Koulukiusaajat - kadutteko nyt aikuisiällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna en kadu. Minulla on edelleen sellainen tunne, että kiusani kohteeksi joutuneet saivat juuri sitä mitä tilasivatkin. Olen pahoillani, mutta näin sen koen. 

tulet tajuamaan asian jos sinun lastasi tullaan joskus kiusaamaan, saako hekin sitten sen mitä tilaavat??

En aio hommata lapsia, mutta jos hankkisin, opettaisin heille tarpeelliset sosiaaliset kyvyt ja valmiudet, joilla selviytyä. 

Vierailija kirjoitti:

Ketään syyllistämättä haluaisin kysellä onko täällä ketään entisiä koulukiusaajia. Luin äsken tuossa erään äidin kirjoituksen lapsensa koulukiusaamisesta ja jäin miettimään, että oletteko te entiset koulukiusaajat aikuisiälänne katuneet koulukiusaamista? Vai oletteko pistäneet sen nuoruuden tyhmyyden ja ymmärtämättömyyden piikkiin? Itse en ole koskaan ollut koulukiusaaja enkä liioin koulukiusattu. Alkoi vaan kiinnostamaan tällainen. Oletteko yrittäneet ottaa yhteyttä "uhreihinne" nyt myöhemmällä iällä pahoitellaksenne tai muuten?

Mun väkivaltainen eksä rupesi siinä hakkaamisen tuoksinassa joskus kehuskelemaan vielä sillä, että oli ollut koulussa koulukiusaaja. Ei noi paskat parane. Kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketään syyllistämättä haluaisin kysellä onko täällä ketään entisiä koulukiusaajia. Luin äsken tuossa erään äidin kirjoituksen lapsensa koulukiusaamisesta ja jäin miettimään, että oletteko te entiset koulukiusaajat aikuisiälänne katuneet koulukiusaamista? Vai oletteko pistäneet sen nuoruuden tyhmyyden ja ymmärtämättömyyden piikkiin? Itse en ole koskaan ollut koulukiusaaja enkä liioin koulukiusattu. Alkoi vaan kiinnostamaan tällainen. Oletteko yrittäneet ottaa yhteyttä "uhreihinne" nyt myöhemmällä iällä pahoitellaksenne tai muuten?

Mun väkivaltainen eksä rupesi siinä hakkaamisen tuoksinassa joskus kehuskelemaan vielä sillä, että oli ollut koulussa koulukiusaaja. Ei noi paskat parane. Kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.

Et sitten nähnyt tässä eksässä heti alkuun mitään varoitusmerkkejä? Nämähän näkyvät yleensä kilometrin päähän. 

Vierailija kirjoitti:

Heti sain alapeukutuksia, se on selvä... 

Mutta heitetään vastakysymys. Kuinka moni oikeasti "katuu" jotain, mitä on tehnyt jonain kymmenvuotiaana. 

Ei kukaan voi katua. Kiusaamisella ja kiusaamisellakin on eroa ja varsinkin on eroa, onko 15-vuotias vai 7-vuotias. 

Itse asiassa ei ole. Paska ihminen on vain paska ihminen, oli ikä mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketään syyllistämättä haluaisin kysellä onko täällä ketään entisiä koulukiusaajia. Luin äsken tuossa erään äidin kirjoituksen lapsensa koulukiusaamisesta ja jäin miettimään, että oletteko te entiset koulukiusaajat aikuisiälänne katuneet koulukiusaamista? Vai oletteko pistäneet sen nuoruuden tyhmyyden ja ymmärtämättömyyden piikkiin? Itse en ole koskaan ollut koulukiusaaja enkä liioin koulukiusattu. Alkoi vaan kiinnostamaan tällainen. Oletteko yrittäneet ottaa yhteyttä "uhreihinne" nyt myöhemmällä iällä pahoitellaksenne tai muuten?

Mun väkivaltainen eksä rupesi siinä hakkaamisen tuoksinassa joskus kehuskelemaan vielä sillä, että oli ollut koulussa koulukiusaaja. Ei noi paskat parane. Kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.

Et sitten nähnyt tässä eksässä heti alkuun mitään varoitusmerkkejä? Nämähän näkyvät yleensä kilometrin päähän. 

En nähnyt. Oli erittäin mukava ja hurmaava alussa, ja minä olin tuolloin hyvin sinisilmäinen. Seiniä päin heittely alkoi vasta paljon myöhemmin. En olisi päivääkään katsellut, jos olisi alussa tapahtunut. Enkä sitten jaksanut myöhemminkään kauaa katsella, siksi eksä.

