Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko elettävä vaikka ei haluttaisi?
14.12.2015 |
Tiedän että olen perheelleni tärkeä mutta mulle se ei riitä. On asioita jotka eivät tässä elämässä muutu. Olen niitä käsitellyt terapiassa vaikka kuinka mutta en voi niitä hyväksyä. En jaksaisi pelkään perheenikään takia elää.
Kommentit (26)
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.
Niin, heidän takiaan olen elänyt nyt 10v.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.
Mistä tämä olettamus?
Ei ole. Elämän lopettaminen on aina ihmisen oikeus. Mutta tottakai siihen pitäisi aina ihan viimeisenä keinona tarttua varsinkin, jos on perhettäkin tai muita itsestä riippuvaisia henkilöitä elämässä. Esim. lääkkeiden avulla usein voidaan tuskaa helpottaa niin paljon että jaksaa elää...
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Elämän lopettaminen on aina ihmisen oikeus. Mutta tottakai siihen pitäisi aina ihan viimeisenä keinona tarttua varsinkin, jos on perhettäkin tai muita itsestä riippuvaisia henkilöitä elämässä. Esim. lääkkeiden avulla usein voidaan tuskaa helpottaa niin paljon että jaksaa elää...
Lääkkeet ja terapiat on kaikki koitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.
Itseltäni on veli tehnyt 37-vuotiaana itsemurhan, podettuaan vakavaa masennusta lähes koko ikänsä. Lääkkeistä tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua, eläkkeellä oli ja koki elämänsä tarpeettomaksi, terapiasta ei ollut mitään apua. Minä ymmärrän ainakin ihan täysin hänen päätöksensä lähteä.
Olisi minusta ihan uskomattoman kamalaa että minä tai muu omainen olisimme väkisin pitäneet hänet täällä kitumassa vuodesta toiseen vain siksi, että itse emme halua kohdata surua joka liittyy menetykseen. Terve ihminen kyllä kestää läheisen kuoleman surun ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Niin on minulle ja kaikille muillekin veljeäni suremaan jääneille käynyt. Ja nyt kun tapauksesta on jo vuosia, olen vain onnellinen ettei veljen enää tarvitse kärsiä.
Toivon todellakin ap, että apusi haet joltain muulta, kuin tältä palstalta : ( Ihan karmeita vastauksia olet saanut. Voimia jaksaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.
Itseltäni on veli tehnyt 37-vuotiaana itsemurhan, podettuaan vakavaa masennusta lähes koko ikänsä. Lääkkeistä tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua, eläkkeellä oli ja koki elämänsä tarpeettomaksi, terapiasta ei ollut mitään apua. Minä ymmärrän ainakin ihan täysin hänen päätöksensä lähteä.
Olisi minusta ihan uskomattoman kamalaa että minä tai muu omainen olisimme väkisin pitäneet hänet täällä kitumassa vuodesta toiseen vain siksi, että itse emme halua kohdata surua joka liittyy menetykseen. Terve ihminen kyllä kestää läheisen kuoleman surun ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Niin on minulle ja kaikille muillekin veljeäni suremaan jääneille käynyt. Ja nyt kun tapauksesta on jo vuosia, olen vain onnellinen ettei veljen enää tarvitse kärsiä.
Samankaltainen elämä minulla kuin veljelläsi. Olen täysin syrjäytynyt yhteiskunnasta muuta minulla ei ole kuin perheeni.t.aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.
Olen täysin samaa mieltä.
Lisäksi haluaisin muistuttaa siitä tosiasiasta että kaikki tässä elämässä on jatkuvasti muuttuvaa - aivan kuin kärrynpyörä, mikään asia ei siis milloinkaan jumahda pysyvästi paikoilleen, ei edes se paha olo. Siis haluaisin painottaa sitä, että vaikka juuri nyt olisikin hyvin paha olo, niin sekin muuttuu. Paremmaksi. Ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on perheesi ap! Se on iso asia, sanoi tuo yksi kirjoittaja mitä hyvänsä, kyllä suurin osa jää perheenjäseniään ikuisesti kaipaamaan ja elämä on lopullisesti nitkahtanut raiteiltaan. Sinulla on syytä jatkaa, kymmenen seuraavan vuoden päästä asiat voivat olla jo paljon paremmin. Älä anna periksi edes uteliaisuuttasi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään olettamus ole, vaan ihan näty ja koettu fakta. itsemurha saa niin paljon tuhoa ja surua aikaan jäljellejääneissä omaisissa.
Itseltäni on veli tehnyt 37-vuotiaana itsemurhan, podettuaan vakavaa masennusta lähes koko ikänsä. Lääkkeistä tuli vain sivuvaikutuksia, ei apua, eläkkeellä oli ja koki elämänsä tarpeettomaksi, terapiasta ei ollut mitään apua. Minä ymmärrän ainakin ihan täysin hänen päätöksensä lähteä.
