Pahin sinulle tapahtunut asia, mistä olet selviytynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kirjoittaa tänne pikkujutuista? Täällä ihmiset on menettäneet läheisiään, minäkin omat vanhempani ollessani lapsi. Miten jollekin oahin asia mistä on joutunut selviämään on joku koulukiusaaminen?

Niinpä, jotkut on menettäneet vanhempansa esim tsunamissa tai muissa traagisissa onnettomuuksissa. Se mikä ei tapa vahvistaa ja auttaa selviytymään.

Toisaalta vanhempansa menettäneen alaikäisen elämä on aina jollain tavalla turvattu, kun molemmat huoltajat kuolee niin sosiaaliviranomaiset ottavat asiakseen hoitaa lapsen asiat. Lapselle etsitään uudet huoltajat, yleensä ensisijaisesti kartoitetaan lapsen lähipiiri sosiaaliviranomaisten toimesta ja arvioidaan kuka voisi olla sopiva huoltaja ja missä lapsi voisi asua. Vanhempansa menettänyt pääty siis lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaaksi, usein myös tehdään varsinkin aluksi sijoituksen seurantaa, että miten lapsen elämä uusien huoltajien kanssa alkaa sujua, lapsen elatus on turvattu myös.

Täysikäisen kohdalla onkin sitten ikävämpi homma, jos menettää vanhempansa vaikka nipinnapin täysikäisenä suunnilleen parikymppisenä niin samanlaista turvaverkkoa kuin alaikäisellä ei välttämättä ole. Aikuissosiaalityö toki varmasti auttaa, mutta se taas on täysin vapaaehtoista ja sinne hakeutuakseen pitää olla aktiivisempi itse.

Ja toisaalta taas monille se vanhempien kanssa eläminen voi olla se elämän suurin trauma ja vastoinkäyminen, kuten näistä vastauksista hyvin käy ilmi. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kirjoittaa tänne pikkujutuista? Täällä ihmiset on menettäneet läheisiään, minäkin omat vanhempani ollessani lapsi. Miten jollekin oahin asia mistä on joutunut selviämään on joku koulukiusaaminen?

Niinpä, jotkut on menettäneet vanhempansa esim tsunamissa tai muissa traagisissa onnettomuuksissa. Se mikä ei tapa vahvistaa ja auttaa selviytymään.

Toisaalta vanhempansa menettäneen alaikäisen elämä on aina jollain tavalla turvattu, kun molemmat huoltajat kuolee niin sosiaaliviranomaiset ottavat asiakseen hoitaa lapsen asiat. Lapselle etsitään uudet huoltajat, yleensä ensisijaisesti kartoitetaan lapsen lähipiiri sosiaaliviranomaisten toimesta ja arvioidaan kuka voisi olla sopiva huoltaja ja missä lapsi voisi asua. Vanhempansa menettänyt pääty siis lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaaksi, usein myös tehdään varsinkin aluksi sijoituksen seurantaa, että miten lapsen elämä uusien huoltajien kanssa alkaa sujua, lapsen elatus on turvattu myös.

Täysikäisen kohdalla onkin sitten ikävämpi homma, jos menettää vanhempansa vaikka nipinnapin täysikäisenä suunnilleen parikymppisenä niin samanlaista turvaverkkoa kuin alaikäisellä ei välttämättä ole. Aikuissosiaalityö toki varmasti auttaa, mutta se taas on täysin vapaaehtoista ja sinne hakeutuakseen pitää olla aktiivisempi itse.

Ja toisaalta taas monille se vanhempien kanssa eläminen voi olla se elämän suurin trauma ja vastoinkäyminen, kuten näistä vastauksista hyvin käy ilmi. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia.

Niin, toisaalta se vanhempiensa kanssa elänyt joka sittemmin on menettänyt ne vanhempansa voi olla onnellinen ja kiitollinen siitä että hänellä on ollut hyvät ja turvalliset vanhemmat. Sitäkään ei voi pitää minään itsestäänselvyytenä, kaikilla ei ole sellaisia turvattuja kotioloja alunperinkään. Vaikka vanhempien menetys on varmasti voinut olla traumaattinenkin kokemus, niin aina voi yrittää opetella olemaan kiitollinen niistä asioista mitkä on hyvin.

No molemmat vanhemmat kuolivat yllättäen suht nuorena äkilillisesti perä jälkeen (50-60 -vuotiana) Alkoholisoiduin aika pahasti, mutta nyt alan toipua. Ainoa lapsi, niin periaattessa koko perhe on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kirjoittaa tänne pikkujutuista? Täällä ihmiset on menettäneet läheisiään, minäkin omat vanhempani ollessani lapsi. Miten jollekin oahin asia mistä on joutunut selviämään on joku koulukiusaaminen?

Eiköhän sosiaalivirasto huostaa orvot ja sijoita vaikka sukulaisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien menettäminen alaikäisenä

Tämä on oikea vastoinkäyminen, toisin kuin täällä monet vastaukset.

Sinä et päätä siitä.

Vierailija kirjoitti:

Home(rivi)talohelvetti. Selvisin onneksi maksamalla hinnanalennusta mutta siihenkin piti ottaa velkaa ja oikeuttakin käytiin. Tämä oli pahempi juttu mitä vanhempani kuolema. Tuntuu kamalalta sanoa näin mutta kun sen itse kokee, niin kyllä se on aivan uskomaton, sanoinkuvaamaton helvetti.

En enää koskaan osta omistusasuntoa. Koskaan KOSKAAN et voi olla varma, etteikö siinä terveenä ja hajuttomana pitämässäsi kodissa olisikin homevaurio. 

TÄMÄ

Mutta varsinkin ostajana. Meillä onneksi onnistui kaupan purku mutta traumat ja loppuelämän mielialalääkitys jäi ja avioliitto tuhoutui. Näin se oli mennyt sillä vastapuolellakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kirjoittaa tänne pikkujutuista? Täällä ihmiset on menettäneet läheisiään, minäkin omat vanhempani ollessani lapsi. Miten jollekin oahin asia mistä on joutunut selviämään on joku koulukiusaaminen?

Niinpä, jotkut on menettäneet vanhempansa esim tsunamissa tai muissa traagisissa onnettomuuksissa. Se mikä ei tapa vahvistaa ja auttaa selviytymään.

Kannattaisiko arvioida elämässä muutkin tekijät kuin vain yksittäinen tapahtuma?

Vierailija kirjoitti:

Mikään täällä kerrottu ei ole mitään verrattuna siihen kun alaikäiseltä kuolee vanhemmat. On pahinta mitä lapselle voi tapahtua, ei omia vanhempia turvana ja samalla joutuu elömään todellisuutta missä toiset saavat jatkaa elämäänsä vanhempien kanssa. Se on helvettiä eikä mikään voi olla rankempaa. Varsinkin äitienpäivät, pyhänpäivä, isänpäivä ja joulu. Muille iloisia perhejuhlia mutta vanhempansa menettäneelle rankkoja asioita.

Sama joulu kaikilla on

Vierailija kirjoitti:

Mikään täällä kerrottu ei ole mitään verrattuna siihen kun alaikäiseltä kuolee vanhemmat. On pahinta mitä lapselle voi tapahtua, ei omia vanhempia turvana ja samalla joutuu elömään todellisuutta missä toiset saavat jatkaa elämäänsä vanhempien kanssa. Se on helvettiä eikä mikään voi olla rankempaa. Varsinkin äitienpäivät, pyhänpäivä, isänpäivä ja joulu. Muille iloisia perhejuhlia mutta vanhempansa menettäneelle rankkoja asioita.