Mutta se ei ollut tässä nyt se pointti, vaan että koulukiusaajasta tulee aikuisena kiusaaja. Joka muuta uskoo, on vielä sinisilmäisempi kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisiällä eräs kiusaaja otti yhteyttä ja pyysi anteeksi. Olin kohtelias ja vastasin jotain nuoruuden hölmöilyistä, mutta mielessäni ajattelin, että hohhoijaa get over it.

Mä olisin sanonut vaan, että karma kostaa, jos ei ole vielä kostanut, odotapa.

Vierailija kirjoitti:

En oikeastaan ole katunut. 

Se oli sen hetkistä elämää ja minun tapani toimia yhteisössä. Ovatko kiusatut pyytäneet ärsyttyvyyttään anteeksi keneltäkään. Kiusaaminen on oikeasti vastavuoroinen prosessi. En edes käyttäisi kiusaamis-sanaa. Häiriintyneet vuorovaikutustaidot kummaltakin puolelta. Yksikään kiusattu ei ole "syytön" eikä yksikään lapsena kiusannut "syyllinen". 

Aikuiselta voi jo odottaa kypsyyttä tarkastella asiaa itsensä ulkopuolelta ja kontrolloida käytöstään toisin. Työpaikalla en ole koskaan ketään kiusannut enkä muutenkaan alakoulun jälkeen. 

Munatonta selittelyä. Kiusaaja on todellakin aina syyllinen. Kiusattu, no ihminen voi olla  ns. syyllinen pisamiinsa, punaiseen tukkaan, silmälaseihin jne, mutta eivät nuo todellakaan ole hyväksyttäviä syitä kiusata. Minua kiusattiin, koska sairastin syöpää. Varmaan mielestäsi minun vikani? Vaikutat ilkeältä ja häiriintyneeltä ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisiällä eräs kiusaaja otti yhteyttä ja pyysi anteeksi. Olin kohtelias ja vastasin jotain nuoruuden hölmöilyistä, mutta mielessäni ajattelin, että hohhoijaa get over it.

Mä olisin sanonut vaan, että karma kostaa, jos ei ole vielä kostanut, odotapa.

Mitään karmaa ei ole olemassakaan, eikä maailma ole oikeudenmukainen paikka. Get over it.

Vierailija kirjoitti:

Nonniin tässä taas näkyy että ei kiusaajat oikeasti missään vaiheessa kadu tai mitään sellaista!

Ja jotkut idiootit silti yrittävät niin väittää.

Kiusaamiseen ei tepsi muu kuin ankarat rangaistukset ja voimakas puuttuminen.

Kiusaajat eivät itsestään kadu, heidät on laitettava katumaan.

 

Ne on sairaita yksilöitä. Jos olisivat koiria, ne lopetettaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisiällä eräs kiusaaja otti yhteyttä ja pyysi anteeksi. Olin kohtelias ja vastasin jotain nuoruuden hölmöilyistä, mutta mielessäni ajattelin, että hohhoijaa get over it.

Mä olisin sanonut vaan, että karma kostaa, jos ei ole vielä kostanut, odotapa.

Mitään karmaa ei ole olemassakaan, eikä maailma ole oikeudenmukainen paikka. Get over it.

Mitä väliä? Pääasia että kiusaajalle tulisi huono fiilis.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ei ole ihan niin mustavalkoisia asioita. Kuten hyvin on nähty, osan "rooli" vaihtelee kiusatusta kiusattuun, eli kyse on aika pitkälle opportunismista. En siis laittaisi automaattisesti mitään kruunua kiusattujenkaan pään ylle, koska mahdollisuuksien mukaan he usein muuttuvat kiusaajiksi, jos siitä on vaan etua itselle. Jos taas kiusatulla on pokkaa kieltäytyä itse kiusaamasta, vaikka saisi sillä tavalla mahdollisuuden päästä itse asemastaan pois, on se mielestäni erittäin arvostettava piirre ja kertoo henkisestä selkärangasta. Tällaiselle ihmiselle/nuorelle/lapselle annan vilpittömän arvostukseni.

Vttu, että oot tyhmä.

Ketään ei kiusata. Paitsi kiusaajaa saa lyödä takaisin ja kovaa, se ei ole kiusaamista, vaan itsepuolustusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nonniin tässä taas näkyy että ei kiusaajat oikeasti missään vaiheessa kadu tai mitään sellaista!

