Tee tähän anonyymi tunnustus itsestäsi tai elämästäsi, jota et ikinä voisi/uskaltaisi/haluaisi ääneen sanoa
Ja säännöt ovat seuraavat:
- Ei muiden haukkumista tai mollaamista
- Ei loukkaavia tai rasistisia nimityksiä
- Ei riitelyä tai jankkaamista
:)
Kommentit (686)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytin huumeita 19-23 vuotiaana. Nyt puhutaan amfetamiinista (ja suuresta määrästä sitä). Vain muutama tyyppi tiesi asiasta (ne joilta sitä hankin), muuten koko perhe ja ystäväpiirini oli täysin tietämätön riippuvuudestani sekä näistä ihmisistä joiden kanssa pyörin.
Varmasti joku epäili jotain, sillä vaatekokoni pieneni tuolloin 3 kokoa, mutta kenelläkään ei ollut tarpeeksi vahvaa epäilyä jotta olisi sen uskaltanut ääneen minulle sanoa. Jopa senaikainen poikaystävänikin oli autuaan tietämätön tilanteesta. Olin masentunut, ja välillä tuntui että käytin ainetta vain jaksaakseni seuraavan työpäivän yli ..en niinkään saadakseni huikeat kiksit. Halusin vain jaksaa enemmän. Olin hyvä salaamaan tilanteeni, (esim muiden ollessa kännissä kukaan ei huomannut jos vedin vähän enemmän) ja pelastinkin monta 'läheltä piti'-tilannetta hyvillä selityksillä. Onneksi onnistuin pitämään työni, sain jopa ylennyksenkin tuohon aikaan.
Nyt olen onnellisesti kuivilla, ollut jo useamman vuoden, ja lihonnut ne 3 vaatekokoa entiselleni :) Olen vaihtanut isompaan asuntoon, eri paikkakunnalle, uuteen poikaystävään, hankkinut koiran ja aloittanut opiskelut. Ystäväni ja perheeni toki ovat huomanneet, että elämäni on vähemmän kaoottista kuin ennen, olen aikuistunut ja olemukseni on siistiytynyt huomattavasti. He eivät silti tiedä että muutos johtuu siitä miten otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni, muutin elämäni ja palauduin "narkista normaaliksi".
Nauti c-hepatiitistasi.
Aika asiaton kommentti :/ Vaikka mun täällä sitä ei tarvitsisi kenellekkään selitellä, niin sanonpahan vaan etten tosiaan koskaan piikittänyt. Tapoja on monia (kohdallani se oli nenään nokittaminen). Kävin myös kaikissa mahdollisissa testeissä jälkeenpäin. En ole saanut c-hepatiittia kuten useimmat nistit likaisista neuloista. Niinkuin totesin, kukaan ei tiedä eikä mistään voisi arvata näin jälkeenpäin. Onneksi.
Noin 15- vuotiaana suostuin myymään itseäni muutaman kerran aikuiselle miehelle. Mies pelkäsi jatkuvasti että kerron jollekin, esim. Poliisille. En koskaan ole kertonut tästä kenellekään.
Jos voisin palata ajassa taaksepäin en olisi koskaan suostunut moiseen. Olen itkenyt ja rukoillut, että saisin syntini anteeksi, niin paljon mua kuvottaa tuo menneisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni on hyväksikäyttänyt minua.
Tää ei ole sun häpeä, vaan veljesi. Tsemppiä elämääsi!
Kyllä se on minunkin häpeä.
Viime aikoina olen pohtinut, että hyväksikäyttö on tainnut jättää minuun ison arven. Aiemmin tukahdutin nämä muistot. Nyt aikuisella iälläni olen miettinyt, että entä jos tämä onkin se osittainen syy (koulukiusaamisen ohella), miksi olen hiljainen, vieroksun ihmisiä, ahdistun, kun ihmiset eivät kunnioita henkilökohtaista tilaani, ajattelen etten kelpaa kenellekään, laitan kaikki muut itseni edelle, jne.....
Olen hyvissä väleissä veljeni kanssa. Ikinä emme ole asiasta mitään sanoneet emmekä ole siitä keskenämme puhuneet. Sen olen tiedostanut, että en halua olla hänen kanssaan samassa tilassa kahdestaan kovin pitkää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen esitellyt itseäni ja avujani seksikamerassa, sain aika hyvät rahatkin vaikka olin listoilla vain kuukauden.
Yritin psykoosissa tappaa silloisen kumppanini.
Tietyltä kansanosalta on lähtenyt silmissäni ihmisarvo lähes täysin viimeaikaisen hullun politiikan ja tapahtumien takia enkä epäröisi vahingoittaa letaalisti jos minua uhattaisiin heidän toimestaan.
Minusta tarkemmin nimeämättömät katupartiot ovat hyvä juttu ja lisäävät ainakin omaa turvallisuudentunnettani.
Välitän oikeasti vain kahdesta ihmisestä, muille esitän. En voi sietää typeriä sosiaalisia pakkoja tai omituisia keskinäisiä rituaaleja.
Rakastan olla alistetussa asemassa ja tahdon miehen olevan selkeän dominoiva. Sängyssä kuitenkin sekä nuolen että sormeilen hänen persettään kuin hän olisi armoa aneleva pikkulutka ja nautin siitä aivan jumalattomasti.
Tarvitsen päivässä yhdeksän pilleriä pitämään minut ihmisenä. Mt-palveluiden asiakas olen ollut 12-vuotiaasta. Olen nk. Kilariämmä.
Käytän päivittäin vahvoja huumeita, joskus saatan vetää kolmea-neljää eri ainetta päivässä. Asia ei vaivaa minua millään tavalla. Sukuni on autuaan tietämätön asiasta ja sellaisena pysyy.
Sun pitäisi olla suljetulla, olet vaaraksi muille ihmisille. Hyi helvetti. Nyt en enää ihmettele näitä katkeroituneita viestejä täällä välillä kun niitä kirjoittaa tämmöiset ihmisjätteet.
Kiitos, tunnen kuitenkin itseni onnelliseksi ja paremmaksi ihmiseksi!
Säästä itsekehusi, toi oli taas yksi provo, jossa tarkoitus antaa matukriittisistä kuvaa hulluina narkkeina.
Mulla on neurologinen sairaus, josta en ole koskaan kertonut kenellekään. Mun vanhemmat tietää, koska sain diagnoosin lapsena, mutta itse en ole kertonut muille. Musta ei nää ulospäin, että olisin sairas, koska sairaus on mulla lähes oireeton. Jos saisin lapsen, olisi hänellä 50% todennäköisyys periä sairaus ja hän saattaisi olla vakavastikin sairas. Siksi en aio hankkia lapsia ja välttelen seurustelusuhteita ja miehiä yleensäkin. Lapsena/nuorena tää ei haitannut mua, mutta nyt aikuisena tunnen suurta katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Inhoan mun elämää.
Mun isällä taitaa olla jonkinasteinen aleksitymia, ja huomaan samoja piirteitä itsessäni. En tiedä mitä tunnen. Mulla on kavereita, mutta en osaa kuunnella kenenkään murheita enkä ymmärrä kaikkia tunnetiloja. Tiedän miksi ihmisillä on paska olo tai superkivaa, mutta en osaa samaistua. pelkään etten löydä koskaan miestä, mutta uskon että voisin rakastua. Osaanko koskaan kasvattaa lapsia?
Ja tätä ketjua lukiessa mietin että koska mun vanhemmat ois halannu mua, mutta en muista, en edes pienenä saanut halausta, vain sanallista lohdutusta, lyhyillä tokaisuilla. Oon ollu vauvana sylissä ja kaikkiea, mutta en muista kävelyn opettelun jälkeen sellaisia lohduttavia halauksia. Toisaalta se ei haittaa mua, tunnen silti yhteenkuuluvuutta perheeni kanssa. Kuuluisiko sen haitata?
Vierailija kirjoitti:
-syön masennukseeni lääkettä, jota pidän aivan ihmepillerinä. Se on poistanut ahdistuksen ja masentuneen olon, olen virkeä, iloinen, seksuaalisesti halukkaampi, ja koen välillä vahvoja euforian tunteita.
N28
hei pliis vinkkaa että mikä lääke
terv. epätoivoinen
Olen 32-vuotias perheenäiti ja jo viikon ajan haaveillut irstaasta seksistä Jesse Puljujärven kanssa. En vaan saa ajatuksiani irti aiheesta.
Olen naisiin suuntautuva biseksuaali. En tiedä kiinnostunko miehistä ollenkaan seksuaalisesti. Minua pelottaa.
Pelkään ja inhoan miehiä. Minua on seksuaalisesti ahdisteltu monta kertaa ja se on aina yhtä nöyryyttävää. Tämä tapahtui 1. kerran kun olin 12v. Olen sairaanhoitaja-opiskelija ja pelkään työssä tapahtuvaa väkivaltaa ja ahdistelua. Minua on lyöty, purtu, raavittu ja potkittu. Välillä tuntuu ettei minulla hoitajana ja naisena ole oikeutta koskemattomuuteen.
-n 21v
Olen pappi mutta en oikeastaan usko Jumalaan. En ikinä kerro tätä kenellekkään :D Kristinuskon oppien hyvä sanoma ja mukavat rippileirit saavat pysymään töissä.
