Miksi minulla pitää olla aina niin hirveän vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa jo, ei se elämä kanna. Siihen ei kannata luottaa. Nähty on. Aina, siis AINA, tulee jokin itsestä riippumaton ulkopuolinen tekijä, mikä pistää ihmisen jälleen nöyräksi. Koettu on.

Kultalusikka berberissä syntyneet ei voi tätä millään ymmärtää. Eikä muutkaan onnellisten hymyjen ihmiset vaikka köyhempiä olisivatkin.

Näin se menee tosielämässä. Sitten nämä trollit yrittävät vielä vääntää veistä haavassa siihen päälle. Osa kertoo valhe hymyistä ja toiset syyttävät uhria. 

Onko rikoksen uhrikin itse syyllinen, häh?

Jos sinulla on yksikin asia josta voit iloita, keskity siihen, koita katsella  parempia puolia elämässäsi. Se ei tarkoita , etteikö olisi harmeja ja vaikeaa .Älä kieriskele ja mässää kurjuudessasi.

Vierailija kirjoitti:

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Tuo on kai Raamatusta?

Mulla oli n. 7v jakso elämässä, kun tapahtui vain paskoja asioita. Se on nyt ohi. Luota siihen että asiat kylla aina järjestyy lopulta. Tsemppiä:).

Jumala ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa.

En ole uskovainen, kaikkea muuta. Äitini kuoli syksyllä, hän viljeli näitä loppuaikanaan. Onhan niissä jotain järkeäkin?

Hah! "Ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa." Miksi sitten jotkut tekevät itsemurhan, kun eivät enää jaksa?

Tätähän tää elämä on..en edes tiedä miltä tuntuu kun kaikki on ns. Balanssissa ..kaikki o menny työ perhe talo..välit omiin vanhempiin..henki viel sentään pihisee. ..mutta ei täs auta muu ku uskoo parempaan..

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne oikeasti auttaa, usko siihen, että elämä kantaa ja vielä kannattaa luottaa siihen ja uskaltaa tehdä elämälleen asioita. Kaikki meistä ottaa kuraakin vastaan elämältä, mutta sen ei kannata antaa kaataa. 

Ei kannata uskoa tällaista paskaa, tai tulet pettymään pahasti.

Minäkin uskoin ennen edellistä muuttoa, että voin tehdä asioita, vaan enpä voinut tehdä mitään asioita joita halusin muuttoni jälkeen ja taas olen muuttamassa. Tuskin voin seuraavassakaan paikassa .. 

Jos uskot valheita, niin petyt!

T. Faktoihin uskova

 

 

Juu ei tule turpaan kun ei mitään uskalla yrittääkään. Mutta mitään et kyllä ikinä voitakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä toi teidän asenne...

Kerrotko, että miten asenne vaikuttaa fyysiseen sairauteen, asunnottomuuteen ja pieniin tuloihin?

En ole yllä oleva vastaaja, mutta tokihan asenne vaikuttaa pieniin tuloihin. Toki jos fyysinen sairaus estää tulonhankinnan niin sitten ei välttämättä asennekaan auta.

Koodata voi kunhan kädet toimii.

Minä olen niin kyllästynyt valittajiin, jotka syyttävät ahdingostaan kaikkia muita paitsi itseään. Jokaisella ihmisellä on vastoinkäymisiä. Tärkeintä on pitää päänuppi kunnossa ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Minullekin on sanottu, että olen syntynyt kultalusikka suussa, kun olen aina niin iloinen. En todellakaan ole. Monta kertaa on rahat olleet ihan loppu, vakavia sairauksia itsellä ja perheessä, työttömyyttä ym., mutta osaan kääntää vastoinkäymiset voimaksi ja nauttia elämästä niistä huolimatta. Välillä on v****maista oikeilla kuninkaallisillakin. Ymmärtäkää se ja nähkää mitä kaunista ympärillänne on.

Hetkittäin tuntuu samalta. Yritän elää päivä kerrallaan, unohtaa vaikeudet aina kuin mahdollista, viettää aikaa ystävien kanssa ja levätä aina kun voin. Opiskelen, se nyt ei tee asioista vaikeaa, tosin vanha auto levisi, jouduin ottamaan lainalla uuden ja se on suhteellisen kallista touhua. Tein työharjoittelua samaan aikaan kuin koulua ja se teki viikoista aika pitkiä, sain kyllä palkkion, joka piristi. Sitten alkoi lapsen toimintaterapiaramppaus, vammaistukihakemukset yms. Kaiken järjestelyn (1h ajomatka kouluun sitten takaisin kotipaikkakunnalle, terapiaan, kouluun, kotiin) keskellä yritän ajatella, että lapsi saa tarvitsemansa avun ja pääsee helpommin elämässä myöhemmin eteen päin. Sain raavittua vielä rahat kasaan, että sain vaihdettua ehkäisyä, mutta sitten putosi taas uusi pommi, joudun koepalojen ottoon papakokeen tuloksen takia... Nyt tuntuu ettei jaksa enää yhtään -.- Tuosta jos jotenkin selviää, niin elämä varmaan alkaa taas näyttää valoisammalta.