Ja jotkut idiootit silti yrittävät niin väittää.

Kiusaamiseen ei tepsi muu kuin ankarat rangaistukset ja voimakas puuttuminen.

Kiusaajat eivät itsestään kadu, heidät on laitettava katumaan.

 

Miten laitetaan katumaan? 

Toki voit kiduttaa minua, jos nyt köysiin saat. Mutta katumuksen tunnetta et saa esiin. Voit saada anteeksipyynnön tai jopa rukouksia elämäni säilyttämisen puolesta, mutta aitoa katumusta ei tipu. 

Katumus on aitoa tunnetta siitä, että on tehnyt väärin. Ei se ruoskimalla tule, päinvastoin hyvää kokemalla jos on tullakseen. 

Kyllä jokainen kiusaajani on lopulta katunut, että valitsi minut kiusattavaksi. Osaan antaa tarpeeksi lujaa takaisin, vaikken siitä pidäkään. Itseänsähän se kiusaaja itkee, kun saa takaisin, ei se mitään muuta kadu, mutta pääasia että itkee. Eipähän heti yritä uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Heti sain alapeukutuksia, se on selvä... 

Mutta heitetään vastakysymys. Kuinka moni oikeasti "katuu" jotain, mitä on tehnyt jonain kymmenvuotiaana. 

Ei kukaan voi katua. Kiusaamisella ja kiusaamisellakin on eroa ja varsinkin on eroa, onko 15-vuotias vai 7-vuotias. 

Havaittu on 60-vuotiaana, monet ovat yhtä lapsellisia kuin kymmenvuotiaina.

Sitten jos kysyy ei vastata.  Millään ei voi muistaa ihan kaikkea, kuitenkin olet väärässä, asiat kannattaa sopia, koska jää muutoin kaivertamaan.

No en ollut varsinaisesti kiusattu, mutta yksi tyttö oli määräilevä ja otti pois muiden kaverit, opettaja hyväksyi mielellään.  Kovin apaattiselta hän nykyään vaikuttaa, mutta tahtoi silti edelleen nöyryyttää muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämän ketjun kiusaajat, jotka oikeuttavat tekonsa uhrinsa ärsyttävyydellä, niitä joiden mielestä naisenkin saa raiskata, jos nainen on väärin pukeutunut tai muuten omalla käytöksellään "kerjää" sitä? 

En oikeuta kiusaamistani millään uhrin ärsyttävyydellä. 

Pidän kuitenkin sen, että kyseessä vuorovaikutuksen häiriintyminen. Ei ole syyllisiä tai syyttömiä. 

Mitä tulee raiskauksiin, niin joissain tilanteissa uhri itse toki on vaikuttanut tapahtumien kulkuun provosoivasti. Kyllähän te samaiset sanotte sillekin, joka on kännipäissään jättänyt käsilaukkunsa ravintolapöytään, että vähän oma vika, kun varastettiin..., eikö vain? Harvoin tälle tyypille satelee myötätuntoa kauheasti. 

 

Tajuatko että SINÄ ITSE olet se ainoa häiriintynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämän ketjun kiusaajat, jotka oikeuttavat tekonsa uhrinsa ärsyttävyydellä, niitä joiden mielestä naisenkin saa raiskata, jos nainen on väärin pukeutunut tai muuten omalla käytöksellään "kerjää" sitä? 

En oikeuta kiusaamistani millään uhrin ärsyttävyydellä. 

Pidän kuitenkin sen, että kyseessä vuorovaikutuksen häiriintyminen. Ei ole syyllisiä tai syyttömiä. 

Mitä tulee raiskauksiin, niin joissain tilanteissa uhri itse toki on vaikuttanut tapahtumien kulkuun provosoivasti. Kyllähän te samaiset sanotte sillekin, joka on kännipäissään jättänyt käsilaukkunsa ravintolapöytään, että vähän oma vika, kun varastettiin..., eikö vain? Harvoin tälle tyypille satelee myötätuntoa kauheasti. 

 

Ketkä "samaiset"? Tavaran jättäminen julkiselle paikalle ei oikeuta sen ottamista, ei ole siis edelleenkään uhrin vika. Enkä pysty näkemään miten esittämäsi tapaus on verrannollinen myöskään siihen, että jotakuta kiusataan koko peruskouluaika, tavarat rikotaan koulussa, haukutaan ja levittään juttuja. Uhri ei ole mitenkään voinut aiheuttaa sitä käytöksellään, paitsi sinun logiikallasi varmaan tulemalla koulun alueelle ja tuomalla vaikka polkupyöränsä sinne.

