Koulukiusaajat - kadutteko nyt aikuisiällä?

Assburger kirjoitti:

Minulta on kaksi kiusaajas pyytänyt anteeksi, ainakin toista vaivasi asia kovasti.

Jälkimmäinen ei edes ollut kiusasja, vaan sivustaseuraaja.

Meillä on sama ”vaiva”. Minultakin pyydettiin anteeksi, mutta samalla syyllisti minut ”epänormaaliudesta”. On sitä mieltä, että kiusaaminen oli ”täysin normaalia”.

Sairaampaa ja traumatisoivampaa kuin mikään ikinä. Kiusaamisen kruunaus, multihuipennus.

Jokaisen kiusaajan pitäisi kokea miltä tuntuu olla syrjitty, halveksittu ja nöyryytetty. Niin kauan että uskoo itsekin omaan huonommuuteensa.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Minulta on kaksi kiusaajas pyytänyt anteeksi, ainakin toista vaivasi asia kovasti.

Jälkimmäinen ei edes ollut kiusasja, vaan sivustaseuraaja.

Meillä on sama ”vaiva”. Minultakin pyydettiin anteeksi, mutta samalla syyllisti minut ”epänormaaliudesta”. On sitä mieltä, että kiusaaminen oli ”täysin normaalia”.

Sairaampaa ja traumatisoivampaa kuin mikään ikinä. Kiusaamisen kruunaus, multihuipennus.

Nämä anteeksipyynnöt olivat vilpittömiä.

Vierailija kirjoitti:

En oikeastaan ole katunut. 

Se oli sen hetkistä elämää ja minun tapani toimia yhteisössä. Ovatko kiusatut pyytäneet ärsyttyvyyttään anteeksi keneltäkään. Kiusaaminen on oikeasti vastavuoroinen prosessi. En edes käyttäisi kiusaamis-sanaa. Häiriintyneet vuorovaikutustaidot kummaltakin puolelta. Yksikään kiusattu ei ole "syytön" eikä yksikään lapsena kiusannut "

syyllinen". 

Aikuiselta voi jo odottaa kypsyyttä tarkastella asiaa itsensä ulkopuolelta ja kontrolloida käytöstään toisin. Työpaikalla en ole koskaan ketään kiusannut enkä muutenkaan alakoulun jälkeen. 

Tarkoitatko tällä sitä että kuka tahansa joka on ärsyttävä jonkun mielestä ansaitsee kiusaamisen?

Ja siis osasyyllinen kiusaamiseen.

Jos todella olet tuota mieltä, niin ymmärrän kyllä että et kadu.

Ei voi katua ellei ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Heti sain alapeukutuksia, se on selvä... 

Mutta heitetään vastakysymys. Kuinka moni oikeasti "katuu" jotain, mitä on tehnyt jonain kymmenvuotiaana. 

Ei kukaan voi katua. Kiusaamisella ja kiusaamisellakin on eroa ja varsinkin on eroa, onko 15-vuotias vai 7-vuotias. 

Kyllä minä ymmärrän että olen käyttäytynyt joskus huonosti esim 10 v.

Tottakai olen ollut lapsi eikä sen ikäinen ole sama kuin aikuinen.

10-v toimii ikäkauttaan vastaavasti.

Katuminen on ehkä hiukan huono sana tässä mutta ehkä nyt tarkoitetaankin sitä että oletko ymmärtänyt tehneesi väärin ja aikuisena muuttanut tapasi.

Ja sen lisäksi huolehdit siitä ettei lapsesi kasva kiusaajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nonniin tässä taas näkyy että ei kiusaajat oikeasti missään vaiheessa kadu tai mitään sellaista!

Ja jotkut idiootit silti yrittävät niin väittää.

Kiusaamiseen ei tepsi muu kuin ankarat rangaistukset ja voimakas puuttuminen.

Kiusaajat eivät itsestään kadu, heidät on laitettava katumaan.

 

Miten laitetaan katumaan? 

Toki voit kiduttaa minua, jos nyt köysiin saat. Mutta katumuksen tunnetta et saa esiin. Voit saada anteeksipyynnön tai jopa rukouksia elämäni säilyttämisen puolesta, mutta aitoa katumusta ei tipu. 

Katumus on aitoa tunnetta siitä, että on tehnyt väärin. Ei se ruoskimalla tule, päinvastoin hyvää kokemalla jos on tullakseen. 

Kyllä omakohtaiset kokemukset avaavat silmiä myös.

Sitä tarkoittaa vanhuus ja viisaus.

Tai vaikkapa jo ihan aikuisuus.

Siksi minulla nousee aina karvat pystyyn kun joku sanoo että toivottavasti minusta ei koskaan tule aikuista.

Minulle tulee silloin ajatus että enpä halua olla tekemisissä ikuisen teinin kanssa.

Kiusattiin porukalla yhtä tyttöä ala-asteen loppu ja koko yläaste. Pilkkasimme häntä pääasiassa puhevian takia ja tytöstä tuli ennen pitkää todella hiljainen ja vetäytyvä, eikä mikään ihme, kun aloitimme herjojen heiton aina, kun hän avasi suunsa. Ysiluokalla en enää kuullutkaan hänen puhuvan kai kertaakaan.

Yläasteen jälkeen tiemme erkanivat, enkä enää ollut yhteyksissä uhriini, mutta kyllä se katumus sieltä pikku hiljaa hiipi mieleen, kun aikuistuin ja mietin tekojani. Puhuin asiasta kiusaajaporukassa olleen kaverini kanssa ja hänestä tuntui samalta. Lohdutimme toisiamme toteamalla, että tyttö oli luultavasti saanut uusia kavereita lukiosta ja mennyt elämässä eteenpäin

Paska fiilis kiusaamisesta ei lähtenyt ainakaan laskuun, kun viime vuonna törmäsin tähän ex-kiusattuuni näin kuuden vuoden jälkeen. Hän oli edelleen tosi aran oloinen, änkytti ja haeskeli sanoja ja vaikutti aika yksinäiseltä. Tapaamisesta jäi paha fiilis kertakaikkiaan ja nyt olen pitkään harkinnut anteeksipyyntöä, vaikka en tiedä, olisiko se vain loukkaavaa. Vahinko on kuitenkin jo aiheutettu, eikä sitä pahoitteluilla korjata.

Pitää kaiketi vaan myöntää se tosiasia, että olen pilannut toisen ihmisen elämän

Niin voi olla että ei tajua. Mutta jos opettajat ja kiusatun vanhemmat toistuvasti puhuu asiasta, on puhutteluita, rangaistuksia ym toimenpiteitä ja sama vaan jatkuu ja jatkuu ja jopa pahenee. Silloin on kyllä ihan vaan pelkäästään ilkeydestä kyse ja on oikein että kantaa koko loppuelämänsä sitä taakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei joku 10 vuotias edes kunnolla ymmärrä mitä kiusaaminen voi toiselle aiheuttaa. Aikuisena sitä ymmärtää ja katuu, mutta ikävä kyllä kelloa ei saa siirrettyä taaksepäin ja korjata tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Kiusattiin porukalla yhtä tyttöä ala-asteen loppu ja koko yläaste. Pilkkasimme häntä pääasiassa puhevian takia ja tytöstä tuli ennen pitkää todella hiljainen ja vetäytyvä, eikä mikään ihme, kun aloitimme herjojen heiton aina, kun hän avasi suunsa. Ysiluokalla en enää kuullutkaan hänen puhuvan kai kertaakaan.

Yläasteen jälkeen tiemme erkanivat, enkä enää ollut yhteyksissä uhriini, mutta kyllä se katumus sieltä pikku hiljaa hiipi mieleen, kun aikuistuin ja mietin tekojani. Puhuin asiasta kiusaajaporukassa olleen kaverini kanssa ja hänestä tuntui samalta. Lohdutimme toisiamme toteamalla, että tyttö oli luultavasti saanut uusia kavereita lukiosta ja mennyt elämässä eteenpäin

Paska fiilis kiusaamisesta ei lähtenyt ainakaan laskuun, kun viime vuonna törmäsin tähän ex-kiusattuuni näin kuuden vuoden jälkeen. Hän oli edelleen tosi aran oloinen, änkytti ja haeskeli sanoja ja vaikutti aika yksinäiseltä. Tapaamisesta jäi paha fiilis kertakaikkiaan ja nyt olen pitkään harkinnut anteeksipyyntöä, vaikka en tiedä, olisiko se vain loukkaavaa. Vahinko on kuitenkin jo aiheutettu, eikä sitä pahoitteluilla korjata.

Pitää kaiketi vaan myöntää se tosiasia, että olen pilannut toisen ihmisen elämän

Onneksi olkoon. V*tun nössöt. Just tuollaisten kusipäisten paskakasojen takia joidenkin elämät menee pilalle. On todella, todella, todella hyvä, että sulla on paska fiilis. Sietää ollakin, lopun ikääs.

Suurin osa on varmaan vielä fyysisesti aikuisena kiusaaja.

Vierailija kirjoitti:

Heissulivei täällä  ylpeä kiusaaja rustailee. Olen aina ollut predatori (susi) lampaan vaatteissa. Esittänyt mukavaa ja sympaattista, mutta kylmä ja kova sisältä. Aina olen ollut kiusaaja ja nauttinut siitä vallasta, joka vain kasvaa heikkojen ja vässyköiden kustannuksella. Työyhteisöissä olen pomojen ja väriteorioden mukaan punaisten suosiossa, mutta heikko itsetuntoisten vihaama, sillä käytän heidän herkkyyttään ja auliuttaan surutta hyväksi ja vielä vähän naureskelen vitsin varjolla joko suoraan tai selän takana. 

Ehhehheeehh, kunnon pelle :D Viiden pisteen vihje: sen pitäisi olla wolffi lampaan vaatteissa. Predatori viittaa petoon, ei suteen. Suomen kielessä ei siis ole sellaista kielikuvaa, kuin peto lampaan vaatteissa.

En kadu. Sai sitä mitä tilas.

Kiusasin itse ala-asteella yhtä poikaa, josta ala-asteen lopulla ja ylä-asteella meistä tuli kaverukset... Noh sitten minua taas kiusattiin ylä-asteella mitä luultavammin väärinymmärryksestä tai siitä että olin ''läski'', lopulta jouduin vaihtamaan koulua kiusaamisen ja paremman asunnon takia. Ylä-asteen jälkeen syrjäydyin elämästä pari vuotta ja nyt yritän mennä eteenpäin ja olla parempi ihminen, Vaikeuksista huolimatta. Kadunko sitä että kiusasin? Kyllä, mutta katuvatko ne ketkä kiusasivat minua ylä-asteella? Epäilen, mutta sen tiedän että monella minun ikäisellä ''nuorella aikuisella '' (22 v ) , on paljon Mt-ongelmia ja se ei ole todellakaan hyvä juttu tälle maalle...  

Vierailija kirjoitti:

En kadu. Sai sitä mitä tilas.

Toivottavasti sinä saat kokea joskus saman, ja saat mitä "tilasit."

Jokaisen kiusaajan pitäisi kokea miltä tuntuu olla syrjitty, halveksittu ja nöyryytetty. Niin kauan että uskoo itsekin omaan huonommuuteensa.

-eiköhän se just siitä huonommuuden tunteesta se kiusanteko lähde. Näin useimmissa tapauksissa. 😊Jotkut haluu elää suoraselkösesti, toiset kikkailee.

Up

Piti ihan googlettaa mitä yhdestäkin kiusaajasta on tullut isona. Cover-bändin rumpali näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Kadun. Tai en ole ikinä ollut mikään varsinainen kiusaaja, mutta valitettavasti olen ollut niitä munattomia tyyppejä jotka nauravat vieressä, eivätkä lopeta hommaa tai kerro asiasta opettajille. Onneksi tällä pojalla jota kiusattiin näyttää kuitenkin menevän nykyään hyvin ja vaikka häntä kiusattiin niin hänellä oli myös kavereita kouluaikana. 

Olen joskus miettinyt, että pitäisi ottaa yhteyttä ja vaikka pyytää anteeksi mutta sehän olisi pelkkää itsekkyyttä minun puolelta. Uhrille siitä ei olisi mitään hyötyä, minä vain saisin mielenrauhaa. 

Mistä tällainen kuvitelma, että uhrille anteeksipyynnöstä ei olisi mitään hyötyä? Kyllä ainakin itselleni anteeksiantaminen olisi helpompaa, jos aidon oikeasti toinen/toiset katuisivat tekojaan ja jos haluaa, jollain lailla hyvittäisikin asiaa. Tosin itselleni kunnon anteeksipyyntökin riittäisi. Suurin osa, kun eivät kuitenkaan halua edes myöntää asiaa.

Täytyy sanoa, että tämä ketju on yksi vastenmielisimmistä, mitä on tällä palstalla on vastaan tullut. Kiusaajat sujuvasti oikeuttavat tekonsa ja jopa ylpeilevät sillä. Todennäköisesti suurimmasta osasta näistä on tullut myös työpaikkakiusaajia. 

Vierailija kirjoitti:

Kadun. Tai en ole ikinä ollut mikään varsinainen kiusaaja, mutta valitettavasti olen ollut niitä munattomia tyyppejä jotka nauravat vieressä, eivätkä lopeta hommaa tai kerro asiasta opettajille. Onneksi tällä pojalla jota kiusattiin näyttää kuitenkin menevän nykyään hyvin ja vaikka häntä kiusattiin niin hänellä oli myös kavereita kouluaikana. 

Olen joskus miettinyt, että pitäisi ottaa yhteyttä ja vaikka pyytää anteeksi mutta sehän olisi pelkkää itsekkyyttä minun puolelta. Uhrille siitä ei olisi mitään hyötyä, minä vain saisin mielenrauhaa. 

Minua on kiusattu, ja kyllä anteeksipyyntö on helpottanut valtavasti. Kiusattu syyttää tapahtuneesta helposti itseään. Anteeksi pyytäminen kääntää asetelman kiusatun mielessä niin, että vika oli sittenkin niissä, jotka kiusaavat, ei hänessä.

En toki voi puhua kaikkien kiusattujen puolesta. Itsellä se toimi näin.