En uskalla erota

Therese

En uskalla erota

14 vuoden suhde takana, ihan 20-v asti. Ennen tätä minulla oli muutamia lyhyitä suhteita, joissa kävi aina niin, että tulin hylätyksi. Rakastuin aikoinaan palavasti mieheeni ja olin varma, että hän tulee minut jossain vaiheessa jättämään. Mutta ei jättänyt. Tässä ollaan.

Olen ollut viimeiset 10 vuotta aika lailla onneton suhteessa. Onko vika minussa vai miehessäni, en osaa sanoa… Varmasti alkuun mieheni teki paljon asioita, jotka vaikuttivat tähän, oli uskottomuutta, sitten masennusta, minä toimin hänen terapeuttina 24/7. Jotenkin tuntuu, että rakkaus on muuttunut hyvin ”veljelliseksi”, en halua häntä seksuaalisesti, en tyydyty seksistä, en osaa nauttia perhe-elämästä. Olen tyhjä, mutta samalla täynnä kaipauksia. Kaipaan rakkauden ja rakastumisen tunnetta. Kaipaan intohimoa, kaipaan sitä, että viihtyy toisen seurassa ja haluaa viettää aikaa toisen kanssa eikä ole siinä vain siksi, että pitää olla.

Olen yrittänyt lähteäkin pariin otteeseen, mutta lopulta aina palannut kotiin. Syyksi voisin sanoa, että palasin takaisin, koska hän oli niin rikki ja minua pelotti, ettei hän pärjää, mutta se ei ole koko totuus. Mua pelottaa. Pelottaa ihan helvetisti. Pelottaa erota, muutos pelottaa. Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas, niin ne sanovat. Pitää hyvin paikkansa. Mitä jos ero olisikin väärä valinta? Mitä jos en löytäisikään parempaa? Mun mies on oikeasti hyvä mies ja ihminen, ei dokaa, ei käy (enää) vieraissa, hoitaa kotityöt, on hyvä isä lapsellemme, yrittää saada meidän suhteen toimimaan parhaansa, mutta silti se ei riitä mulle. Miksi? Mikä helvetti mua vaivaa? Miksen vain voisi olla tyytyväinen tähän? Tai sitten lähteä? Mä oon ollut tässä tilassa jo yli 8 vuotta, mutta silti en saa mitään aikaisiseksi. Pelottaa. Mitä jos mun tulevaisuus eron jälkeen olisi yksinäisyyttä täynnä? Tai että historia vain toistaisi itseään ja mä tulisin hylätyksi uudestaan ja uudestaan, tauon aikana minulla oli juttua parin ihmisen kanssa ja sydän särjettiin aivan niin kuin nuorenakin. Sekö on mun tulevaisuus? Mua pelottaa, että katkeroidun ja minusta tulee sellainen epätoivoinen katkera sinkkutäti, mutta samalla pelottaa että katkeroidun entisestään tässä suhteessa.

Eniten ehkä pelottaa vastuu omasta päätöksenteosta ja sen seurauksista. Mistä voisin repiä rohkeuden tehdä päätös, suuntaan tai toiseen ja pysyä siinä?

Onko kellään hyviä neuvoja/kokemuksia, miten tästä päätöksenteon pelosta voisi päästä eroon?

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Kerroit, että aikoinaan rakastuit mieheesi, hän on siis alussa tuntunut ihanalta ja oikealta. Kerroit myös, että mies yrittää saada suhdetta toimimaan. Miten sinä olet sitä yrittänyt? Jos haaveilet erosta ja uusista rakkauksista ja keskityt kotona vain siihen, kuinka kaikki on ikävää, niin ikäväähän se kaikki sitten onkin.

Mitäpä jos yrittäisitte vielä YHDESSÄ saada rakkauden heräämään? Treffejä, läheisyysharjoituksia (netistä löytyy), vanhojen hyvien aikojen muistelua ja sitä kautta yhteenkuuluvuuden lisäämistä, seksiä. Intohimoa 24/7 ei ole kenelläkään, mutta etenkin lapsiperheessä on hyvä välillä olla toisilleen vain mies ja vaimo.

