En ymmärrä mitä siinä on niin pahaa olla "vahinko lapsi"

Et taida ymmärtää sitten paljon muutakaan. Toki osa vahinkolapsistakin tulee rakastetuiksi, ja osa tarkoituksella tehdyistä laiminlyödyiksi, mutta kyllä keskimäärin suurempi osa vahinkolapsista on niitä jotka myös huomaavat olevansa vahinkoja. Toisinsanoen lasta kohdellaan elämän pilaajana ja taakkana, jota ei olisi haluttu. 

Minun lapseni siittäminen oli "vahinko", hänen synnyttämisensä ei. Se, että hän on täällä tänä päivänä kertoo jotain siitä, miten vahinko vastaanotettiin :)

Samaa mieltä! Tulin vahingossa raskaaksi, mutta heti uutisen kuultuani/ hetken sulateltuani olin onneni kukkuloilla. Vaikka kyseessä onkin "vahinkolapsi", tuo pienia ihme on nyt minun ja mieheni silmäterä ja elämämme tärkein asia.

Ja perhe-elämämme on sujunut mutkitta, ja osa syy varmasti on se, ettemme ole ehtineet maalailla pilvilinnoja perheestämme ja lapsistamme.

En usko, että lapseni elämä muuttui millään tapaa, vaikka hän joskus kuulisikin totuuden. En ainakaan aio valehdella hänen kysyessään, että olisimme häntä suunnitelleet. Tuskin suunnittelen seuraavaa lastanikaan päivää pidempään. Ei niistä suunnittelemalla sen parempia tule!

Olen isosta perheestä, jossa osa sisaruksistani on suunniteltuja, osa ei. Jokainen meistä on yhtä tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Et taida ymmärtää sitten paljon muutakaan. Toki osa vahinkolapsistakin tulee rakastetuiksi, ja osa tarkoituksella tehdyistä laiminlyödyiksi, mutta kyllä keskimäärin suurempi osa vahinkolapsista on niitä jotka myös huomaavat olevansa vahinkoja. Toisinsanoen lasta kohdellaan elämän pilaajana ja taakkana, jota ei olisi haluttu. 

Mihin tutkimukseen viittaat väitteinesi?

Olen aina halunnut tulla äidiksi ja lapseni isä isäksi. Vaikka meidän lapsi ei ollut suunniteltu tai edes parisuhteeseen tehty, on meidän lapsi aivan varmasti yhtä rakastettu ja haluttu kuin kuka tahansa muukin lapsi, vaikka syntyikin vähän huonoon tilanteeseen.

minä olen vahinkolapsi ja olen ollut rakastettu ja alusta asti toivottu ja rakkaudella odotettu.

Oma lapseni on vahinko, myös hän alusta asti rakastettu ja toivottu + rakkaudella odotettu.

Taidamme olla vahinkosukua :)

Joo. Ei se vahinkous lasta haittaa, mutta olennaista on, miten lasta rakastetaan sitten syntymän jälkeen. Jos lapselle usein toistellaan sitä, millainen riesa hän on ja "pilannut" vanhempiensa elämän, niin se on kauheaa. Ei se, alkoiko raskaus vahingossa vai suunnitellen.

Puhuttaisiin siis vahinkolapseuden sijasta huonosta tai hyvästä lapsuudesta. Rakkauden määrästä ja välittämisestä.

(Itsekin 1960-luvulla vahinkona alkunsa saanut, mutta onnellisen lapsuuden viettänyt)

Vahinkoja on monenlaisia. Vahinko voi tapahtua vaikkapa avioliitossa, jossa on jo kaksi lasta ja ajateltu, että tämä riittää. Silloin todennäköisesti kolmatta vahinkoakin rakastetaan ja hänestä huolehditaan ja hän ei ehkä edes koskaan tiedä olevansa vahinko.

Itse en haluaisi tietää, että olen vahinko jostain yhden yön jutusta ja äiti ei edes tunne isää. Tai että isä jätti, kun kuuli, että lyhytaikainen seurustelukumppani tuli raskaaksi. Tai että äiti katkeroitui, kun opiskelut jäi kesken vauvan takia.

Ei mun lapsella ainakaan ole mitään pahaa koitunut siitä että on vahinkolapsi. Tosin hän ei itse tiedä olevansa vahinko. Esikoinen oli siis pienoinen yllätys. Hänet kuitenkin päätettiin pitää, aborttia ei koskaan tosissaan edes mietitty. Esikoisen jälkeen tuli vielä pari lisää, ihan vaan siksi että huomasimme kuinka ihanaa oli olla äiti/isä ja saada lapsi. Esikoista on aina rakastettu ja hän oli alkujärkytyksen jälkeen toivottu lapsi. Mitä ihanin ja rakkain lapsi. Hän oli hyvin ihana vahinko, elämäni paras sellainen. Jos palaisin ajassa taaksepäin ja saisin valita niin se vahinko tapahtuisi uudelleen, sitä ei tarvitsisi edes miettiä :)

Minä olin vahinko ja äiti aina sanoi että yllätyslahjat on parhaita:)

Olen vahinkolapsi. Äiti ei koskaan rakastanut minua pyyteettömästi. Jos en täyttänyt odotuksia, tuli paskaa niskaan siitä, miten paska olen ja kuinka kalliiksi tulen hänelle.

