Jatkaisitko suhdetta työttömän miehen kanssa?
Olen rakastunut mieheen, joka on työtön. Hän sai noin vuosi takaperin potkut töistä tuotannollisista ja taloudellisista syistä ennen kuin aloimme seurustella. Tutustuimme sattumalta, ennen kuin edes tiesin, että hän on työtön. Työttömyys ei ole tähän asti haitannut, mies ei siis mitenkään elä siivelläni. Olen myös itse pienipalkkainen ja teen vuorotyötä. Olemme voineet helpommin tavata aikatauluistani huolimatta, kun mies kerran ei tee päivisin mitään. Välillä kuitenkin rahan puute ärsyttää ja nyt on alkanut mietityttää se, mitä voin odottaa tulevaisuudelta miehen kanssa. Mies on ihan järkevä raha-asioissaan muuten. Nytkin elää tulojensa mukaan. Ongelma on se, että hän ei hae töitä ollenkaan, lähinnä reagoi, jos työkkäri joskus harvoin ilmoittaa työpaikasta.
Mitä tekisit asemassani?
Kommentit (356)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kokemuksellani, nyt kun olen päässyt suhteesta, jossa melkein kymmenen vuotta katselin elämäntapatyötöntä miestä, joka "menee töihin kun jotain itselle sopivaa osuu kohdalle", en todellakaan.
Eikä siis ongelmana ole edes se, että olisin elättänyt miehen kokonaan, vaan se, että mies pienen vuokraan osallistumisen jälkeen piti luonani olevaa leipää kaapissa, sähköä kämpässä ja vettä hanassa täysin itsestäänselvyytenä, ja esim. automatkat pummi aina minulta tai kavereilta ilmaiseksi (ei bensarahoista tai edes vaivanpalkasta tietoakaan). Ei edes tiedostanut elävänsä pummilla, vaikka asiasta puhuttiin, koska osallistuihan hän vuokran maksuun ja olimmehan parisuhteessa rakkaudesta, perkele. Eikä hän PAKOTTANUT minua ostamaan ja tekemään hyvää ruokaa eikä mitään muutakaan, joten ei myöskään ollut niistä mitään "velkaa". Eikä tietenkään voitu ikinä matkustella, suunnitella kylpyläviikonloppua yhdessä tms., ellen minä olisi ollut valmis maksamaan kaikkea.
Varoitan; vaikka suhde kuinka lähtisi rakkaudesta, niin noilla lähtökohdilla ("ei hae töitä ollenkaan, lähinnä reagoi, jos työkkäri joskus harvoin ilmoittaa työpaikasta.") se raha rupeaa hiertämään jossain kohtaa, ja mikään ei tapa romantiikkaa nopeammin kuin se, että toinen mulkoilee turhautuneena jokaista sähkölaskua tai huokailee ruokakaupan kassalla, kun ärsyttää maksaa eväitä kahdelle, muttei omalle rakkaalle kehtaa suoraan teipata jääkaapin oveen lappuakaan, että "minun ruuat, et syö!".
Aloit siis ahneuksissasi vaatimaan mieheltä työssäkäyntiä, koska miehellä ei ollut tarpeeksi rahaa ja nyt haukut miestä paskaksi kun se ei suostunutkaan sulle rahantekovälineeksi. Sen lisäksi viitsit vielä jauhaa paskaa "rakkaudesta".
Mahdoitkoha lukea tekstiä lainkaan? Eihän pointti ollut se, että miehen olisi pitänyt tehdä MINULLE rahaa, vaan maksaa jotain siitä mitä itse kulutti. Hirveä huutava vääryys.
Mitä hän tekee päivät pitkät? Vapaaehtoistöitä? Harrastaa? Hoitaa kodin? Hoitaa asioita vanhemmilleen tai muille läheisille ihmisille? Miksi hän ei halua töihin?
Vierailija kirjoitti:
Tuskin sen takia kukaan jättää. Mutta jos työ ei kelpaa kun ensin jää työttömäksi. Täytysi ottaa vastaan työ kuin työ siksi aikaa kunnes löytää sen mistä hakee.
Juuri näin. 80 % vapautuvista tai syntyvistä uusista työpaikoista menee työpaikan vaihtajille, siis niihin valitaan hakija, joka on parhaillaan jossain muualla (tai saman organisaation sisällä eri tehtävässä) töissä.
Vierailija kirjoitti:
Mahdoitkoha lukea tekstiä lainkaan? Eihän pointti ollut se, että miehen olisi pitänyt tehdä MINULLE rahaa, vaan maksaa jotain siitä mitä itse kulutti. Hirveä huutava vääryys.
