Lue keskustelun säännöt.
Te naiset, jotka saatte miehiltä lahjoja
08.01.2016 |
Onko teillä joku salainen ase siihen, että miehet antavat teille lahjoja ja huomioivat vaikkapa merkkipäivinä? Tai miten toimitte, että joku mies tarjoaa teille vaikka illallisen treffi-iltana tai vie syömään tms?
Haluaisin oikeasti tietää. Yksi tuttuni on saanut mieheltään jopa lahjaksi auton, toinen on päässyt monelle ulkomaanmatkalle miehen tarjoamana. Yleistä näyttää olevan se, että jos mies pyytää naista treffeille, hän maksaa naisen ruuankin. Minulle kukaan mies ei ole koskaan tarjonnut mitään, ei edes oma mies.
Taas tulee kohta Valentinen päivä ja pelkään, että joudun pettymään, niin kuin viime vuonnakin. Ja sen jälkeen on kohta syntymäpäiväni. En saanut lahjaa joulunakaan. Itse olen antanut miehelle lahjoja kuitenkin. En nyt kaipaa niitä vastauksia, että arjessa huomioiminen on tärkeää, koska minusta ne ovat ihan eri asioita. Tuntuu, että en olisi kovin arvokas nainen, ikäänkuin en ansaitsisi sellaista huomiota, mitä muut naiset saavat miehiltään.
En elä miehen kustannuksella vaan päinvastoin olen raha-asioissa itsenäinen ja työssäkäyvä mieheni asuu puoli-ilmaiseksi minun luonani. Teen kotityöt ja seksiä on joka päivä ja monipuolisesti, miten mies haluaa. Yritän pysyä kauniina jne. En ymmärrä, mitä muuta voisin tehdä, että olisin yhtä arvokas nainen kuin nuo, jotka saavat huomionosoituksia miehiltä. Toivoisin oikeasti vinkkejä.
Kommentit (125)
OHOI! Onko täällä miehiä jokka saa muijilta lahjoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On jäänyt siis aivan kaikki romanttisuuteen liittyvä kokematta,
Sormuksenkin maksoin puoliksi itse.
Itse olet antanut kaiken tuon tapahtua jo vuosien ajan.
Kyse on vaan miehestä, sulle on ap tainnut osua samanlainen kuin minulle. Suhdetta takana nyt muutama vuosi, meillä on suhteellisen yhteinen talous ruokien ym. suhteen (minä tulen joskus makselleeksi enemmän ruokia, kun käyn enemmän ruokakaupassa), jonka lisäksi sitten maksamme kumpikin itse omasta pussistamme omat menomme. Itse rakastan lahjojen ostamista ja läheisteni huomioimista, ja olenkin ostanut miehelleni merkkipäivinä lahjaksi mm. hänen toivomansa pelikonsolin, merkkilompakon ja muuta kallista elektroniikkaa. Ennen tein hänelle myös monta kertaa viikossa ruokaa, eväät mukaan töihin, leivoin jne.
Mies taas on sivuuttanut kaikki syntymäpäiväni ihan täysin. Onnitellut on kyllä siinä vaiheessa, kun olen maininnut syntymäpäivistäni jossain vaiheessa päivää. Ensimmäisen vuoden unohtaminen oli ihan ok, toisena mainitsin että tämä oli vähän ikävä juttu ja mies sitten lupasi yllättää huolella tänä vuonna. Yllätti unohtamalla, lupaili vievänsä seuraavana päivänä syömään ja lopulta päädyimme sitten yhden mieheni kaverin kotibileisiin, joissa tosin oli tarjolla tämän kaverin valmistamaa pizzaa.. :D Joulut tätä viimeisintä lukuun ottamatta ovat myös menneet lahjoitta minun osaltani, nyt sain lahjaksi kaulakorun.
Mä en kyllä siis välttämättä kaipaa mitään lahjaa. Valehtelisin tietty, jos sanoisin etten olisi todella kateellinen, kun kavereiden miehet kantaa kotiin lahjoja ja vie naisiaan ulkomaanmatkoille ja mitäs vielä, mutta minun kohdallani tärkeintä olisi se muistaminen ja huomioiminen ylipäänsä. Kuten aiemmin sanoit, "Olisi vain ihanaa joskus saada tuntea olevansa sellainen nainen, joka ansaitsee lahjan ja huomioimista". Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Minä saan mieheltäni lahjoja. Olen saanut auton, merkkilaukkuja, koruja, arvokellon, vaatteita, matkoja, kukkia ym. kaikkea mitä nyt vaan voi saada. Viimeksi jouluna sain merkkilaukun ja kellon. Olemme olleet yhdessä liki 20v. Kinailemme usein keskenämme tulisesti ja minä olen meistä huomattavasti äkkipikaisempi. Uskon, että juuri se tulisuus minussa miestä viehättääkin. En ole ikinä ollut kynnysmatto, vaikka olen naisellinen ja osaan hemmotella miestä halutessani.
Uskon, että kyse on täysin miesvalinnasta. Jos on jo alunperin valinnut pieleen, niin miestä ei voi muuttaa. En muuten itse olisi ikinä suostunut maksamaan sormusta puoliksi, vaikka olin meistä se, joka ehdotti naimisiinmenoa.
Juuri näin ja yhtä pitkä suhde meillä myös. Avioehtoakaan ei ole, mies ei sellaista edes vaatinut vaikka on huomattavasti varakkaampi osapuoli.
Ei minulla olisi ollut varaa kustantaa tyttöystävälle mitään parikymppisenä, mutta nyt hyvin tienaavana voin lahja naisia ja he pitävät herrasmiehenä vaikka olen sama paskiainen kuin 18 vuotiaana :D
Missä on se feministien kuuluisa kunnianhimo ansaita omat rahat ja joskus kustantaa miehillekin lahjoja ja illallisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on ostanut minulle auton, talon, matkoja, ruokaa, kiinteää omaisuutta, perustanut yrityksen... Vai olisiko se ostanut ne puoliksi myös itselleen. Ja käyttiköhän se niihin omaa rahaa, vai muistaakseni ne rahat on yhtä paljon minunkin...
Jotta jotkut perheet on yksi yksikkö ja jotkut elävän enemmän erillistä elämää. Ihan sama, mulla on kuitenkin olo kuin prinsessalla.
. Olen se reilu, kunnollinen, luotettava naisystävä/puoliso, jonka kanssa rakennetaan arkea. En sellainen, jolle ostellaan lahjoja tai tehdään palveluksia.
Höm. Nämä ominaisuudet eivät kyllä ole mitenkään toisiaan poissulkevia. Nimimerkillä kunnollinen luotettava vaimo, joka saa mieheltään käsittämättömän ihania lahjoja synttäreinä, jouluna ja muuten vaan. Huomioimista on meillä arjessa puolin ja toisin joka päivä. Mies on huomaavainen perusluonteeltaan ja antelias. Itse olen myös. En ymmärrä teitä jotka tyydytte olemaan kaikin tavoin pihiluonteisten miehienne kanssa ja podette pahaa mieltä. Parisuhteen tarkoitus on IMHO tehdä toinen onnelliseksi ja saada itse kokea samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Ensimmäinen poikaystäväni osti joskus pieniä lahjoja, vaikka oli vähävarainen ja vähän pihikin. Nykyinen ostaa myös.
Ensimmäinen poikaystävä sanoi tekevänsä noin hyvää hyvyyttään, nykyinen kuulemma rakkaudesta & haluaa antaa minulle vain parasta, minkä kuulemma ansaitsenkin.
Ja juu, olen kaunis, en tosin klassisella tavalla vaan omalla, vähän eksoottisella tavallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jäänyt siis aivan kaikki romanttisuuteen liittyvä kokematta,
Sormuksenkin maksoin puoliksi itse.
Itse olet antanut kaiken tuon tapahtua jo vuosien ajan.
Mutta maksoiko omansa puoliksi vai miehen sormuksen puoliksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä saan mieheltäni lahjoja. Olen saanut auton, merkkilaukkuja, koruja, arvokellon, vaatteita, matkoja, kukkia ym. kaikkea mitä nyt vaan voi saada. Viimeksi jouluna sain merkkilaukun ja kellon. Olemme olleet yhdessä liki 20v. Kinailemme usein keskenämme tulisesti ja minä olen meistä huomattavasti äkkipikaisempi. Uskon, että juuri se tulisuus minussa miestä viehättääkin. En ole ikinä ollut kynnysmatto, vaikka olen naisellinen ja osaan hemmotella miestä halutessani.
Uskon, että kyse on täysin miesvalinnasta. Jos on jo alunperin valinnut pieleen, niin miestä ei voi muuttaa. En muuten itse olisi ikinä suostunut maksamaan sormusta puoliksi, vaikka olin meistä se, joka ehdotti naimisiinmenoa.
Ehkä tämä on laajempi ongelma sitten. Minä taidan olla aika kynnysmatto. Varmaan kyse on arvostuksen puutteesta, miehellä on varmaan ajatus, että saisi paremman halutessaan. Ikävää sinänsä, koska muuten mies kyllä huomioi merkkipäivinä, ja on antanut esim. omalle lapselleen merkkilaukun, kännykän jne. Minun suhteeni tosiaan pikemminkin hyötyy taloudellisesti eikä anna lahjoja, eikä tarjoa ravintolassa.