Kyllä sinä itse olet syyllinen ja vastuussa omista valinnoistasi. Jos joku ärsyttää tai "vuorovaikutus on häiriintynyt", ei ole pakko olla tekemisissä. Ota etäisyyttä. Ole niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. Se on ihan helppoa koululuokassakin. Normaali ihminen osaa peruskohteliaisuuden. Se, että aktiivisesti kiusaa, on valinta ja valitsemalla sen olet siitä myös itse vastuussa.

Olet todella ikävä ihminen, ja karmassa saat kaiken tekemäsi pahan takaisin.

Tavaran jättäminen julkiselle paikalle todellakin oikeuttaa sen ottamisen. Tietysti pidän sen viemistä poliisille suositeltavana, jos on jotain tuntomerkkejä, mutta en tuomitse myöskään sen ottamista.

Ja tosiaan, jos joku tyyppi tuntuu niin kovin ärsyttävältä, niin mikä oikeus sinulla on ruveta häntä "ojentamaan"?   EI MIKÄÄN.

Jos et pidä hänestä, älä ole tekemisissä hänen kanssaan.

Tajuatko kuinka paljon ihmiset hukkaavat tavaroitaan? Olen sellaisessa paikassa töissä missä päivittäin kerätään avaimia ym arvokasta talteen. Suomalaiset ovat yleensä hyvin rehellisiä. Ja poliisihan sen avain&autovarkaan lopulta ottaisi kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Kadun. Tai en ole ikinä ollut mikään varsinainen kiusaaja, mutta valitettavasti olen ollut niitä munattomia tyyppejä jotka nauravat vieressä, eivätkä lopeta hommaa tai kerro asiasta opettajille. Onneksi tällä pojalla jota kiusattiin näyttää kuitenkin menevän nykyään hyvin ja vaikka häntä kiusattiin niin hänellä oli myös kavereita kouluaikana. 

Olen joskus miettinyt, että pitäisi ottaa yhteyttä ja vaikka pyytää anteeksi mutta sehän olisi pelkkää itsekkyyttä minun puolelta. Uhrille siitä ei olisi mitään hyötyä, minä vain saisin mielenrauhaa. 

Pahin kiusaajani otti yhteyttä 15 vuoden jälkeen ja pyysi anteeksi. Sen jälkeen pystyin antamaan anteeksi enkä enää nähnyt hänestä painajaisia. Et voi tietä, miltä toisesta tuntuu, mutta voit yrittää tehdä oikein. Lapsillekin opetetaan, että pitää pyytää anteeksi, jos on tehnyt väärin. Varaudu kuitenkin siihen, että vastaus ei ole sellainen, jonka haluaisit kuulla.

Mä olen tajunnut vasta, että olin lapsena kiusaaja.

esim koulussa oli paripulpetit, jos on vierustoverista pitänyt, niin toin sen esille monin eri tavoin. Rakensin kynistä aidan pulpettien välille, nyrpistelin nokkaani kuin tyyppi haisis ja näytin kieltä. Tätähän ei kerennyt jatkua kuin hetken, kun opettaja puuttui peliin ja vaihtoi mun paikkaa... kunnes sain istua ilman paria. Eli sain mitä halusin. :)

Mulla ei ollut mitään squadia, vaikka kavereita oli. Hoidin tuon kiusaamiseni täysin omapäisesti ja yksin. Meidän kotipihalla oli eräs tyttö, jota itse en vaan tajunnut. Sillä oli mun mielestä aivan outo sukunimi ja kävi apukoulua. Hänelle tuli joskus sanottua rumia juttuja.

Kuten myös eräälle perheen äidille. Se oli outo räpätäti, aina mesoomassa ja huutamassa pienistäkin asioista. Siitä sain kiksit. Sitä oli kiva huudattaa.

Saatoin joskus kiroilla tämän lähellä ja tuohan sitten kiihtyi nollasta sataan sekunneissa. Alkoi säksättämään käytöstavattomista pikkutytöistä, huusi kuin piru naamapunaisena. Mä nauroin kippurassa, kunnes kyllästytti.