Fakta on, että elämä ON epäreilua. Toiset saavat jo alkutaipaleella huonot kortit käteen, toisilla on onni syntyä rakastavaan ja kannustavaan perheeseen ja onni potkaisee mahdollisesti myös geneettisellä puolella (ei sairauksia, hyvä ulkonäkö jne.) Kyllä sen hyvän asenteen löytäminen on huomattavan paljon helpompaa niillä, joilla elämä on sujunut edes jokseenkin mukavasti, kuin että koko elinikä on ollut kamppailua. Nostan hattua kaikille, jotka vaikeuksista huolimatta löytävät mielekkyyden ja onnen elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Kuulemma Karaistaa... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma karaistaa... kirjoitti:

Minä synnyin. Kärsin siitä äidin isän tappelusta pikkulapsena, lopulta vanhempani erosi ja lähdin isän matkaan. Isällä oli uusi nainen joka oli täysi kahjo hän ei antanut minulle ruokaa eikä antanut minun poistua huoneesta edes vessaan. Isäni oli alkoholisti ja monet illat itkin isää kotia.

Äitini sai minun huoltajuuden itselleen ja muutin äitini luokse. Siellä kohtasin koulukiusaamisen helvetin, pulpettini tuhrittiin koiranpaskalla ja välitunneilla sain olla maalitaulu mihin heiteltiin kiviä tai jääpaloja. Ketään opettajaa ei kiinnostanut koko asia.

Sitten kasvoin ja huomasin miten paha ihminen minä olen. Sairastuin psyykkisesti...

Sitten kun olin 30v. menetin äitini hänen saadessaan äkillisen sairaskohtauksen, poliisit tulivat kertomaan seuraavana päivänä tämän asian minulle... Siitä alkoi vaikea kuolinpesän selvittäminen ja sain useita uhkauksia velkojilta. Vaikka en minä missään vastuussa ollut äitini veloista ja perukirjoitus oli tehty. No lopulta sitten ensimmäinen pesänselvittäjä vetäytyi ja toinen pesänselvittäjä sai pesän loppuun.

Sitten seurustelin ihmisen kanssa, joka epäili minua kaikesta huuti haukkui miten katson muita ihmisiä ja miten olen paha paha ihminen. Loppu ajat hänen kanssaan en voinut mennä edes vessaan ilman hänen läsnäoloa! Tai saatika avata jääkaappia koska kuulemma myrkytän hänet. Mitään tuommoista en tehnyt, eikä käynyt mielessä.

Isäni sairastuminen haimasyöpään on ollut kovapaikka minulle ja hänen kuolemansa tulee olemaan vaikeaa. JA Sitten oma terveys on mielenterveydellisistä syistä huono, nukun n. 3 - 4 tuntia pätkissä öin. Eikä edessä oleva avosydänleikkaus johon olen leikkausjonossa piristä yhtään.

Joten tapanko itseni?  Kun takuueläkkeellä kituuttaa menemään niin olisi kiva, jos niitä mukavia asioita olisi kertynyt tai terveys läheisillä sekä itsellä olisi ok.

Jessus. Meinaat sitten koko elämäsi kaatua lapsuudenasioihin. No, ei ole näämmä ollut kehuttava lapsuus, mutta so? Meinaatko tulevaisuutesikin mässyttää vaan samaa etkä edes yrittää muuta? Ja en ole kultalusikka suussa päässyt elämäni läpi. Muakin kiusattiin koulussa, puoliso sairasteli ja jäin nuorena leskeksi. 

 

 ? Lapsuuden asioihin?  Ootas joo nuo kaikki on tapahtunut minun lapsuudessa. Olinpa hölmö....

Ja mitä minä voin enää yrittää? Olen pääni takia eläkkeellä syön lääkkeitä ja haaveilen siitä kun olisi jotakin muuta. Mutta ei sitä ole. Sitten tuo leikkaus se on aika hemmetin kovapaikka kun on yksinäinen... Tulee aika mukavat viikot kotona leikkauksen jälkeen.

Siinähän itsellesi vastaat miksi on niin vaikeaa. Päästä sairas, eläkkeellä ja lääkkeissä. Jos olet täysin kykemätön tekemään mitään niin miten elämä voisi olla helppoa. Yhteiskunta pitää pinnalla, mutta sillä ei ole velvollisuutta ostaa rantatonttia ja kymmentä palvelijaa.

