Pahin sinulle tapahtunut asia, mistä olet selviytynyt?

Tämä onkin 10 vuotta vanha ketju. Onko enää täällä ketään näistä jotka tähän on silloin kirjoitelleet?  Ja mitä kuulu nyt?

Pohdin aina välillä, että mikä lasketaan selviytymiseksi tai ylitsepääsemiseksi?

Minun on vaikea nostaa menneisyydestäni yksittäisintä pahinta tapahtumaa, koska kyseessä on enemmänkin toisiinsa kietoituneiden asioiden muodostama kokonaisuus. Koin lapsena paljon rankkaa ja välillä miltei sadististakin väkivaltaa toiselta vanhemmaltani ja lopulta pelastuin täpärästi perhesurmalta. Myöhemmin läpikävin huumehelvetin ja mielenterveyteni totaalisen romahtamisen ja tähän liittyi pari itsemurhayritystä.

Katson, että olen selviytynyt tästä kaikesta ihan hyvin, koska minusta tuli kuitenkin veronmaksaja ja kykenen muodostamaan ja ylläpitämään terveitä ihmissuhteita. Olen myös pääsääntöisesti tyytyväinen elämääni. Yli sen sijaan en ole kaikesta tästä päässyt. Minulla on edelleen haasteita mielenterveyden kanssa, itsesyytökset ja häpeä ovat läsnä arjessa ja välillä minulla on pitempiä huonoja jaksoja. Lasken kuitenkin olevani paremman puolella, mutta ainakaan vahvempaa minusta ei näiden kokemusten myötä tullut.

Mun elämä ei ole heittänyt mitään kovin pahaa eteeni, mutta nuorena menin rakastumaan myrkylliseen mieheen. Olin alkanut jo itse epäilemään, että kaikki ei ollut hyvin ja päättämässä suhdetta. Meillä oli siis sellainen myrkyllisille suhteille tuttu on-off-vaihe. Sain yhteydenoton tämän miehen eksältä ja kävimme kahvilla. Hän esittlei minulle oikeuden asiakirjat joista kävi ilmi, että mies oli saanut tuomion tämän naisen rankasta pahoinpitelystä.

Selvisin muutaman kuukauden stalkkaamisella ja tappouhkauksien lähettelemisellä tuon miehen toimesta, kun pistin lopullisesti poikki. Olisi voinut käydä pahemminkin.

Vaikea sanoa yksittäistä asiaa. Monesta selvinnyt. Jotkut asiat johtuu olosuhteista ja toiset ihmisistä. Yrittänyt antaa itselle anteeksi asioita edes vaikka useiden kans en pysty sitä tekeen. Jo oman jaksamisen takia pitää antaa itselle anteeksi ja jatkaa elämää. 

Elämässä on paljon hyvääkin. Riippuu siitä mihin elämässä keskittyy. Turha on jäädä vanhoja asioita murehtimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien menettäminen alaikäisenä

Tämä on oikea vastoinkäyminen, toisin kuin täällä monet vastaukset.

niin, itse aiheutetut asiat ei ole vastoinkäymisiä 

Mikään täällä kerrottu ei ole mitään verrattuna siihen kun alaikäiseltä kuolee vanhemmat. On pahinta mitä lapselle voi tapahtua, ei omia vanhempia turvana ja samalla joutuu elömään todellisuutta missä toiset saavat jatkaa elämäänsä vanhempien kanssa. Se on helvettiä eikä mikään voi olla rankempaa. Varsinkin äitienpäivät, pyhänpäivä, isänpäivä ja joulu. Muille iloisia perhejuhlia mutta vanhempansa menettäneelle rankkoja asioita.

Mulla ei edes ole ollut mitään tosi rankkoja juttuja, lähinnä koko 9 vuoden peruskoulun kesänyt koulukiusaaminen oli isoin. Sitten on ollut sellaista ei-dramaattista osattomuutta lähinnä, eli en ole löytänyt puolisoa, en siksi saanut lapsiakaan, olen äärimmäisen yksinäinen.

Olen selviytynyt siinä mielessä, että olen elossa. Mutta en voisi sanoa vaikeuksian mitenkään positiivisesti kasvattaneen tai vahvistaneen, vaan ne on lähinnä katkeroittaneet ja masentaneet ja vienyt elämältä merkityksen tunteen.

Paljon kärsimystä, hylkäämistä ja yksinäisyyttä enkä minä niistä kyllä ole selviytynyt - ainoastaan säilynyt hengissä. Selviytyminen olisi mielestäni sitä, että olisin tyytyväinen elämään, jopa onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset kirjoittaa tänne pikkujutuista? Täällä ihmiset on menettäneet läheisiään, minäkin omat vanhempani ollessani lapsi. Miten jollekin oahin asia mistä on joutunut selviämään on joku koulukiusaaminen?

Niinpä, jotkut on menettäneet vanhempansa esim tsunamissa tai muissa traagisissa onnettomuuksissa. Se mikä ei tapa vahvistaa ja auttaa selviytymään.

Vierailija kirjoitti:

Mikään täällä kerrottu ei ole mitään verrattuna siihen kun alaikäiseltä kuolee vanhemmat. On pahinta mitä lapselle voi tapahtua, ei omia vanhempia turvana ja samalla joutuu elömään todellisuutta missä toiset saavat jatkaa elämäänsä vanhempien kanssa. Se on helvettiä eikä mikään voi olla rankempaa. Varsinkin äitienpäivät, pyhänpäivä, isänpäivä ja joulu. Muille iloisia perhejuhlia mutta vanhempansa menettäneelle rankkoja asioita.

Voi itku

Huumeriippuvuus. Käytiin amfeta miina suonensisäisesti noin 1,5v nuorena 

Ilmeisesti vaihdoin ruokaan riippuvuuden, nykyään paino 130kg

Pituus 162cm

N41

Ihmiset selviävät vaikka mistä, kun ei ole juurikaan muita vaihtoehtoja kuin selvitä. Ei siis tarvitse olla mitenkään erityisen vahva ja sinnikäs, jos pysyy elossa jonkun kauhean tapahtuman jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset selviävät vaikka mistä, kun ei ole juurikaan muita vaihtoehtoja kuin selvitä. Ei siis tarvitse olla mitenkään erityisen vahva ja sinnikäs, jos pysyy elossa jonkun kauhean tapahtuman jälkeenkin.

Tämä on totta, maailma ei pysähdy ja elämä jatkuu, tapahtui mitä tahansa. Ei sitä tarvitse mitenkään valita itse.