Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa - En rakasta lastani. Tuntuu kamalalta kun tiedosta tämän
12.01.2016 |
Todella vaikeaa ollut. On haettu apua siihen ja tähän alusta saakka. Pitkää pinnaa tarvittu mutta mikään ei riitä. Rakkaus ei koskaan syttynyt kunnolla ja lapsen kasvatus ja hänen kanssaan oleminen tuntuu taakalta. Haluaisin olla yksin ja tavata lasta vaikka viikonloppuisin kuin nyt isänsä kun erottiin ja olen lähivanhempi.
Kommentit (48)
Minun vauvani kävi lähellä kuolemaa ja alkuajat oli täynnä kuoleman pelkoa. Se vaikutti vahvasti kiintymyssuhteen muodostumiseen ja jossain vaiheessa tajusin, että en rakasta lastani. Sen tajuaminen oli suuri askel parempaan päin. Tein paljon töitä kiintymissuhteen eteen ja nyt vuosia myöhemmin voin sanoa rakastavani lastani, ja se tunne kasvaa edelleen päivä päivältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet aivan oikeassa. Tiedostanut tämän kaiken. Isä ei kuitenkaan lapsen kanssa halua olla kuin vkl:t. Tämän läsnäolon ja välittämisen tiedän olevan vielä vähempää.
Siinä tapauksessa lapsen on PAKKO mennä edes hetkeksi jonnekin muualle, sijaisperheeseen tms. :/ Sinun on saatava apua ja hoidettava itsesi kuntoon. Tiedän tämän kokemuksesta. Lapsesi ansaitsee sen.
Tarvitsette molemmat keskusteluapua. Perheneuvola? Asiat voi lähteä muuttumaan sitä kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laiminlyötkö tai suoraan kysyttynä lyötkö lastasi? Vai miten se heijastuu kun ei rakasta? :o Jos asianne on hyvin niin on vielä mahdollista tsempata. Jos menee jo huonoksi kohtelu niin ehkä parempi että lapsi pääsisi pois luotasi.
En lyö enkä ole lyönyt. Sanallisesti olen alkanut sättimään. Miljoona kertaa sanottu nätisti mutta ei vaan auta niin kuin muilla lapsilla ilmeisesti toimii. Ei jaksa enää.
Ei kiinnosta puhua lapsen kanssa tai tehdä mitään.
Anteeksi kun noin suoraan kysyin. Mutta hyvä! Vielä on mahdollisuus! Peli ei ole menetetty! Kerroit että oot hakenu apua alusta saakka. Oletko juuri lähiaikoina jutellut koulussa tai neuvolassa? (Onkohan se perheneuvola nimellä... Jos ei niin terveyskeskuksesta kyllä neuvotaan!) Onko sulla tukiverkkoa? Että saisit itsekkin hengähtää. Onhan se usein että kun ne pikkuenkelit kasvaa niin tyrmistyy siitä että ne kasvaa. Mutta lapsesi tarvii selvästikkin suunnannäyttäjää ja kuria (siis ei fyysistä). Lupaan kun olet kuukaudenkin pitänyt ohjat käsissä kasvatuksen suhteen, tulee muutoksia tytön käyttäytymiseen. Ja sekin voi lähentää teitä. Mutta ei saa lipsua! Tsemppiä! Mutta muista olla yhteydessä sinne neuvolaan! Ikävää kuulla ettei isä halua enempää kuin joka toinen vkl.
just tän takia niitä lapsia ei pitäisi hankkia ellei todella halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että olette jonkinlaisen ammattiavun tarpeessa. Siis jotain ihan kunnollista, psykiatri, neurologi, mitä näitä nyt on.
