Onko elettävä vaikka ei haluttaisi?

Vierailija

Tiedän että olen perheelleni tärkeä mutta mulle se ei riitä. On asioita jotka eivät tässä elämässä muutu. Olen niitä käsitellyt terapiassa vaikka kuinka mutta en voi niitä hyväksyä. En jaksaisi pelkään perheenikään takia elää.

Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.
Niin, heidän takiaan olen elänyt nyt 10v.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.

Mistä tämä olettamus?

Vierailija

Ei ole. Elämän lopettaminen on aina ihmisen oikeus. Mutta tottakai siihen pitäisi aina ihan viimeisenä keinona tarttua varsinkin, jos on perhettäkin tai muita itsestä riippuvaisia henkilöitä elämässä. Esim. lääkkeiden avulla usein voidaan tuskaa helpottaa niin paljon että jaksaa elää...

Vierailija

Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Elämän lopettaminen on aina ihmisen oikeus. Mutta tottakai siihen pitäisi aina ihan viimeisenä keinona tarttua varsinkin, jos on perhettäkin tai muita itsestä riippuvaisia henkilöitä elämässä. Esim. lääkkeiden avulla usein voidaan tuskaa helpottaa niin paljon että jaksaa elää...
Lääkkeet ja terapiat on kaikki koitettu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.

Itseltäni on veli tehnyt 37-vuotiaana itsemurhan, podettuaan vakavaa masennusta lähes koko ikänsä. Lääkkeistä tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua, eläkkeellä oli ja koki elämänsä tarpeettomaksi, terapiasta ei ollut mitään apua. Minä ymmärrän ainakin ihan täysin hänen päätöksensä lähteä. 

Olisi minusta ihan uskomattoman kamalaa että minä tai muu omainen olisimme väkisin pitäneet hänet täällä kitumassa vuodesta toiseen vain siksi, että itse emme halua kohdata surua joka liittyy menetykseen. Terve ihminen kyllä kestää läheisen kuoleman surun ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Niin on minulle ja kaikille muillekin veljeäni suremaan jääneille käynyt. Ja nyt kun tapauksesta on jo vuosia, olen vain onnellinen ettei veljen enää tarvitse kärsiä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.

Itseltäni on veli tehnyt 37-vuotiaana itsemurhan, podettuaan vakavaa masennusta lähes koko ikänsä. Lääkkeistä tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua, eläkkeellä oli ja koki elämänsä tarpeettomaksi, terapiasta ei ollut mitään apua. Minä ymmärrän ainakin ihan täysin hänen päätöksensä lähteä. 

Olisi minusta ihan uskomattoman kamalaa että minä tai muu omainen olisimme väkisin pitäneet hänet täällä kitumassa vuodesta toiseen vain siksi, että itse emme halua kohdata surua joka liittyy menetykseen. Terve ihminen kyllä kestää läheisen kuoleman surun ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Niin on minulle ja kaikille muillekin veljeäni suremaan jääneille käynyt. Ja nyt kun tapauksesta on jo vuosia, olen vain onnellinen ettei veljen enää tarvitse kärsiä.

Samankaltainen elämä minulla kuin veljelläsi. Olen täysin syrjäytynyt yhteiskunnasta muuta minulla ei ole kuin perheeni.t.aloittaja

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.

Olen täysin samaa mieltä.

Lisäksi haluaisin muistuttaa siitä tosiasiasta että kaikki tässä elämässä on jatkuvasti muuttuvaa - aivan kuin kärrynpyörä, mikään asia ei siis milloinkaan jumahda pysyvästi paikoilleen, ei edes se paha olo. Siis haluaisin painottaa sitä, että vaikka juuri nyt olisikin hyvin paha olo, niin sekin muuttuu. Paremmaksi. Ajan kanssa.

Vierailija

Sinulla on perheesi ap! Se on iso asia, sanoi tuo yksi kirjoittaja mitä hyvänsä, kyllä suurin osa jää perheenjäseniään ikuisesti kaipaamaan ja elämä on lopullisesti nitkahtanut raiteiltaan. Sinulla on syytä jatkaa, kymmenen seuraavan vuoden päästä asiat voivat olla jo paljon paremmin. Älä anna periksi edes uteliaisuuttasi!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.

Itseltäni on veli tehnyt 37-vuotiaana itsemurhan, podettuaan vakavaa masennusta lähes koko ikänsä. Lääkkeistä tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua, eläkkeellä oli ja koki elämänsä tarpeettomaksi, terapiasta ei ollut mitään apua. Minä ymmärrän ainakin ihan täysin hänen päätöksensä lähteä. 

Olisi minusta ihan uskomattoman kamalaa että minä tai muu omainen olisimme väkisin pitäneet hänet täällä kitumassa vuodesta toiseen vain siksi, että itse emme halua kohdata surua joka liittyy menetykseen. Terve ihminen kyllä kestää läheisen kuoleman surun ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Niin on minulle ja kaikille muillekin veljeäni suremaan jääneille käynyt. Ja nyt kun tapauksesta on jo vuosia, olen vain onnellinen ettei veljen enää tarvitse kärsiä.

Samankaltainen elämä minulla kuin veljelläsi. Olen täysin syrjäytynyt yhteiskunnasta muuta minulla ei ole kuin perheeni.t.aloittaja

Sillä yhteiskunnalla ei niin väliä... Itsekin olen siitä niin täysin syrjäytynyt että ei ole edes perhettä, mutta kun en ole esim. masentunut, olen ihan tyytyväinen silti. Mutta tosiaan, olen nähnyt läheltä sen mitä helvettiä voi ihmisen elämä olla, ja kuinka välttämättä nykylääketiedekään ei pysty antamaan apua niin että olo tulisi edes siedettäväksi - ja sen nähneenä en pysty kyllä kellekään sellaisessa tilassa olevalle sanomaan että pakko jaksaa tai syyllistää jos ei jaksa. Totta kai apua pitää aina etsiä, mutta joskus vaan on pakko hyväksyä ettei sitä saa, jopa nykyaikana.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.

Olen täysin samaa mieltä.

Lisäksi haluaisin muistuttaa siitä tosiasiasta että kaikki tässä elämässä on jatkuvasti muuttuvaa - aivan kuin kärrynpyörä, mikään asia ei siis milloinkaan jumahda pysyvästi paikoilleen, ei edes se paha olo. Siis haluaisin painottaa sitä, että vaikka juuri nyt olisikin hyvin paha olo, niin sekin muuttuu. Paremmaksi. Ajan kanssa.

Niin, terapian ja lääkkeidenkään avulla oloni ei ole paremmaksi muuttunut vaan tällainen se on ollut n 20v.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat