Miksi minulla pitää olla aina niin hirveän vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä alan kans kohta uskoa että Jumala on olemassa. Ja se on epäreilu vittumainen julma paskapää.

Eiähän ole jo aika luopua tosta satupukki asiasta, ja uskoa että ihan yksin tässä itsestä vastataan.

Ei kyllä mulle myytiin rikkinäinen auto ja viskattiin asunnosta pellolle.

Näin on näreet. Niin ja kaikki vuokrat maksoin ja hoidin, kun kysyt kuitenkin.

 

Ostit itse romun etkä halua myöntää totuutta. Ja häiriköit muita niin, että lensit pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Tuo on kai Raamatusta?

Mulla oli n. 7v jakso elämässä, kun tapahtui vain paskoja asioita. Se on nyt ohi. Luota siihen että asiat kylla aina järjestyy lopulta. Tsemppiä:).

Jumala ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa.

En ole uskovainen, kaikkea muuta. Äitini kuoli syksyllä, hän viljeli näitä loppuaikanaan. Onhan niissä jotain järkeäkin?

Tuo ei ole Raamatusta, tuo sanonta... Jos ette tiedä, älkää levitelkö vääriä asioita tosina.

Minulla on työkaveri, jota kutsun vaikkapa Mallaksi (nimi muutettu).  Mallalla tuntuu aina olevan joku pielessä. Hänellä on monia sairauksia, joiden vuoksi hän on paljon sairauslomilla. Mallalla on pienet tulot, jotka menevät hänen omien sanojensa mukaan täysin asumiseen, ruokaan (monta allergiaa), lääkkeisiin ja välttämättömiin vaatteisiin. Malla valittaa säännöllisesti, että jos palkka yhtään pienenee hallituksen leikkauksien myötä, hänen on pakko vaihtaa alaa, koska hän ei tule toimeen. Malla on n. 35-vuotias sinkku, jolla on koira. Itse asiassa en usko, että hän on koskaan seurustellut. Malla on ylipainoinen, syö jatkuvasti karkkia ja suklaata sekä töissä että kotona eikä kuulemma pysty lopettamaan. Malla kokee olevansa valtava työkavereidensa rinnalla, vaikka olen tavannut paljon isompikokoisiakin naisia. Hänen ulkonäöstään näkee, ettei hän osaa tai halua laittautua. Hän ei käytä meikkiä, ja hänen vaatteensa leventävät häntä lisää. Uskon, että jos hänet pukisi, kampaisi ja meikkaisi hänen omalle vartalolleen edullisesti ja hänen omiin piirteisiinsä sopivasti, hän olisi hyvinkin viehättävä. Hänestä huokuu, ettei hän olet sinut itsensä kanssa. Hänen itsetuntonsa on heikko ja hän tuntee helposti alemmuutta ja kateutta työkavereita kohtaan, vaikka on itse omassa työssään hyvinkin pätevä. 

Mallan oma kokemus lienee, että kaikki ikävät asiat vain tapahtuvat hänelle. Ikään kuin hän ei voisi tehdä omalle tilanteelleen mitään. Uskon, että tämä johtuu paljolti hänen taustastaan. Hänellä on ollut ahdistava lapsuudenkoti, josta on vaikea ponnistaa oman elämänsä päähenkilöksi. Sellainen tausta ei ole hänen omaa syytään eikä kasvuympäristön vaikutusta hänen persoonaansa voi vähätellä.

Minä näen, että jos Mallalla olisi voimia, hän voisi vaikuttaa omiin vastoinkäymisiinsä hyvinkin paljon. Oman ajatusmaailman muokkaaminen vaatii valtavasti töitä ja korvaavia kokemuksia. Jos hän saisi itseluottamusta ja oppisi rakastamaan itseään, muidenkin olisi helpompi rakastua häneen.

Toiset meistä saavat elämäänsä paremmat kortit jo ensimmäisessä jaossa ja on tuhannen tosi, että paremmilla korteilla on helpompi pelata. Toki hyvätkin kortit voi pelata huonosti ja elämä voi potkaista ketä tahansa esim. vakavan sairauden, avioeron tai työttömyyden muodossa, mutta hyvillä korteilla todennäköisyys menestyä niin työmarkkinoilla, parisuhdemarkkinoilla kuin terveydessäkin on todennäköisempää. Siksi ketään ei voi tuomita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Tuo on kai Raamatusta?

Mulla oli n. 7v jakso elämässä, kun tapahtui vain paskoja asioita. Se on nyt ohi. Luota siihen että asiat kylla aina järjestyy lopulta. Tsemppiä:).

Jumala ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa.

En ole uskovainen, kaikkea muuta. Äitini kuoli syksyllä, hän viljeli näitä loppuaikanaan. Onhan niissä jotain järkeäkin?

Hah! "Ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa." Miksi sitten jotkut tekevät itsemurhan, kun eivät enää jaksa?

Itsemurha on heikkoutta ja luovuttamista. Jos me kaikki vaikeuksista kärsivät vetäisimme jojoon itsemme, olis aika paljon vähemmän porukkaa maan päällä.

Miksi heidän piti sitten luovuttaa, jos kerran taakan piti olla kestettävissä? Uskot, että joku vetää itensä jojoon huvikseen?

Tai entäs he, joiden läälketiede on todistanut kuolleen suruun? Sydän ei kestä tiettyä määrää suruja enempää joillain ihmisillä. Miksi heille taakka olikin sitten liikaa?

Me kuvitellaan (valehdellaan?) itsellemme kaikenlaista.Vaikkapa Etta kaikki pysyy samana aina vaan.Ei mikaan ole niin varmaa kuin epavarma.

Ei kuvittelu ole samaa kuin valehtelu.

Voimme vain kuvitella tulevaisuutta kun emme varmasti voi sanoa tietavamme siita mitaan. Aina on menossa jotain myonteista seka negatiivista samaan aikaan.Kumpaa kannatat.Jokaisen oma valinta.

Hmm. Vaikkei kaikkeen aina voi vaikuttaa, oikeanlainen asenne auttaa selviämään myös elämän vaikeuksista. Esim. positiivisuus, kyky ottaa vähän huumorilla, jos jokin menee päin persettä ja sitten usko omaan tekemiseen ja kykyyn nousta sieltä pohjamudistakin taas pinnalle. Tietyssä kohtaa esim. itsekuri, säästäväisyys, reippaus.  Ei kenenkään elämä täydellistä ole ja toisilla on enemmän onnea matkassa kuin toisilla, mutta yksi, johon pystyy vaikuttamaan, on oma suhtautumistapa asioihin.

Terveys on kelju, jos se menee, mutta esim. paranemiseen voi auttaa, jos saa itselleen henkisesti paremman ja taistelutahtoisemman olon, että minähän muuten selviän tästä. Ja sairastumisia ja loukkaantumisia voi pyrkiä ennaltaehkäisemään varovaisuudella, hyvillä elämäntavoilla, stressiä välttämällä, yms. - toki niitä voi kaikesta yrittämisestä huolimatta tulla, mutta todennäköisyys vähenee. Ja jos loukkaantuu pysyvästi tai jotain muuta ikävää tapahtuu, voi omasta elämästä silti yrittää nauttia sen sijaan, että pahentaa omaa oloaan vielä lisää vain murehtimalla sitä pielessä olevaa asiaa, jolle ei mitään voi.

Hyvä lähtökohta voi olla esim. ettei tuijota kaikkea, mikä omassa elämässä on pielessä, vaan keskittyy ajattelemaan hyviä asioita, missä on ollut onnekas ja tarttuu ensiksi sellaisiin epäkohtiin, joille pystyy sillä hetkellä tekemään jotain.

Esim. minä olen velkainen, saan onnettoman vähän mitään tukia, välillä kiroan sitä, että kaupat lukitsevat roskiksensa, enkä saa hommattua ruokaa ennen seuraavan opintotuen tuloa. Mutta toisaalta, olen selvinnyt omasta vakavasta sairaudestani, opiskelen minut ehkä vielä alle kolmikymppisenä työllistävää alaa, jolloin saan ulosotossa olevat tonnit maksettua pois. Ihana perhe ja ihania ystäviä ympärillä. Olen helvetin köyhä ja sairauteni jäljiltä velkaantunut, mutten anna sen pysäyttää minua, vaan aion mennä eteenpäin ja selvitä tästä. Älä sinäkään, joka tätä luet, anna omien ongelmiesi eteenpäin. Löydä positiiviset asiat elämästäsi ja lähde ratkomaan sinua vaivaavia ongelmia yksi kerrallaan.

Tsemppiä ja voimia kanssasiskot ja kanssaveljet! <3

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Siinähän itsellesi vastaat miksi on niin vaikeaa. Päästä sairas, eläkkeellä ja lääkkeissä. Jos olet täysin kykemätön tekemään mitään niin miten elämä voisi olla helppoa. Yhteiskunta pitää pinnalla, mutta sillä ei ole velvollisuutta ostaa rantatonttia ja kymmentä palvelijaa.

! Mistä sinä kirjoitat? En minä ole halunnut rantatonttia tai yhtään palvelijaa. MINÄ haluaisin elää edes hieman sitä normaalia elämää, elämää missä ei kokoajan tule sitä itseään niskaan sekä naamaan. Mitä pahaa minä olen ihan oikeasti tehnyt? Miten se yhteiskunta pitää pinnalla? Kerro? En minä saa lääkemenoihin mitään korvausta paitsi normaali KELA korvaus, joka nyt tänä vuonna sitten muuttui. Sitten edessä oleva sydänleikkaus, joo en minä siitä maksa kuin ne sairaalavuorokaudet vain.  MUTTA kun sitä rahaa ei ole.

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Siinähän itsellesi vastaat miksi on niin vaikeaa. Päästä sairas, eläkkeellä ja lääkkeissä. Jos olet täysin kykemätön tekemään mitään niin miten elämä voisi olla helppoa. Yhteiskunta pitää pinnalla, mutta sillä ei ole velvollisuutta ostaa rantatonttia ja kymmentä palvelijaa.

! Mistä sinä kirjoitat? En minä ole halunnut rantatonttia tai yhtään palvelijaa. MINÄ haluaisin elää edes hieman sitä normaalia elämää, elämää missä ei kokoajan tule sitä itseään niskaan sekä naamaan. Mitä pahaa minä olen ihan oikeasti tehnyt? Miten se yhteiskunta pitää pinnalla? Kerro? En minä saa lääkemenoihin mitään korvausta paitsi normaali KELA korvaus, joka nyt tänä vuonna sitten muuttui. Sitten edessä oleva sydänleikkaus, joo en minä siitä maksa kuin ne sairaalavuorokaudet vain.  MUTTA kun sitä rahaa ei ole.

Mitä sinä sitten odotat? Jos vain jauhat jostain ikivanhoista vääryyksistä ja vastoinkäymisistä, niin mitä mukavaa normaalia elämää muka voisit saada?

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Siinähän itsellesi vastaat miksi on niin vaikeaa. Päästä sairas, eläkkeellä ja lääkkeissä. Jos olet täysin kykemätön tekemään mitään niin miten elämä voisi olla helppoa. Yhteiskunta pitää pinnalla, mutta sillä ei ole velvollisuutta ostaa rantatonttia ja kymmentä palvelijaa.

! Mistä sinä kirjoitat? En minä ole halunnut rantatonttia tai yhtään palvelijaa. MINÄ haluaisin elää edes hieman sitä normaalia elämää, elämää missä ei kokoajan tule sitä itseään niskaan sekä naamaan. Mitä pahaa minä olen ihan oikeasti tehnyt? Miten se yhteiskunta pitää pinnalla? Kerro? En minä saa lääkemenoihin mitään korvausta paitsi normaali KELA korvaus, joka nyt tänä vuonna sitten muuttui. Sitten edessä oleva sydänleikkaus, joo en minä siitä maksa kuin ne sairaalavuorokaudet vain.  MUTTA kun sitä rahaa ei ole.

Mitä sinä sitten odotat? Jos vain jauhat jostain ikivanhoista vääryyksistä ja vastoinkäymisistä, niin mitä mukavaa normaalia elämää muka voisit saada?

Niin, Eli luovutan. Mutta kerro sinä mistä sitä normaalia elämää sitten voi saada? Viimeisin seurustelusuhde oli kauhea loppujen lopuksi. Viimeisin ystävyyssuhde no.... En minä ala kertoa elämäni tarinaa heti ja välttämättä en kerro ollenkaan. Mutta tämän viestiketjun aihe " Miksi minulla pitää olla aina niin hirveän vaikeaa? " Mitä minun pitäisi odottaa?

Kaikki me tunnetaan tuollaisia valittajia. Rasittavia ihmisiä pidemmän päälle. On totta, että toisilla on elämässä paremmat ja toisilla huonommat kortit. Tunnen hyvin useammankin ihmisen, joiden elämäntarina on tässä ketjussa esitettyjä karumpi jo syntymästään saakka. Osalle heistä elämä kokonaisuudessaan on ollut pelkkää vastoinkäymistä ja todella rumaa. Mutta siitä myös tiedän, että nämä karut kortit saaneet eivät ole yrittäneetkään sekottaa pakkaa parempaan. He ovat menneet siihen suuntaan, johon nenänpää on syntymästä asti osoittanut. Vieläpä vapaaehtoisesti. Missään vaiheessa ei ole ollut edes yritystä muuttaa mitään, vaikka apua ja tukea on ollut runsaasti saatavilla.

Sitten on näitä, joilla ei OIKEASTI ole asiat niin huonosti. He vain keskittävät kaiken energiansa ongelmissaan rypemiseen.

Vanha sananlasku pitää lopulta aika hyvin paikkansa. Jokainen on oman onnensa seppä. Tarkoittaa juurikin omaa asennetta elämään. Jos sun elämä on paskaa, muuta sitä toisenlaiseksi!

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Siinähän itsellesi vastaat miksi on niin vaikeaa. Päästä sairas, eläkkeellä ja lääkkeissä. Jos olet täysin kykemätön tekemään mitään niin miten elämä voisi olla helppoa. Yhteiskunta pitää pinnalla, mutta sillä ei ole velvollisuutta ostaa rantatonttia ja kymmentä palvelijaa.

Ei jumalauta! hanki aivot!

Tämä on tyhmää, mutta luettelen kuitenkin oman elämäni vastoinkäymiset. Jotta sinäkin ap huomaisit, että et ole ainoa, jolla on ollut elämässä huonoja aikoja/asioita:

Äiti oli alkoholisti ja löi laimin huolenpidon kun olin pieni.

Äiti hylkäsi minut ja sisarukseni isälleni, jotta sai itse mennä uuden rakkautensa kanssa.

Minua koulukiusattiin vuosikausia.

Sain syövän kaksikymppisenä.

Mies jätti minut toisen naisen takia.

Ensimmäinen lapseni kuoli kohtuun loppuraskaudesta.

Kolmannella lapsellani oli synnynnäinen epämuodostuma jota on jouduttu leikkaamaan/korjaamaan muutamia kertoja.

Mieheni jäi työttömäksi pitkäaikaisesta työpaikastaan.

Toisella lapsellani diagnosoitiin juuri ADHD.

Molemmat vanhempani kuolivat vuosi sitten.

Ja näistä kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta olen siltikin pääasiassa onnellinen ja kiitollinen. Minusta tärkeämpää on pitää huomionsa siinä mitä hyvää elämä on antanut kuin mitä vaille on jäänyt.

Kyllä se asenne vaikuttaa, mutta on tietty eri jos ihminen on vaikka masentunut. Senkin kokeneena tiedän mistä puhun. Silloinkin tosin hakeuduin hoitoon ja kävin läpi lyhyen terapian, ja muistan kun terapeuttikin ihmetteli miten yhdellä ihmisellä oli niin paljon kaikkea raskasta elämässä. Että ei ihmekään jos "kuppi menee nurin". Se lohdutti silloin ja siitä alkoikin parantuminen.

Paljon on ollut  vaikeita asioita vielä senkin jälkeen, mutta aina on kuitenkin tuntunut siltä, että asiat ovat hallinnassa. Hyvä parisuhde ja oma perhe-elämä auttaa kantaa kyllä kummasti. Vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.

Vierailija kirjoitti:

No ehkä toi teidän asenne...

:D

Eli esim jos minulla olisi parempi asenne, olisi minulle yhtäkkiä käytössä esim 600 euroa kuussa psykoterapiaan? Tai että vaikea psyykkinen sairauteni paranisi? Ja pääsisin pois väliaikaiselta eläkkeeltä? Joo.o. :D Jos olis asenteesta kiinni, en olis eläkkeellä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä muillakin on pienet tulot jne. Eroja, sairauksia ja semmosia. Kaikki eivät vaan suhtaudu niihin masentuen ja ottaen elämän haasteita "maton vetämisinä jalkojen alta".

Entäs kun sairaus on vienyt väliaikaisella eläkkeelle alle 30-v:nä? Eli elämässä ei tule olemaan välttämättä mitään muuta kuin sitä köyhyyttä ja kurjuutta? Ei pysty opiskelemaan tarpeeksi, vaikea lähteä asunnosta yms. katsos ei ne psyykkisetkään sairaudet ole mitään asennevammaa tai katso sitä ajatteleeko hlö positiivisesti vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Jos ongelmiin ei voi vaikuttaa, voi vaikuttaa siihen miten niihin suhtautuu.

Okei, eli mitenkä positiivisesti pystyisit suhtautumaan siihen, että et pääsisi asunnostasi ulos ja kätesi vuotaisivat verta jatkuvasta pesemisestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä muillakin on pienet tulot jne. Eroja, sairauksia ja semmosia. Kaikki eivät vaan suhtaudu niihin masentuen ja ottaen elämän haasteita "maton vetämisinä jalkojen alta".

Entäs kun sairaus on vienyt väliaikaisella eläkkeelle alle 30-v:nä? Eli elämässä ei tule olemaan välttämättä mitään muuta kuin sitä köyhyyttä ja kurjuutta? Ei pysty opiskelemaan tarpeeksi, vaikea lähteä asunnosta yms. katsos ei ne psyykkisetkään sairaudet ole mitään asennevammaa tai katso sitä ajatteleeko hlö positiivisesti vai ei.

Mikä sairaus sulla on?

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Olen pahoillani tilanteestasi. Osaat kuitenkin nettiä käyttää, eli löydät varmasti vertaistukiryhmiä ja esim. SPR:llä on tukipalveluita, sellaisia ystäväryhmiä jne. Itse sain joskus apua näistä. Sairaaloissa on sosiaalityöntekijä, häneltä voit kysyä lisää. Yksin ei tarvitse olla nykypäivänä! Tsemppiä!

no itseasissa kyllä  tarvitsee. Kaikki eivät saa esim hoitoa (psykoterapiaa) psyykkiseen sairauteensa.

Niin, ihmiset jotka eivät ole kokeneet tarpeeksi raskaita asioita, luulevat, että asenne ratkaisee. Sitten kun viedään esim terveys niin että normaali elämä ei enää onnistu, niin siinä vaiheessa on aika paha alkaa olemaan positiivinen.

Tilanteesi on vaikea, mutta tämä on ainoa elämäsi. Käy ongelmien kimppuun kiireellisyysjärjestyksessä. Leikkauksesta toipuminen kai tärkeintä.