Huoneistokeskus myy polkuhintaan
Asumme suositulla alueella pk-seudulla. Asunto on käymässä meille pieneksi, ja olemme olleet koko ajan aikeissa laittaa asunnon myyntiin. Tiedämme aika tarkkaan, mitä voimme pyytää, sillä olemme seuranneet alueen hintoja ja tarjontaa jo pari vuotta. Lisäksi tiedämme taloyhtiön toteutuneet kauppahinnat viime vuosilta.
Nyt olemme sitten kivasti myöhässä. Naapurin mummo myy asuntoaan. On asunut täällä viimeiset 30 vuotta, joten tokihan hinta on enemmän kuin hänen tuolloin maksamansa. Tai näin siis Huoneistokeskus on mummolle laskenut. Kannattava diili heille, sillä tuolla hinnalla kämppää ei tarvitse lainkaan myydä. Se on lähes 50 000 e vähemmän kuin mitä identtisistä asunnoista on saatu samassa yhtiössä ja mitä samanikäisistä ja -kokoisista asunnoista pyydetään alueellamme tälläkin aikaa. Yhtiössämme on tehty isot remontit, ja ilmeisesti välittäjä "unohti" huomioida tämän ja arvioi hinnan samaksi kuin mitä remontoimattomassa yhtiössä lähistöllä myydään. Mummo ei ole ymmärtänyt, että hinta ei voi olla sama kuin asunnossa, johon on tulossa 50 000 e velkaosuus isojen remonttien vuoksi.
Yritä tässä nyt sitten samaan aikaan myydä omaa asuntoa hintaan, jota siitä oikeasti kuuluisi saada. Meidän ei siis kannata edes myydä, sillä siihen kaatuivat mahdollisuutemme hieman isompaan asuntoon. Tuolla rahalla ei saa mitään, ja laina, jota väliin ajattelimme hakea, ei enää riitä mihinkään.
Olen kuullut Huoneistokeskuksen harrastavan tätä hinnoitteluperiaatetta muutenkin. Asunto niin halvalla myyntiin, että se menee ilman vaivannäköä. Kannattaakin siis olla tarkkana, jos jostain syystä lähtee Huoneistokeskusta palkkaamaan asuntonsa välittäjäksi.
Kommentit (76)
Oletko käynyt mummolla kylässä? Entä jos se kämppä on samassa kuosissa kuin 30 vuotta sitten eli samat tapetit, värit jne.
Toisaalta jo mummo on tyytyväinen ja ostaja on tyytyväinen, niin asiat on hyvin. Tuskin kaikki ostajat seuraa tietyn alueen tarjontaa ja hintakehitystä vuositolkulla. Minä olen ostanut asuntoni enemmänkin tunnepohjalta.
Joo ei missään nimessä asuntoa myyntiin juuri ennen joulua. Eihän kukaan edes käy asuntonäytöissä välipäivinä.
5-10v kuluttua työttömyyden saavuttaessa 25% lukemat meidän ei tarvitse enään olla huolissaan polkuhinnoista, koska pankki pakkolunastaa asuntosi ja sinä poljet ruosteisella naistenpyörällä helvetin kauas siitä pihasta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt mummolla kylässä? Entä jos se kämppä on samassa kuosissa kuin 30 vuotta sitten eli samat tapetit, värit jne.
Toisaalta jo mummo on tyytyväinen ja ostaja on tyytyväinen, niin asiat on hyvin. Tuskin kaikki ostajat seuraa tietyn alueen tarjontaa ja hintakehitystä vuositolkulla. Minä olen ostanut asuntoni enemmänkin tunnepohjalta.
Tapetit ja maalit ei montaa tonnia maksa...
Nimenomaan asunto myyntiin emme joulua. Silloin ihmisillä on aikaa tutkia netistä vaihtoehtoja. Uskokaa minua, jotain asiasta tiedän.
En ymmärrä ongelmaa. Se mummun asunto varmasti myydään hetkessä, mutta eihän siitä riitä kuin yhdelle ostajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt mummolla kylässä? Entä jos se kämppä on samassa kuosissa kuin 30 vuotta sitten eli samat tapetit, värit jne.