Usein kiintymyssuhdeongelmat ovat seurausta oman lapsuuden kiintymyssuhdeongelmista. Kyvyttömyys antaa rakkautta on seurausta siitä, että ei ole itse lapsena saanut ehdotonta rakkautta tai rakkautta ei ole osoitettu lapsuudenkodissa. Eivät tällaiset ongelmat synny ns. tyhjästä eikä niillä ole paljoa tekemistä itse lapsen kanssa, eivätkä ne yhtäkkiä ala, kun lapsi syntyy -ne vain tulevat todeksi. Se, että lapsi koetaan hankalaksi ja "vaikeaksi lapseksi" saattaa usein jopa olla vain vanhemman oma, itse luotu käsitys lapsesta, jota jotkin ympäriltä tulevat viestit vahvistavat (näkee, mitä haluaa nähdä). Joku toinen aikuinen, toisessa elämässä näkisi täydellisen lapsen, jolla on jotain vikoja/tuen tarpeita jne.
Kannattaa hakea apua -mutta ei vaikean lapsen kanssa, vaan omiin tunne-elämän ongelmiin. Et ole mikään uhri vaan kykenevä aikuinen, jolla on velvollisuus hoitaa itsensä kuntoon ja muuttaa oma suhtautuminen lapseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoit lapsena tulleesi hyväksytyksi vain, jos toimit vanhempiesi odotusten mukaisesti. Lapsesi negatiivinen käyttäytyminen voi nostaa lapsuudessasi kokemat hylkäämisen ja häpeän tunteet pintaan, etkä osaa käsitellä niitä. Tärkeintä lapsellesi on tulla rakastetuksi ehdoitta sellaisena kuin hän on. Keskustele lapsestasi muiden aikuisten kanssa - mitä hyvää he näkevät lapsessasi? Suosittelen hankkimaan keskusteluapua itsellesi perheneuvolasta. Monet vaikeudet omien lasten kanssa johtuvat omista lapsuuden kokemuksista. Tärkeintä on, ettet jää rakkaudettomuuden tunteen kanssa yksin... enkä usko, ettet lainkaan rakasta lastasi; muuten et pohtisi tilannettanne täällä.
en kiitollinen vastauksista ja siitä että en tullut haukutuksi (kuin muutama taholta). Inhimillisyyttä vielä löytyy.
Haluaisin olla parempi ja rakastavampi äiti. Voimat ja keinot vaanon loppu.
Lähden hakemaan apua (vielä) kerran perheneuvolan kautta. Jos joku tällä kertaa ottaisi hätäni todesta. Aiemmin ei lapsen käytös ole antanut aihetta siellä huoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
just tän takia niitä lapsia ei pitäisi hankkia ellei todella halua.
Tähän tapaukseen ottamatta kantaa; kysymys ei ole halusta. Monet ihmiset haluavat lapsia ja he haluavat rakastaa lapsia. Heillä on kuitenkin taustallaan, tiedostamattaan, monenlaisia kiintymyssuhteen häiriöitä, jotka toistuvat usein omien lasten kanssa. He tulkitsevat lapsia väärin, rasittuvat eivätkä kykene antamaan ja vastaanottamaan tunteita, rakkautta kuten normaalit ihmiset. Tälaliset ihmiset usein puhuvat vaikeista vauvoista ja vaikeista lapsista, ja koko kiintymyssuhdeongelma saatetaan jopa siirtää lapsen syyksi, jos omaa kyvyttömyyttä ei nähdä.
Enkä nyt tarkoita, että ei olisi olemassa oikeasti vaikeita vauvoja ja lapsia -mutta joskus, ja jopa usein, taustalla on kiintymyssuhdehäiriöinen vanhempi, jonka oma vaikea, epäjohdonmukainen elämismaailma ensin havainnoi lapsen vaikeaksi, rasittuu lapseen ja lopulta lapsi alkaa oireilla kaiken tämän seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
en kiitollinen vastauksista ja siitä että en tullut haukutuksi (kuin muutama taholta). Inhimillisyyttä vielä löytyy.