Toisaalta voisit myös pohtia, että vaaditkohan rakkaudelta liikaa.
Pitkässä suhteessa rakkaus muuttuu väkisinkin toveruudeksi, romanttisen ja kiihkeän huuman säilyminen on myytti ja pelkkää potaskaa, jos joku väittää kotonaan niin olevan. Rakastuminen on stressitila, josta keho pyrkii luontaisesti eroon, siksi se ei kestä vuotta-paria kauempaa, vaan muuttuu kumppanuudeksi ja todelliseksi rakastamiseksi.

Meillä mieheni kanssa on pitkä liitto, 16 vuotta. Intohimo on muuttunut syväksi kumppanuudeksi, jota tarvitaankin perheen pyörittämiseksi. En tunne enää perhosia vatsanpohjassa miestäni katsoessani, mutta olen täysin varma rakkaudestamme ja tahdostamme olla yhdessä, arkisesti ja leppoisasti. En vaihtaisi tätä pysyvyyden tunnetta mihinkään ihastuksen huumaan.

therese

Vierailija kirjoitti:
Kerroit, että aikoinaan rakastuit mieheesi, hän on siis alussa tuntunut ihanalta ja oikealta. Kerroit myös, että mies yrittää saada suhdetta toimimaan. Miten sinä olet sitä yrittänyt? Jos haaveilet erosta ja uusista rakkauksista ja keskityt kotona vain siihen, kuinka kaikki on ikävää, niin ikäväähän se kaikki sitten onkin.

Mitäpä jos yrittäisitte vielä YHDESSÄ saada rakkauden heräämään? Treffejä, läheisyysharjoituksia (netistä löytyy), vanhojen hyvien aikojen muistelua ja sitä kautta yhteenkuuluvuuden lisäämistä, seksiä. Intohimoa 24/7 ei ole kenelläkään, mutta etenkin lapsiperheessä on hyvä välillä olla toisilleen vain mies ja vaimo.

Toisaalta voisit myös pohtia, että vaaditkohan rakkaudelta liikaa.
Pitkässä suhteessa rakkaus muuttuu väkisinkin toveruudeksi, romanttisen ja kiihkeän huuman säilyminen on myytti ja pelkkää potaskaa, jos joku väittää kotonaan niin olevan. Rakastuminen on stressitila, josta keho pyrkii luontaisesti eroon, siksi se ei kestä vuotta-paria kauempaa, vaan muuttuu kumppanuudeksi ja todelliseksi rakastamiseksi.

Meillä mieheni kanssa on pitkä liitto, 16 vuotta. Intohimo on muuttunut syväksi kumppanuudeksi, jota tarvitaankin perheen pyörittämiseksi. En tunne enää perhosia vatsanpohjassa miestäni katsoessani, mutta olen täysin varma rakkaudestamme ja tahdostamme olla yhdessä, arkisesti ja leppoisasti. En vaihtaisi tätä pysyvyyden tunnetta mihinkään ihastuksen huumaan.

Se onkin yksi peloistani. Että mitä jos vain vaadin liikaa rakkaudelta?  Ja parisuhteelta?

Olen itsekin yrittänyt panostaa suhteeseemme useaankin otteeseen, mutta viime aikoina ei enää ole jaksanut. Olemme olleet pariterapiassakin, saimme tietyt asiat siellä "korjattua", mutta se tyhjyys ei vain poistu. Tuntuu, että suhde täyttää vain sen turvallisuudentunteen tarpeen. Ja mä kaipaan jotenkin enemmän kuin sen, että meillä menee hyvin arjen vastuiden jaot.

Miten sinä käsität kumppanuuden/toveruuden? Jotenkin meillä ei ole mitään yhteisiä puheenaiheitakaan (arjen lisäksi), mulla on aina kivempaa muiden seurassa kuin miheni seurassa. Kun olemme kahdestaan, niin jotain vain puuttuu. Ollaan tästä puhuttukin miehen kanssa, hänelle tuntuu riittävän se, mitä meillä on, kunhan ei riideltäisi.

Miten saisin muutettua asennoitumistani ja lakata haaveilemasta jostain muusta? Millä saisin täytettyä sen tyhjyyden sielussani?

-AP

Vierailija

Sanoisin, että älä lähde pelkästään siksi, että kaipaat rakastumisen tunnetta tai uutta suhdetta, jos mikään muu ei ole pielessä. Ei ole mitään takuuta, että eron jälkeen löytäisit mitään parempaa tai vaikka löytäisitkin, samat ongelmat tulevat vastaan uudestaan.