Toisaalta jo mummo on tyytyväinen ja ostaja on tyytyväinen, niin asiat on hyvin. Tuskin kaikki ostajat seuraa tietyn alueen tarjontaa ja hintakehitystä vuositolkulla. Minä olen ostanut asuntoni enemmänkin tunnepohjalta.
Tapetit ja maalit ei montaa tonnia maksa...
Eikä parketit, täysin uusi keittiö, täysin uusi kylppäri jne. Maalilla ja tapetillahan ne remontit tehdään!
Asunnolla voi olla valmis ostaja. Onko julkisessa myynnissä? Ehkä välittäjä ostaa itse?
Vierailija kirjoitti:
Asunnolla voi olla valmis ostaja. Onko julkisessa myynnissä? Ehkä välittäjä ostaa itse?
Asunto on vieläkin myynnissä. Eli huomattava alihinta on karkoittanut ostajat. Mieheni kävi näytössä, ja ok, sisustusratkaisut eivät olleet kaikkein nuorekkaimmat, mutta asunnossa oli rempattu keittiö ja kylppäri.
Samaan aikaan samalla alueella myydään lähes identtisiä asuntoja (ikä, taloyhtiön kunto) jopa 40 000 - 70 000 euroa kalliimmalla. Asunto alkaa olla pk-seudun halvimpia, vaikka alue on kaikkea muuta kuin halpa. Välittäjä oli näytössä todella hermostuneen oloinen, kun mieheni kyseli hinnasta. Harmittaa, ettemme myyneet pari vuotta sitten. Silloin parikin samanlaista asuntoa yhtiössämme vaihtoi omistajaa 45 000 e kalliimmalla hinnalla. Kuulemma tinkiä ei juuri tarvinnut ja myyntiaika oli silloin pari viikkoa (toki nyt kaikkialla pidemmät ajat). Myös meidän asunnostamme oli useita tarjouksia aikanaan, hinta vastasi alueen ja muiden Helsingin ns. hyvien hintatasoa silloin. Alueen yleinen hintataso on tuossa parissa vuodessa noussut, ei suinkaan laskenut noin roimasti. Ja olemme hyvin tarkasti perillä taloyhtiön kunnosta. Mitään suurempaa remonttia ei ole tulossa lähivuosina, vaan isommat rempat (ikkunat, ovet, kylppärit) on juuri tehty.
Ottaa päähän todella paljon ja valvon öisin miettimässä perheemme asuntoasioita. Tähän emme jatkossa mahdu. Olin varautunut ottamaan 50 000 e lisälainan, jolla meidän piti hyvin saada ostettua edes remonttikuntoinen asunto, jossa yksi huone ja 10 m2 lisää. Nyt sekin tuntuu olevan mahdottomuus. Itse asiassa emme saisi enää edes samankokoista rempattavaa asuntoa. Ja meidän asuntomme on ihan kohtuullisessa kunnossa, keittiö ja kylppäri muutaman vuoden vanhat. Eikö noilla välittäjillä ole mitään moraalia ja etiikkaa?
En tiedä voisiko olla, että mummon varat ovat menneet ulosottoon tms? Silloinhan pakko saada nopeasti myytyä - vaan välittäjältä puuttuu ammattitaito, koska pilkkahinta ei ole tuonut kauppoja yhtään sen nopeammin. Itse asiassa välittäjäkään ei taida olla lkv vaan joku myyntineuvottelija. Vieläkö ne saavat huseerata vapaasti? Eikö heidänkin ammattiosaamisellensa ole laitettu tarkemmat kriteerit?
Menisitte ja kertoisitte mummolle että vaihtaa välittäjää, että asunto ei mene polkuhintaan. Kusettavat vanhaa ihmistä, joka ei tiedä nykyajan hintoja. Laittakaa lappu postiluukusta, jos ette muuten tohdi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt mummolla kylässä? Entä jos se kämppä on samassa kuosissa kuin 30 vuotta sitten eli samat tapetit, värit jne.
Toisaalta jo mummo on tyytyväinen ja ostaja on tyytyväinen, niin asiat on hyvin. Tuskin kaikki ostajat seuraa tietyn alueen tarjontaa ja hintakehitystä vuositolkulla. Minä olen ostanut asuntoni enemmänkin tunnepohjalta.