Muistan, että kiusasin pikku veljeä joskus sen takia, että saisin arestia. Kesälomalla yksin omassa huoneessa viikko, ei tarvinnut mennä minnekään, sai vaan olla kirjojen ja lelujen kanssa rauhassa.

En kadu.

Olen mä vieläkin ilkiö. Tulee töissäkin toisinaan älytettyä jengiä. Puhun puutaheinää ja sitten mielessäni kikattelen, kun jengillä alkaa hermo mennä. Tätä nykyä mulla on oma huone, ei avokonttorikoppia. Työrauha.

Perheen ja ystävät pidän lähellä. Heidän kanssaan olen suora ja jopa lämmin ja herttainen ihminen. Olen myös konstailematon ihminen heidän seurassaan. En kikkaile saadakseni jotain. Nää mä tunnen ja siksi suorapuhe on valttia.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän nämä ihmiset ovat, jotka toivottavat kiusaajat "saunan taakse" ym. muita täysin käsittämättömiä seuraamuksia? 

Luulevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä kuin lapsena muita kiusanneet?

Kyllä minä olen ainakin parempi ihminen, sillä en ole koskaan kiusannut ketään. Kiusaaja pilaa toisen elämän.

Vierailija kirjoitti:

En oikeastaan ole katunut. 

Se oli sen hetkistä elämää ja minun tapani toimia yhteisössä. Ovatko kiusatut pyytäneet ärsyttyvyyttään anteeksi keneltäkään. Kiusaaminen on oikeasti vastavuoroinen prosessi. En edes käyttäisi kiusaamis-sanaa. Häiriintyneet vuorovaikutustaidot kummaltakin puolelta. Yksikään kiusattu ei ole "syytön" eikä yksikään lapsena kiusannut "syyllinen". 

Aikuiselta voi jo odottaa kypsyyttä tarkastella asiaa itsensä ulkopuolelta ja kontrolloida käytöstään toisin. Työpaikalla en ole koskaan ketään kiusannut enkä muutenkaan alakoulun jälkeen. 

Toivon, että joku pilaa elämäsi, koska kokee sinut "ärsyttäväksi".

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tajunnut vasta, että olin lapsena kiusaaja.

esim koulussa oli paripulpetit, jos on vierustoverista pitänyt, niin toin sen esille monin eri tavoin. Rakensin kynistä aidan pulpettien välille, nyrpistelin nokkaani kuin tyyppi haisis ja näytin kieltä. Tätähän ei kerennyt jatkua kuin hetken, kun opettaja puuttui peliin ja vaihtoi mun paikkaa... kunnes sain istua ilman paria. Eli sain mitä halusin. :)

Mulla ei ollut mitään squadia, vaikka kavereita oli. Hoidin tuon kiusaamiseni täysin omapäisesti ja yksin. Meidän kotipihalla oli eräs tyttö, jota itse en vaan tajunnut. Sillä oli mun mielestä aivan outo sukunimi ja kävi apukoulua. Hänelle tuli joskus sanottua rumia juttuja.

Kuten myös eräälle perheen äidille. Se oli outo räpätäti, aina mesoomassa ja huutamassa pienistäkin asioista. Siitä sain kiksit. Sitä oli kiva huudattaa.

Saatoin joskus kiroilla tämän lähellä ja tuohan sitten kiihtyi nollasta sataan sekunneissa. Alkoi säksättämään käytöstavattomista pikkutytöistä, huusi kuin piru naamapunaisena. Mä nauroin kippurassa, kunnes kyllästytti.

Muistan, että kiusasin pikku veljeä joskus sen takia, että saisin arestia. Kesälomalla yksin omassa huoneessa viikko, ei tarvinnut mennä minnekään, sai vaan olla kirjojen ja lelujen kanssa rauhassa.

En kadu.

Olen mä vieläkin ilkiö. Tulee töissäkin toisinaan älytettyä jengiä. Puhun puutaheinää ja sitten mielessäni kikattelen, kun jengillä alkaa hermo mennä. Tätä nykyä mulla on oma huone, ei avokonttorikoppia. Työrauha.

Perheen ja ystävät pidän lähellä. Heidän kanssaan olen suora ja jopa lämmin ja herttainen ihminen. Olen myös konstailematon ihminen heidän seurassaan. En kikkaile saadakseni jotain. Nää mä tunnen ja siksi suorapuhe on valttia.

Tässä mimmi meikäläisen makuun! Itse meinaan olin/olen ihan samanlainen :D