Vierailija

Jossain mainoksessa tai muualla oli vasta "elämässä ei ole uusintoja". Jos ei usko jälleensyntymiseen, niin elämästä on parasta yrittää tehdä hyvää nyt. Jos heittäydyt ajattelemaan, minkälaista elämä nykyisessä suhteessa voisi parhaimmillaan / pahimmillaan olla vaikka viiden vuoden kuluttua, haluaisitko vielä olla yrittämässä yhteistä elämää? Itsekin yritän muistaa tuon, ettei elämässä ole uusintoja, jotta osaisi jotensakin tehdä oikeita ratkaiusja, mutta vaikeaahan se monesti on, kun niin paljon epävarmuustekijöitä, taloudellisia asioita...

Vierailija

Puhut tuosta tyhjyyden tunteesta. Odotatko, että joku toinen ihminen poistaisi sen? Todennäköisesti niin ei tule käymään. On aika yleinen virhe kuvitella, että omat ongelmat johtuisivatkin toisesta, siitä "väärästä" puolisosta. Se huuma ei kenenkään kanssa kestä loputomiin. Haihtuu, ja elämä muuttuu arkiseksi. Tuo "tyhjä olo" on nimenomaan oma ongelmasi, joka ei poistu miestä vaihtamalla kuin korkeintaan väliaikaisesti, sen alkuhuuman ajaksi.

Vierailija

Tyhjyys on sinun sisälläsi. Ajattelet, että ympäristön vaihtaminen tai ihmissuhteen, parantaisi sen. Ei paranna pitkällä tähtäimellä. Uusi rakkaus, jos sellaisen löydät, muuttuu jälleen tyhjäksi, jos mikään sisälläsi ei muutu. Voi olla, että vain muutos, nykyisen taakse jättäminen, on ainoa polku sinulle löytää todellinen itsesi. Jos tiedät, että nykyinen tilanteesi on oikeasti niin hyvä, että se ei vaihtamalla parane, hakeudu yksilöterapiaan. Tyytyväinen voit olla vasta, kun kykenet olemaan yksin itsesi kanssa, etkä odota toisen ihmisen tekevän sinua onnelliseksi

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

 Eniten ehkä pelottaa vastuu omasta päätöksenteosta ja sen seurauksista. Mistä voisin repiä rohkeuden tehdä päätös, suuntaan tai toiseen ja pysyä siinä?

Onko kellään hyviä neuvoja/kokemuksia, miten tästä päätöksenteon pelosta voisi päästä eroon?

Koska luen, että todellinen ongelma on tässä, vastaan vain tähän. En siis ota MITÄÄN kantaa siihen, kannattaako suhteestasi lähteä vai jäädä.

Kun sulla on vaikea päätös, ota eteesi paperi ja vedä se viivalla kahteen sarakkeeseen. Toiselle puolella kirjoitat toisen ja toiselle toisen vaihtoehdon nimen.  Näiden alle listaat näistä varmasti koituvia seurauksia - hyviä ja pahoja. Näiden alle listaat valinnasta mahdollisesti koituvia seurauksia, hyviä ja pahoja.  Valitse molemmissa kategoirioissa tärkein tai suurin hyvä ja paha seuraus. Vertaa sitten näitä: Pyri siihen, mistä tulee eniten tai suurinta hyvää. Arvioi pahojen seurausten suuruutta: vältä ratkaisua josta todennäköisesti seuraa niin suurta pahaa, että et jaksa siitä selvitä. Valitse tällä perusteella. Jollei hyöty- ja haittaeroja löydy, se saattaa olla merkki siitä, että pitäisi kehittää jokin kolmas vaihtoehto, mutta jollet mitään keksi, voit vaikka heittää tikkaa vaihtoehdoista.

Ympyröi valintasi paperille. Alleviivaa sen tärkeimmät perusteet. Pane paperi talteen jonnekin, mistä kukaan muu ei sitä löydä. Nyt jos epäusko ja epävarmuus iskee, voit kaivaa paperin esiin ja katsoa, mitä olivatkaan ne perusteet, joilla siihen päädyit.