Esim. viime Valentinen päivänä kävimme syömässä illallista, miehen eodtuksesta. Meikkasin ja laittauduin jne. Muissa pöydissä oli paljon pariskuntia ja kaikissa, aivan kaikissa niistä mies näytti maksavan ja monilla naisilla oli pöydässä selkeästi lahjaksi saamansa ruusu. Sitten kun lasku tuli meille, niin tarjaoilija toi laskun luonnollisesti miehelle. Mies lähetti tarjoilijan kovaäänisesti takaisin ja tuomaan uudet laskut, joissa kumpikin maksaa omansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jäänyt siis aivan kaikki romanttisuuteen liittyvä kokematta,
Sormuksenkin maksoin puoliksi itse.
Itse olet antanut kaiken tuon tapahtua jo vuosien ajan.
Mutta maksoiko omansa puoliksi vai miehen sormuksen puoliksi?
Maksoin oman sormukseni puoliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
. Olen se reilu, kunnollinen, luotettava naisystävä/puoliso, jonka kanssa rakennetaan arkea. En sellainen, jolle ostellaan lahjoja tai tehdään palveluksia.
Höm. Nämä ominaisuudet eivät kyllä ole mitenkään toisiaan poissulkevia. Nimimerkillä kunnollinen luotettava vaimo, joka saa mieheltään käsittämättömän ihania lahjoja synttäreinä, jouluna ja muuten vaan. Huomioimista on meillä arjessa puolin ja toisin joka päivä. Mies on huomaavainen perusluonteeltaan ja antelias. Itse olen myös. En ymmärrä teitä jotka tyydytte olemaan kaikin tavoin pihiluonteisten miehienne kanssa ja podette pahaa mieltä. Parisuhteen tarkoitus on IMHO tehdä toinen onnelliseksi ja saada itse kokea samaa.
En pode pahaa mieltä, yhdyin vain aloittajan kysymykseen siitä, millaiset naiset saavat miehiltä lahjoja, kun itselläni ei ole sitä kokemusta. Ehkä tyydyn kuitenkin jatkossakin pihiin mieheeni, koska hänen kanssaan on muuten hyvä olla. Olemme onnellisia, en muista milloin olisin pysähtynyt miettimään tätä palvelusten tekemisasiaa ennen kuin se kesällä tapahtui ja nyt palasi mieleen. Parempi hänen kanssaan on olla kuin yksin. Ja kuten parisuhdehistoriani osoittaa (vuosien sinkkuuskausineen) niin se miehen saaminen ei ole minulle niin helppoa, että valkkaanpa sen joka antaa myös lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla olisi ollut varaa kustantaa tyttöystävälle mitään parikymppisenä, mutta nyt hyvin tienaavana voin lahja naisia ja he pitävät herrasmiehenä vaikka olen sama paskiainen kuin 18 vuotiaana :D
Missä on se feministien kuuluisa kunnianhimo ansaita omat rahat ja joskus kustantaa miehillekin lahjoja ja illallisia?
Mä henkilökohtaisesti ansaitsen ne omat rahani, vien miestäni syömään, hemmottelen muutenkin arjessa ja merkkipäivinä muistan lahjoilla, vaikka mieheltä ei vastaavaa takaisin kuulukaan. Eiköhän aika moni muukin nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[En tiedä lasketaanko minua, koska en todellakaan saa noin kalliita lahjoja kuin aloitusviestissä mainitaan. (Miehen rahatilanne on sellainen että jos tuollaisia ostelisi, olisin aika huolissani siitä miten pärjää muuten.)
Saan kyllä pieniä lahjoja ja arjen huomaavaisuutta. Esimerkiksi kerran mies oli illalla leiponut sämpylöitä ja tehnyt yhdestä sydämenmuotoisen ja jättänyt lapun että söisin sen aamupalaksi (olin silloin 5:45 alkavassa aamuvuorossa töissä). Mies on ostanut minulle ihan muutaman kerran jonkun spontaanin lahjan, muuten huomio on yleensä tuollaista ilmaista. Nyt on tosin saanut vähän enemmän työtunteja ja ostikin heti pienen lahjan, eli ehkä lahjoisi enemmän jos olisi varaa.
Mitään salaista asetta minulla ei ole, mutta yksi juttu on tosiaan se että mies on luonteeltaan hyvin herkkä ja romanttinen. En usko että mikään kauneus, saati vaativuus, saa ihmisen ostamaan lahjoja jos hän ei itse ole sen tyyppinen.
Ostan myös miehelle lahjoja jos näen jotain sopivaa, samoin saatan yllätykseksi hänelle leipoa hänen suosikkileivonnaisiaan tai jotan. Olen antanut miehelle ruokarahaa silloin kun hänellä oli tosi huono tilanne. Vastavuoroisuus on tietenkin tärkeää. Mutta tosiaan, ei millään saa toista ihmistä antamaan lahjoja jos hän ei halua.
