Tee tähän anonyymi tunnustus itsestäsi tai elämästäsi, jota et ikinä voisi/uskaltaisi/haluaisi ääneen sanoa

Vierailija kirjoitti:

Olen bi.

Mä en tiedä, olenko bi. Oon tosi tyytyväinen seksielämään aviomieheni kanssa ja hän on elämäni rakkaus, mutta haaveilen, että voisi kokeilla seksiä myös naisen kanssa ja kun elokuvassa oli lesboseksiä (ei porno, vaan rakkaustarina, ihan netflixistä löytyi) niin se vaikutti voimakkaasti kyllä.

Ei varsinaisesti minun salaisuuteni, mutta lapseni isän isä on joku muu, kuin virallisissa papereissa lukee. Äitinsä kertoi tämän minulle. Mies ei tiedä, enkä aio kertoa (emmekä ole yhdessä, eli hänen asiansa eivät kuulu minulle). Lapsenikaan ei tiedä, ettei ole sukua ulkomailla asuvalle "vaarilleen".

Elän ns. perinteisessä heteroparisuhteessa, tai siltä se ulospäin näyttää. Sukupuoliroolit on hyvin korostuneen perinteiset. Mies tuo leivän pöytään ja vaimo siellä hellan ja *** välissä.

Oikeesti meitä on tässä kaksi omituista otusta jotka on joskus toisensa löytäneet ja rakastuneet. Sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen ei ole perinteiset ja vähintäänkin pohdinnassa.

Meidän sateenkaariperhe on syvällä kaapissa. Eletään tavallista lapsiperhe elämää. Pitkässä parisuhteessa toinen saattaa ujosti pyytää toiselta jotain itseään miellyttävää uutta seksi juttua.

Joskus harvoin tulee vastaan joku ihminen josta vaistoan että se näkee läpi. Usein kyseessä on tuomitseva, konservatiivinen, homofobinen mieshenkilö, yritän paeta sinne perinteisten roolien taakse, ajatuksella mitäs se sulle kuuluu.

Eikä tästä voi avautua parhaalle kaverillekkaan, tää on kuitenkin parisuhteen sisäinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Ja säännöt ovat seuraavat:

- Ei muiden haukkumista tai mollaamista

- Ei loukkaavia tai rasistisia nimityksiä

- Ei riitelyä tai jankkaamista

:)

Olen ilmoittanut vaimoille pettämisestä, 

Minua alkaa naurattaa todella usein, kun harrastamme poikaystäväni kanssa seksiä. Aina en täysin edes tiedä, mikä siinä on niin hauskaa. Toisinaan tulee mieleen, kuinka pöljiltä varmaan näytämme siinä hommaillessamme; lisäksi "sä tunnut niin hyvältä" ja muut tunnustukset kuulostavat huvittavilta. Poikaystäväni todennäköisesti luulee, että naurahdukseni ovat intohimon huokauksia. 

Minua ei haittaa seksistiset kommentit tai käytös vaan jopa vähän kiihottaa, kunhan ne tapahtuvat valkoisen ja ylempiarvoisen miehen toimesta.

Otan lähes päivittäin selfieitä, en yhtä tai kahta vaan useampia. En siksi, että pitäisin itseäni jotenkin ällistyttävänä ilmestyksenä tai haluaisin ikuistaa naamani koska olen niin nätti. En ole narsisti enkä jaa kuviani sos. mediassa joka ikinen viikko (päivitän ainoastaan pari kertaa vuodessa profiilikuvani). En vaan ikinä ole tyytyväinen siihen, miltä näytän ja haluan jotenkin varmistua hyvän kuvan ottamalla, etten olekaan niin epäviehättävä ja ruma kuin ajattelen. Ja kyllä, peilailen itseäni suhteellisen paljon yksin ollessani ja olen perfektionisti. 

15-v kirjoitti:

En kestä elämää omassa kaupungissa. Aijon muuttaa pois vielä. En halua rakentaa uraa tässä pikkukylässä jossa kritisoidaan miten pukeudun ja puhun.

Jos sanoisin porukoille niin he olis ihan kauhuissaan

Harmi. Mä niin haluaisin rakentaa uran jossain pikkukylässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja säännöt ovat seuraavat:

- Ei muiden haukkumista tai mollaamista

- Ei loukkaavia tai rasistisia nimityksiä

- Ei riitelyä tai jankkaamista

:)

 

Tärkein puuttuu: MIKSI. Miksi joku tunnustaisi anonyymisti itsestään tai elämästään (= läheisistään?) julkisella keskustelupalstalla jotain, mitä ei ikinä sanoisi ääneen toiselle ihmiselle livenä? Kaikilla on oikeus salaisuuksiinsa. 

Ap tod. näk. haluaa tirkistellä muiden elämää (vaikka telkkari ja muu media on täynnä avautumista ja tunnustamista). Siitäkin seuraa kysymys MIKSI hän haluaa tehdä niin, mitä hän muiden tunnustuksilla tekee?

Anonyymeistä tunnustuksista saa vertaistukea ja tärkeän tiedon siitä, ettei ole ainoa omituinen, tarvitsematta tulla kasvoillaan esiin missään. Eikö tämä ole itsestäänselvää?

t. ei ap, mutta eräs tunnustaja

Tunnustaminen on muutenkin mukavaa, ilman sitä vertaistukeakin. Kummallista edes kysyä asiasta.

Harrastan seksiä mieheni ystävän kanssa. Seksi on ihan uskomatonta ja en tnne edes enää kamalan huonoa oloa asiasta. Viimeksi panin miestä dildollani ja nyt tilasin meille lisää leluja.

Mnbv kirjoitti:

Cmoon heteronaiset, jotka katsotte salaa lesbopornoa ja nolostelette sitä. Itse olen lesbo, olen ollut aina, enkä ole koskaan pannut miehen kanssa.

Katson silti heteropornoa ja fantasioin toisinaan heteroseksistä.

Voisinko oikeasti rakastua mieheen tai kuvitella elämää hänen kanssaan. En!

En haluaisi kävellä kadulla käsi kädessä miehen kanssa..

Tässäpä tuli mulle heterolle ihan uusi näkökulma - epähetero voi katsella "salaa" heteropornoa:)

Tiedän hyvin, että on toisin päin, heteronaiset katselemassa gaypornoa netistä yms. Mutta tuo ei ole jostain syystä juolahtanut mieleeni! Ehkä siitä ei vain puhuta yhtä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Paljon kaikenlaista kuraa on mahtunut munkin elämäm varrelle, mutta sellaisia asioita joita en haluaisi myöntää...

Ihan ensiksi se, että olen nuorempana opiskeluaikoina käyttänyt huumeita ja vielä ns.kovia huumeita,ei mitään pilven polttelua. Tästä en aio hiiskua ikinä paitsi ehkä, EHKÄ joskus lapsilleni varoittavana esimerkkinä jos ovat vaarassa ajautua sille tielle.

Toinen on se että en ikinä kehtais myöntää kellekään minkälaista paskaa olen antanut miehelleni anteeksi suhteemme aikana. Ne asiat on sitä luokkaa että en olis ikinä kuvitellut pystyväni antamaan kellekään anteeksi mutta tässä sitä ollaan.

kääks, ihan kuin omasta kynästäni!

Olen käynyt käsiksi mieheeni/lyönyt häntä. Onneksi en enää pitkiin aikoihin. En tunnista itseäni siitä henkilöstä aina kun tilanne on saatu kuriin.

En tiedä ketään muuta joka olisi joskus niin tehnyt eikä tätä mallia ole todellakaan kotoa opittu.

Vierailija kirjoitti:

Olen usein huoliteltu, sievä ja hyvässä korkeakoulussa opiskeleva nainen. Yksin ollessani laitan toisinaan räkää suuhuni. Kuvottavaa, tiedän. Pitäisi päästä eroon.

Vähän olisinkin ihmetellyt, jos opiskelisit Suomessa huonossa korkeakoulussa.

Oon tissutellu niin kauan kun oon alkanu alkoholia käyttää. yli kymmenen vuotta. nyt on lapsiaki 1 ja 3v, silti joka vkl otan enemmän ku sikspäkin. (toki mies on sillon selvänä hoitamassa) koskaan en örvellä saati herätä lapsia, haasta riitaa. kivaa vaan saada pikku pierut kerran viikossa. nyt kun mies ollut lomalla niin melkeen joka toinen ilta menny 5-7 kaljaa. en oikein tiedä miksen lopeta. raskausajat selvänä, imetysaikana saatoin ottaa kaljaa niin, että korviketta annettiin sitte vauvalle. (ehkä kerran kuussa) nyt taas kun ei imetä niin määrät on lisääntynyt/palannut tuttuihin uomiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei haittaa seksistiset kommentit tai käytös vaan jopa vähän kiihottaa, kunhan ne tapahtuvat valkoisen ja ylempiarvoisen miehen toimesta.

Minua kyllä haittaa ja ei kiihota, mutta pakko yhtyä tähän sen verran että haittaa selvästi vähemmän ylempiarvoisen (jos ajatellaan ihan materialistisesti statusta jne.) miehen kuin omasta mielestäni alempiarvoisen miehen. Koen esim. alempiarvoisen miehen lähentelyn paljon kuvottavampana ja inhottavampana kuin ylempiarvoisen miehen. Se on sellainen tunnepohjainen reaktio. Jos siis verrataan esim. perus duunaria ja yrityspomoa vaikkapa. Tämä ei kyllä tarkoita, että pitäisin seksistisiä kommentteja ja lähentelyä hyväksyttävänä, tai että tietoisesti ajattelisin että ihmisarvo määrittyy statuksen myötä. Kyse on enemmän tunnepohjaisesti reaktiosta; alempitasoisen miehen lähentely ja seksistiset kommentit etovat, kun taas jonkin menestyksekkään miehen kohdalla reaktio olisi enemmänkin sellainen tietoinen viha kuin alkukantainen inho.  Kenties jonkinlainen evolutiivinen naisen sopeutumiskeino, mene ja tiedä.  Tuohon ihonväriin sinulla voi vaikuttaa vaikuttaa ihan se, että olemme tottuneet elämään vaaleaihoisten ihmisten parissa. Näin ollen alitajuntaisesti koemme helpommin hyväksyttävämmäksi toiset vaaleaihoiset. Vaikka siis tietoinen  mieli monilla on toki toista mieltä. 

Nautin jollain tapaa siitä kun maailmalla tapahtuu jotain kamalaa, mistä kaikki tulee puhumaan, esimerkiksi terrori-isku. Kunhan vain läheisilleni ei tapahdu sellaista. Tuntuu kauhealta kun huomaan odottavani salaa että Eurooppaan tulee seuraava. Uskon että se on jotain alitajuista jännityksen hakemista, mikä näyttäytyy hirveyksien "toivomisena." Ihan normaaliksi minut on todettu.

Kun katson pornoa, niin se on useimmiten naisten välistä lesbopornoa. Lempikohtauksia on sellaiset, joissa naiset hinkkaa pillujansa vastakkain.

Joskus 14 vuotiaana katsoin salaa isän porno-DVD:tä, kun olin yksin kotona. Siinä DVD:llä oli pari pätkää lesbopornoa. Niille lesbokohtauksille runkkasin eräänä aamuna, kun vanhemmat oli lähteneet töihin aikasin. Sitten pyyhin spermat vessapaperilla lattialta, ja lähdin kouluun. Se oli ensimmäinen kerta, kun pornolle runkkasin. Lesboporno tuntui alusta asti paljon kiihottavammalta, kuin heteroporno.

Meille hankittiin tietokone ja netti, kun olin 16. Sitten sieltä löysin googlella pornosivustoja, joista aloin katsomaan tietenkin lesboilua. Olen mies, nykyisin 25v.

Vierailija kirjoitti:

Minun koko elämäni oli väkivaltaa, raiskauksia, kidutusta.. Lapsuudesta, aina nuoreen aikuisikään asti.

Tämän takia, kärsin vaikeasta traumatisoitumisesta ja diagnoosini on dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Terapeuttini oli ensimmäinen ihminen, joka halasi minua.

Kotini ulkopuolella olen kuitenkin aina hymyilevä ja reipas.Ihmiset pitävät minua hyvin vahvana ihmisenä.

Kukaan ei tiedä kuinka rikottu ja häpäisty olen. Kaikkea muuta kuin vahva.

 

Minulle psykiatrian sairaanhoitaja oli ensimmäinen ihminen joka kertoi, ettei lapsen ja nuoren elämän pitäisi olla ollut sellaista kuin minulla. Hän oli ensimmäinen, joka sanoi että minusta on johonkin. Valitettavasti en pysty uskomaan häntä. 

Minun salaisuuteni on, että vaikka esitän kuinka reipasta tahansa, en usko itseeni. Tiedän, että tämä oli tässä, ja että olen elämän sivustaseuraaja niin kauan kuin täällä tallustelen. Olen siitä todella pahoillani kyllä. Mutta en vain pysty, olen liian rikki. 

Olen jo läpikäynyt sellaisen määrän tunteita, ettei sitä voi tietääkään. Vertaistukea olen löytänyt vain englanninkieliseltä foorumilta, sillä pieni maa nimeltä Suomi ei tunnusta minun traumani taustalla olevaa ilmiötä ollenkaan. Eikä kyllä mikään muukaan maa, mutta täällä siitä ei haluta edes puhua. 

Vierailija kirjoitti:

Mnbv kirjoitti:

Cmoon heteronaiset, jotka katsotte salaa lesbopornoa ja nolostelette sitä. Itse olen lesbo, olen ollut aina, enkä ole koskaan pannut miehen kanssa.

Katson silti heteropornoa ja fantasioin toisinaan heteroseksistä.

Voisinko oikeasti rakastua mieheen tai kuvitella elämää hänen kanssaan. En!

En haluaisi kävellä kadulla käsi kädessä miehen kanssa..

 

Tässäpä tuli mulle heterolle ihan uusi näkökulma - epähetero voi katsella "salaa" heteropornoa:)

 

Tiedän hyvin, että on toisin päin, heteronaiset katselemassa gaypornoa netistä yms. Mutta tuo ei ole jostain syystä juolahtanut mieleeni! Ehkä siitä ei vain puhuta yhtä paljon.

Joo, ja tosi monet lesbot katsoo homopornoakin! Vaikka ei siitä kyllä paljon heteroille puhuta, ehkä koska sitä käytettäisiin todisteena siitä, että lesbot muka oikeasti haluaakin munaa tai jotain tällasta.