Vierailija

Ehkä suhteesi on vain tullut tiensä loppuun. Jos suhde ei enää anna mitään, etkä tunnu ihmisenä siinä kasvavan ja kaikki intohimo on mennyt, niin mikä tämän suhteen merkitys on enää sinulle? Ei ihme, että olosi tuntuu tyhjältä. Äläkä usko ihmisiä, jotka sanovat, että ei mies vaihtamalla parane. No, joskus se vain paranee. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ehkä suhteesi on vain tullut tiensä loppuun. Jos suhde ei enää anna mitään, etkä tunnu ihmisenä siinä kasvavan ja kaikki intohimo on mennyt, niin mikä tämän suhteen merkitys on enää sinulle? Ei ihme, että olosi tuntuu tyhjältä. Äläkä usko ihmisiä, jotka sanovat, että ei mies vaihtamalla parane. No, joskus se vain paranee. 
Kyllähän suhde tuntuu ap:lle jotain antavan, kun häntä lähteminen pelottaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä suhteesi on vain tullut tiensä loppuun. Jos suhde ei enää anna mitään, etkä tunnu ihmisenä siinä kasvavan ja kaikki intohimo on mennyt, niin mikä tämän suhteen merkitys on enää sinulle? Ei ihme, että olosi tuntuu tyhjältä. Äläkä usko ihmisiä, jotka sanovat, että ei mies vaihtamalla parane. No, joskus se vain paranee. 
Kyllähän suhde tuntuu ap:lle jotain antavan, kun häntä lähteminen pelottaa.

Ap on suhteessa mitä luultavimmin vain pelon vuoksi. Häntä pelottaa, että jos hän jättää miehen hän ei koskaan löydä parempaa. Lisäksi häntä pelottaa ottaa vastuu päätöksestään.

KirkkoSisko
Seuraa 
Liittynyt1.2.2011

Hei ap.

Mietin vielä ensimmäistä otsikkoasi; "en uskalla erota". Tästä tulee mieleeni monenlaisia kysymyksiä. Ensinnäkin on se, että mistä erotaan, kun erotaan liitosta? Eli mistä asioista elämässäsi haluat eroon? Minkä pitää loppua? Mitä haluat sen/niiden asioiden tilalle? Mitä muutosta tarvitset elämääsi? Millä lailla eroaminen edesauttaa tähän? Missä määrin voit itse muuttaa sitä, millaista muutosta tarvitset? Eli mikä on sinusta itsestäsi kiinni? 

Toinen kysymys: uskallatko sitten jatkaa?
Eroamisessa aniharvoin on kyse siitä, että parisuhde on täysin pelkkää negatiivista ja eroamisessa sitten taas olisi pelkkää positiivista. Useimmiten erotessa joutuu luopumaan jostain todella tärkeästä, kuten esim. tuttuudesta ja turvallisuudesta, joihin viittaisit. Kuitenkin joskus on niinkin, että suhteeseen jäämisessä joutuu luopumaan liian paljon, enemmän kuin erotessa?

Millä lailla voisit lisätä omaa turvallisuudentunnettasi, jatkoittepa tai ette? tunnetta siitä, että seisot omilla jaloillasi ja elät 'omiin nimiisi'? Jokaisessa parisuhteessa täytyy käsitellä teemoja: erillisyys ja läheisyys. Jotenkin kuulostaa, että oma elämäntehtäväsi erillistymisen ja itsenäistymisen prosessissa tulee tässä esiin. Itsenäistyminen ei välttämättä tarkoita eroamista liitosta, mutta se tarkoittaa oman vastuun ottoa omasta elämästä.

Mitä nämä ajatuksenpätkät sinussa herättivät?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä suhteesi on vain tullut tiensä loppuun. Jos suhde ei enää anna mitään, etkä tunnu ihmisenä siinä kasvavan ja kaikki intohimo on mennyt, niin mikä tämän suhteen merkitys on enää sinulle? Ei ihme, että olosi tuntuu tyhjältä. Äläkä usko ihmisiä, jotka sanovat, että ei mies vaihtamalla parane. No, joskus se vain paranee. 
Kyllähän suhde tuntuu ap:lle jotain antavan, kun häntä lähteminen pelottaa.

Ap on suhteessa mitä luultavimmin vain pelon vuoksi. Häntä pelottaa, että jos hän jättää miehen hän ei koskaan löydä parempaa. Lisäksi häntä pelottaa ottaa vastuu päätöksestään.

Niin, ei koskaan löydä parempaa. Eli jotain hyvää kai miehessä ja yhteiselossa on, jos ero itsessään ei tuo mitään parempaa. Se parempihan tulisi sitten vasta, jos löytyisi uusi mies, joka täyttäisi kaikki ap:n toiveet.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat