Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koulukiusaajat - kadutteko nyt aikuisiällä?
13.12.2015 |
Ketään syyllistämättä haluaisin kysellä onko täällä ketään entisiä koulukiusaajia. Luin äsken tuossa erään äidin kirjoituksen lapsensa koulukiusaamisesta ja jäin miettimään, että oletteko te entiset koulukiusaajat aikuisiälänne katuneet koulukiusaamista? Vai oletteko pistäneet sen nuoruuden tyhmyyden ja ymmärtämättömyyden piikkiin? Itse en ole koskaan ollut koulukiusaaja enkä liioin koulukiusattu. Alkoi vaan kiinnostamaan tällainen. Oletteko yrittäneet ottaa yhteyttä "uhreihinne" nyt myöhemmällä iällä pahoitellaksenne tai muuten?
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun. Tai en ole ikinä ollut mikään varsinainen kiusaaja, mutta valitettavasti olen ollut niitä munattomia tyyppejä jotka nauravat vieressä, eivätkä lopeta hommaa tai kerro asiasta opettajille. Onneksi tällä pojalla jota kiusattiin näyttää kuitenkin menevän nykyään hyvin ja vaikka häntä kiusattiin niin hänellä oli myös kavereita kouluaikana.
Olen joskus miettinyt, että pitäisi ottaa yhteyttä ja vaikka pyytää anteeksi mutta sehän olisi pelkkää itsekkyyttä minun puolelta. Uhrille siitä ei olisi mitään hyötyä, minä vain saisin mielenrauhaa.
Pahin kiusaajani otti yhteyttä 15 vuoden jälkeen ja pyysi anteeksi. Sen jälkeen pystyin antamaan anteeksi enkä enää nähnyt hänestä painajaisia. Et voi tietä, miltä toisesta tuntuu, mutta voit yrittää tehdä oikein. Lapsillekin opetetaan, että pitää pyytää anteeksi, jos on tehnyt väärin. Varaudu kuitenkin siihen, että vastaus ei ole sellainen, jonka haluaisit kuulla.
miten se otti yhteyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämän ketjun kiusaajat, jotka oikeuttavat tekonsa uhrinsa ärsyttävyydellä, niitä joiden mielestä naisenkin saa raiskata, jos nainen on väärin pukeutunut tai muuten omalla käytöksellään "kerjää" sitä?
En oikeuta kiusaamistani millään uhrin ärsyttävyydellä.
Pidän kuitenkin sen, että kyseessä vuorovaikutuksen häiriintyminen. Ei ole syyllisiä tai syyttömiä.
Mitä tulee raiskauksiin, niin joissain tilanteissa uhri itse toki on vaikuttanut tapahtumien kulkuun provosoivasti. Kyllähän te samaiset sanotte sillekin, joka on kännipäissään jättänyt käsilaukkunsa ravintolapöytään, että vähän oma vika, kun varastettiin..., eikö vain? Harvoin tälle tyypille satelee myötätuntoa kauheasti.
Ketkä "samaiset"? Tavaran jättäminen julkiselle paikalle ei oikeuta sen ottamista, ei ole siis edelleenkään uhrin vika. Enkä pysty näkemään miten esittämäsi tapaus on verrannollinen myöskään siihen, että jotakuta kiusataan koko peruskouluaika, tavarat rikotaan koulussa, haukutaan ja levittään juttuja. Uhri ei ole mitenkään voinut aiheuttaa sitä käytöksellään, paitsi sinun logiikallasi varmaan tulemalla koulun alueelle ja tuomalla vaikka polkupyöränsä sinne.
Kyllä sinä itse olet syyllinen ja vastuussa omista valinnoistasi. Jos joku ärsyttää tai "vuorovaikutus on häiriintynyt", ei ole pakko olla tekemisissä. Ota etäisyyttä. Ole niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. Se on ihan helppoa koululuokassakin. Normaali ihminen osaa peruskohteliaisuuden. Se, että aktiivisesti kiusaa, on valinta ja valitsemalla sen olet siitä myös itse vastuussa.
Olet todella ikävä ihminen, ja karmassa saat kaiken tekemäsi pahan takaisin.