Olisi minusta ihan uskomattoman kamalaa että minä tai muu omainen olisimme väkisin pitäneet hänet täällä kitumassa vuodesta toiseen vain siksi, että itse emme halua kohdata surua joka liittyy menetykseen. Terve ihminen kyllä kestää läheisen kuoleman surun ja pystyy jatkamaan elämäänsä. Niin on minulle ja kaikille muillekin veljeäni suremaan jääneille käynyt. Ja nyt kun tapauksesta on jo vuosia, olen vain onnellinen ettei veljen enää tarvitse kärsiä.
Samankaltainen elämä minulla kuin veljelläsi. Olen täysin syrjäytynyt yhteiskunnasta muuta minulla ei ole kuin perheeni.t.aloittaja
Sillä yhteiskunnalla ei niin väliä... Itsekin olen siitä niin täysin syrjäytynyt että ei ole edes perhettä, mutta kun en ole esim. masentunut, olen ihan tyytyväinen silti. Mutta tosiaan, olen nähnyt läheltä sen mitä helvettiä voi ihmisen elämä olla, ja kuinka välttämättä nykylääketiedekään ei pysty antamaan apua niin että olo tulisi edes siedettäväksi - ja sen nähneenä en pysty kyllä kellekään sellaisessa tilassa olevalle sanomaan että pakko jaksaa tai syyllistää jos ei jaksa. Totta kai apua pitää aina etsiä, mutta joskus vaan on pakko hyväksyä ettei sitä saa, jopa nykyaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on elettävä, et voi paeta omaa pahaa oloasi, siirtämälläsi sen muuhun perheeseesi ja omaisiisi.
Olen täysin samaa mieltä.
Lisäksi haluaisin muistuttaa siitä tosiasiasta että kaikki tässä elämässä on jatkuvasti muuttuvaa - aivan kuin kärrynpyörä, mikään asia ei siis milloinkaan jumahda pysyvästi paikoilleen, ei edes se paha olo. Siis haluaisin painottaa sitä, että vaikka juuri nyt olisikin hyvin paha olo, niin sekin muuttuu. Paremmaksi. Ajan kanssa.
Niin, terapian ja lääkkeidenkään avulla oloni ei ole paremmaksi muuttunut vaan tällainen se on ollut n 20v.
Ja lääkketkin kehittyvät jatkuvasti jaksa vaan odottaa. masennuslääkkeitä kehitellään jatkuvasti uusia, ehkä sieltä vielä apu sinullekin tulee?
Vierailija kirjoitti:
Ja lääkketkin kehittyvät jatkuvasti jaksa vaan odottaa. masennuslääkkeitä kehitellään jatkuvasti uusia, ehkä sieltä vielä apu sinullekin tulee?
Ei ne pelkät lääkkeet auta mun pitäisi päästä tähän yhteiskunnan normaaliin elämään sisälle ja se on kohdallani jo mahdotonat. Olen jo sen ikäinen että tulen loppu elämäni olemaan syrjäytynyt.
Ihan ystävällisesti kysyn, miksi et pääse yhteiskuntaan sisälle, työttömyyttäkö? Ymmärrän, että tuollainen syö, mutta ei ole syy lopettaa omaa elämäänsä. Onko sinulla harrastuksia, vapaaehtoistyötä, entäs koulutus. Pieniä askeleita ystävä hyvä.
Niin kauan kuin on alaikäisiä lapsia, on velvollisuus elää, jos vain mahdollista. Kun lapsia tekee niin samalla sitoutuu huolehtimaan niistä parhaansa mukaan, mihin sisältyy hengissä pysyminen. Jos täysi-ikäistynyt vielä asuu kotona viimeisen/viimeisten kouluvuosien aikana, niin velvollisuus jatkuu silloinkin. Jossakin lapsen ollessa kahdenkympin korvilla sitten päättyy.
Eri asia on, jos muuten tekee lapsensa elämästä helvetin esim. pahoinpitelemällä tätä. Silloin on ok poistua lopullisesti. Mutta mikään masentuneen "olen kaikille vain taakka" -fiilis ei tähän riitä.
Vähän samoilla linjoilla 19 kanssa, ei meillä ole pelkästään oikeuksia, myös velvollisuuksia. lisäisin tuohon myös, että omille vanhemmilleen on todella todella raskas taakka haudata lapsensa.
Ymmärrän, että itsemurha on eräänlainen sairaskohtaus, mutta ap:kin on sen verran tolkuissaan, että täällä kyselee. Mitenkään muuten en voi vastata. Elää on pakko, yritä etsiä sitä valoa tuntemattomasta tulevaisuudesta, kaikki voi olla silloin paljon paremmin.
Alue: Aihe vapaa
Ihmisellä on oikeus päättää oma elämänsä.