Haluaisin olla parempi ja rakastavampi äiti. Voimat ja keinot vaanon loppu.
Lähden hakemaan apua (vielä) kerran perheneuvolan kautta. Jos joku tällä kertaa ottaisi hätäni todesta. Aiemmin ei lapsen käytös ole antanut aihetta siellä huoleen.
Siis OLEN kiitollinen. ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi vaikea samaistua ap, kun itse rakastan joka päivä vaan enemmän lastani, hän on nyt 3 vuotias. Tietenkin kielteisiäkin tunteita tulee mutta ne ovat normaaleja.
Oma neuvoni olisi se että lapsi menisi isälleen, ota asia rohkeasti puheeksi. Jos isälle meno ei onnistu niin sinun pitää vaan kantaa vastuusi. Ota asia puheeksi vaikka neuvolassa tms.ja pyydä apua tilanteeseen. He osaavat kyllä arvioida kuinka paha tilanne on ja tarvitseeko asialle tehdä enemmän. Ei lasta sinulta pois oteta.
Esim.terapia voisi auttaa tai jonkinlainen hoitoapu tms.
Voi olla ihan normaalia tuntea joskus lastaan kohtaan noin. Huolehditko ja puolustatko silti lastasi kaikin tavoin? Annatko läheisyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityislapsen äitinä voin sanoa, että kun lapsi on henkisesti hirveän vaativa, niin se väsymys voi olla juuri tuollaista. Kun ei vaan jaksa, haluaisi hetken joskus ettei tarvitse olla 150% siinä ja koko ajan skarppina ja koko ajan joku työ meneillään. Annan esimerkin: herään tunnin ennen lasta että saan itseni valmiiksi koska kun herätän hänet, kaikki huomio ja energia menee siihen että saan hänet valmiiksi kouluun. Koulupäivän ajan olen koko ajan valmiudessa, että jos sieltä soitetaan ja pyydetään hakemaan lapsi pois. Kun lapsi pääsee, panostetaan satasella siihen että hän syö välipalan, tekee läksyt, syö päivällisen, käy pesulla, pesee hampaat, menee nukkumaan. Kaikesta ponnistelusta huolimatta hän myöhästyy usein koulusta, tavarat ovat aina kateissa, läksyjä ei koskaan saada tehtyä loppuun, ja lapsi valvoo sängyssä vähintään puolilleöin huudellen kaikenlaista.
Niin että kyllä sitä väsyy. Kun aina annat kaikkesi, eikä mikään riitä. Koko elämä on uusien strategioiden suunnittelua ja toteuttamista, kaikki on taistelua ja ennen kaikkea MIKÄÄN ei suju. Se on näännyttävää.
Te tarvitsette ap ammattiapua.
Voi lapsiraukkaa...
Tosin minun täytyy nyt sanoa, että rakkaudella ei ole mitään tekemistä sinun ajatuksiesi kanssa. Useimmat matalan äon vauvapalstamammat kuvittelevat, että rakkaus on joku tunne. Sitähän se ei tietenkään ole. Tuon taikauskon kemioista ja aidoista tunteista voit heittää romukoppaan. Tekosi ja tahtosi ratkaisevat oletko rakastava vanhempi. Ei se mitä ajattelet, kirjoitat tai mitä joku muu ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei voi syyttää huonosta käyttäytymistä, vaan vanhempia :/ Mutta... Onko lapsen mahdollisuus muuttaa isänsä luo? Hän ansaitsisi rakastavan aikuisen lähelleen. Niin kuin jokainen lapsi.