Kyllä antaa raskaamman taakan kuin jaksaa kantaa. Olin ennen näitä törkeitä vastoinkäymisiä paljon parempi ihminen kuin nyt. Olen niin väsynyt että en jaksa välittää muista kuin ihan lähimmistä ja niitä on vain muutama. Ennen olin avulias monelle ja jaksoin tukea ja ottaa muitakin huomioon. Auttavaa käteä ei heille enää riitä. Lisäksi ajattelen monesti että miksi minä vaivautuisin olemaan hyvä jollekin kun minullekaan ei olla.

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on yksikin asia josta voit iloita, keskity siihen, koita katsella  parempia puolia elämässäsi. Se ei tarkoita , etteikö olisi harmeja ja vaikeaa .Älä kieriskele ja mässää kurjuudessasi.

Väärä tapa toimia. Itselleen ei kannata koskaan valehdella, se johtaa aina suurempiin henkisiin ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän tää elämä on..en edes tiedä miltä tuntuu kun kaikki on ns. Balanssissa ..kaikki o menny työ perhe talo..välit omiin vanhempiin..henki viel sentään pihisee. ..mutta ei täs auta muu ku uskoo parempaan..

Sama täällä, mutta en suosittele kuitenkaan valehtelemaan itselleen. Ei ole parempaa näkynyt, enkä odotakkaan, niin ei haittaa ..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asenne oikeasti auttaa, usko siihen, että elämä kantaa ja vielä kannattaa luottaa siihen ja uskaltaa tehdä elämälleen asioita. Kaikki meistä ottaa kuraakin vastaan elämältä, mutta sen ei kannata antaa kaataa. 

Ei kannata uskoa tällaista paskaa, tai tulet pettymään pahasti.

Minäkin uskoin ennen edellistä muuttoa, että voin tehdä asioita, vaan enpä voinut tehdä mitään asioita joita halusin muuttoni jälkeen ja taas olen muuttamassa. Tuskin voin seuraavassakaan paikassa .. 

Jos uskot valheita, niin petyt!

T. Faktoihin uskova

 

 

Juu ei tule turpaan kun ei mitään uskalla yrittääkään. Mutta mitään et kyllä ikinä voitakaan. 

Heh .. justhan mä sanoin yrittäneeni, mutta mikään ei toteutunut, joten enää en kuvittele turhia. Turha itselleen järjestää pettymyksiä. 

Mitään en enää odota, enkä tule koskaan odottamaankaan.

Itse ainakin olen valittaja. Kyllästyttää itseänikin. Jotkut jutut on hyväksyttävä ja se on ok. Vaikka olis kuinka paskamaista hyvänsä. Olen taistelija mutta joskus se on oikeastikin hyödytöntä. On oltava siinä mielessä joskus itsekäs että se taistelu vaan vie voimia. Ja jos aikoo taistella on se tehtävä kunnolla eikä vain meinattava.

Minä en jaksa enää! kirjoitti:

Elämäni on jatkuvaa vaikeuksista toiseen menemistä. Kun yksi vaikea asia on hädin tuskin ohi, niin seuraa vaikea asia tulee jo vastaan. En kestä tätä enää vaan tulen oikeasti kohta hulluksi tämän kanssa :-(

Johtunee siitä että olet valaistumassa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen niin kyllästynyt valittajiin, jotka syyttävät ahdingostaan kaikkia muita paitsi itseään. Jokaisella ihmisellä on vastoinkäymisiä. Tärkeintä on pitää päänuppi kunnossa ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Minullekin on sanottu, että olen syntynyt kultalusikka suussa, kun olen aina niin iloinen. En todellakaan ole. Monta kertaa on rahat olleet ihan loppu, vakavia sairauksia itsellä ja perheessä, työttömyyttä ym., mutta osaan kääntää vastoinkäymiset voimaksi ja nauttia elämästä niistä huolimatta. Välillä on v****maista oikeilla kuninkaallisillakin. Ymmärtäkää se ja nähkää mitä kaunista ympärillänne on.

Väärin, ei kannata olla siitä tyytyväinen, jos sinulta on varastettu. 

Kannattaa olla mielummin rehellinen, eikä tyytyä murusiin, jos kykysi riittävät enempään, mutta yhteiskunta varastaa panoksiasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Tuo on kai Raamatusta?

Mulla oli n. 7v jakso elämässä, kun tapahtui vain paskoja asioita. Se on nyt ohi. Luota siihen että asiat kylla aina järjestyy lopulta. Tsemppiä:).

Jumala ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa.

En ole uskovainen, kaikkea muuta. Äitini kuoli syksyllä, hän viljeli näitä loppuaikanaan. Onhan niissä jotain järkeäkin?

Hah! "Ei anna raskaampaa taakkaa kuin jaksat kantaa." Miksi sitten jotkut tekevät itsemurhan, kun eivät enää jaksa?

Itsemurha on heikkoutta ja luovuttamista. Jos me kaikki vaikeuksista kärsivät vetäisimme jojoon itsemme, olis aika paljon vähemmän porukkaa maan päällä.