Mun isä surmasi kissanpentuja nähteni kun olin lapsi 😊 Uskon myös että esim. insesti ja perheväkivalta on yksiä hirveimmistä asioista joita lapsi voi kokea elossa olevilta vanhemmiltaan. Ja tämä ei ole kilpailu tai väittely, mutta oli pakko kommentoida tuohon, että vanhempien kuolema olisi pahinta mitä lapselle voi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään täällä kerrottu ei ole mitään verrattuna siihen kun alaikäiseltä kuolee vanhemmat. On pahinta mitä lapselle voi tapahtua, ei omia vanhempia turvana ja samalla joutuu elömään todellisuutta missä toiset saavat jatkaa elämäänsä vanhempien kanssa. Se on helvettiä eikä mikään voi olla rankempaa. Varsinkin äitienpäivät, pyhänpäivä, isänpäivä ja joulu. Muille iloisia perhejuhlia mutta vanhempansa menettäneelle rankkoja asioita.

Mun isä surmasi kissanpentuja nähteni kun olin lapsi 😊 Uskon myös että esim. insesti ja perheväkivalta on yksiä hirveimmistä asioista joita lapsi voi kokea elossa olevilta vanhemmiltaan. Ja tämä ei ole kilpailu tai väittely, mutta oli pakko kommentoida tuohon, että vanhempien kuolema olisi pahinta mitä lapselle voi käydä.

Mun isä tappoi meidän kissan. Kaverini tuolloin ihmetteli, että minkä ihmeen takia, ja minä kirkkain silmin vaan selitin, että niin nyt piti vaan tehdä. Kai mun oli pakko uskotella itselleni, että isäni ei ole paha ja kissan aika oli vaan päättynyt.

Olisipa ollut normaalit ja rakastavat vanhemmat, joiden kanssa olisi saanut kasvaa edes osan elämästään. Joillain ei ole koskaan elämässään vanhempia, joiden lähellä on turvallista olla, ja se jolla on sellaiset ollut edes hetken aikaa, on äärettömän onnekas.

Perhesurma kun olin teini

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kirjoittaa tänne pikkujutuista? Täällä ihmiset on menettäneet läheisiään, minäkin omat vanhempani ollessani lapsi. Miten jollekin oahin asia mistä on joutunut selviämään on joku koulukiusaaminen?

Niinpä, jotkut on menettäneet vanhempansa esim tsunamissa tai muissa traagisissa onnettomuuksissa. Se mikä ei tapa vahvistaa ja auttaa selviytymään.

Mitä ihmettä?

Kolme eroa miehistä, osalla paha alkoholiongelma. Pitkä yksinäisyys, ja sen jälkeen uusi rakkaus jonka kanssa kaksi lasta. Ero siitäkin ja taisto lapsista. Välillä mietin kuinka oikein selvisin...

Loppuviimein lapset pääsivät turvallisiin paikkoihin ja sieltä omaa elämää elämään. 

Av-palsta sulkeutui klo 23. En ole selvinnyt vieläkään. Traumat jäi.

Minä en ymmärrä, miten jotkut voivat tässä ketjussa vähätellä toisten vastoinkäymisiä. Yrittäkää olla inhimillisempiä. 

Toksiset exät. Tuskin selviävät itaestään.

Kuolema. Läheltä piti. Toivuin kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miten jotkut voivat tässä ketjussa vähätellä toisten vastoinkäymisiä. Yrittäkää olla inhimillisempiä. 

Täällä käy paljon yksinäisiä trolleja.  Ihan joka ketjussa joku reppana trollaa ja ragebaittaa. Jättää huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on hengissä, niin kaikki ovat selviytyneet kaikista asioista.

Joo hengissä on varmaankin kaikki, jotka täällä kirjoittelevat, mutta nyt haetaan niitä asioita, joista on päässyt yli (kuten aloituksessa oli). Eli ei haittaa jokapäiväistä elämää...

En usko mihinkään ylipääsemisiin. Muistan koirani lopun elämääni.