Tämä ei muuten pidä aina paikkansa. Lapsillakin esiintyy psyykkisiä häiriöitä vaikka vanhemmat olisivat hyviä vanhempia. Työssäni lastenhoitajana olen törmännyt muutamiin tapauksiin, joissa lapsi on ollut äärimmäisen aggressiivinen tai klassisen ilkeä vaikka vanhemmat ovat tehneet kaikkensa. Harvinaisia tapauksia tällaiset ovat mutta helppohan se on syyttää huonosti käyttäytyvän lapsen vanhempaa jos itsellä on normaali terve lapsi. Pitäisi muistaa että mielenterveysongelmia ei esiinny pelkästään aikuisilla vaan myös lapsilla eikä ne ole kenenkään syy.
Vierailija kirjoitti:
en kiitollinen vastauksista ja siitä että en tullut haukutuksi (kuin muutama taholta). Inhimillisyyttä vielä löytyy.
Haluaisin olla parempi ja rakastavampi äiti. Voimat ja keinot vaanon loppu.
Lähden hakemaan apua (vielä) kerran perheneuvolan kautta. Jos joku tällä kertaa ottaisi hätäni todesta. Aiemmin ei lapsen käytös ole antanut aihetta siellä huoleen.
Ei lapsen käytös välttämättä ole mitenkään apua tarvitseva. Sinä olet. Hae apua ITSELLESI. Ammattilaisetkaan eivät välttämättä lyhyen käynnin perusteella ymmärrä, että SINÄ olet se joka apua tarvitsee. Heillä saattaa olla niin vahva ennakkokäsitys siitä että vanhemmat ovat aina "normaaleja", että eivät edes hoksaa miettiä sitä vaihtoehtoa että vanhemmassa olisi vika, ei lapsessa. He tutkivat lapsen, toteavat hänet normaaliksi, ja se siitä. Oikeasti pitäisi tutkia sinut, sieltä se "vika" löytyy.
Eli hae apua SINULLE. SINULLA on vaikeuksia suhtautua lapseen normaalista ja rakastavasti, SINUA pitää hoitaa, ei lasta. Lapsi saa avun sitä kautta kun sinua autetaan. Neuvolan kautta löytynee keskusteluapua sinullekin, eli osoite sinulla on ihan oikea.
1) Mitä olisi pitänyt tehdä: abortti
2) Mitä voit vielä tehdä: adobtio
Muista että kukaan ei lasta rakasta maailmassa niin paljon kuin lapsen äiti. Ja jos äitikään ei rakasta... mietipä sitä. Yksi ainit ihminen koko maapallolla ei rakasta sitä tyttöä. Toivottavasti häpeät ja ahdistut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta ei voi syyttää huonosta käyttäytymistä, vaan vanhempia :/ Mutta... Onko lapsen mahdollisuus muuttaa isänsä luo? Hän ansaitsisi rakastavan aikuisen lähelleen. Niin kuin jokainen lapsi.
Tämä ei muuten pidä aina paikkansa. Lapsillakin esiintyy psyykkisiä häiriöitä vaikka vanhemmat olisivat hyviä vanhempia. Työssäni lastenhoitajana olen törmännyt muutamiin tapauksiin, joissa lapsi on ollut äärimmäisen aggressiivinen tai klassisen ilkeä vaikka vanhemmat ovat tehneet kaikkensa. Harvinaisia tapauksia tällaiset ovat mutta helppohan se on syyttää huonosti käyttäytyvän lapsen vanhempaa jos itsellä on normaali terve lapsi. Pitäisi muistaa että mielenterveysongelmia ei esiinny pelkästään aikuisilla vaan myös lapsilla eikä ne ole kenenkään syy.
Katso ylempi kiintymyssuhde viesti.
Ei yhdelläkään lapsella mt ongelmat tipu taivaasta tai ole susäsyntyisiä. Aina on kyse vanhempien ja lapsen suhteesta. Sinä e t näe mitä heidän välillä tapahtuu
Alue: Aihe vapaa
Olet aivan oikeassa. Tiedostanut tämän kaiken. Isä ei kuitenkaan lapsen kanssa halua olla kuin vkl:t. Tämän läsnäolon ja välittämisen tiedän olevan vielä vähempää.