Eikös tuo ole jonkin sortin "kiusaamista" manata toiselle pahaa? Mutta osaan jättää omaan arvoonsa tällaiset karman lain toivottelut...
En ole törmännyt kivaan, avoimeen, reiluun tyyppiin, jota kiusattaisiin. Eli kyllä hän tavalla tai toisella on aina "syyllinen". Tietenkään mitään tavaroita ei saa rikkoa, mutta esim. syrjintä ja tietty vehkeily on ymmärrettävää usein.
Et tietenkään, koska tällähän tavalla sinä oikeutat kiusaamisesi :D Ethän sinä ole voinut tehdä mitään väärää. -eri-
Mun pahin kiusaaja sai kehitysvammaisen lapsen. Ja "paras" ystävä jätti, kun kiusaaja ei ollut valmis puhumaan tapahtuneista, vaan vetosi juuri tuohon ettei ole vastuussa tekemisistään. Lisäksi alkoi syytellä kiusattua ja hyökkäillä pelkästä puhumisen yrittämisestä. Tiedän, koska olen tuo ystävä. Tekisis mieli sanoa, että karma is a bitch. Toisaalta, hän on johtavassa asemassa rikosseuraamuslaitoksen palveluksessa, joten kiusaajaluonteella on päässyt myös pitkälle. Tiedän, että on v****men esimies alaisilleen ja haukkuu esim. ulkonäköä.
Nämä tekojaan puolustelevat kiusaajat pitää itseään jotenkin erinomaisempana kuin muut ja heiltä puuttuu kyky ymmärtää erilaisia ihmisiä, hiljaisia, ujoja yms. Eivät osaa asettua toisen asemaan. Kiusaajilla ei riitä älykkyys ymmärtämään, että vaikka jotkut ovat herkempiä ja heikompia kuin muut, heillä on täysi oikeus olla täällä ja meidän pitäisi heidät hyväksyä joukkoon, ei eristää ja alistaa. Kokeilepa kiusaaja kuvitella itsesi tilanteeseen, että sinulla ei ole yhtään ystävää. Olet ihan yksin. Pelkäät mennä kouluun tai työpaikalle. Pelkäät kulkea ison ihmisjoukon ohi. Sinulle nauretaan ja koet joka päivä henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa.
Jokaisella on oikeus muodostaa itse omasta elämästään itse sellainen kuin siitä tulee. Muilla ei ole oikeutta siihen puuttua. Kiusaajat muuttavat kiusattujen elämää, muuttavat heidän persoonaa ja kykyä toimia muiden kanssa. Siten siis vaikuttavat toisen ihmisen koko loppuelämään ja sellaiseen ei kenelläkään ole oikeutta
Tuli mieleen yksi lapsuusmuisto jostakin yläasteelta, kun yksi poika haukkui minun ulkonököä. Eräs toinen poikapa puolusti minua ja sanoi tälle haukkujalle vastaan. Se tunne, kun ensin ehdit pahoittaa mielen ja pelästyä, että taasko se alkaa....ja joku yhtäkkiä puolustaakin. Pieni juttu mutta muistan sen vieläkin yli 20 vuoden jälkeen. Kiitos A.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin teininä se, joka ei puuttunut kiusaamiseen - olin siis sitä hiljaista hyväksyntäporukkaa. Sitä kaduin, ja pyysin aikuisena anteeksi siltä, jota koulussamme kiusattiin. Ei se mitään korvannut eikä korjannut - sen ymmärrän, mutta halusin pyytää anteeksi omaa passiivisuuttani. Hän antoi, sanoi että ei hänen kouluaikansa mitään kamalaa ollut, hänellä oli kyllä omat kaverinsa, mutta muutamat minun kavereistani kohtelivat häntä huonosti enkä minä tehnyt asialle mitään. Se kaduttaa minua, vaikka ymmärränkin, että teininä minä vaan olin vässykkä ja tollo - nyt olen ehkä vähän kypsempi.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen yksi lapsuusmuisto jostakin yläasteelta, kun yksi poika haukkui minun ulkonököä. Eräs toinen poikapa puolusti minua ja sanoi tälle haukkujalle vastaan. Se tunne, kun ensin ehdit pahoittaa mielen ja pelästyä, että taasko se alkaa....ja joku yhtäkkiä puolustaakin. Pieni juttu mutta muistan sen vieläkin yli 20 vuoden jälkeen. Kiitos A.
Ole hyvä.
T. A.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteella yhtä tyttöä kiusattiin, koska hänelle ei alkaneet tissit kasvaa. Toista kiusattiin, koska hänelle kasvoi isohkot tissit. Yhtä poikaa kiusattiin, kun hän oli ujo, muuta järkevää syytä en keksi. Eräs poika oli pienikokoinen ja sitä tönittiin ja heiteltiin pitkin seiniä. Minua kiusattiin vanhempieni vuoksi.
Yksi tyttö muuttui tosi araksi kiusaamisen vuoksi ja sen takia häntä kiusattiin vielä enemmän. Onko nämä asioita, joihin nämä kiusatut on itse syyllisiä kuten jotkut täällä väittää.? Kaikki nämä ihmiset oli sellaisia, että he eivät koskaan olleet haitaksi tai ilkeitä kenellekään.
Se, että on jonkun psykopaatin silmissä ärsyttävä, ei ole henkilön omaa syytä. Eihän maailman kaikkien ihmisten kuulu miellyttää jotakin isin ja äidin pikku kullannuppua, joka luulee olevansa euroopan omistaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna en kadu. Minulla on edelleen sellainen tunne, että kiusani kohteeksi joutuneet saivat juuri sitä mitä tilasivatkin. Olen pahoillani, mutta näin sen koen.
tulet tajuamaan asian jos sinun lastasi tullaan joskus kiusaamaan, saako hekin sitten sen mitä tilaavat??
Puutun ulkopuolisena tähän keskusteluun. Minua kiusattiin koska olin pienikokoinen ja murrosikäni alkoi paljon myöhempään kuin muilla ikäisilläni. Sen lisäksi minusta ei tullutkaan mitään suuririntaista ja kaarevalanteista naista vaan pysyin sirona ja hoikkana olemattomien muotojen saamisen jälkeenkin. Itse olen ok oman vartaloni kanssa koska se kuitenkin toimii vaikkei miellytä kaikkien silmää.
Mieheni on todella kovan luokan kiusaaja pienestä pitäen. Hänen sukulaisensa ovat kertoneet etteivät hänen edesmenneet vanhempansa kyenneet kasvattamaan laisinkaan poikaansa omien avio- ja alkoholiongelmiensa vuoksi. Miehelläni on vieläkin vaikeaa käyttäytyä kuten aikuinen ja normaali ihminen tekee kun on sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Suhteemme alussa hän oli jopa ylpeä siitä, että hänellä oli ”munaa” olla ku’ipää muita ihmisiä kohtaan. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa kun olen saanut hänen silmänsä avautumaan käytökselleen.
Karma is the bitch voi tässäkin tapauksessa sanoa. Saimme kovista yrityksistä huolimatta vain yhden lapsen, jota kiusattiin päiväkodista lähtien. Sen verran teini on traumatisoitunut miltein koko elämänsä kokemastaan kiusaamisesta ettei hänestä ollut jatkamaan opintojaan peruskoulun jälkeen. Hän makaa ja syö kotona masentuneena vailla yhtään ystävää. Hän on niin pelokas ettei hän uskalla mennä edes psykologille. Mitä luultavimmin hänestä tulee jonain päivänä mielenterveyssyistä sairaseläkkeelle joutunut. Näin siis kohtalo tavallaan maksaa velkoja kiusaajalle takaisin. Samoin tapahtunee tulevaisuudessa oman lapsemme kiusaajille.
Lapsemme on tullut muuten luonteeltaan enemmän minuun eli on herkkä, taiteellinen ja eläinrakas sekä empaattinen. En ole uskovainen mutta totean, että tässä näkee Raamatun toteamuksen isien syntien kostamisesta jälkipolville olevan totta. En usko saavani ikänään lapsenlapsia eli ketju päättynee tässä tapauksessa lapseemme.
Olen yrittänyt puhua miehelleni siitä, että hänen on aivan turhaa raivota oman lapsensa kiusatuksi joutumisesta niin kauan kuin hän ei lotkauta korvaansa sille, että voisi käyttäytyä kuin aikuinen ihminen ja joko hyvittää jollain tavoin kiusaamilleen ihmisille tai edes pyytää heiltä aikuiseksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Sen verran sitä ”munaa” pitäisi aikuiselta ihmiseltä löytyä.
En tiedä, onko mieheni perusluonne jotenkin huonompaa tekoa kuin muiden ikäistensä miesten perusluonne. Hän on erittäin kärkäs osoittelemaan toisten pikkuvikoja ja osoittamaan omaa tyytymättömyyttään ihan arkipäiväisistäkin asioissa. Olen monesti miettinyt, että sellaisen luonteen omaavan ihmisen elämä lienee tolkuttoman raskasta. Hän on joutunut nyt kärsimään voimatonta raivoa oman lapsensa tähden ja saa kantaa taakkaa kuolemaansa saakka.
minkä_ihmeen_takia olet tuollaisen kusipään kanssa yhdessä? Hyi helvetti, en ikinä voisi perustaa perhettä kiusaajan kanssa! Lapsiraukka minkälaiset vanhemmat on saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu. Oli hieno kurmoottaa oikein kunnolla nynnyjä ja yrittää miehistää heitä !
Minua kiusattiin ja lesboteltiin puolet yläasteesta ja ala-asteesta. Miksi? Koska olimme välitunnilla mieluiten kahdestaan tai kahden muun toiselta luokalta olevan tytön kanssa. En halunnut kaverini kanssa suosittujen tyttöjen hännystelyporukkaan. Olimme myös ujoja.
Silti kiusaaminen ei tuhonnut minua koska olen aina tehnyt asiat omalla tavallani, enkä seurannut ryhmäpainetta. Kiusaajat vain nolasivat itse itsensä, enkä mielellään kaipaa anteeksipyyntöä. Ymmärrän ettei minussa oikeasti ollut mitään vikaa. Tunnen vain jonkinlaista surua heitä kohtaan.
Eräällä kotimatkalla nämä kaksi kiusaajaa lyöttäytyivät seuraani ja puhuivat ja kuvailivat minulle koko matkan perverssejä insestijuttuja, mitä heidän kotonaan muka tapahtui ja naureskelivat hämmentäessään minua. No, en tosiaan kyllä ymmärtänyt jutun pointtia ja kuuntelin vain vakavana kunnes sain kääntyä kotitielleni. En tiedä muistavatko itse tuota, mutta aika noloa oli.
Tytöt olivat aluksi kavereitani 1. ja 2. luokalla. Olin kuulemma niin nätti, että halusivat olla kavereita. Kun paljastuinkin ujoksi paniikkihäiriöiseksi, niin hylkäsivät nopeasti. No, aistin jo silloin jotain mätää siitä "ystävyydessä" - pinnallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna en kadu. Minulla on edelleen sellainen tunne, että kiusani kohteeksi joutuneet saivat juuri sitä mitä tilasivatkin. Olen pahoillani, mutta näin sen koen.
tulet tajuamaan asian jos sinun lastasi tullaan joskus kiusaamaan, saako hekin sitten sen mitä tilaavat??
Puutun ulkopuolisena tähän keskusteluun. Minua kiusattiin koska olin pienikokoinen ja murrosikäni alkoi paljon myöhempään kuin muilla ikäisilläni. Sen lisäksi minusta ei tullutkaan mitään suuririntaista ja kaarevalanteista naista vaan pysyin sirona ja hoikkana olemattomien muotojen saamisen jälkeenkin. Itse olen ok oman vartaloni kanssa koska se kuitenkin toimii vaikkei miellytä kaikkien silmää.
Mieheni on todella kovan luokan kiusaaja pienestä pitäen. Hänen sukulaisensa ovat kertoneet etteivät hänen edesmenneet vanhempansa kyenneet kasvattamaan laisinkaan poikaansa omien avio- ja alkoholiongelmiensa vuoksi. Miehelläni on vieläkin vaikeaa käyttäytyä kuten aikuinen ja normaali ihminen tekee kun on sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Suhteemme alussa hän oli jopa ylpeä siitä, että hänellä oli ”munaa” olla ku’ipää muita ihmisiä kohtaan. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa kun olen saanut hänen silmänsä avautumaan käytökselleen.
Karma is the bitch voi tässäkin tapauksessa sanoa. Saimme kovista yrityksistä huolimatta vain yhden lapsen, jota kiusattiin päiväkodista lähtien. Sen verran teini on traumatisoitunut miltein koko elämänsä kokemastaan kiusaamisesta ettei hänestä ollut jatkamaan opintojaan peruskoulun jälkeen. Hän makaa ja syö kotona masentuneena vailla yhtään ystävää. Hän on niin pelokas ettei hän uskalla mennä edes psykologille. Mitä luultavimmin hänestä tulee jonain päivänä mielenterveyssyistä sairaseläkkeelle joutunut. Näin siis kohtalo tavallaan maksaa velkoja kiusaajalle takaisin. Samoin tapahtunee tulevaisuudessa oman lapsemme kiusaajille.
Lapsemme on tullut muuten luonteeltaan enemmän minuun eli on herkkä, taiteellinen ja eläinrakas sekä empaattinen. En ole uskovainen mutta totean, että tässä näkee Raamatun toteamuksen isien syntien kostamisesta jälkipolville olevan totta. En usko saavani ikänään lapsenlapsia eli ketju päättynee tässä tapauksessa lapseemme.
Olen yrittänyt puhua miehelleni siitä, että hänen on aivan turhaa raivota oman lapsensa kiusatuksi joutumisesta niin kauan kuin hän ei lotkauta korvaansa sille, että voisi käyttäytyä kuin aikuinen ihminen ja joko hyvittää jollain tavoin kiusaamilleen ihmisille tai edes pyytää heiltä aikuiseksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Sen verran sitä ”munaa” pitäisi aikuiselta ihmiseltä löytyä.
En tiedä, onko mieheni perusluonne jotenkin huonompaa tekoa kuin muiden ikäistensä miesten perusluonne. Hän on erittäin kärkäs osoittelemaan toisten pikkuvikoja ja osoittamaan omaa tyytymättömyyttään ihan arkipäiväisistäkin asioissa. Olen monesti miettinyt, että sellaisen luonteen omaavan ihmisen elämä lienee tolkuttoman raskasta. Hän on joutunut nyt kärsimään voimatonta raivoa oman lapsensa tähden ja saa kantaa taakkaa kuolemaansa saakka.
minkä_ihmeen_takia olet tuollaisen kusipään kanssa yhdessä? Hyi helvetti, en ikinä voisi perustaa perhettä kiusaajan kanssa! Lapsiraukka minkälaiset vanhemmat on saanut.
Täytyy myöntää, että itsekin tätä ihmettelin. Miten kaksi noin erilaista on päätynyt yhteen. Itse en pystyisi olemaan tuollaisen miehen kanssa, jonka ajatusmaailma ja käytös sotii omia arvojani vastaan.
Miten te kiusaajat olette kokeneet tilanteen jos olette nyt aikuisiällä törmänneet niihin, joita olette kiusanneet? Oletteko kehdanneet mennä juttelemaan? Hävettääkö? Vai onko asenne edelleen yhtä ylimielinen kuin lapsena? Miten kiusattu on suhtautunut teihin?
Ei siis ole tarkoitus haukkua ketään vaan ihan aidosti kiinnostaa. Itse en ole antanut kiusaajille edes mahdollisuutta, en ole ollut kiinnostunut heidän lähestymisyrityksistään vaikka olisi voinut olla ihan rakentavaa jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkyttävää, kuinka moni vannoo täyden taikauskon nimeen.
Kehitysvammainen lapsi voi syntyä sille kilteimmälle kiusatullekin. Mitään karman lakia ei yksinkertaisesti ole.
Toki ikävästi käyttäytyvät ihmiset saavat pidemmän päälle ikävää käytöstä kohdata itsekin usein. Mutta se on aivan eri asia.
En kadu, koska kiusasin kostona erästä tyttöä joka satutti minua fyysisesti, kiusasin niin kauan että tyttö vaihtoi koulua. Siitäs sai.
En ollut varsinainen kiusaaja, mutta passiivinen sivustaseuraaja. Ja kyllä, minua hävettää vieläkin 20v jälkeen. Onneksi T:llä näyttää nykyään menevän päällisin puolin ainakin ihan hyvin. Olen miettinyt anteeksipyyntöä, mutta mitäpä hyötyä siitä olisi muutakuin minulle itselleen... Olen koittanut hyvittää tekosiani olemalla työelämässä kaikkia kohtaan tasa-arvoinen ja menemättä yhteenkään paskanpuhumisrinkiin mukaan.
Olen itsekin miettinyt, että mitä kiusaajat nyt aikuisiällä ajattelevat. Hävettääkö heitä, vai ovatko mielestään toimineet ihan oikein?
Pari vuotta sitten näin erään pahimman yläasteajan kiusaajani baarissa, ja menin juttelemaan hänen kanssaan - kysyin, että mikä minussa oikein oli niin ärsyttävää, että oli pakko alkaa kiusata. Hän ei edes MUISTANUT kiusanneensa minua, ei ollut kuulemma silloin aikoinaan mitenkään edes tiedostanut sitä. Tai niin hän ainakin väitti. Tuo vastaus oli kaikista vaihtoehdoista loukkaavin.
Vierailija kirjoitti:
En ollut varsinainen kiusaaja, mutta passiivinen sivustaseuraaja. Ja kyllä, minua hävettää vieläkin 20v jälkeen. Onneksi T:llä näyttää nykyään menevän päällisin puolin ainakin ihan hyvin. Olen miettinyt anteeksipyyntöä, mutta mitäpä hyötyä siitä olisi muutakuin minulle itselleen... Olen koittanut hyvittää tekosiani olemalla työelämässä kaikkia kohtaan tasa-arvoinen ja menemättä yhteenkään paskanpuhumisrinkiin mukaan.
Minäkään en ollut koulussa kiusaaja, mutta sen verran läheltä sitä näin, että varon tarkoin menemästä nyt aikuisiällä sellaisiin porukoihin mukaan. Ja puolustan kyllä, jos esim. työpaikalla jotakin kiusataan. Tietenkään kaikkien kanssa ei ole pakko tulla toimeen eikä olla tekemisissä. Silloin voi pitää toiseen kohteliaan etäiset välit. Koulukiusaajat on lapsia joten kiusaaminen voi mennä osin lapsuuden tyhmyyden piikkiin. Mutta mikä lienee perustelu aikuisilla työpaikkakiusaajilla?
En tiedä tarkkaan, oliko ex-mieheni narsisti vai joku psykopaatti, mutta nyt kun jälkeenpäin olen asioita paljonkin ajatellut, olen tajunnut, että hän ikään kuin tiedostamattaan valitsi kumppanikseen minut, joka olin hyvin epävarma ja helposti kiinnitettävissä häneen. Elin kymmenen vuotta hänen kanssaan, ja lähes joka ikinen päivä hänen seurassaan sain kokea jonkinasteista loukkaamista, ilkeilyä, henkistä ja myös fyysistäkin pahoinpitelyä. Hän näki heikkouteni ja iski heti.
Sittemmin olen kuullut, että hän oli jo lapsena ilkeä ja kiusasi kaikkia toisia lapsia aina kun vain sai mahdollisuuden. Muistan hänen itsensäkin kertoneen minulle nauraa hohottaen, kuinka hän oli tehnyt milloin mitäkin kiusaa jollekin, todella ilkeitä ja pahoja asioita ja vielä aikuisenakin hän niitä muisteli ja oli itseensä tyytyväinen. Hän siis nautti siitä, että sai olla jonkun yläpuolella ja aiheuttaa toiselle mielipahaa ja jopa kipua. Eräs nainen kertoi minulle kauan sen jälkeen, kun olin jo eronnut, että hän oli koko kouluaikansa pelännyt tätä exääni.
Oiva todiste ainakin minulle siitä, että pahimmat koulukiusaajat ovat samanlaisia paskiaisia aikuisenakin. Mieheni oli hyvin komea ja vetosi naisiin ulkonäöllään ja häntä oli jo lapsena aina kehuttu hyvännäköiseksi pojaksi kiharan ja paksun tukkansa takia ja muutenkin. Tämä oli sitten hänen valttinsa, muut olivatkin hänen mielestään aina mitättömiä ja rumia. Minut hän ylisti ensin kauniiksi ja elämänsä naiseksi, ja sitten olinkin jo maailman rumin ja epäviehättävin akka, jolle ei pätkänkään arvoa tarvinnut antaa. Hän oli myös erittäin julma eläimille, halveksi vanhuksia ja vihasi pikkulapsia.
Olen aika varma siitä, että narsistiset ihmiset ovat niitä lapsuuden koulukiusaajia ja he eivät ainakaan kadu yhtään mitään ikinä.
Alue: Aihe vapaa
Puutun ulkopuolisena tähän keskusteluun. Minua kiusattiin koska olin pienikokoinen ja murrosikäni alkoi paljon myöhempään kuin muilla ikäisilläni. Sen lisäksi minusta ei tullutkaan mitään suuririntaista ja kaarevalanteista naista vaan pysyin sirona ja hoikkana olemattomien muotojen saamisen jälkeenkin. Itse olen ok oman vartaloni kanssa koska se kuitenkin toimii vaikkei miellytä kaikkien silmää.
Mieheni on todella kovan luokan kiusaaja pienestä pitäen. Hänen sukulaisensa ovat kertoneet etteivät hänen edesmenneet vanhempansa kyenneet kasvattamaan laisinkaan poikaansa omien avio- ja alkoholiongelmiensa vuoksi. Miehelläni on vieläkin vaikeaa käyttäytyä kuten aikuinen ja normaali ihminen tekee kun on sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Suhteemme alussa hän oli jopa ylpeä siitä, että hänellä oli ”munaa” olla ku’ipää muita ihmisiä kohtaan. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa kun olen saanut hänen silmänsä avautumaan käytökselleen.
Karma is the bitch voi tässäkin tapauksessa sanoa. Saimme kovista yrityksistä huolimatta vain yhden lapsen, jota kiusattiin päiväkodista lähtien. Sen verran teini on traumatisoitunut miltein koko elämänsä kokemastaan kiusaamisesta ettei hänestä ollut jatkamaan opintojaan peruskoulun jälkeen. Hän makaa ja syö kotona masentuneena vailla yhtään ystävää. Hän on niin pelokas ettei hän uskalla mennä edes psykologille. Mitä luultavimmin hänestä tulee jonain päivänä mielenterveyssyistä sairaseläkkeelle joutunut. Näin siis kohtalo tavallaan maksaa velkoja kiusaajalle takaisin. Samoin tapahtunee tulevaisuudessa oman lapsemme kiusaajille.
Lapsemme on tullut muuten luonteeltaan enemmän minuun eli on herkkä, taiteellinen ja eläinrakas sekä empaattinen. En ole uskovainen mutta totean, että tässä näkee Raamatun toteamuksen isien syntien kostamisesta jälkipolville olevan totta. En usko saavani ikänään lapsenlapsia eli ketju päättynee tässä tapauksessa lapseemme.
Olen yrittänyt puhua miehelleni siitä, että hänen on aivan turhaa raivota oman lapsensa kiusatuksi joutumisesta niin kauan kuin hän ei lotkauta korvaansa sille, että voisi käyttäytyä kuin aikuinen ihminen ja joko hyvittää jollain tavoin kiusaamilleen ihmisille tai edes pyytää heiltä aikuiseksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Sen verran sitä ”munaa” pitäisi aikuiselta ihmiseltä löytyä.
En tiedä, onko mieheni perusluonne jotenkin huonompaa tekoa kuin muiden ikäistensä miesten perusluonne. Hän on erittäin kärkäs osoittelemaan toisten pikkuvikoja ja osoittamaan omaa tyytymättömyyttään ihan arkipäiväisistäkin asioissa. Olen monesti miettinyt, että sellaisen luonteen omaavan ihmisen elämä lienee tolkuttoman raskasta. Hän on joutunut nyt kärsimään voimatonta raivoa oman lapsensa tähden ja saa kantaa taakkaa kuolemaansa saakka.