Tapetit ja maalit ei montaa tonnia maksa...
Ei, mutta lattiat, kylppärit, kaapit ja keittiöt maksaa.
Voi olla että ihan tarkoituksella laittoivat mummelin asunnon polkuhintaan tarjoukselle, jotta se menisi heti ja palkkiorahat myynnistä kilahtaisivat välittäjän tilille kun asunto liian alhaisella hinnalla jopa myy itse itsensä jo muutamassa päivässä tai viikossa.
Hinnat on laskussa. Mummo on fiksu ja myy kämpän äkkiä ettei jää käteen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ongelmaa. Se mummun asunto varmasti myydään hetkessä, mutta eihän siitä riitä kuin yhdelle ostajalle.
Ongelma on, että alhainen hinta on pelästyttänyt ostajat, eikä kämppä käy kaupaksi. Ja meillä tulee olemaan vaikeuksia saada myytyä realistiseen hintaan, jos ostaja tietää toisen kämpän menneen noin halvalla.
Asuntomme hinta on hyvin varovaisestikin arvioituna sen 40 000 e kalliimpi. Ja siihen emme ole laittaneet ilmaa, koska olemme sitä mieltä, että liian korkea hinta myös karkottaa ostajat.
Välittäjä ei ole hinta-arviossaan huomioinut, että esim. pienemmät kolmiot menevät korkeammalla neliöhinnalla kuin esim. 5 h + k. Tai että hintaan vaikuttaa esim. asunnon sijainti. On eri asia myydä asuntoa kallion harjalla ja metsään rajautuen kuin asuntoa, jonka piha antaa parkkipaikalle tai rakennustyömaalle. Isossa yhtiössä näilläkin tekijöillä on oikeasti vaikutusta, jos asuntojen välimatka on useita satoja metrejä.
Helsingissä on hinnat laskussa, ehkä huomioitu. Historiatietoja turha katsella, ellei ota joka vuosi 2-5% pois hinnoista.
Minä en ymmärrä koko tätä viestiketjua. Asuntomarkkinoilla on nyt hyvin hiljaista ja tietynikäisten talojen tietynkokoisia asuntoja ei mene kaupaksi edes halvalla. Pankit vaatii kunnon vakuuksia ja ennakkosäästämistä ennen kuin tulee lainalupaus.
Taivas varjele! Pyydä hyvä ihminen torpastasi ihan mitä haluat ja anna muiden myydä millä tykkää.
Pari vuotta sitten myin itse oman osakkeeni melko edullisesti enkä tod miettinyt mitä naapurit siitä ajattelivat! Sain mitä halusin ja piste.
Kasva aikuiseksi ja elä omaa elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Menisitte ja kertoisitte mummolle että vaihtaa välittäjää, että asunto ei mene polkuhintaan. Kusettavat vanhaa ihmistä, joka ei tiedä nykyajan hintoja. Laittakaa lappu postiluukusta, jos ette muuten tohdi mennä.
Mummo muutti pois täysin yhtäkkiä jo ennen asunnon myyntiä. Eli emme tiedä missä mummeli nykyään vaikuttaa.
Miksi ette myyneet silloin, kun teillä oli niitä tarjouksia? Lykätkää myyntiä vuodella ja koittakaa mahtua siihen siksi aikaa. Tai laittakaa asunto vuokralle ja menkää itse vuokralle vähän isompaan asuntoon vaikka huonommalle alueelle 1-2 vuodeksi. Ei tosta kannata yöunia menettää.
Ihmettelen, miksi asunto pitää laittaa myyntiin viikkoa ennen joulua. Luulisi olevan selvää, että asuntokauppa hiljenee vuodenvaihteeksi. Kun alkuvuodesta asuntokauppa taas vilkastuu, on tämä asunto jo "vanha", mikä herättää aina ostajien epäilykset. Voihan mummolla olla joku kiire myynnissä, mutta eettisesti toimiva välittäjä olisi ehdottanut, että asunnon myynti aloitetaan täydellä tarmolla alkuvuodesta, jolloin se menee todennäköisesti paremmin kaupaksi.