Tuskimpa se sakotti sut käymään töissä. Kerran ei pakottanut, ei sulle ole varaa mussuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää että mies ei saa elää koti-isänä lapsiaan hoitaen vaikkapa 8-15 vuotta. Minä en ole koskaan pitänyt erityisesti työelämästä ja viihdyn paljon kotona. Onneksi löysin naisen joka suostuu elättämään minut vaikka en ihan joka päivä jaksa siivoilla tai täysipäiväisesti lasten kanssa touhuta. Annan lapsille kyllä tehtäviä kuten lattioiden putsaus rätillä tai lumihiutaleiden askartelu.
Ihan pienten lasten kanssa siivoaminen on silkkaa turhuutta. Iltapäivällä koko huusholli näyttää samalta perseeltä kuin aikaisemminkin. Hermot vain menee.
Minulla on tämän viikon ohjelmassa hankkia jouluruuat ja tehdä siivous. Hankaloitusta tulee siitä että vanhimmalla lapsella on alkanut joululoma ja hän ei oikein jaksa juosta kaupoissa enkä saa häntä mihinkään hoitoon. Onneksi meidän perheessä minun ei ole ikinä tarvinnut ottaa rahallista vastuuta oikein mistään. Olen seksilelu ja taloudenhoitaja, sekä helevetin hyvä pelaaja mitä tulee videopeleihin. Voisin pelata videopelejä päivät pitkät ja mussuttaa olutta sekä sipsejä :P nam nam. Olutta ja sipsejä nam nam.
Jos luet tekstisi, saatat ymmärtää miksi se ei ole yllättävää kovinkaan monen mielestä.
Minusta miesten pitäisi rohkaista itseään enemmän näyttämään todellinen minänsä. Naisen pitää rakastua mieheen siten kuin vaikkapa Simpsonien Homeriin rakastutaan. Haluaisitteko että Homer kuolee sarjassa Simpsonit?
Aivan. Jos nainen ei rakasta miestään niin sitten nainen jättää miehen. Se on miehen vika jos ei osaa olla enää rakastettava.
Valitettavan moni nainen on narsisti eikä kykene elättämään miestään jota niinsanotusti "rakastaa". Oma vaimoni on antanut minun olla koti-isänä jo 8-vuotta. Ei hänelle ole ongelmana elättää lapsiaan ja minua. Myös tuloni olisi todella pienet. Kouluttamattomana tuskin löytäisin edes mitään töitä vaikka älykäs olenkin ja oppisin tarvittaessa ihan minkä työn vain. Ei vain innosta ajatus työnteosta. Viihdyn kotona lasten kanssa. Olen yrittänyt houkutella vaimoani kolmanteen lapseen, koska nykyiset ovat jo niin vanhoja että pärjäävät hyvin ilman isän jatkuvaa huolenpitoa. Vaimolle ei ole mikään ongelma työelämä. Hän nauttii työnteosta toisin kuin minä. Asennoitumista vaadittaisiin nykynaisilta. Ei kaikkia miehiä kiinnosta työelämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä tuossa rahan perässä juokset, kun etsit naista sillä perusteella että nainen ei pakota työhön.
Edelleenkän en vaadi naiselta työssäkäyntiä. Saa olla mun puolesta työtön jos haluaa.
No häivy sitten johonkin lähiöräkälään etsimään elämäntapatyötöntä naista. Sinulla ei ole mitään asiaa tulla kritisoimaan työssäkäyvien ja työtä etsivien naisten kriteerejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kovin moni nainen tunne houkutusta alkaa elättää, syöttää ja vaatettaa tällaista tapausta.
Juu-u. Tuet riittää kyllä ihan omiin ruokiin ja vaatteisiin mainiosti. Toi sun "ei kiinnosta alkaa elättämään" tarkoittaa sitä, ettei kiinnosta, koska miehellä ei ole tarpeeksi ja siten mies ei vähennä sun kuluja ja jätä sulle enemmän rahaa sun omiin huvituksiin.
Varmasti tukesi riittävät vaatteisiin ja ruokaan mainiosti, kun lasket että nainen maksaa asumisesi, tietokoneesi ja viinasi.
Tuet riittää nytkin ihan hyvin - miksi ne ei riittäisi suhteessa?
Oletan että asut äitisi luona, luonnollisesti maksamatta vuokraa? Ja nyt pitäisi löytää tyttöystävä elättämään, kun äiti uhkaa heittää pihalle?

Sukupuolesta riippumatta se on kritiikin paikka, jos ahneuksissaan laskee miehen/naisen arvon törkeästi työssä ja rahassa ja asettaa kriteerinsä sen mukaan.

