupuolentutkimuksen laitokseltahan valmistuu lähinnä juuri näitä ammattiloukkaantujia, jotka sitten päätyvät julkisen sektorin suojatyöpaikkoihin ajamaan nai...tasa-arvoasiaa. En ihmettele että he ovat (tahallaan) ymmärtäneet tämänkin väärin.
Tuota viimeistä kysymystä on varmasti moni muukin miettinyt todella paljon.