Mä olen aina tiennyt olevani vahinko. Mun äiti ei ollut naimisissa mun isän kanssa kun tuli raskaaksi vaan jonkun muun. Ja se muu ja äiti on kyllä pitänyt huolen että tiedän olevani ylimääräinen.

Joidenkin työyhteisöjen mukaan kaikki yli 30-vuotiaille, ei avioliitossa eläville, syntyneet lapset ovat vahinkolapsia, vaikka vanhemmat olisivat vuosikausia eläneet yhdessä. Useimmiten pahiten tuomitsevilla ei olisi siihen edes varaa, jos omaa elämäänsä tarkasteltaisiin samalla mitalla :D

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina tiennyt olevani vahinko. Mun äiti ei ollut naimisissa mun isän kanssa kun tuli raskaaksi vaan jonkun muun. Ja se muu ja äiti on kyllä pitänyt huolen että tiedän olevani ylimääräinen.

Tämä nimenomaan on se paha juttu siinä vahinkolapsena olemisessa! Että siitä saa kuulla! Itsellä on lähipiirissä aikuinen ihminen, joka muistelee aina välillä kännissä miten äitinsä jaksoi hänelle tehdä selväksi, että heidän perheen piti olla siinä, mutta sitten kännissä tuli annettua aviomiehelle ja mitä siitä seurasikaan.

Tuolla aiemmin joku kirjoitti sen kauniisti olevansa yllätyslahja. Sellaisena omaakin "vahinkoani" pidän. Yhä vieläkin, vaikka se ei ole enää mikään pieni ja suloinen vaan itseäni pidempi köriläs joka kasvattaa jo partaa.

Ei ole ollut kiva kuulla oman äitini sanomana, että olen pilannut hänen elämänsä.

Mun esikoinen on vahinkolapsi, mutta toivon ettei kukaan koskaan hänelle kerro sitä! Mulle nimittäin vahinko oli positiivinen yllätys, exälleni eli hänen isälleen ei, ja valitettavasti sen kyllä huomaa..

Vahinkojen lisäksi on yllätyksiä: http://people.uta.fi/~jm58660/isiblogi/prologi.html

Me ollaan vahinkoja koko sisarussarja. Ehkäisyn kanssa oli aikoinaan vähän niin ja näin. Kaikki olemme olleet kuitenkin tervetulleita ja rakastettuja.

Meillä molemmat lapset ovat vahinkoja, mutta olisimme me joka tapauksessa hankkineet lapsia, joten ei se mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et taida ymmärtää sitten paljon muutakaan. Toki osa vahinkolapsistakin tulee rakastetuiksi, ja osa tarkoituksella tehdyistä laiminlyödyiksi, mutta kyllä keskimäärin suurempi osa vahinkolapsista on niitä jotka myös huomaavat olevansa vahinkoja. Toisinsanoen lasta kohdellaan elämän pilaajana ja taakkana, jota ei olisi haluttu. 

Mihin tutkimukseen viittaat väitteinesi?

Ei siihen tutkimusta tarvita, vaan ihan maalaisjärki. Jos lapsi tehdään tarkoituksella, silloin TODENNÄKÖISEMMIN vanhemmat ovat halunneet lapsen. Jos lapsi tehdään vahingossa, silloin TODENNÄKÖISEMMIN vanhemmat eivät ole halunneet lapsia. Jos vanhempi ei ole halunnut lapsia, silloin TODENNÄKÖISEMMIN lapsi on epätoivottu myös syntymänsä jälkeen, ja silloin TODENNÄKÖISEMMIN lapsi saa osakseen huonoa kohtelua. Itsestäänselvä asia. Jos ihminen saa mitä hän on halunnut, on todennäköisempää että hän on tyytyväinen, kuin jos hän olisi saanut päinvastaisen mitä halusi.

Sama kuin jos olet tilaamassa nettikaupasta takkia, ja saatkin vahingossa eri takin kuin tilasit. Voi olla että pidät siitäkin takista, ehkä jopa enemmän kuin siitä jonka tilasit, tai voi olla että et olisi pitänytkään alkuperäisesta takista jonka yritit tilata, mutta TODENNÄKÖISEMMIN olet takkiin tyytyväinen jos saat sen jonka halusitkin. Koska keskimäärin ihmiset pyrkivät sitä kohti jonka arvioivat itselleen sopivimmaksi, ja keskimäärin ihmiset myös tietävät mikä heille sopii. Oli se sitten lasten määrä tai takki.

Ps: itsekin olen vahinkolapsi, joten puhun myös omasta kokemuksesta. Vanhempieni ei todellakaan olisi pitänyt tehdä lapsia, sillä heistä ei ollut siihen hommaan missään nimessä.