Ihan omillani asun. Ja nämä elättämisjutut ovat nyt edelleenkin aivan naurettavia kun en vaadi naiselta työssäkäyntiä.

Tuttu logiikka: mies EI PAKOTTANUT olemaan vastuullinen aikuinen ja yhteiskunnan jäsen, joten mistään ei voi syyttää kuin itseään. Mutta mukava kämppä, lämmin ruoka ja muut mukavuudet kyllä passasivat. Ihan ilmaiseksi, koska eihän mies pakottanut niitä hankkimaan, joten ei "ole varaa mussuttaa".
Ei mitään vastuuntuntoa, ei halua olla vastavuoroinen, ei edes halua käsittää, paljonko toinen tekee asioiden eteen. Juostaan vain sen suojan taakse, että "enhän mä pakottanu sitä tekemään mitään". Ei tarvi ihmetellä, miksi moisella "parisuhteen" tajulla on sinkku.
Ylipäätään helvetin tekopyhää väittää, että tietyn perustoimeentulon vaatiminen olisi ahneutta; tässä maailmassa raha on välttämättömyys. Tykkäsi siitä ideologisesti tai ei, kaikkeen tarvii nyky-yhteiskunnassa rahaa. Ihminen ei voi keskittyä romantiikkaan, rakkauteen ja lämpimiin ajatuksiin, jos joutuu stressaamaan ensi kuun sähkölaskusta. Ei ole ahneutta vaatia, että toinen maksaa oman elämisensä myös parisuhteessa. Ahneutta on vaatia, että toinen maksaa MOLEMMAT.

Ei ole mitään syytä "asennoitua" elättämään laiskaa ja saamatonta ihmistä, joka ei edes kotia siivoa vaikka kaiken päivää siellä kuluttaa aikaa. Sietäisitkö itse kaltaistasi naista, joka kuitenkin olettaisi sinun menevän töihin?
Älykkyyskin on arvotonta, jos sen takana ei ole tarmoa pistää asioita tapahtumaan.
Ja ihan tosissasiko annat elämänohjeeksi matkia piirrettyjä? Siellä on ammattilaisia, jotka saavat palkkaa siitä että kykenevät keksimään hahmoja joita rakastetaan, hahmojen vioista huolimatta tai niiden vuoksi. Oikeassa elämässä ei ole tällaisia hahmosuunnittelijoita, ja sitten syytät naista siitä että laiskuria kohtaan ei tunneta sympatiaa? Millaisesta älyykkydestä oikein puhuit kun sillä kehuskelit? Ei se ainakaan tunnu olevan millään tavalla sidoksissa todellisuuteen.
Suhteellisuudentajussakin on puutteita kun alat syytellä naisia narsisimista, vaikka ammattitaitoisella psykiatrillakin on vaikeuksia tunnistaa tämä harvinainen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on kylmäksi mennyt jos toinen jätetään kun on työtön.
Työtön nyt ei edes kelpaa, jos ei ole valmis menemään töihin, jotta nainen saa enemmän rahallista hyötyä suhteesta.
Ei, työtä hakematon työtön ei olisi kelvannut minulle. Syyt: Minulle työ on merkittävä sisällön antaja elämässä. Käytän työhön (työmatkoineen) yli puolet valveillaoloajastani. Vaikka en ole mikään uraohjus ja palkka on surkean pieni, niin työni tarjoaa tyydytystä. Saan onnistumisen kokemuksia, opin koko ajan uutta, pääsen vaikuttamaan asioihin ja työpaikalla on myös iso osa sosiaalisista suhteistani. Minulle on tärkeää, että voin jakaa työhön liittyviä ajatuksia miesystäväni kanssa ja yhtä tärkeää on, että hän haluaa jakaa omia työasioitaan minun kanssani. En tiedä kuinka sopisin yhteen miehen kanssa, joka päivittäin kertoisi notkuneensa muutaman tunnin Vauva-palstalla ja muuten olleensa tekemättä mitään sen kummempaa.
Minulle on myös tärkeää voida nauttia elämän pienistä ylellisyyksistä kuten ulkona syömisestä, elokuvista ja muista harrastuksista sekä matkailusta. Haluan voida jakaa ne kumppanini kanssa. Tottakai voisin käydä syömässä ja harrastamassa ja matkoilla myös työssäkäyvien ystävieni kanssa, ja teen sitäkin, mutta mikä parisuhde sellainen olisi, jossa toinen olisi puolet valveillaoloajastaan töissä ja toisen puolen viettäisi kavereiden kanssa?