Ylipääseminen ei tarkoita unohtamista. Kyse on siitä, että todellakin muistaa asian ja pystyy siitä huolimatta jatkamaan elämää kokematta suurta tuskaa tai ilman suuria ongelmia. Toki on jokaisen oma asia, että mihin uskoo ja mihin ei.

Nyt kuitenkin aletaan mennä aiheen ohi, joten jätän tämän asian vatvomisen, jotta ketjuun voivat vastata ne, joilla on jokin kokemus kerrottavana. Enkä siitä huolimatta vähättele koiran kuolemaa - se on todellakin kova paikka monelle.

Lemmikin kuoleman kokee kaikki niiden omistajat yhtä monta kertaa kuin on ollut niitä lemmikkejäkin.  Minulle ehkä se viimeisin on ollut kovin paikka ja yksi on vielä edessä, ellen itse menehdy ennen sitä.

Luulenpa, että koko lapsuudesta selviytyminen on ollut se kovin juttu.  Joskus ajattelen, että selvisinkö sittenkään, kun se edelleen joskus mieltä kaihertaa.  Minulla oli turvaton lapsuus.

Siksi menin sitten hyvin nuorena naimisiin, että pääsin pois siitä kaikesta, mutta se liitto oli sitten sekin väärä.  Se oli suoranainen katastrofi.

Vasta kun olin siitäkin sitten pyristellyt irti, alkoi varsinainen elämä, jossa oli sentään onnellisiakin asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään täällä kerrottu ei ole mitään verrattuna siihen kun alaikäiseltä kuolee vanhemmat. On pahinta mitä lapselle voi tapahtua, ei omia vanhempia turvana ja samalla joutuu elömään todellisuutta missä toiset saavat jatkaa elämäänsä vanhempien kanssa. Se on helvettiä eikä mikään voi olla rankempaa. Varsinkin äitienpäivät, pyhänpäivä, isänpäivä ja joulu. Muille iloisia perhejuhlia mutta vanhempansa menettäneelle rankkoja asioita.

Mun isä surmasi kissanpentuja nähteni kun olin lapsi 😊 Uskon myös että esim. insesti ja perheväkivalta on yksiä hirveimmistä asioista joita lapsi voi kokea elossa olevilta vanhemmiltaan. Ja tämä ei ole kilpailu tai väittely, mutta oli pakko kommentoida tuohon, että vanhempien kuolema olisi pahinta mitä lapselle voi käydä.

Mun isä tappoi meidän kissan. Kaverini tuolloin ihmetteli, että minkä ihmeen takia, ja minä kirkkain silmin vaan selitin, että niin nyt piti vaan tehdä. Kai mun oli pakko uskotella itselleni, että isäni ei ole paha ja kissan aika oli vaan päättynyt.

Olisipa ollut normaalit ja rakastavat vanhemmat, joiden kanssa olisi saanut kasvaa edes osan elämästään. Joillain ei ole koskaan elämässään vanhempia, joiden lähellä on turvallista olla, ja se jolla on sellaiset ollut edes hetken aikaa, on äärettömän onnekas.

Minäkin joskus lapsena ajattelin, että jos mun isä kuolisi, voisin ajatella isästä hyviä asioita ja ikäänkuin kaivata isää ja olla siksi surullinen.  Mutta ei, mun isä eli ja teki koko perheelle elämästä helvettiä.  Minä kärsin kaikkein eniten, jouduin näkemään asioita joita kenenkään lapsen ei pidä, ja esittää ulkopuolisille että kaikki on hyvin.  

Yhden ystäväni alkoholisti-isä kuoli yhtäkkiä ja kaikki säälittelivät ystävääni ja paapoivat häntä, kuin olisi ollut suurikin menetys.  Tiesin, mikä.äijä sekin oli ollut.  Nämä on rankkoja asioita, tiedän, mutta näin se vain meni.  Lapsuuteni oli ihan kauhea.