Olen ajatellut vaihtaa alaa opettajaksi, koska olen pätevä uskonnon, historian ja filosofian opettaja.
Vierailija kirjoitti:
En ole pääsääntöisesti kiinnostunut miehistä enkä naisista vaan shemaleista, ladyboyista, drag queeneista ja gender bendereistä.
En tiedä onko tälle seksuaalisella suuntaukselle olemassa mitään nimitystä tai onko meitä olemassa enemmänkin. Panseksuaali olisi kai lähin ilmaisu, mutta kun en ole oikeastaan ollenkaan kiinnostunut niinsanotusti "normaaleista" miehistä tai naisista.
Mullakin on tää, tosin lievempänä. Muut pitää mua lesbona mutta oikeasti olen eniten kiinnostunut ihmisistä joiden sukupuoli on jotenkin vinksallaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on neurologinen sairaus, josta en ole koskaan kertonut kenellekään. Mun vanhemmat tietää, koska sain diagnoosin lapsena, mutta itse en ole kertonut muille. Musta ei nää ulospäin, että olisin sairas, koska sairaus on mulla lähes oireeton. Jos saisin lapsen, olisi hänellä 50% todennäköisyys periä sairaus ja hän saattaisi olla vakavastikin sairas. Siksi en aio hankkia lapsia ja välttelen seurustelusuhteita ja miehiä yleensäkin. Lapsena/nuorena tää ei haitannut mua, mutta nyt aikuisena tunnen suurta katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Inhoan mun elämää.
Voisithan saada lapsen luovutetulla munasolulla?
Vierailija kirjoitti:
Noin 15- vuotiaana suostuin myymään itseäni muutaman kerran aikuiselle miehelle. Mies pelkäsi jatkuvasti että kerron jollekin, esim. Poliisille. En koskaan ole kertonut tästä kenellekään.
Jos voisin palata ajassa taaksepäin en olisi koskaan suostunut moiseen. Olen itkenyt ja rukoillut, että saisin syntini anteeksi, niin paljon mua kuvottaa tuo menneisyys.
Tottakai tuollaisen saa anteeksi!
Vierailija kirjoitti:
Olen 32-vuotias perheenäiti ja jo viikon ajan haaveillut irstaasta seksistä Jesse Puljujärven kanssa. En vaan saa ajatuksiani irti aiheesta.
Kiitos tästä, tää oli kyllä ihan ylivoimanen :D
Ole yh ja sinkuksi jämähtynyt. Yksi syy on se että repesin synnytyksessä niin pahasti, että seksiin uuden ihmisen kanssa on valtava kynnys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on neurologinen sairaus, josta en ole koskaan kertonut kenellekään. Mun vanhemmat tietää, koska sain diagnoosin lapsena, mutta itse en ole kertonut muille. Musta ei nää ulospäin, että olisin sairas, koska sairaus on mulla lähes oireeton. Jos saisin lapsen, olisi hänellä 50% todennäköisyys periä sairaus ja hän saattaisi olla vakavastikin sairas. Siksi en aio hankkia lapsia ja välttelen seurustelusuhteita ja miehiä yleensäkin. Lapsena/nuorena tää ei haitannut mua, mutta nyt aikuisena tunnen suurta katkeruutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Inhoan mun elämää.
Voisithan saada lapsen luovutetulla munasolulla?
Olen kyllä joskus miettinyt, että jos löytäisin miehen, jonka kanssa perheen voisi perustaa, voisin keskustella lääkärin kanssa vaihtoehdoista. Toistaiseksi en ole niin kuitenkaan tehnyt. Perheen perustaminen on yksi unelmistani, mutta ikääkin alkaa jo olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-syön masennukseeni lääkettä, jota pidän aivan ihmepillerinä. Se on poistanut ahdistuksen ja masentuneen olon, olen virkeä, iloinen, seksuaalisesti halukkaampi, ja koen välillä vahvoja euforian tunteita.
N28
hei pliis vinkkaa että mikä lääke
terv. epätoivoinen
Veikkaan Voxraa... T. Ei alkup.kirjottaja
Olen yli 30-vuotias ja Justin Bieber -fani. Rakastan hänen uutta Purpose-levyään ja olen tavallaan kateellinen 15-20-vuotiaille tytöille siitä, että "saavat" olla Justinin faneja ja minä kuulun ikäryhmään, jossa hänen fanittamisensa on monien mielestä noloa.
Pidän myös Justinia todella seksikkäänä ja haaveilen, että olisin joku 19-vuotias amerikkalainen tyttö jostain varakkaasta perheestä Kaliforniasta ja kävisin clubilla ym. ja sitten Justin iskisi minut ja alettaisiin seurustella.
Nauti c-hepatiitistasi.