Noin muuten miehen varallisuudella ei sitten olisikaan minulle mitään merkitystä eli riittää, että hän haluaa ja kykenee viettämään aikaa kanssani niin, että molemmat maksavat omat kulunsa. En ole muuttamassa yhteen miehen kanssa vaan maksan tulevaisuudessakin ihan itse omat asumiskuluni, tietoliikennekuluni/puhelinkuluni, työmatkakuluni, vakuutukseni, ruokani, vaatteeni, kosmetiikkani jne.
Tuo pakkomielteinen jankutus rahallisesta hyödystä on yksinkertaisesti - niin, nimenomaan pakkomielteistä. Kirjoittajalla tuntuu olevan niin vahvat defenssit päällä, ettei hän uskalla ajatuksella edes lukea sellaista vaihtoehtoa, että miehen työssäkäynnillä olisi naisille muutakin merkitystä kuin raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdoitkoha lukea tekstiä lainkaan? Eihän pointti ollut se, että miehen olisi pitänyt tehdä MINULLE rahaa, vaan maksaa jotain siitä mitä itse kulutti. Hirveä huutava vääryys.
Tuskimpa se sakotti sut käymään töissä. Kerran ei pakottanut, ei sulle ole varaa mussuttaa.
Tuttu logiikka: mies EI PAKOTTANUT olemaan vastuullinen aikuinen ja yhteiskunnan jäsen, joten mistään ei voi syyttää kuin itseään. Mutta mukava kämppä, lämmin ruoka ja muut mukavuudet kyllä passasivat. Ihan ilmaiseksi, koska eihän mies pakottanut niitä hankkimaan, joten ei "ole varaa mussuttaa".
Ei mitään vastuuntuntoa, ei halua olla vastavuoroinen, ei edes halua käsittää, paljonko toinen tekee asioiden eteen. Juostaan vain sen suojan taakse, että "enhän mä pakottanu sitä tekemään mitään". Ei tarvi ihmetellä, miksi moisella "parisuhteen" tajulla on sinkku.
Ylipäätään helvetin tekopyhää väittää, että tietyn perustoimeentulon vaatiminen olisi ahneutta; tässä maailmassa raha on välttämättömyys. Tykkäsi siitä ideologisesti tai ei, kaikkeen tarvii nyky-yhteiskunnassa rahaa. Ihminen ei voi keskittyä romantiikkaan, rakkauteen ja lämpimiin ajatuksiin, jos joutuu stressaamaan ensi kuun sähkölaskusta. Ei ole ahneutta vaatia, että toinen maksaa oman elämisensä myös parisuhteessa. Ahneutta on vaatia, että toinen maksaa MOLEMMAT.
Niin, jos mies ei vaatinut sua käymään töissä ja silti kävit, turhaan sä siitä miestä syytät. Kyllä mies oli ihan oikeassa: sulla ei ole varaa mussuttaa tässä tapauksessa. Ja mussutatkin sen takia, ettei mies mennyt töihin ja siten parantunut sun taloudellista asemaa, jotta sulle jäisi enemmän rahaa kaikkiin ylimääräisiin huvituksiin.

Miksi taas näin pitkät jaarittelut? Muutamallakin sanalla olisi selvinnyt, että haluat miehen vain rahantekovälineeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä kovin moni nainen tunne houkutusta alkaa elättää, syöttää ja vaatettaa tällaista tapausta.
Juu-u. Tuet riittää kyllä ihan omiin ruokiin ja vaatteisiin mainiosti. Toi sun "ei kiinnosta alkaa elättämään" tarkoittaa sitä, ettei kiinnosta, koska miehellä ei ole tarpeeksi ja siten mies ei vähennä sun kuluja ja jätä sulle enemmän rahaa sun omiin huvituksiin.
Varmasti tukesi riittävät vaatteisiin ja ruokaan mainiosti, kun lasket että nainen maksaa asumisesi, tietokoneesi ja viinasi.
Tuet riittää nytkin ihan hyvin - miksi ne ei riittäisi suhteessa?
Oletan että asut äitisi luona, luonnollisesti maksamatta vuokraa? Ja nyt pitäisi löytää tyttöystävä elättämään, kun äiti uhkaa heittää pihalle?
Ihan omillani asun. Ja nämä elättämisjutut ovat nyt edelleenkin aivan naurettavia kun en vaadi naiselta työssäkäyntiä.
Et asu omillasi, jos et tienaa rahaa maksaaksesi elämisesi. Olet yhteiskunnan elätti ja haluat tulla naisen elätiksi. Siksihän olet täällä kaiken päivää kampanjoimassa? Syyllistät työssä käyviä naisia siitä, että kaikki ihmiset olettavat terveen aikuisen pystyvän huolehtimaan itsestään. Et kuitenkaan saa ketään tuntemaan niin paljon syyllisyyttä, että joku tuhlaisi elämänsä toisen elättämiseen että välttäisi nettihaukkumiset.
Vierailija kirjoitti:
haluat tulla naisen elätiksi.
Kerro nyt jo millä logiikalla kun en edelleenkään vaadi naiselta työssäkäyntiä.

Mitä täällä keuhkotaan. Ei vissiin ole kenellekään epäselvää, että suurin osa naisista on miesten elättejä ja koko yhteiskunta perustuu tulonsiirtoihin "heikoille naisille". Sitten kun yksi mies on elämäntapainen, niin johon eukot pillastuu. Syö teidän leipäänne? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä tuossa rahan perässä juokset, kun etsit naista sillä perusteella että nainen ei pakota työhön.
Edelleenkän en vaadi naiselta työssäkäyntiä. Saa olla mun puolesta työtön jos haluaa.
No häivy sitten johonkin lähiöräkälään etsimään elämäntapatyötöntä naista. Sinulla ei ole mitään asiaa tulla kritisoimaan työssäkäyvien ja työtä etsivien naisten kriteerejä.
Sukupuolesta riippumatta se on kritiikin paikka, jos ahneuksissaan laskee miehen/naisen arvon törkeästi työssä ja rahassa ja asettaa kriteerinsä sen mukaan.
Ja sinun ainut kriteerisi naiselle on, että nainen ei saa odottaa sinun käyvän töissä. Julistat sitä täällä kaiken päivää. Koko maailmasi tuntuu pyörivän työssäkäynnin ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdoitkoha lukea tekstiä lainkaan? Eihän pointti ollut se, että miehen olisi pitänyt tehdä MINULLE rahaa, vaan maksaa jotain siitä mitä itse kulutti. Hirveä huutava vääryys.
Tuskimpa se sakotti sut käymään töissä. Kerran ei pakottanut, ei sulle ole varaa mussuttaa.
Tuttu logiikka: mies EI PAKOTTANUT olemaan vastuullinen aikuinen ja yhteiskunnan jäsen, joten mistään ei voi syyttää kuin itseään. Mutta mukava kämppä, lämmin ruoka ja muut mukavuudet kyllä passasivat. Ihan ilmaiseksi, koska eihän mies pakottanut niitä hankkimaan, joten ei "ole varaa mussuttaa".
Ei mitään vastuuntuntoa, ei halua olla vastavuoroinen, ei edes halua käsittää, paljonko toinen tekee asioiden eteen. Juostaan vain sen suojan taakse, että "enhän mä pakottanu sitä tekemään mitään". Ei tarvi ihmetellä, miksi moisella "parisuhteen" tajulla on sinkku.
Ylipäätään helvetin tekopyhää väittää, että tietyn perustoimeentulon vaatiminen olisi ahneutta; tässä maailmassa raha on välttämättömyys. Tykkäsi siitä ideologisesti tai ei, kaikkeen tarvii nyky-yhteiskunnassa rahaa. Ihminen ei voi keskittyä romantiikkaan, rakkauteen ja lämpimiin ajatuksiin, jos joutuu stressaamaan ensi kuun sähkölaskusta. Ei ole ahneutta vaatia, että toinen maksaa oman elämisensä myös parisuhteessa. Ahneutta on vaatia, että toinen maksaa MOLEMMAT.
Niin, jos mies ei vaatinut sua käymään töissä ja silti kävit, turhaan sä siitä miestä syytät. Kyllä mies oli ihan oikeassa: sulla ei ole varaa mussuttaa tässä tapauksessa. Ja mussutatkin sen takia, ettei mies mennyt töihin ja siten parantunut sun taloudellista asemaa, jotta sulle jäisi enemmän rahaa kaikkiin ylimääräisiin huvituksiin.
Tismalleen sama vastaus kuin edelliseen viestiini. Ei mitään halua edes lukea ja ymmärtää saatua vastausta. Taisinpas haksahtaa trolliin, menin vanhanaikaiseen. Hatunnosto ja hyvää päivänjatkoa. :)
Onko kukaan puoliso ajatellut niin että voi esim. auttaa toista hakemaan töitä, esim. itse ottamalla selvää vaikka omista verkostoistaan onko mitään töitä tarjolla jne. Eikä odoteta vaan että esim. mies mene töihin. Nainen odottaa tumput suorana. Aika harva ihminen menee vain töihin, ne pitää monesti löytää nykyään.