Voisit kyllä sanoa että susta olisi kiva jos voisitte ottaa tavaksi ostaa merkkipäivinä jotkut ihan pienet muistamiset. Pidän mahdollisena että mies ajattelee ettei voi ostaa mitään kallista ja et kuitenkaan ilahdu pienen budjetin lahjoista.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla olisi ollut varaa kustantaa tyttöystävälle mitään parikymppisenä, mutta nyt hyvin tienaavana voin lahja naisia ja he pitävät herrasmiehenä vaikka olen sama paskiainen kuin 18 vuotiaana :D
Missä on se feministien kuuluisa kunnianhimo ansaita omat rahat ja joskus kustantaa miehillekin lahjoja ja illallisia?
Tietysti olen vastavuoroinen poikaystävääni kohtaan, ja hemmottelen häntä myös (hän tosin hieman enemmän, koska on käynyt töissä toisin kuin minä, vähävaraisempi). Tasa-arvon, kohteliaisuuden ja mielihyvän nimissä teen parhaani, jotta poikaystävällä olisi hyvä olla kanssani. Tarkoittaa myös hemmottelua.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavoilla olet vaativan oloinen? Miten se toteutuu ja miten voisin ottaa oppia tavastasi toimia? Minä olen luonnostaan huonoitsetuntoinen ja alistuva, haluaisin oppia enemmän tuollaisemmaksi, joka osaa vaatia tuollaista kohtelua. Anna käytännön neuvoja!
Mä en tiedä voiko tuollaiseksi vaativaksi ja hyväitsetuntoiseksi oppia, mä olen itse esim. syntynyt sellaisena.
Mutta siis mulla on aina ollut voimakas omanarvontunto, ja en koskaan ole edes millään tavalla ollut tekemisissä miesten kanssa, jotka ei tajua sitä, että haluan tietynlaista kohtelua. En siis suostu alussakaan sellaiseen välinpitämättömään kohteluun.
Samoin kyllä kohtelen sitten myös miestäni arvokkaana, ja tietysti mun elämänfilosofialla mun mies on jotain ainutlaatuisen upeaa, koska mä olen sen valinnut miehekseni (se on kyllä oikeastikin ihan mahtava tyyppi). Näytän sen arvostukseni sille ihan jokapäiväisessä elämässä niin kuin se näyttää myös mulle miten paljon se arvostaa mua. Mun mielestä tää on se juttu millä parisuhteen avulla saavuttaa paljon, se toisen tuki ja arvostus on korvaamatonta.
Se on sellaista molemminpuolista kommunikointia, mutta tietysti joku perse-einari näkisi sellaisen toisesta huolehtimisen vain tilaisuutena hyväksikäyttöön, mutta ideana onkin karsia nuo perseinarit jo alkuvaiheessa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jäänyt siis aivan kaikki romanttisuuteen liittyvä kokematta,
Sormuksenkin maksoin puoliksi itse.
Itse olet antanut kaiken tuon tapahtua jo vuosien ajan.
Mutta maksoiko omansa puoliksi vai miehen sormuksen puoliksi?
Maksoin oman sormukseni puoliksi.
Ei mennyt ihan tasa-arvoisesti jos molemmat maksoivat ja vain toinen sai sormuksen.
Tai jos mieskin hankki sormuksen ja maksoi puolitoista sormusta ja sinä vain puolikkaan...........
Mulla on vaan niin ihana Mies. Yhteistä taivalta takana 18 vuotta. Ei kukaan ole täydellinen ihminen. Kelpaan tällaisena kuin olen. Ja mies taas on sopivasti mun vastakohta, mutta silti samanlainen ajatusmaailmaltaan. Kiitos kulta olet timantti.
Jos nainen kovin innokkaasti anta ymmärtää että vastaanottaa mielellään lahjoja ja arvokkaita sellaisia ja odottaa turkkea, merkkivaatteita, timantteja, koruja yms. niin mulle tulee kyllä mieleen, että tarkoituksena on vain hyötyä miehestä ja lypsää tätä niin kauan kuin mahdollista ja siirtyä sitten seuraavaan. Jos mies haluaa hirveästi ostella kalliita lahjoja, tulee ensivaiutelmaksi se, että sillä kompensoidaan jotain. Esim. reilusti vanhempi/rumempi mies, joka ei muuten niin kaunista naista saisi, korvaa asian rahalla.
Ei siinä ole kyse sinun tekemisistäsi tai olemisistasi, ei edes keskusteluista. Miehesi vaan ei tajua helliä ja lelliä sinua, pitää itsestäänselvänä sitä, että sinä haluat miellyttää häntä loppuun asti, vaikka hän ei huomioisi millään lahjalla ikinä.
Salainen aseemme on siis valita sellainen mies, joka huomioi. Lahjoilla ja muuten.